Noin vuosi sitten kerroin teille, että olen siirtämässä suurimman osan elämästäni pois Suomesta. Se muutos pelotti minua ihan hirmuisen paljon. Mietin monta kertaa, että uskallanko ja että olenko ihan hullu kun menen tekemään tällaisen elämänmuutoksen. Mietin edes takaisin kaikkia mahdollisia asioita ja vaihtoehtoja ja jossain vaiheessa meinasin jopa olla lähtemättä..
Puin tätä tilannetta tuttavani kanssa ja hän kertoi oman tarinansa 30 vuoden takaa. Oli ollut samassa tilanteessa minun ikäisenä ja pupu oli pompannut pöksyyn ja Italia oli jäänyt. Kun kuulin lauseen ”mitään en kadu niin paljoa”, niin laitoin omat pelkoni taka-alalle. Saman tien. En haluaisi miettiä kolmenkymmenen vuoden päästä, että millainen elämä minulla olisikaan jos en olisi lähtenyt. Kuminkin tällaiset asiat tuppaavat jäävän meidän mieleen.
Moni on varmasti kuullut lauseen, että ”if it scares you, you should probaply do it.” Liian helposti jäädään mukavuusalueelle johon ei välttämättä ollakaan niin tyytyväisiä. Pelkään sitä, että elämä ajelehtii vähän niin kuin ohitse jos en uskalla tehdä välillä vähän isompiakin muutoksia ja muokata omaa elämääni mieleisekseni.
Totta kai alku oli hivenen hankalaa ja sen takia olinkin Suomessa paljon syksyn ja talven aikana, mutta onneksi uskalsin lähteä. Olen oppinut niin paljon, myös itsestäni. Näen Suomen nyt hyvin eri lailla myös mitä aiemmin, niin hyvässä kuin pahassa. Osaan arvostaa asioita ihan erilailla, niin puhtaita katuja ja turvallisuutta.
Totta kai työtilanteekin helpotti lähtemistä. Voin tehdä kumpaakin työtäni suurimmaksi osaksi etänä, niin minun ei tarvinnut luopua niin sanotusti omasta elämästäni. Totta kai ystäviäni ja sukulaisia on ikävä, mutta Pariisi on niin lähellä, niin tulen ihan pienelläkin varoitusajalla Suomeen. On meillä ollut pöydällä jos muutettaisi Intiaan, Uuteen- Seelantiin tai Singaporeen, mutta niin kauas en lähde. Nyt kun ollaan yhdessä, niin se on pääasia.
Jos jonkun pienen neuvon voin antaa, niin parempi sanoa ”oh well” kuin ”what if.” Oli kyse sitten mistä tahansa. Ikävintä kumminkin on jos joutuu käymään keskusteluja koko ajan itsensä kanssa, niillä muilla ja heidän mielipiteillään kun ei kumminkaan ole mitään merkitystä sen oman onnen kanssa. Totta kai sain kuulla ja saan edelleen kommentteja muutoksestani. Joskus jopa vähän ikävämpiäkin kommentteja. Käännän ne vain toisinpäin ja mietin, että ehkäpä he haluaisivat tehdä samoin, mutta eivät uskalla. Joku tosi fiksu joskus sanoi minulle, että ”pakko ei ole kuin kuolla, mieti mitä teet sitä ennen.” Kuulostaa rankalta, mutta se on niin totta.
28 Comments
Tulin vaan huikkaamaan, että oot ihan superkaunis Sohvi! (ööö, ja rohkea myös) Ihanaa päivää!
Pitää olla rohkea ja ottaa puput pois pöksyistä ;)
Tämä tuli kuin tilauksesta omien pelkojen kanssa mittelöivälle, kiitos kun kerroit! Vaikka tietää, että pelkoa kohden kulkeminen on ainoa oikea tie (kävi miten kävi), niin vertaistarinat kyllä kummasti auttavat keräämään rohkeuden rippusia eväskoriin. Tai matkalaukkuun. :)
Heippa,
nimenomaan, kävi miten kävi. Olin varautunut siihen että muuttaisin takaisin Suomeen kahden kuukauden jälkeen ja ostaisin taas ne Ikean huonekalut uudestaa. No en ole sitä tehnyt vaikka täällä Suomessa olen tällakin hetkellä.
