Ciao from Italy

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla on ollut muutama matkakohde minne olen halunnut viimeaikoina mennä käymään. Yksi niistä on Sisilia Korsikan ja Marokon ohella. Kuten aiemmin jo kertoilin, pidän matkalahjoista ja sellaisen sain tänä jouluna. Tulimme siis ennen joulua muutamaksi päiväksi Sisiliaan, mutta joulua emme kuitenkaan täällä vietä.

sisilia4

Sisiliasta tulee varmaan monelle mieleen limoncello, kasvisruoka, aurinko ja mafia. Hävetti oikein itseänikin, kun en tiennyt paikasta juuri mitään. Joo sitruunoita täällä tosiaan on, mutta mafiaa ei ilmeisesti ole sellaisessa elokuvamaisessa skaalassa mitä olin itse kuvitellut. Totta kai täällä on varmasti samanlaisia ongelmia, mitä on esimerkiksi Nizzassa korsikalaisten rikollisliigojen kanssa, mutta ei sellaista Kummisetä –elokuvien meininkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olemme kaupungissa nimeltä Catania, joka on saman kokoinen kuin Helsinki. Lensimme tänne Rooman kautta, mutta kesällä Sisiliaan lentää suoraan Suomestakin. Vaikka olen Italiassa käynyt useita kertoja, on Sisilia hyvin erilainen mitä esimerkiksi Veneto. Koen, että ihmiset ovat jollain lailla paljon vanhoillisimpia ja täällä ei esimerkiksi ymmärretä kovinkaan helposti pariskuntia, jotka asuvat yhdessä, mutta eivät ole naimisissa. Tästä asiasta minut esimerkiksi pysäytettiin tänään aamutorilla vanhan papparaisen ansiosta :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisilia on tunnettu rikkaasta maaperästä tulivuorien ansiosta ja sen takia aamulla ihailin markkinoilla kaiken maailman hedelmiä ja vihanneksia. Monesti kuuleekin, että Sisilialainen keittiö on Italian parhainta, sillä kaikki raaka-aineet ovat lähettyvillä kaloista lahtien. Arancini, noma pasta, cannoli ja hevosen liha ovat varmaankin niitä tunnetuimpia Sisilian herkkuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ymmärsin tänne tullessani, että miksi talot ovat niin sumeita ja tiet tummia. Tulivuori on edelleen aktiivinen ja sen takia sateiden ja pienten purkausten takia Catania ja koko Sisilia jäävät aina silloin tällöin tuhkasateiden alle. Sisilian yksi tärkeimmistä rakennusaineista on myös tulivuoreen liittyvä, sillä marmorin sijaan täällä näkyy paljon laavakiveä. En ollut itseasiassa tätäkään ymmärtänyt, että miten paljon saari itseasiassa hyötyy tulivuoren läsnäolosta.

Blogiani pidempään lukenet tietävät, että Italia on minulle ehkä se kaikista rakkain maa Suomen jälkeen. Italialaisten lapsenomainen iloisuus, avoimuus ja energisyys sopii minulle ja sen takia viihdyn italialaisten seurassa paremmin mitä esimerkiksi ranskalaisten. On huvittavaa, mutta ne ketkä eivät minua tunne, luulevat minun olevan italialainen ja juurikin tummien piirteideni takia nimenomaan Sisiliasta.

Ennen joulua blogissa ei siis yllättäen nähdäkään jouluvalmisteluja, vaan Italian meininkejä. Jos teillä on muuten Cataniaan liittyviä vinkkejä, kertokaa ihmeessä. Suosittelen myös seuraamaan Snapchatiäni, jos haluatte lisää Italian fiiliksiä.

 

You may also like

5 Comments

  1. Oi Sisilia,
    Kävin siellä suunnilleen 10 vuotta sitten ja aion sinne kyllä uudestaankin. Varmasti. Ja edelleen Sisiliassa saatu pasta alla norma on parasta pastaa, mitä oon syönyt. Mukavaa joulua

  2. Sisilia on oma maailmansa Italiassa ja Korsikalle minäkin tahtoisin. Korsikasta kuulin aikoinaan eräältä vanhalta ranskalaisherralta, että se on ehdottomasti yksi niistä paikoista Ranskassa, jota ei kannata missata.

  3. Tulivuoren rikkaasta maaperästä johtuen (ilmeisesti) olen syönyt elämäni makeimmat kirsikkatomaatit, kuin karkkia/nektaria. En osaa kuvata herkullista makua paremmin – parasta tomaattia mitä olen koskaan syönyt. Kirjoitit Kummisetä-elokuvista: mafia meininkiin et toivottavasti lomallasi törmää, mutta kuvauspaikkoja; juna-asema jne. on helppo löytää. Monipuolinen ihana saari, jonne mieluusti palaisin mieluusti uudestaan ☺! Mukavaa joulua

  4. Olin Cataniassa muutama vuosi sitten työmatkalla. Kokousten lomassa ehti hieman kierrellä kaupungilla ja lähialueilla. Viehättävä paikka, mutta ei kuitenkaan jäänyt tunnetta, että uudestaan pitäisi päästä. Sisiliassa oli eri fiilis kuin mantereen puolella ja mafiaankin “törmäsimme” kun Taorminan reissulla bussikuski joutui maksamaan ylimääräistä parkkimaksua parkkihallissa, jotta matkamme pääsi jatkumaan ilman suurempia viiveitä. Todella mielenkiintoista! Nauttikaa lomasta &hyvää joulua!

  5. Juu Catania on hirveän synkkä eikä anna kunnon kuvaa Sisiliasta. Kannattaa käydä muualla. Sisilia on harvoja niistä paikoista, joista tuntuu että voi löytää vielä upeita paikkoja turistikohteiden ulkopuolelta. Erityisesti Scicli on vienyt sydämeni.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*