Iittalan Aarteeni & giveaway

Blog collaboration together with Indiedays & Iittala 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos on joku brändi jolle olen ollut uskollinen lapsuudestani asti, se on Iittala. Muistan miten esimerkiksi halusin kaikki rippi- ja ylioppilaslahjani vain Iittalalta. Olen käyttänyt myös aikoinaan ison osan kesätyörahoistani tai opintotuestani Iittalaan myymälöissä. Heidän muotokielensä, brändi ja tarina ovat aina miellyttäneet minua ja sen takia meillä on Pariisissa myös kaikki aterimista, Kaasa-sisustustakkaan ja Tools-kattiloihin asti Iittalaa. Välillä tekin olette luulleet, että olen Iittalalla töissä kun kaikki astiat ovat heiltä.

iittala4

Kun sain kuulla Iittalan haluavan tehdä yhteistyötä kanssani, olin ikionnellinen. On ihana päästä jakamaan teidän kanssa heidän ja nyt myös minun Aarteeni. Iittala on tunnettu ennen kaikkea laadusta ja lasista. Lasi on jollain lailla ennen ajateltu koristavan joko ruokapöytiä tai laskutiloja, ei niinkään seiniä. Iittala loi Aarre-kokoelmansa muistuttamaan meitä, että aina niiden seinäkoristeiden ei välttämättä tarvitse olla pelkkiä tauluja, vaan Aarteiden ansiosta tauluista ja muistoista voi koota koko tarinan, ja ne tarinathan niitä aarteita ovat.

Aarteet ovat suupuhallettuja sisustuselementtejä ja ne on luotu Oiva Toikan johdolla. Töiden takana ovat Markku Salo, Anu Penttinen ja Aalto+Aalto. Aarteita on yhteensä kahdeksan erilaista ja niissä näkyy suunnittelijan kädenjälki niin värisävyissä kuin muotokielessä. Aarteet kestävät viiden kilon painon, joten omia tärkeitä tavaroita ja esineitä voi ripustaa kauniisti esille. Mikä olisikaan kauniimpi paikka säilyttää vaikka suvun kastemekkoa, koruja tai vaikkapa antiikkikameraa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

iittala3

Kun valitsin kokoelmasta omia suosikkejani, oli värikieli aika selvä. Pariisissa on mustavalkoista ja värit ovat rauhallisia ja sen takia meidän seinää koristaa unelmien lisäksi nyt myös Koralli, Simpukka ja Tähtisumu. Meidän olohuone ja ruokailutila on todella tilava ja se on tuntunut jollain lailla hyvin kolkolta. Sen takia omat lasiaarteeni koristavat meidän olohuoneen seinää.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidän myös todella paljon pienistä sisustustavaroista joita on ripoteltu ties minnekin. Pienet muistot koristavat takan reunuksia, lipastoja ja pöytiä.  Ennen kuin edes kiinnitin Aarteet seinälle, niin alitajuisesti mallailin niitä myös totta kai muiden lasiesineiden vierelle. Ei näyttänyt ollenkaan hullummalta esimerkiksi Ruutu-vaasin tai Vitriini- rasian vierellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamerani on minulle todella rakas esine. Se on jatkuvasti käytössä ja valkoisuuden kanssa se käy kauniisti myös sisustukseen. Eihän minulla olisi tätä blogiakaan ilman kameraani. Sen takia laukkujen ja korujen lisäksi, roikkuu valkoinen ystäväni yleensä seinällämme, sillä sieltä se on helppo löytää ja ottaa joka päivä mukaan tallentamaan kuva-aarteitani.

Tähän yhteistyöhön liittyy arvonta ja toivoisin, että kertoisitte mikä olisi teidän Aarteenne ja mitä siihen ripustaisitte. Koko kokoelman näette värivaihtoehtoineen täältä. Kaipaisiko koti hieman vaaleanpunaista tai sinistä? Kurkkaa kauniit kodin koristajat Iittalan sivuilta ja kerro minulle suosikkisi kommenttikenttääni. Kommentoijien kesken arvotaan yksi Aarre ja kerron voittajan 12.10.

You may also like

169 Comments

  1. Simpukka! Eteisessä sateenvarjo on etsinyt paikkaansa ja istuisi simpukkaan hienosti! Pukeutumistilassa olisi ihana ripustaa iltalaukut ja hiuspannat/korut simpukoihin!

  2. Koralli on noista eniten minun makuun! Ripustaisin siihen laukun, jonka juuri sain lahjaksi ja joka on niin kaunis että sitä ei haluaisi pitää kaapissa piilossa.

