Color palette: Violet Underground Cyber Metallic
En tiedä olenko vähän liian kovaan ääneen maininnut täällä blogin puolella, että olen vähän laiska meikkaaja. Tai en nyt välttämättä laiska, mutta ehkä hivenen kaavoihin kangistunut. Kaavoistani varmasti kertoo jonkin verran se, että olen käyttänyt puuteria vasta viimeisen kuukauden ajan. Arkisin meikkaan hyvin neutraalisti, mutta iltamenoihin mentäessä vietän peilin edessä vähän pidemmän tovin. Yleensä tosin juhliin mentäessä pyydän ystäväni meikkaamaan minut ja harvemmin uskaltaudun kokeilemaan kovinkaan räikeää meikkiä.
Sain Estée Lauderilta kutsun tulla ammattilaisen meikattavaksi ja samalla pääsin tutustumaan heidän tämän syksyn sävyihin. Vaikka normaalisti pidän suhteellisen ?meikittömästä? ilmeestä, mutta kun istahdin Estée Lauderilla meikkaajan penkille, niin toivoin juhlavampaa meikkiä ja voimakkaampia sävyjä. Meikkaajani innostui ja hän loihtikin minulle aika tumman silmämeikin tämän syksyn väripaletilla.
Meikkini loihti todellinen ammattilainen, Minna Granqvist. Tähän meikkaushetkeen liittyi myös opetusta, sillä seurasin silmät tarkkana meikkaajaan kädenjälkeä ja yritin napata ammattilaisen opissa vinkkejä itselleni. Ensimmäisenä opin sen, että pohja kannattaa tehdä yleensä aina viimeiseksi silloin jos silmämeikki on noin vahva mikä yllä olevissa kuvissa näkyy. Muiden pienten kikkojen lisäksi opin myös sen, että rajauksia tehtäessä kummatkin silmät on syytä pitää auki.
Koin että minulla on selkeästi petrattavaa näissä meikkaukseen liittyvissä asioissa, joten kaivoin vielä meidän Indiedays bloggaajan Sannin Make up for dummies -sarjan esiin ja opettelin meikkaamisen ABC:n. Sannin blogista löytyy kattavia meikkivinkkejä, niin arkeen kuin juhlaan sekä erinomaisia tuotevertailuja. Eli jos kaipaat meikkikoulua, niin sukella Sannin sivujen väliin :)
___________________________________________________
I guess that I have wrote it too loudly that I?m bit lazy with the make up. Or not necessarily lazy, but maybe I follow my everyday make up routines too strictly. On weekdays my look is very neutral and someone would maybe say that it is even too neutral and beige. I?m not afraid to wear strong colors or shades, but I rather wear those on weekends.
Two weeks ago I visited Estée Lauder and I got to see their fall shade and color collection. At the same time a professional make up artist did my make up and I got rid off my relatively neutral look. When I sat down on the bench I said to the artist that could she create something what is totally opposite that I usually wear. She got inspired and created a festive make up with stronger shades with the new Estée Lauder color palette.
13 Comments
Tosi nätti :) itekin tykkään tällä hetkellä juuri violetin eri sävyistä!
Ihana meikki! Todella kaunis, vahva olematta liikaa ja sopii kauniisiin silmiisi hyvin:)Olen vähän samanlainen, arkena sutasen naaman nopesti kuntoon, mutta ulos lähtiessä vietän peilin edessä hieman pidempään, tosin meikki on melkein sama kuin päivällä vain vahvemmilla rajauksilla ja hieman tummemilla luomiväri varjostuksillla.Kiitos positiivisesta ja ihanasta blogista, joka erottuu muista!:)p.s. mistä tuo ihana mekko/tunika on?
Oi, kuulostaa ja näyttää ihanalle :) itse oon hullaantunut estee lauderin luomiväreihin ja idealistiin. Pientä arjen luksusta ;)
Todella upea meikki! Juuri tuo kolmiomainen varjostustyyli on yksi omistakin suosikeistani..! Sillä saa upeasti pituutta ja kissamaisuutta silmän muotoon.Ja kiitos Dummies-juttujeni suosittelusta, Sofié…! ^_^ Enpä aavistanutkaan että sinäkin olet niitä lukenut. :)
OMG!!! You’re so so so so so wonderful!!! <3 You're lovely <3 I just love the pics!!!Un bacione,Novella
Violetti on kyllä niin kiva väri ja vaikka en sillä ihan seinää maalaisi, mutta pidän siitä tosi paljon luomillani :)
Niin, meikki oli tosi vahva, mutta siltikään ei liian voimakas :)En vain oikeasti tiedä mite jotkut saavat menemään peilin edessä tunnin tai kaksi? Vaikka kuinka yritän meikata perusteellisesti niin siltikin meikkiini menee maksimissaan 20 min.Voi kiitos <3 Harmittaa vain kun minulla ei ole viime aikoina ollut oikein aikaa blogata samalla tavalla mitä opiskelijana, mutta onneksi pystyn kumminkin päivittämään blogiani suhteellisen aktiivisesti :)Siis se on paita ja sen näet paremmin täältä:http://avecsofie.indiedays.com/2012/05/18/todays-outfit-business-casual/
Siis minulla on näyte siitä Idealistista ja Night Repair -serumista ja ne ovat ensimmäiset asiat mitä seuraavaksi ostan. En ole ikinä nähnyt mitään kosmetiikkatuotetta mikä oikeasti saa jotain tuollaista ihoon aikaiseksi. Night repair on varsinkin sellainen must have tuote, että sitä viikon kokeilleena huomasin ihoni olevan aivan erilainen :)
Hei sinä maailmanmatkailija!En ole vieläkään ostanut sitä suosittelemaasi HR macig concealeria, mutta se on listalla heti kun vanha loppuu :)Hihi, olenhan minä ja vaikka mitä muitakin kosmetiikkapostauksiasi!
Buongiorno Novella :)Grazie mille! One month and I’m in Italy <3
Ihania värejä! Taidankin kaivaa oman fuksianpunaisen huulipunani meikkipussista, tuosta lookista inspiroituneena! :)
Tuo paletti olisi ihana! Ostin kokoelmasta tummimman huulipunan ja lilan kiillon.
Olipas hassua katsoa sinua noin tummissa meikeissä, kun on tottunut kevyempään.Kun on luonnostaan noin nätti, niin mitä sitä suotta paljoa meikkiä käyttämään. :) silmämeikki näyttää kyllä kauniilta.