Hermès scarf – äidiltä tyttärelle

Vaikka nykypäivänä ei pöytähopeat enää samalla tavalla siirry polvelta toiselle, mutta jotkut asiat kylläkin. Muistan pienenä, kun äitini puhui Boucheronin hajuvedestä ja Hermèsin huivista. En ymmärtänyt niistä kummastakaan mitään ennen kuin olin ehkäpä 15 ja Hermèsin kanssa taisi mennä kauemminkin. Äidin suosikin takia Hermès oli minulle kauan aikaa mutsibrändi ja huivi nimenomaan äitihuivi.

Hermés scarf

Hermés scarf

Hermés scarf

Monesti puhutaan vaatekaappien kulmakivistä ja toisille ne ovat vaikkapa lempikorkokenkämerkki, toisille farkut, mutta minulle ne ovat huivit ja ehkäpä nimenomaan Hermèsin neliöt. Minulla on niitä muutama ja myös vähän kirkkaimmissa väreissä, ettei aina tarvitse olla niin mustavalkoisena. Valkoinen paita ja muuten simppeli asu yhdistettynä ikoniseen silkkihuiviin värittää ja kaunistaa mitä tahansa asua.

Hermés scarf

Yleensä odottelen aina uusia kausivärejä näistä nimenomaisista huiveista, sillä ne ovat suorastaan taidetta. Niin upeita väriyhdistelmiä ja erikoisia printtejä. Ei uskoisi esimerkiksi, että kaulassani on intiaaniprintti turkooseineen sulkineen, eihän? Kun neliön taittaa kaulalle, värisävyt korostuvat, eikä nimenomaan se printti.

Hermés scarf

Jos jotain kenkämerkkiä voin teille suositella, on italialainen Mauro Leone lempparini. Vaikka en Milanosta mitenkään erikoisemmin pidä, voisin matkustaa sinne pelkästään näiden nahkakenkien takia. Jos minun pitäisi valita lempikenkäni materiaalien ja mukavuutensa takia, olisi Mauro Leonet oma suosikkini. Eli kun menette Milanoon, laittakaa tämä merkki ylös.

…………………………………..

One of the signature pieces of my wardrobe is definitely Hermès scarf. I remember my mom talking about it when I was little, but I didn’t necessarily understand what she was talking about until I was 15 or so. Although nowadays I would say that  the iconic carré is one of my cornerstones. Every time I feel I don’t have anything to wear, I combine one of these scarfs with my white shirt and voilà.

These iconic pieces come in different colors and prints. Every season there’s something new and I enjoy spotting the color drops in the streets. I’m sure that every Parisian woman owns at least one of these scarfs. It’s like a similar thing for Parisian women than signature perfume.

You may also like

8 Comments

  1. Huivin sävyt sopivat sinulle kauniisti! Olen pohtinut Hermèsin huivin tilaamista, mutta epäröin koon kanssa. Sinulla huivi näyttää sopivan hyvin kaulaan solmittavaksi. Muistatko, onko huivi kokoa 90×90?

    1. Heippa,

      kiitos paljon! minulla on kaikki huivit saman mittaisia ja pidän koosta todella paljon. Huivin saa kietaistua kaulan ympärille ja asua saa piristettyä kummasti.

      Yep, huivini on 90×90 :)

  2. Kiva, raikkaan näköinen huivi. Itse en ole Hermésistä kovinkaan innostunut, mikä saattaa tosin johtua iästänikin tai siitä, että mummoni suosi kyseisiä huiveja ja olen ehkä pitänyt isoäitimäisinä. Tuo sinun huivisi näyttää kuitenkin tosi kivalta, joten ehkä tässä olisi aika muuttaa mielipidettä.

    1. Kiitos paljon.

      Yep, nimenomaan samanlaisia mielikuvia lapsuudesta. Äidillä oli samanlaisia huiveja, joten Hermèsin huivi oli mammahuivi.

      Heillä on niin kauniita huiveja ja niin upeita värejä, että nyt kannattaa vain kysyä isoäidiltä, että joskos niitä huiveja saisi lainaksi :D

  3. Hermèsin huivit ovat ihan mahdottoman kauniita! Itse olen käyttänyt omiani (äidiltä saatuja) 15-vuotiaasta, eli olen totisesti tainnut välttyä noilta mainitsemiltasi isoäiti-viboilta :)

  4. Moi,

    Ihana huivi ja todella upeat aurinkolasit. Mulle ei aviator malli sovi vaikka kuinka halusisin. Nuo näyttää hienoilta, onko mikä malli? Menevät alaosastaan vähemmän kaarelle alaspäin kuin yleensä aviatorit.

  5. Melestäni Hermésin huivit ovat todellisia klassikoita, ei mitään mummomatskua ;) Huivisi on upea. Mulla on muutamia vintagehuiveja Diorilta, Pierre Balmainilta, Sophisticatolta ja yksi Must de Cartier. Ongelma on siinä, että Suomessa en osaa käyttää huiveja mutta ulkomaille lähdettäessä on helppo pitää osana vaatetusta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*