  3. Rakas mummini kuoli jo 15 vuotta sitten, mutta minulla on hihnallisessa pussukassa hänen puuterihuiskunsa. Yhä edelleen sen tuoksu tuo minulle ihania muistoja mieleen. Seseli ei ole pelkästään kaunis, vaan siinä on myös mummini lempiväri. Mielelläni siihen aarteeni ripustaisin.

  4. Hei sinun blogisi on aivan ihana ja niin on myös Iittalan tuotteet joihin ei kyllästy ikinä. Minun silmiä hivelee tuo Iittalan kirkas Koralli, johon laittaisin kauniita koruja esille roikkumaan:)

  5. Kentauri – asumme meren äärellä vuorien ympäröimänä ja tuosta kentaurista tuli mieleen juuri meri, hiekka ja vuoret. Paikka löytyy eteisestä ja idean lainaan sinulta – ripustan siihen uuden järjestelmäkameran jonka sain syntymäpäivälahjaksi!

  6. Miten sattuikaan, että kirjoitat juuri nyt aiheesta, kun kävin tänään Arabian-myymälässä ja ihastelin noita uutuuksia monen muun ihanuuden (mm. Ruutu maljakot) lisäksi. Vaaleanpunaista väriä rakastavana luulisi sen Anemonen olevan itsestäänselvä vastaus, mutta tuo pitsimäinen Koralli vei kyllä sydämeni <3, se näyttää vielä kauniimmalta luonnossa kuin valokuvissa ..

  7. Omaa makuhuoneseinää koristaa jo Pulu Designin Timantti-nuppinaulakko http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/2015/03/diamond-knob-ceramic-dress-rack.html. Näin kuitenkin nuo Iittalan Aarteet L3 -muotoilumakasiinissä Helsinki Design Weekin aikaan ja Koralli vei silloin sydämeni. Mielestäni lasinuppi sopisi hyvin keraamisen viereen <3 Koska Timantilla yleensä roikkuu hattu ja/tai mekko, Korallilla voisi roikkua kamera ja/tai juuri isoäidin perintönä saatu kaulakoru.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  8. Huomasin ihalevani suomalaista muotoilua ja erityisesti Iittalan & Marimekon tuotteita vasta muutettuani ulkomaille. Kotiini onkin eksynyt useita Iittalan Virtiinikorurasioita – moni muu tuote odottaa vielä vuoroaan ostoslistalla. Aarresarjasta ehdoton suosikkini on Tähtisumu, joka löytäisi varmasti paikkansa mustavalkoisesta kodistani ja saisi seurankseen käsilaukkuni!

  9. Valintani olisi Koralli. Ajattomuudellaan ja sievällä koristeellisuudellaan puhuttelee. Antaisin lahjaksi kuukauden päästä vuoden täyttävälle tyttärelleni, jonka nyt jo lukuisat helmet tähän ripustasimme.

  10. Hei Sofie,
    Ihan toista asiaa, minulla on kuvassa näkyvä New York juliste, omani olen tilannut Ruotsista. Olen ihmetellyt sen luonnonväristä sävyä jopa kellertävää. Kuvissasi näkyvät ovat ihan puhtaan valkoisia., ovatko ne? Mietin voiko omani väri johtua kehyksen lasista.
    Yst. Maarit

      1. Harmittaa nyt onko minulle lähetetty joku kopion kopio, Artillerietilta ne Ruotsista tilasin eikä se mitään halpaa ollut.
        Ihastuin siihen näissä blogeissa ja petyin vähän kun se postissa tuli juuri tuon värin takia ja minusta näyttää kuin minulla olisi vähän kapeampi jotenkin se kuvakin, kehystytin sen sitten liikkeessä.
        Olisi kiva jos voit laittaa kuvia vaikka eihän sille enää mitään voi. Haluaisin ehkä tilata toisenkin kaupungin mutta nyt pitää miettiä jos näissä värieroja on.
        yst. Maarit

  11. Voi, nuo ovat kyllä kaikki kauniita, mutta omaan kotiini ehkä musta tähtisumu sopisi parhaiten. Hyvin pitkälti meilläkin mennään yksinkertaisella valko-mustalla linjalla sisustuksessa, joten voisin hyvin nähdä tuon tähtisumun istuvan ja asettuvan jonnekin hääkuvan ja block-lampun lähistölle.

