En varmaan ollut ainut, joka tunsi palan kurkussaan, kun Eeva Kolu kirjoitti blogiinsa helmikuussa, että on aika sanoa heipat. Eevan blogia pitkään lukeneena tunsin jopa jonkinlaista surua siitä, että hän vetäytyy pienelle mietintätauolle. Samalla tunsin myös uskoa, että hän palaisi vielä joskus blogin pariin. Ilokseni muutama viikko sitten huomasin, että Eeva ja Jenna Kämäräinen ovat avaamassa uuden sivuston, Uuden Muusan.
Uusi Muusa ja Eeva onnistui laittaa minut miettimään ja herättämään inspiraationi heti heidän ensimmäisessä blogipostauksessaan häpeästä. Juuri tällaisten postausten takia jäin ikävöimään Eeva niin paljon, mutta onneksi hän on Jennan kanssa taas aamukahviseuranani. Joulu tuli aikaisin.
Häpeä omalla kohdallani on seurannut minua läpi koko elämäni. Häpeä omista juutalaisista sukujuuristani on ollut ikävä taakka, josta olen myös täällä blogissa ollut ihan hiljaa. Vasta ehkä kolmisen vuotta sitten aloin puhua niistä enemmän. Töissä minua luultiin suomenruotsalaiseksi ja te lukijani luulitte minun olevan puoliksi ranskalainen. Harvemmin korjasin asiaa ja monet kommentit jätin julkaisematta juurikin sen häpeän ja pelon takia.
Vaikka minua ei ole mitenkään uskonnollisesti kasvatettu, näkyy jonkinlainen etnisyys minun ulkokuoresta ja kai myös hivenen luonteesta. Kun olin lapsi, se etnisyys näkyi vähemmän, kun se oli hautautuneena pullaposkien alle. Nyt näin kolmekymppisenä toivoisin, että voisin sanoa sille mini-Sohville muutaman sanan. Ihan turhaa hävetti.
Teille uskalsin kertoa sukujuuristani, kun menin muutama vuosi sitten pääsiäiseksi Israeliin. Muistatteko? Jonkinlainen häpeä oli ehkä varissut olkapäiltäni, sillä Ranskassa kun päivittäin törmää juutalaisiin ja se ei ole samalla lailla vierasta mitä Suomessa.
Minun Suomeni on kansainvälinen, mutta kun se ei ole kaikille todellakaan yhtä värikäs mitä minulle. Kun joskus yliopistoaikana olin Vaasassa baarissa, tuli nainen ja mies kysymään minulta, että olenko tullut Suomeen poimimaan marjoja ja kai muistan veroni maksaa Suomeen. Olin totaalisen järkyttynyt. Olinhan syntynyt Suomessa ja muutenkin koen, että olen suhteellisen kunnollinen kansalainen.
Onneksi en enää pahemmin joudu puhumaan sukujuuristani minkään häpeäverhon takaa, vaan koen sen enemmänkin rikkautena. Töissä en sitä kauheasti tuo esiin, sillä olen paljon arabien kanssa tekemisissä, joten olen pysynyt siitä hiljaa mutta en itse koe siitä enää samanlaista häpeää mitä lapsena tai teininä. Enemmänkin hävettää se, että näistä asioista joutuu puhumaan edelleen vuonna 2016 jokseenkin hiljaa.
18 Comments
En tiedä, miten tähän olisi hyvä kommetoida, mutta kommentoin kuitenkin. Todella surullista, että asenneilmapiiri on sellainen, että olet kokenut vaikeaksi kertoa taustastasi ja vieläkin surullisempaa on, että sukutaustasi on aiheuttanut sinulle häpeää. Häpeä varmasti liittyykin juuri erilaisuuteen ja varsinkin nuorena häpeää helposti kaikkea sellaista, mikä on valtavirrasta poikkeavaa. Itse häpesin aikoinaan vartaloani ja totta puhuen häpeän sitä vähän edelleenkin.
