Pariisissa on auringon lisäksi ollut tällä viikolla muotiviikot. Kaupunki on muutekin yleensä täynnä ihmisiä ja tapahtumia, mutta varsinkin muotiviikkojen aikana Pariisista löytyy jos jonkinmoista tapahtumaa ja nähtävää. Tunnelma on satumainen.
Oma sunnuntaini tulee kaikella tavalla olemaan hyvinkin satumainen, sillä menen katsomaan tänään Marimekon näytöstä ja lapsuuden ystäväni Satu Maarasen luomuksia. On niin ihana olla näkemässä oman ystävän etenemistä omaa unelmaansa kohti. Olen teille sen aiemminkin kertonut, että tapasimme 15 vuotta sitten kielikurssilla ja Brightonin kivisellä rannalla Satu kertoi minulle, että hänestä tulee vielä joskus vaatesuunnittelija.
Pariisiin liittyy meille muutenkin hauska muisto, sillä kielikurssimme alkoi nimenomaan Pariisista. Ensimmäisenä yönä karkasimme totta kai hotellista katselemaan Pariisin yötä ja katuja. Nykyään saamme onneksi kävellä öisillä kaduilla jo ihan luvan kanssa. Heh.
…………………………………………………………
I’ve been waiting this day to come for a long time. 15 years ago I was in a language trip in Paris and Brighton and in that trip I met a girl who name was Satu. On that summer she told me that one day she will be a fashion designer. It has been great to see her journey and finally today to celebrate that her creations are in Paris fashion week.
2 Comments
Upea kuva ja asu!! Vanhat, hyvät ystävät ovat elämän suuri rikkaus. Toivottavasti päiväsi oli niin upea kuin odotitkin <3
Ihana pinkki, en malta odottaa että pääsen näkemään tämän mekon/jakun päälläsi :) Ja satumainen blogikirjoitus, ystäväsi on todella päässyt pitkälle, hurjan paljon onnea hänelle!
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/