  12. Kirkas koralli sopisi parhaiten sisustustyyliimme. Itse ripustaisin tyllihameen, joka tällä hetkellä on sämkyni vieressä seinällä- tosin ihan tavallisen naulan varassa.
    Tuo toinen linkki ei toiminut…

  13. Ihania aarteita! Ja minä en ole tiennyt näiden olemassaolosta mitään ennenkuin luin tämän kirjoituksesi. Koralli on minunkin suosikkini. Se on simppelisti kaunein omiin silmiini. Ripustaisin siihen laukun taikka koruja.

  14. Ehdottomasti Koralli! Todella hieno vaikkei siihen ripustaisi mitään. Makuuhuoneeseen menisi ja huomenlahjani siihen laittaisin roikkumaan. <3

  15. Minullekin Koralli on the one! <3 Yksinkertaisesti vain niin kaunis, että ei välttämättä tarvitse ripustaa mitään, tai sitten laittaisin siihen jonkun kevyen koristeen, tai ehkäpä valopallot roikkumaan syksymmällä? Oih <3

  16. Ihania aarteita aarteille! Minä ihastuin pinkkiin anemoneen.Laittaisen tuon aarteen makuuhuoneemme seinälle ja ripustaisin siihen lapsiemme rakkaudella ja kovalla innostuksella tekemiä koristeita tai koruja äidille.Sellaisia,jotka tuovat hyvän mielen ja muistuttavat minua monista asioista, joista voin olla elämässäni kiitollinen.

  17. Kyllä minunkin silmääni koralli miellyttää eniten. Kiinnittäisin sen luultavasti makuuhuoneemme seinään, ja ripustaisin siihen joko kauniita koruja tai jonkun pienen käsilaukkuni.

  18. Kyllä se olisi tuo Tähtisumu. Luulen, että käsilaukkuni löytäisi siitä uuden paikan. Ja ilahduttaisi myös varmasti miestäni, sillä se laukku häviäisi…. keittiönpöydältä ;)

  19. Ehdottomasti koralli, sijoituspaikka valkoisen kodinhoitohuoneemme seinällä ‘koirien’ oven vieressä. Ripustaisin siihen ihmisen parhaiden ystävien, kahden westiemme talutushihnat.

  20. Nämä ovat kaikki niin kauniita… Lasi on kyllä upea materiaali. Valintani olisi Seseli, ja omaan makuuhuoneeseen se tulisi kauneimman mekon tai korujen ripustuspaikaksi.

  21. Koralli on aivan ihana! Kastehelmi sarja on mielestäni todella kaunis, ja sen takia tämäkin varmasti niin miellyttää omaa silmää.

  22. Onpa ihania kaikki! Enpä tiennyt, että tällaisia onkaan Iittalan mallistossa.
    Papaver on näistä suosikkini ja siihen ripustaisin huivini.

  23. Koralli on mielestäni kaikista kaunein Aarre! Todella hauska ja omaan silmään kivannäköinen idea pistää vaikkapa aina sen hetken lempivaate roikkumaan ja kaunistamaan makuuhuonetta.

  24. Koralli on todella kaunis! Siihen olisi ihan ripustaa parhaan ystäväni minulle kaasonlahjaksi ostama kaunis pikkulaukku, seinälle se muistuttaisi ikimuistoisesta päivästä ja vuosien ystävyydestä, vaikka emmen aina niin usein näe kuin tahoisimme välimatkan vuoksi.

  25. Seteli on minun suosikkini. Minullekin on kertynyt vuosien saatossa monenlaista Iittalaa. Kun suosii suomalaista, on Iittala hyvä valinta.

  26. Hei, kiitos vinkistä, en ole näihin Aarteisiin aiemmin vielä törmännytkään.
    Todella kauniita ja suomalaisina voimme olla kaikki iloisia näistä taidonnäytteistä (lasitaito ulottuu kauas).
    Koralli on todella kaunis, mutta kyllä mun suosikki on kuitenkin kentauri.
    Hyvää syksyä Pariisiin! :)

  27. Kirkas Koralli olisi ihana, kaunis ja herkkä – koristeeksi ja käyttöesineeksi seinälle, kenties naulakoksi lempihuiville tai laukulle

  28. Sininen seseli kiinnitti huomioni ja laittaisin sen joko pöydälle, jonka ympärille voisin laittaa matkoilta keräämiäni erilaisia kiviä tai sitten seinälle, jolloin ripustaisin siihen kauneimman koruni fiiliksestä riippuen.

  29. Pidän kovasti juuri valitsemistasi seinäkoruista, mutta kyllä tuo Koralli taitaa olla suosikkini. Ripustaisin siihen luultavasti laukun, koruja tai kauniita silkkihuiveja.