Valitettava totuus on, että Suomessa on edelleen vaikea olla erilainen. Ulkomaille muuton yhteydessä onneksi ainakin omat silmäni ovat avautuneet sille, miten monenlaisia ja monen taustaisia hmisiä maailmassa oikein onkaan. Oma poikaystäväni on osittain juutalainen ja hän on myös nuorempana ollut taustastaan melkoisen hiljaa ja vasta viime aikoina kiinnostunut ja alkanut puhua juutalaisista sukujuuristaan.
Joka tapauksessa olen iloinen, että olet rohkaistunut ja alkanut puhua taustastasi ja myös tästä häpeäasiasta blogissa, sillä tällaisia keskustelunavauksia todella kaivataan. Aurinkoista päivää!
Heippa,
no Israelin ja Palestiinan seudut eivät olleet mitään ruusuisia paikkoja kun olin lapsi. Varmaan mitään muuta uutista en lapsuudestani muista kuin miten poimmit lentelivät puolelta toiselle.
Niin. Suomi on todella homogeeninen paikka, niin jos on yhtään erilainen, voi osakseen saada epäluuloja. Toivon, että tilanne on nyt erilainen mitä 80-luvulla.
Ihana kuulla. Tämän asian takia en edes uskaltanut näyttää kasvojani ensimmäisenä vuotena blogissa, sillä Vaasassa oli niin paljon uusnatseja, että jopa hieman pelotti tämä asia. Helsingissä saa onneksi olla suhteellisen rauhassa.
Halaus sinne <3
….ja tiedätkö miten kamalalta tuntuu tällaiseen postaukseen kirjoittaa saksalaisista sukujuurista? Muutamat natsi”läpät” on kuultu.
Ihan kamalaa ajatella, että olet kokenut tuollaisen takia häpeää, kyseessä kun on ehdottomasti rikkaus ja Suomen mittapuulla ihanan eksoottinen sellainen <3 Suomalaiset ovat näissä asioissa toisinaan auttamattoman tökeröitä. Yksi niistä syistä joka saa kaipaamaan ulkomaille. Kaikille tekisi hyvää viettää aikaa Suomen ulkopuolella ja olla tekemisissä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. :)
No voin ymmärtää. Muutaman kerran joku on kysynyt minulta että miten ihmeessä minulla voi olla saksalaisia tai muslimeja kavereina. Vaikka historiaa ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuden voi ❤️
Niin. Vaikka me ollaan oikeasti niin monessa muussa asiassa aika paljon kaikessa edellä, mutta näissä asioissa me ollaan jopa menty ehkä hivenen taaksepäin (jos mediaan on uskominen).
Haluaa ❤️
Minä olen aina ihaillut juutalaisia ja siksi tuntuu surulliselle ,että sinä olet kokenut siitä häpeää.
Mutta meillä kaikilla on omat häpeääpisteemme. Olen itse asunut lapsuuden vuokrakasarmilähiössä, ja tunsin siitä opiskeluaikoina suurta häpeää.Niin suurta,että kerroin aivan eri asuinalueen ,jossa olin muka asunut ( siis valehtelin) ,koska en kehdannut leimautua niin huonon alueen kasvatiksi.
Voi meitä.
-kirsi-
No nykyään ehkä vähän jopa huvittaa, mutta ihmisillä on niin paljon epäilyksiä varsinkin uskontoihin liittyen. Vaikka en itse ole ollut millään lailla uskonnollinen niin silti taustat tuovat aina ikävän kaiun toisesta maailman sodasta. Olisi helpompi olla juutalaistaustainen vaikka Yhdysvalloissa kuin Suomessa.
Hei,
Mahtava postaus.
Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa, muutama vuosi sitten. Etten ole halunut puhua sukujuuristani.
Olen kasvanut Suomessa. Käynyt tarhat, koulut jne.
Ja käynyt töissä maksanut veroni. Ja mielestäni olen aina ollut suhteellisen kunnollinen kansalainen (perhe myös). Mutta ongelma on se, että en ole halunut puhua sukujuuristani koskaan. Ja koin sen olevana aina niin vaikeaa selittää muille tai että miksi minun täytyy selitellä!. Ja ihmiset ympärilläni ei oikein ymmärtänyt. Paljon “outoja” kysymyksiä. Oli aina sellainen olo, että en kuuluu mihinkään. Ja helpoin tapa oli olla puhumatta/piilotella “totuutta”.