Sinne eväskoriin on kiva kurkistella sitten myöhemmin kun siellä on myös jotain sisältöä eikä vain kysymysmerkkejä ;)
Paris suits you well, n´est pas? Minä en lähtenyt ranskalaiseni perään 10 vuotta sitten Yhdysvaltoihin. Olisi pitänyt.
Voi miten ikävä kuulla. No ensi kerralla on kyse sitten jostakin muusta, niin kannattaa lähteä tai tehdä. Ei sen muutoksen tarvitse olla välttämättä maasta lähteminen, vaan ihan jokin muu.
Halaus
Ihanaa lukea ajatuksiasi tästä. Olen itsekin tehnyt saman päätöksen noin 5 vuotta sitten ja tällä tiellä ollaan. Samoin ajatuksin lähdin maailmalle (että aina pääsee takaisin). En ole katunut lähtöäni kertaakaan vaikka alku oli suoraan sanottuna todella raskas. Kuten sanoit, matkan varrella on oppinut varsinkin itsestään paljon!
Upeaa että uskalsit!
/Tiia
Yeps, ei se Suomi sinne mereen vajoa ihan heti ja Finnair lentää sujuvasti monta kertaa päivässä tätä väliä, niin ei ole sillä tavalla mikään hätä.
Ymmärrän hyvin. En ole varmaan eläessäni itkenyt yhtä paljon kuin viime syksynä. Olen kumminkin yksin täällä arkena niin aika nopeasti tuli ontto fiilis. Tein vain töitä eikä minulla ollut mitään elämää täällä. Eikai sitä vieläkään ihan hirveästi ole, mutta nyt sentään osaan liikkua paremmin.
Jep jep, tottakai. Katua ei saa tekemättä jääneitä asioita ;)
Tuttuja ajatuksia. Minusta on ihanaa, että olet muuttanut sinne rakkauden perässä. Minulla sen sijaan on itsekkäämmät syyt, sillä olen lähdössä unelmatyön perässä maailmalle ja mies jää Suomeen. Tätä perheidemme on erittäin vaikea ymmärtää. Toki itsekin olen pallotellut mielessäni miljoonia kertoja, olenko hullu tehdessäni tämän päätöksen ja johtaako se väistämättä meidän eroon. Tiedän kuitenkin, että katuisin loppuelämäni, jollen nyt lähtisi.
Ymmärrän totta kai, mutta , eikö meille ole aina opetettu että omaa unelmaa pitää elää ja maailma on auki?
Ei mekään nähdä kuin yleensä viikonloppuisin ja se on fine. Moni ystävistänkin kauhistelee, kun ei voida olla arkisin yhdessä. Arvostan sitä omaa aikaa aika paljon, niin tulisin varmasti hulluksi jos minulla olisi liian rutinoitunut elämä.
Ja niin se vain menee, että harvemmin meitä kumminkaan tekee mikään muu onnellisemmaksi tai tyytyväisemmäksi kuin omien unelmien toteutus. Niiden omien unelmien pitää vain sopia sen toisen unelmiin. Tästä aiheesta minulla on enstisestä suhteestani tosi surulliset muistot, kun alettiin elää ihan erilaisia haaveita yhdessä. Eli pidät vain kiinni niistä omista, mutta kuuntelet mitä siellä toisella on myös sanottavana <3
Upeaa että lähdet. Ystäväni juuri muutti Dubaihin ja hänen instailujensa perusteella se näyttää aika kivalta paikalta.
Toi on niin totta kyllä! Oot kyllä mielettömän kaunis, hei ja mistä toi ihana laukku on? :)
Laukku on Rebecca Minkoff – ja ihana onkin!
Kiitos, hyvä kirjoitus! Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, ja tiedän täsmälleen miltä se pelko tuntuu.
Tällä hetkellä asun Suomessa, mutta olen siis asunut myös ulkomailla. Yksi jännä asia on se, että kukaan ei koskaan ole kertonut minulle katuneeni sitä, että muutti ulkomaille. Ei kukaan. Sen sijaan aika monikin on katunut sitä, että on palannut Suomeen.. Ainakin itselleni se oli vieläkin suurempi päätös, muuttaa takaisin kotimaahansa.
Koetan muistaa nämä rohkeat sanasi, kun seuraavan kerran suunnittelen muuttoa ulkomaille. Se ei juuri nyt ole ajankohtaista, mutta muutaman vuoden päästä kyllä.