  30. Tähtisumu ❤ kaunis, ajaton, yksinkertainen! Ripustaisin oman hääpukuni kauniissa henkarissa tuohon ihanuuteen ja kauniit muistot säilyisivät makuuhuoneen seinällä

  31. Muutin vastikään asumaan Kuopioon. Sain täältä opiskelupaikan ja sitä myötä vuokra-asunnon. Asuntoni on vanhassa 60-luvun kerrostalossa. Huoneistoni olen saanut remontoida kokonaan lattioita lukuunottamatta. Täällä vallitsee valkoisen sävyt, mustat ja kromiset yksityiskohdat sekä tammi. Olen pitkään etsinyt sopivaa naulakkoa eteiseeni ja olisi ihana saada jokin Aarteista sen virkaa toimittamaan. Ehkä naulakossa roikkuisi mitä milloinkin, mutta ehkäpä mieluiten pujottaisin siihen helminauhassa roikkuvat avaimeni. Koralli olisi siis minun valintani.

  32. Oi mitä ihania uutuuksia! *sydänsilmäemoji*
    Pitkään piti miettiä Korallin ja värikkäämpien välillä, mutta yksinään Koralli toimisi parhaiten. Siinä roikkuisi vaihtelevasti kulloinkin senhetkinen lempikaulakoru tai -iltalaukku, jotain omaa ja tyttömäistä joka tapauksessa ;)

  33. Ehdottomasti kaunis koralli.ripustaisin äidiltä saamani korut jotta olisivat kauniisti esillä eikä piilossa korulipastossa.

  34. Ompa kaikki niistä somia! Suosikikseni nousee kuitenkin ehkä Koralli, sillä uskoisin sen sopivan parhaiten hyvin pelkistettyyn sisustukseemme. =)

  35. Koralli taitaisi olla sellainen jonka voisi sijoittaa moneenkin paikkaan, toinen suosikki oli simpukka. Luultavasti seinakoru saisi tehtäväkseen säilyttää koruja, myös jokin rakas valokuvakehys voisi olla siihen sopiva.

  36. Kaunein on ehdottomasti koralli. Sopisi hyvin Kastehelmi tuikkujen kanssa. Jos sellaisen saisin niin antaisin ystävälleni lahjaksi, joka on vielä suurempi Iittala fani kuin minä. Hän voisi ripustaa siihen vaikka kauniita korujansa ; )

  37. Ehdottomasti Koralli. Klassinen, kaunis kuin koru ja niin meidän kotiin sopiva. Kuin kasteen verhoama timantti tai kristalli.

  38. Wau näitä Iittalan uutukaisia! Oma aarteeni on ensimmäiset kovakärkiset balettitossuni, jotka ansaitsisivat päästä roikkumaan Koralli seinäkorusta<3

  39. ehdottomasti koralli. Kaikessa yksinkertaisuudessa todella kaunis ja ajaton. Sopisi ihanasti tyttöjen huoneeseen kauniiden mekkojen pitimiksi

  40. Suosikkini on koralli. Upea kuvio ja kirkkaana sopisi minkä väriseen sisustukseen tahansa. Ripustaisin siihen kauneimpia kaulakorujani, jotta ne olisivat näkyvillä myös muulloin kuin niitä käyttäessäni.

  41. Suosikkini Aarre-kokoelmasta on ehdottomasti koralli. Ripustaisin siihen Louis Vuitton- laukkuni tai kauneimpia kaulakorujani.

  42. Oma lempparini on Tähtisumu. Kiinnittäisin sen keittiöön ja ripustaisin siihen ruukun jollekin viherkasville tai yrteille.

  43. Ehdottomasti Koralli 64×89 mm kirkas . Itse omistan vain yhden merkkilaukun, joten se täytyisi saada nyt jotenkin esille takkien seasta :)

  44. Suosikiksi valikoitui Koralli, aivan ihana ajaton seinäkoriste! Omaan kotiin muuttaminen häämöttää vasta ensi vuoden puolella, joten en vielä osaa päättää mitä siihen ripustaisin. Ei noin kaunista seinäkorua kuitenkaan laatikon pohjalle voi jättää pölyyntymään!

  45. Suosikkini on koralli. Tämä toisi makuuhuoneeseen hieman toisenlaista fiilistä, kaiken muun selkeyden keskelle. :) Ripaus romantiikkaa.

  46. Seseli hivelee silmää – aivan ihana! Tuohon laittaisin henkarin, jossa jo aikuisen muksuni vauvavaate, jota pieteetillä on säilytetty.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*