H&M kesämekko & hellekelit

Olen aina ollut mekkoihmisiä, mutta varsinkin Ranskassa ollessa niitä olen pitänyt paljon enemmän. Luulen, että ilmasto tekee paljon, mutta myös fakta, että täällä on mekkoja ja hameita yleisesti enemmän ihmisillä päällä, vaikuttaa varmasti osaltaan omaan pukeutumiseeni. Toki kesällä ja Pariisin 35 asteisessa ilmassa tai sitten etelän lämmössä ei oikein edes tee mieli pitää mitään muuta kuin ilmavia mekkoja, joten sen takia niitä kertyy kesäisin aina muutama lisää.

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Olen jollain lailla unohtanut H&M:n ihan kokonaan. Niitä ei ole ainakaan Pariisissa omien kävelyreittien varrella ja sen takia en ole piiitkään aikaan ostanut juurikaan vaatteita heiltä. Yleensä tieni vie esimerkiksi Zaraan. Nyt tosin tällä viikolla kuljin heidän liikkeen ohi, ja päätin pistäytyä pitkästä aikaa Hennesissä. Onneksi niin tein, sillä löysin juuri minun näköiseni kesämekon.

 

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Minulla on raskas ylävartalo, kapea vyötärö ja sitten taas raskas alavartalo, niin minun kropalleni sopii juuri tämän malliset mekot. Vähän olen kaivannutkin naisellisempia mekkoja, sillä tämä ”neliömuodiksi” ristimäni mekkotyyli, mikä varsinkin pohjoismaissa on enemmän esillä, ei ole minun kroppaani varten. Olen välillä vähän liiankin tietoinen omasta kropastani ja sen takia olen aika tarkka mitä laitan päälleni ja mitä en.

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Tämä mekko on todella kiva rantamekko ja juuri sopivan ilmava kesähelteisiin. Uskon, että tulen käyttämään mekkoa monta monta vuotta, kun se on tuollainen simppelin ajaton. Tykkään siitä ihan äärettömästi ja niin tykkäsi myöskin ihana Malenami-blogin Malena ja hän kävi ostamassa eilen saman mekon nähtyään kuvani Instagramissa. Minulla ja Malenamilla on saman tyyppinen naisellinen tyyli, joten en malta odottaa miten upealta hän näyttää tässä samassa mekossa.

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Avec Sofie blog l H&M summeritme outfit

Mekko / H&M

Kori / Provencesta markkinoilta

Ballerinat / Flattered (gifted*)

You may also like

8 Comments

  1. Näytät niin kauniilta tuossa mekossa! Se tosiaan sopii sinulle. Itsekin olen mallia tiimalasivartako, joten laatikkomalliset mekot eivät todellakaan sovi minulle. H&M: verkkokaupassa olisi mekkoa, mutta täällä Suomen kesässä ei kovin paljon hellemekkoja tarvitse. Nyt tosin Espoossa on täydellinen kesäsää: aurinko paistaa, on vähän yli + 20 ja pieni tuulenvire käy. Tykkään muuten itsekin käyttää kesällä mekkoja. Ajatuskin farkkuihin sulloutumisesta ahdistaa. :-)

    1. Hei Sara, kiitos plajon :)

      Jep, neliöt ei ole tiimalaseja varten .

      Olen niin pahoillani Suomen kesästä. Ihan harmittaa, että miten kesä voi taas olla tuollainen siellä. En jotenkin edes kehtaa postailla aurinkoisia kuvia koko aikaa tai kirjoittaa rannalta kun siellä on niin viileä ja sateista :/

      Ei farkkuja kiitos. Tuntuu että nyt on niin kuuma että ei pystyisi kyllä pitämään mitään housuja jalassa.

      Kivaa viikonloppua :)

  2. Todella kaunis mekko! Täällä tuskastellaan myös laatikkomallisten mekkojen kanssa! Kaupat tuntuvat olevan pullollaan neliömallisia vaatteita, ja vaikka henkarissa näyttää kivalta, ei ne omalle kropalle istu vaikka kuinka haluaisi. .

    1. Kiitos – minäkin pidän siitä.

      Mä en ymmärrä miksi niitä on pohjolassa niin paljon? Kun jos ihan totta puhutaan, ei ne sovi meille pohjoisen vartalotyypin omaaville. Meillä on kumminkin niin paljon isommat rinnat mitä ranskalaisilla esimerkiksi, niin se jo tekee mekon mallista hieman hankalan.

      Olisi ihana käyttää tosi pelkistettyä ja leikkaukseltaan graafista mekkoa, mutta ei se vain onnistu. Näytän aivan kauhealta sellaisessa :D

  3. Mulla on ihan saman mallinen kroppa ja olen viime aikoina hurahtanut vintage-tyylisiin uustuotannon mekkoihin. Mua ei varsinaisesti puhuttele räikeät kuviot tai värit, mitä niissä usein on, mutta mallit ovat tiimalasivartalolle täydellisiä ja hillitympiäkin mekkoja löytyy ihan hyvin. Erityisesti britit ja hollantilaiset taitavat tykätä tästä kyseisestä tyylistä, sillä heiltä löytyy paljon kivoja putiikkeja nettikauppoja ja tänne Keski-Eurooppaan on yleensä ilmaiset tai halvat postikulut, toisin kuin Suomeen. Ehdottomana plussana on myös se, että tosi monen merkin vaatteet tehdään EU:ssa, joten ovat eettisempi valinta, eikä kuitenkaan tulee mitään designer lisää hintaan. Mulla on mm. useampi Lontoossa tehty mekko. Omia lemppareita on mm. TopVintage, tosin pitää hiukan selata, että löytää ne itselle sopivat hillitymmät vaihtoehdot. Mulle ei yhtään sovi pohjoismaissa suositut pötkylämekot, vaikka monien päällä ne näyttää upeilta. Kapea vyötärö ja levenevä helma ovat mun päällä must. :D

    1. Ah, rakastan fiftari -lookkia! Nyt on muutenkin niin paljon midi-mekkoja ja ihania mary jane -kenkiä niin tulee heti niin paljon naisellisempi fiilis.

      Uskon, että britit ovat esimerkiksi vartaloltaan hivenen kurvikkaampia ja sen takia heillä on enemmän sellaisia.

      Pötkylämekot <3 Niin, näytän niissä ihan siltä kun minulla olisi miehen t-paita päällä. Haluaisin esimerkiksi ostaa Marimekon mekkoja, mutta ne ovat vain 180cm ja 50 kg malleille tehtyjä. En minä 160 senttisenä voi niitä laittaa päälle. Ymmärrän, että 60-luvulla suomalainen nainen oli hoikempi ja siihen aikaan ne olivat varmasti ihan käyttökelpoisia, mutta nykyään suomalainen nainen ei ole välttämättä enää yhtä siro.

      Jep, kapeille vyötäröille ja leveniville helmoille.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*