Heipat toiselta puolelta Rivieraa. Olen aiemminkin kertoillut teille mieheni työhön liittyvästä tapahtumasta, joka on Toscanassa. Tämä on jo kolmas kerta, kun olen mukana enkä jättäisi tätä tapahtumaa ikinä väliin. En ikinä.
Tulimme tänne lauantaina ja pidimme pienen viikonloppuloman ennen työhommia. Lauantaina pysähdyimme lounaalla Portofinossa ja eilen teimme reissun Italian Cannesiin, Forte dei Marmiin. Olemme olleet Forte dei Marmissa aiemminkin kolme vuotta sitten, mutta minikylä on niin viehättävä, niin teimme sinne sunnuntain lounasreissun.
Monelle Italia on rustiikkinen ja jollain lailla vähän pysähtynyt maa, mutta täältä löytyy ainakin yksi paikka mikä on ehkä monelle Italian matkaajalle vähän liiankin moderni. Kun tulin ensimmäisen kerran Forte dei Marmiin, en oikein pitänyt siitä. Tykkään nimenomaan siitä rustiikkisesta ja vähän hitaasta meiningistä, mutta eilisen reissun jälkeen muutin ehkä hieman mieleni.
Minusta Forte dei Marmi on todella samanlainen kuin Cannes, mutta siistimpi, uudempi ja ruoka nyt on tietenkin parempaa. Mieheni mielestä paikka on taas kuin Euroopan Santa Monica. Rantakaupunki ei tosin ole yhtä vilkas mitä Cannes, mutta jos ei clubeja ja jahteja kaipaa, suosittelen Forte dei Marmia erittäin mielelläni.
Jos haluat rauhallisen rivieran loman, suosittelen suuntaamaan Ranskan sijaan Italiaan. Olen itse suuri Italia-fani ja rakastan kaikkea täällä. Ruokaa, ihmisiä, kieltä, heidän tyylejään… Vesi ei tosin ole yhtä kirkasta mitä Ranskan Rivieralla, mutta rantaviivaa riittää. Meri on myös aika aaltoinen, joten vesipedot pääsevät myös surffaamaan aaltojen päälle.
Täältä ei tosin löydy isoja hotelleja niin kuin Cannesista, mutta vuokrattavia villoja on varmasti saatavilla enemmän ja edullisemmin mitä Ranskan puolella. Mitään suoria suosituksia minulla ei ole antaa, mutta suosittelisin kurkkaamaan vaikka Home Awaysta tai AirBnB:stä.
Olen vähän tällainen puhtausfriikki ja olen vain niin onnellinen nähdessäni puhtaita katuja yleisiä tiloja Italiassa. Tiedän, että olen nyt yhdessä rikkaimmista Italian alueista, mutta huomaan vain eron niin selkeästi täällä, kun tulen Ranskasta suoraan Italiaan. Italialaiset vain välittävät puhtaudesta yleisesti enemmän mitä ranskalaiset ja se näkyy juurikin Toscanassa. Napoli on totta kai eri juttu, mutta suomalainen minä on aina Italiassa niin onnellinen, kun vertailen ihmisten käyttäytymistä ja käytöstapoja toisiinsa ranskalaisiin verrattuna.
PS. Eilisen päivän clippejä näkyy vielä hetken Instagramin Storyssani.
3 Comments
Todella mielenkiintoinen kohde..! Kiva vinkki, matkustuslistalle menee :)
http://westendmum.fi
Ihana kuulla! Tästä paikasta ei todella ole paljoa hehkutuksia vielä missään (onneksi) :)
Kolme vuotta sitten häiritsi kun paikka oli täynnä venäläisiä ja kaupoissa ja ravintoloissa oli venäjänkielisiä kylttejä ja menuja. Nyt tosin venäläiset ja heille kirjoitetut menut olivat poissa. En vain pidä siitä että kun matkustaa jonnekin niin alkuperäistä kulttuuria yritetään talloa. Sen takia en pidä esimerkiksi Etelä-Thaimaasta ruotsalaisine menuineen :)
Nyt vaan tänne ennen kuin isot hotellit varaavat rantaviivan :)
Kiitos taas vinkistä. Italia kaikkineen onkin suosikkimaani. Olinkin Roomassa ennen pääsiäistä. Suosin vähän turistikauden ulkopuolella olevia ajankohtia, ettei väkeä olisi niin paljon. Lämpöä sattui olemaan joka päivä yli 20 astetta ja se riitti hyvin.