Ei niinkään se skandinaavisin makuuhuone: kaunista kaaosta ja kukkasia

Hollanti on tunnettu kukkasistaan ja vuodenaikojen vaihtuessa, vaihtuvat myös kukkaset kukkakaupoissa ja ihmisten kodeissa. Eri maissa kotien sisutuksissa korostuvat eri asiat ja jos se meillä Suomessa on käytännöllisyys, on se täällä Hollannissa kukkaset. Kun menee täällä kylään, löytyy pöydiltä ja ympäri asuntoja erilaisia ja monesti persoonaan sopivia kukkia. Usein sitä täällä huomaakin ihastelevansa kauniita ja värikkäitä kimppuja ja kukkia, joita ei ole koskaan aiemmin edes nähnyt.

Näin joulun alla ovat amaryllikset löytänyt myös kotiini. Kuvan amaryllikset ovat itseasiassa parin viikon takaisesta kukkakimpusta, mutta pelastin viimeiset kukat kimpusta ennen kuin niiden elinaika olisi päättynyt.

Yöpöytäni on täynnä kaikenlaista ja se näyttää usein kauniilta kaaokselta, sillä kasaan pöydälle kaikkea kirjoista koruihin. Nyt pöydältä löytyy myös joulun alla amaryllikset.

Antiikkisen peilipöytäni olen alunperin löytänyt Pariisista yhdestä vaateliikkestä, jossa oli loppuunmyynti. Vaatteita en ostanut, mutta kauniin pöydän kannoin mukanani. Onneksi niin, sillä se tuo rosoisuutta tänne muuten niin moderniin kotiin.

Minua on itseasiassa hävettänyt, että en vieläkään ole ostanut sängynpäätyä tai muita huonekaluja meidän makuuhuoneeseen. En vain ole oikein halunnut tehdä mitään asialle, sillä jo tänne muuttaessa tiesin, että muutamme täältä kumminkin omaan kotiin ja se voi olla hyvinkin erilainen mitä tämä koti. Sen takia makuuhuoneen seinät ja sängynpääty ammottavat tyhjyyttään.

Tämän takia pienet tavarat ja kukat tuovat kotoisuutta makuuhuoneeseen vaikka se muuten aika kolkko onkin. Unelmoin kotoisasta makuuhuoneesta ja se onkin ollut yksi kriteeri meidän tulevalle kodille. Tilaa ei tarvitse olla näin paljon, kunhan koti olisi kotoisa.

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*