Ensimmäinen kokonainen päivä takana ja seuraava edessä. Eilen kun heräilimme aamulla neljän maissa, odotin vain näkeväni upean näkymän kaupungista. Kun ensimmäiset kuvat oli napattu mieleen ja muistikortille, lähdimme kävelemään ympäri Sohoa.
Sääolot ovat olleet puolellamme, sillä ilma on todella leuto eikä ollenkaan tyypillinen mitä tähän aikaan vuodesta normaalisti olisi. Onneksi näin, sillä eilinen päivä meni kävellessä aamusta iltaan paikasta toiseen. Joulupyhien ansiosta Soho oli täysin tyhjillään eilen ja saimme nauttia tyhjistä kaduista.
Poikaystäväni asui ennen Bostonissa ja hän on viettänyt paljon aikaa New Yorkissa, joten minulla on ollut mitä parhain opas mukanani. Käytännössä olemme vain kävelleet ympäriinsä ja syöneet mitä ihanimmissa ravintoloissa. Hän on näyttänyt minulle kaikki lempipaikkansa ja saanut minut rakastumaan tähän kaupunkiin ihan totaalisesti. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset rakastavat tätä kaupunkia niin valtavasti.
Kiitos niin paljon kaikista vinkeistä, olen niitä käynyt läpi ja tulen varmasti käymään vielä koko viikon ajan. Ajattelin nyt aika paljon lomailla ja pitää blogin päivittämisen minimissään, jotta ehdin nauttia täällä olosta. Voitte seurailla siten lomaani paremmin Instagramin tai Snapchatin puolella.
4 Comments
Oi, maailman paras kaupunki! Nauttikaa lomasta täysin siemauksin :)
Nautikaa! Hyvää uudet vuodet sinne myös ja onnea vuodelle 2017! <3
Oi, niin tutun näköistä. Ihana ihana NYC! Nauti lomasta. :)
Ihana NYC – loistavaa lomaa sädehtivässä kaupungissa ja onnea vuodelle 2017!