PS. Samaa mieltä kuin joku muu kommentoija, olet todella kaunis ja hehkeä. Ehkäpä juuri rakastuneen ihmisen näköinen.
Heippa,
nimenomaan. Kun menee kauas näkee lähemmäs ja näen tällä hetkellä hyvin selkeästi ne syyt miksi ihmiset eivät pidä Suomesta. Me ei vain osata relata ja nautia elämästä. Me ollaan kauheassa stressissä ja oravanpyörässä eikä osata heittäytyä.
Lähde vain, pääsithän viimekin kerralla takaisin ;)
Hihi, en ymmärrä miksi te näistä kuvista niin tykkäätte, sillä kun itse mielestäni näytän ihan räjähtäneeltä ;D
Kyllä sieltä maailmalta aina kotiin pääsee :-) Hyvää jatkoa sinulle!
Yeps ;)
Ihan oikean valinnan teit! Elämä on elämistä varten ja eipä tarvitse sitten vanhana mummuna harmitella tekemättömiä asioita. Samaa mieltä kuin muutkin lukijat, että näytät todella kauniilta ;)
Juuri niin, ei sitten tarvitse mummelina miettiä miksi en lähtenyt <3
Teit ihan varmasti oikean päätöksen! (= Monestihan sanotaan että elämä alkaa vasta kun lähtee sieltä mukavuusalueelta, ja niinhän se on. Itselläni paras päätös ikinä oli lähteä maailmalle, siitäkin on jo aikaa 8 vuotta (hui). Taipeissa asuminen opetti minulle sen, että haluan asua Euroopassa, lähellä perhettä kuitenkin. Monesta Euroopan paikoista kun on lyhyt matka Suomeen, kuten sinullakin Pariisista… voi lähteä vaikka viikonlopuksi.. Nyt me ollaan Lontoossa, seuraava asuinpaikka lienee manner-Euroopassa. Olisi ollut mahdollista lähteä Brasiliaan / Australiaan, mutta toistaiseksi ainakin hylättiin nämä paikat tuon välimatkan takia.
Niin minäkin uskon, ei saa antaa pupujen pelotella. Monta kertaa olen tämän nimenomaan huomannut, että silloin kuin pelottaa eniten tai kaikki tuntuu vaikealta ja kun homman saa purkkiin, niin se on suurin palkinto.
Niin, Australia varsinkin on kovin kauakana. En itsekään innostunut Uudesta-Seelannissa. Keski-Eurooppa on niin helppo, junalla pääsee liikkumaan super helposti ja lennot eivät maksa juuri mitään. Tänne vain ;)
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! En ole itse hypännyt Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta tein vuosi sitten muutoksia elämääni. Tai voisi sanoa että uskalsin lähteä yrittämään muuttaa elämääni. Sillä tiellä ollaan yhä ja olen paljon eheämpi ja iloisempi kuin vuosi sitten. Osuit oikeaan tuossa lainauksessa, että pelottaviin asioihin tulee tarttua. Muuten ei voi kasvaa ihmisenä, koska kokemuksia ei kerry. :)
Sitten hieman toisenlainen huomio. Tai hyvä huomio, miten sen nyt ottaa.. Rakentavaksi palautteeksi tämän tahdon sanoa. :) Vuosia sitten nyökyttelin kommentteja lukiessa myönteisesti päätäni kun eräs toinen lukija kehotti sinua oikolukemaan tekstejäsi hieman. Välillä tekstit kaipaisivat sitä. Nyt viime aikoina tekstisi ovat olleet erittäin sujuvaa ja soljuvaa suomea ilman hassuja toistoja. Kaikilla meillä on vahvuutemme, kuten tuossa joku postaus sitten mainitsitkin, että kuvat ja kuvilla ilmaisu on sinun vahvuutesi. Tahdon sanoa ja kiittää, että tekstisi ovat olleet myös miellyttävää luettavaa viime kuukausina. :)
Heippa,
niin, siihen tuleen on vähän huono jäädä makaamaan. Hyvä että teit muutoksen, itsekin kyseenalaistain kaikkia juttuja koko ajan. En tiedä mikä on, ehkä tämä ikä ;)
Ymmärrän hyvin Kirjoitan tekstit yleensä joko myöhään illalla tai aamu viideltä, joten ehkä se pää ei aina ole ihan paikallaan. Kirjoittelen ne yleensä puhelimessa ennen nukkumaan menoa ja aamulla julkaisen. Olen todella pahoillani että näin on ollut, mutta nyt kun kaikki muutkin palaset ovat paikoillaan, niin blogia on oikeasti niin paljon ihanampi kirjoittaa mitä aiempina kuukausina/vuosina.