Nyt koen sen olevan rikkaus. Harmittaa, että teininä ja nuorena en ollut koskaan kokonaan oma itseni! Ja harmittaa nyt miten paljon, se aiheutti harmia ja miten paljon se vaikutti itsetuntooni. Ja nyt ajattelen miten mahtavaa on, että osaan puhua 3 kieltä sujuvasti! :)
Heippa,
Niin, Suomessa näitä asioita joutuu joskus selittämään. Nyt taas joudun Luxissa/Ranskassa selittämään että miten ihmeessä voin olla muka suomalainen :D
On hienoa että olet myös vanhemmalla iällä löytänyt rikkauden juuristasi <3 Niin, kielitaito on todella jotain sellaista mistä on todella hyötyä. Sitä myös ehkä kasvaa hieman avarakatseisemmaksi kun on monen eri kulttuurin kanssa tekemisissä :)
En oikein koskaan oo ymmärtänyt tuota, että miksi omista sukujuurista pitäisi olla häpeissään. Tai ehkä se on sitten minä kun en näe mitään ihmeellistä siitä mistä ihminen on peräisin, eihän se ihmistä muuta mitenkään :D Kerran koulussa aikoinaan kysyttiin, että tunnetko itsesi Suomalaiseksi vai Eurooppalaiseksi vaiko Maailman kansalaiseksi. Mä tunnen itseni Skandinaaviksi. Voi olla, että kun en ole niin himo perussuomalainen niin sen takia oma mielipide on niin “välinpitämötän” toisten sukujuuria kohtaan. Jokainen olkoon oma itsensä! :)
No Suomi on todella homogeeninen maa ja helposti leimataan heti jos olet erilainen. Vähän jos on tummemmat hiukset tai eriväriset silmät, olet jotakin muuta kuin suomalainen.
Nyt kun olen asunut ulkomailla, olen ymmärtänyt miten suomalainen olenkaan. Hassua miten isänmaalliseksi sitä tuleekin kun on poissa kotimaastaan? Olen äärettömän ylpeä ollessani suomalainen ja siitä mitä kaikkea meillä on.
Minä olen umpisuomalaisena hävennyt uskoani ja sitä, että kuulun pappisperheeseen. Vaikka olen vakaumuksestani varma, jotenkin lapsuuden papinpenska- huutelut ovat saaneet minut vetäytymään kuoreeni enemmän kuin tarpeellista ja häpeämään itseäni ja juuriani. Mikä ilo silti, että näistä taakoista voi päästä irti, kun ei meidän kenenkään pitäisi antaa häpeän vetää alas päin. Iloa ja kiitollisuutta omista juurista kaikille, erilaisuus tekee elämästä värikästä ja rikasta!
Heippa Sissi,
niin, uskonnot jakaa ihmisiä ikävästi ja varsinkin lapsena niistä asioista on varmasti saanut kuulla.
Niin, vanhempana sitä on fiksumpi ja osaa olla välittämättä. Niinpä, meillä jokaisella on juuret ja niistä pitäisi osata olla kiitollinen. Olisi hauska itseasiassa tehdä dna-testi ja tietää omasta syntyperästä vielä enemmän.
Ihanaa viikonloppua :)
Hyva kirjoitus, hienoa kuulla etta olet sinut identiteettisi kanssa. Hieman sarahti korvaan tuo viimeinen lause ettet voi arabeille kertoa omaa uskontoasi. Eihan se kellekaan kuulu, mutta ainakin Ranskassa tyo- ja kaveriporukoissa eri uskonnot sulavasti sekoittuvat. Ja arabeissahan on muslimien lisaksi kristittyja ja juutalaisiakin. Jos tiedat tai epailet heidan olevan muslimeja, mikseivat he voisi tietaa sinun uskontoasi? Idiootteja voi aina valitettavasti osua kohdalle, mutta luulisin etta valtaosa arabikollegoista ei korvaansa lotkauttaisi.
Heippa,
Piti kirjoittaa muslimien kanssa, mutta aamu viiden aivot eivät oikein toimineet. Teen siis töitä paljon Lähi-Idässä (Saudi-Arabia, Oman, Dubai..) Ja sen takia olen jättänyt asian kertomatta.
