Date night outfit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huh, tulipas näistä kuvista kovin vakavat, vaikka te Instagramissa näittekin vähän iloisempia kuvia viikonlopulta. Palasimme viime viikolla piiiitkästkä aika pidemmäksi aikaa Pariisiin. Olimme koko kesän oikeastaan poissa, mutta nyt taas arki rullaa täällä aurinkoisessa, mutta koleassa valojen kaupungissa.

hattu4

Vaikka etelässä on auringon ja lämmön takia ihana oleilla, mutta elämä niin pienissä ympyröissä tuntui jokseenkin todella, ehkäpä liian rauhalliselta. Sanoisinko, että jatkuvalta joululomalta. Muutaman kuukauden sitä jaksaa, mutta on kiva olla Pariisissa pitkästä aikaa. Täällä kun tapahtuu koko ajan kaikkea.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksi asia mitä Etelä-Ranskassa myös kaipasin, oli kattava ravintolatarjonta. Syömme paljon ulkona ja sen takia varsinkin kotinurkkamme on ihana, kun on maailman ravintolat alakerrassa. Haluatko lautasellesi korealaista, kurdilaista, kreikkalaista tai kiinalaista, ne kaikki maut avautuvat saman tien kun avaat ulko-oven. Rakastan japanilaista ja sitä jos jotakin olen kaivannut koko kesän. Oli minun vuoroni viedä poikaystäväni ulos ja ei niin yllättäen vein hänet lempi japanilaiseeni, Blueberryyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä kun alkaa lämpömittarin lukemat olla samoissa mitä Suomessa, niin enää ei voi ilman kaulahuiveja ja takkia mennä ulos. Kun olen tällainen hattutäti, niin olen odottanut näitä koleampia ilmoja, jotta voin taas koreilla hattuineni. Vielä pitää pikkuisen odottaa, että saan myös vaihtaa ballerinat saappaisiin, sillä niitäkin on jollain kummalla tavalla ikävä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Hat: Second hand
Scarf: Balmuir (gifted*)
Jacket: Zara
Top: Massimo Dutti
Pants: Zara
Shoes: From Italy
Arm candy: Gaugar*, Massimo Dutti & Other Stories
Bag: Ellos

…………………………………………………………………………..

Oh, these pics came out pretty serious. Don’t you think? You can see happier me in Instagram from the same night. So don’t worry, I know also how to smile.

We have been in the south almost the whole summer, but now we are back in Paris. I love our little village, but in the long run, it’s pretty quiet and too calm. It’s nice to be back in the city where you feel something is happening all the time.

These pictures are from last Friday when it was my turn to take my bunny out. We try to have a date night every week and last week it was my turn to schedule something nice. I took him to my favorite Japanese, Blueberry. Highly recommending this Japanese, it feels that you are somehwere between Tokyo and a movie Lost in Translation.

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*