Ciao Milano

Kaksikymmentä yötä jouluun, eikun Milanoon! Tuleva työmatka tulee tosin olemaan minulle pienoinen joulu, sillä saan olla muutaman päivän maassa jota syvästi rakastan. Vaikka joulupallot eivät Milanossa vielä näin lokakuussa loista, mutta säihkettä ja välkettä tuo Electroluxin Design Lab -kilpailu ja varsinkin upeat finalistit. Olen kirjoitellut teille aiemmin tähän yhteistyöhön liittyen muun muassa postauksissani ‘Voita Electrolux Ergorapido omaksesi‘ ja ‘Electrolux Design Lab 2012‘.

Finalistit ovat nyt valittu, joten heidät ja kilpailutyöt näette täältä. Kilpailun idea on tänä vuonna Design Experience, eli voittajatyön odotetaan vetoavan kaikkiin aisteihin.  Mielenkiintoisimpia töitä ovat mielestäni Julian Caraulanin suunnittelema SmartPlate sekä Christopher Holm-Hansenin suunnittelema Tastee. Mitäs sanotte finalisteista? Tuomaristo on myös erittäin mielenkiintoinen ja siihen kuuluu huippukokin, designerin ja designjohtajan lisäksi myös bloggaaja. Tuomaristoon voitte käydä tutustumassa täältä.

Finaalin lisäksi pääsen myös hieman opiskelemaan sillä osallistun Milanossa workshoppiin, jonka pitää designjohtaja Thomas Johansson. Toivon myös, että pääsisin tapaamaan finalisteja henkilökohtaisesti ja kyselemään heidän töistään lisää. Electroluxin PR manageri on kuulemma suunnittelut minulle jotain jännää ohjelmaa, joten tulossa on nimenomaan joulu. En malta odottaa, että pääsen näkemään finaalin ja tutustumaan upeisiin ihmisiin. Lupaan nukkua vähän, jotta ehdin viestittämään teille Milanon fiiliksiä paikanpäältä samalla tavalla kuin viime kerralla ;)

________________________________________________

Twenty nights to Christmas, to Milan I mean. The upcoming trip feels a bit Christmas to me though, because I’ll go to the country what I really love. Even though Milan is not perhaps filled with Christmas decorations already in October, but the Electrolux Design Lab finalists and their creations will bring some sparkle and lighten up the magic city!

The finalists have now been chosen and they and their creations can be seen here. The theme of the competition of this year is design experience and therefore the winner creation is expected to appeal to all senses. I think the most interesting works were SmartPlate designed by Julian Caraulan and Tastee designed by Christopher Holm-Hansen. The jury is also very interesting and it includes top chef, designer, design director and a blogger as well. You can check the jury from here.

I got also a chance to participate in a workshop that is held in Milan during my stay, which is led by the design director Thomas Johansson. I hope also that I have the chance to chat with the finalists and ask about their creations in more depth. I’ve heard that the PR manager has planned some special program, so I think that the whole event is going to be Christmas indeed! I promise that I don’t waste any hours sleeping so I can send some Milan moments like last time when I was there ;)

You may also like

8 Comments

  1. Oi, Milano! Oi, Italia! Jos pitäisi valita vain yksi maa, jossa käydä, niin se olisi Italia. Tätä ihastusta olen tainnut kommenteissani joskus aikaisemminkin huudella. Nyt ei ehdi matkustaa minnekään, siispä odotan innolla sinun Milanon kuulumisiasi ja nojatuolimatkailen kerallasi :)

    Ihanaa viikonloppua ihanalle Sofiélle! <3

  2. Oi, Milano! Oi, Italia! Jos pitäisi valita vain yksi maa, jossa käydä, niin se olisi Italia. Tätä ihastusta olen tainnut kommenteissani joskus aikaisemminkin huudella. Nyt ei ehdi matkustaa minnekään, siispä odotan innolla sinun Milanon kuulumisiasi ja nojatuolimatkailen kerallasi :)Ihanaa viikonloppua ihanalle Sofiélle! <3

  3. Oh Milano! Varmasti aivan ihana kaupunki. Lomahaaveita riittäisi kyllä, jonnekin ennen joulua olisi kiva päästä, mutta menin eilen tilaamaan uudet kengät, niin katotaas nyt pääsenkö matkalle ollenkaan kun kengät makso lentolippujen hinnan täältä Helsinkiin ja takaisin :D

    Viikonlopputerveisin
    Fiipi :)

  4. Oh Milano! Varmasti aivan ihana kaupunki. Lomahaaveita riittäisi kyllä, jonnekin ennen joulua olisi kiva päästä, mutta menin eilen tilaamaan uudet kengät, niin katotaas nyt pääsenkö matkalle ollenkaan kun kengät makso lentolippujen hinnan täältä Helsinkiin ja takaisin :DViikonlopputerveisinFiipi :)

  5. Kivalta kuulostaa!itsekin kävin pohjoisemmassa viime matkalla, oli hyvä nähdä miten siistiä oli ja muutenkin tunnelma erilainen kuin etelässä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*