Valitettavasti vaikka elämme vuonna 2016, ei passilla jossa on Israelin leima voi mennä Dubaihin. Valitettavasti tämä leima ei pelkästään ole passissa Ja minua on kehoitettu olemaan mainitsemasta asiaa. Mietin että kuinka monta kertaa muslimeja on kehoitettu olemaan hiljaa juutalaisten lähettyvillä?
Okei ymmarran etta Lahi-Idassa asenteet voivat olla kovemmat. Teen viennin parissa toita ja muistaakseni kerraan pyysin Israelissa etteivat leimaa passia koska matkustin myos Lahi-Idassa. Suomessa saa muuten helposti tyonantajan todistuksella kaksoispassin, jos mieli tekee Dubaihin :)
Vaikeita ovat nama aiheet viela tanakin paivana, toivottavasti hyssyttelysta paastaisiin eroon..
Ai että jos joku kuulisi, että luukutan Kirkaa tai Kaija Koo:ta. Kun en nuoruudessa voinut, saanut! Tiukassa hengellisyydessä kasvaneena ja siitä irtautuneena nyt aikuisiällä olen kyllä ollut usein niin pihalla! Kaikista koodeista ja jutuista. En ole tiennyt miten päin olla, kun on ikänsä elänyt hyvin kontrolloituna. Ulkoa ja sisältä. Jos ei muut niin ainakin ja juuri itse itseäni soimaten ja rankaten. Vapaus on vaikea laji. Nyt ulkomailla asuessani nolostelen takeltelevaa kielitaitoani. Häpeää, nolostelua, kiellettyjä aiheita ja punaisia poskia on riittänyt. Mutta silti, niin voiton puolella!:) Olen iloinen, että olen vihdoin löytämässä omaa tietäni, tilaa ja oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Nauttimaankin. Mutta selkärangasta lähtee edelleen helposti suorittajamoodi. Siitäpä niskalenkki, niin johan nuttura löystyy. Eiei, vaan armollisuutta ja lempeyttä. Sitä tarvitsen. Huh, onneksi muitakin hävettää. Ja ihan totta, niin turhaan :)
Heippa,
Hah, mitä pahaa Kirkassa on? Olen ehkä vähän jopa ateistinen sillä en koe että uskonnoista on viime aikoina ollut mitään positiivista vaikutusta. Kun katsoo karttapalloa, niin ehkä se tuo yhteenkuuluvuutta ja toivoa köyhille alueille, mutta muuten en ymmärrä että miten uskontojen varjolla tehdään mitään päätöksiä joiden takia viattomat kärsivät.
Itseasiassa muistan pienenä miten Israel pommitti Gazaa ja senkään takia ei kauheasti tehnyt mieli sanoa juuristaan mitään. Edelleenkin Palestiinan ja Israelin tilanne on niin tulenarka että en halua osallistua keskusteluun.
Mahtavaa, että olet löytänyt uuden elämän, paljon onnea siitä <3
Hei!
Ihana kuulla juutalaisista sukujuuristasi! Ymmärrän kyllä ettei ehkä ole ollut helppoa kertoa kaikille juuristaan, liittyyhän juurikin Israeliin ja juutalaisiin niin paljon vahvoja mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Itse olen nuorempana asunut Israelissa muutaman vuoden ja ihastuin niin kansaan, kuin maahankin. Melkein jäin sille tielle, kunnes helppo elämä Suomessa vei voiton.
Olen elänyt vainoissa perheenjäseniänsä menettäneen ja kibbutsilla lastentarhassa kasvaneen vanhemman ihmisen lähellä sekä tutustunut nuoriin uuden sukupolven juutalaisiin ja minua ihmetyttää heidän asenne kaiken kokemansa keskellä ja jälkeen. En nähnyt katkeruutta ja vielä vähemmän vihaa. Elin Intifadan aikaan kävelymatkan päässä itsemurhapommeista ja näin miten elämä jatkuu kaiken kamalankin jälkeen.
Kaikkea hyvää sulle elämään! Jumalan siunaus olkoon kansasi yllä! <3