Kiitos että sanoit <3
Täällä myös yksi maailmalla asunut pienestä asti ja sama jatkuu nyt oman perheen kanssa. Suomessa ollessa ei jää “mistään” paitsi ja sinne voi aina palata. En minäkään ole kertaakaan katunut missään maassa asumista, päinvastoin. Maailma avartaa… Nautihan Pariisista kaunotar!
Hih, juuri niin. Itseasiassa olen alkanut kyseenalaistaa lausetta “on lottovoitto syntyä Suomeen.” Minulle on lottovoitto että olen aina voinut matkustaa paljon ja tavata ihmisiä ympäri maailmaa. Jos sitä kököttäisi vain kotona, niin miltä se maailmakuva oikeasti näyttäsisi. Aika kapealta.
I will!
Myös maailmaa vähän kolunut, ja Suomesta toisen kerran. Kaksi maata takana ja kolmannessa viihdytty jo 8 vuotta… Omalla kohdallani nuo pelkotilat on ilmeisesti hukkunut senhetkisiin tekemisiin muuttoasioiden ympärillä. Tai siihen, ettei muuttoja ennen ole ollut paljon aikaa funtisia, mitä tuleman pitää..? Se isompi irtiotto tapahtui Suomesta, muut menneet siinä sivussa. Asiaa tietysti helpottaa, että puoliso omaa yhtä rauhattoman sielun, ja valmis uusiin seikkailuihin. On parikin kertaa tarjottu takaisinmuuttoa Yhdysvaltoihin, jos sijoituspaikka ei ole New York eikä San Francisco, asia oli siltä osin aika selvä. :) Ystävämme yhtä rauhattomia, asuneet nyt Dubaissa, mutta se “muovisuus” ei tuloveron puutteesta huolimatta ole meidän juttumme. Ihmiset olivat kyllä rennon ystävällisiä, mutta liikenne tuntui aika pelottavalta. Joten uskon että viihdymme keskieuroopan ihanteellisessa ilmastossa. Josta on myös lempimaahamme Ranskaan suhteellisen lyhyt matka. -Merci Sofié, antoisista ja herkistä kokemuksistasi kuvien kera. Saat kyllä pienen matkakuumeen aina aikaiseksi.. =)
Pakko kommentoida, kun koskettaa itseänikin.. Yli neljä vuotta Sitten muutin rakkauden perässä Sveitsiin puolen vuoden tuntemisen jälkeen eikä kukaan sanonut että olin hullu tms, kai sen rakkauden näki niin selvästi. Oma äitinikin sanoi että tiesi aina että muuttaisin pois Suomesta kun aika on oikea. Sillä tiellä ollaan edelleen, Sveitsi on vain muuttunut miehen työmahdollisuuden takia Australiaan, mutta Eurooppaan kaipaamme takaisin molemmat, joten ensi vuonna palaamme Sveitsiin “kotikonnuille” perustamaan perhettä. Eurooppa on niin pieni, parissa tunnissa pääsee mistä vaan synnyinmaahan (puhumattakaan olemattomasta aikaerosta)
Kun uskaltaa ei kadu myöhemmin.Minä muutin rakkaani perässä ensin Israeliin ,sitten Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin,ja vaikka suhde loppuikin niin en lainkaan kadu että lähdin:;)
Olet niin oikeassa. Vaikka tällaiset muutokset pelottavat etukäteen ja vielä sinä aikana, kun elää uudessa maailmassa, niin kun miettii kaikkia niitä kokemuksia ja elämyksiä, itsestään oppimista ja kuinka maailmankuva muuttuu siinä muutoksessa, on lähteminen todellakin kaiken sen arvoista. Minusta lähteminen osoittaa myös suunnatonta rohkeutta. Sitten on niitä ihmisiä, jotka puhuvat, että kyllä minä vielä jonain päivänä muutan *****, mutta heillä ei koskaan tule olemaan rohkeutta irroittautua tutusta elämästään ja sitä he saavat katua ehkä koko loppuelämänsä. Lähtijöille se saattaa näkyä katkerina kommentteina, mutta ne todellakin pitää osata laittaa omaan lokeroonsa.