Pastaa ja piilomainontaa

Olen ollut viimeisen viikon verran Vaasassa yksin sillä poikaystäväni on ollut edelleen Helsingissä. Olenkin nauttinut näistä päivistä, sillä nyt olen voinut tehdä sellaisia ruokia mitä hän ei syö. Se on vähän hassu tyyppi, se pelkää pastaa. No ei pastaa tietenkään joka päivä kannata syödä, mutta kai sitä nyt joskus voi? En ole mikään karppaaja (siis en todellakaan :D), mutta en syö yleensä hirveästi leipää, pastaa kylläkin.

Täällä Vaasassa on ollut ihan kummallisen lämmin, maanantainakin oli 20 astetta? Olenkin nauttinut tästä yksinolosta ja söin pastani parvekkeella. Meillä on onneksi lasitettu parveke, niin siellä voi olla näin syksyisinkin.  Vaasassa nimittäin tuppaa aina silloin tällöin tuulemaan vähän enemmänkin, niin ilman suojaa ei parvekkeellamme voisi olla. Kaikki ketkä ovat joskus käyneet Vaasassa  tietävätkin varmasti mistä  tuulesta puhun.

Olen viimeisen vuoden aikana löytänyt punajuuren taas ihan uudelleen. Olen ehkä jopa vähän ihastunutkin siihen, sillä ostin sitä viikonloppuna kolmen kilon säkin. Siinä olikin sitten pienoinen raahaaminen. En nimittäin muistanut siinä ostotilanteessa, että se joka yleensä kantaa kauppakassit ei ole mukana. Värjäsin pastan  juurikin punajuurella. Ihan niin pinkkiä en pastasta saanut kun olisin halunnut, mutta ihan kivan persikkaisen värin sain aikaiseksi.

 

Tarvitset:

Öljyä

Valkosipulia

Pastaa

2 Punajuurta

170g jättikatkaravunpyrstöjä

tilkka kermaa (3 rkl)

Pinaattia

Korianteria

Suolaa

Pippuria

Pinjansiemeniä

Parmesaania

Kuori ja pilko punajuuret. Keitä punajuuria kymmenisen minuuttia ennen pastan lisäämistä punajuuriveteen. Samalla kun lisäät pastan niin lisää hivenen myös suolaa.

Kuumenna öljy ja lisää murskattu valkosipuli. Laita ravut valkosipuliöljyyn ja anna niiden olla hetkisen kuumassa öljyssä. Lisää kerma, pinaatti ja korianteri. Muista että ravuista tulee helposti nahkeita, joten niitä ei saa kuumentaa liian kauaa (noin 2 minuuttia riittää). Lisää pippuria ja tarvittaessa myös suolaa. Ravut ovat yleensä suolaliemessä, niin ne eivät edes välttämättä tarvitse suolaa.

Erottele keitetty pasta punajuurista ja lisää pasta kastikkeen sekaan. Nostele annokset lautasille ja laita pastan päälle paahdettuja pinjansiemeniä ja parmesaania.


Joku teistä joskus kysyi, että onko Iittala minun yhteistykumppanini ja harmikseni joudun toteamaan että ei ole :D. Olen vain fanaattinen astioiden keräilijä. Jokaisen kipponi ja kuppini olen ihan itse ostanut. Blogissani ei muutenkaan, niin kuin ei muissakaan Indiedaysin blogeissa, ole piilomainontaa. Sitä ikävä kyllä tapahtuu blogeissa paljon, mutta meillä Indiedaysiläisillä on selkeät säännöt koskien juurikin sitä. Tästä nousi pienoinen keskustelu kun meidän liittymisemme julkaistiin ja sen takia Indiedays on julkaissut tiedotteen koskien muun muassa piilomainontaa.

____________________________________

Butterfly shrimp Pasta with Coriander and Beetroot

Makes two portions

You need:

Oil

Garlic

Pasta

2 Beetroots

170g of Butterfly shrimps

3 tablespoons of cream

Spinach

Coriander

Parmesan

Salt

Pepper

Roasted pine nuts

Peel and chop the beetroots. Boil the beetroots for a ten minutes before putting the the pasta into a pan. At the same when you add  pasta add  hint of salt as well.

Heat oil and add garlic. Put the shrimps into a pan. Add cream, spinach and coriander. Remember that if shrimps are too long in the heat, they become chewy.  Therefore about two minutes in the heat is enough for shrimps. Add pepper and also salt if you wish so. Shrimps are usually quite salty itself so you might not even need to add salt.

Separate pasta from the beetroot pieces.  Add pasta into saucepan and mix it with sauce. Before serving, add pine nuts and Parmesan cheese on top of the pasta.

Please leave a comment

House Doctor

Kuvat: Sköna Hem

Nyt tökkii. Kotini nimittäin. Muutimme tähän asuntoon viime keväänä ja en kiireiden takia kerennyt tehdä kodillemme mitään ennen Helsinkiin muuttoamme. Palasin Vaasaan hetki sitten ja nyt alkaa seinät taas kaatumaan päälle. Aluksi ajattelin, että en viitsi nyt vuoden takia panostaa ihan hirmuisesti kotiimme, sillä muutamme täältä kohta kumminkin sitten taas pois. Olin ajatellut, että jätän melkein kaikki huonekaluni Vaasaan enkä vie juuri mitään mukanani. Ensinnäkin sen takia, että jos jotain inhoan niin muuttamista ja toiseksi, en enää jaksa katsella näitä huonekaluja.

Olen nyt taas katsellut kotiamme, enkä kestä tätä. Näitä karvamattoja, tapettaja ja tummia huonekaluja.Haluaisin myydä nämä kaikki pois ja laittaa edes jotain uusiksi. Keittiön tuolit olen jo päättänyt. Juttelin jo ompelijankin kanssa, että millaiset verhot ja tyynyt haluan. Päiväpeittokin pitää mennä uusiksi (taas). Yhden vitriinin ajattelin itse hioa ja maalata, sillä siinä ei ole muta vikana kuin väri. Televisiosta voisin luopua ihan kokonaan, sillä se on kammottavin esine mitä tiedän. Nyt meillä on televisiolle kaappi (saa kivasti piiloon ;)), mutta se on liian iso tähän tilaan. Jos asuisin yksin, niin minulla ei edes olisi televisiota, sillä en katso sitä ikinä. Minulla on televisiolle kumminkin jo pöytä, mutta sekin vaatii hieman hiomista ja maalia.

Yritän nyt parhaani mukaan luopua kaikesta vanhasta ja ostaa tilalle juuri sellaisia juttuja, joista oikeasti pidän. Ongelmallista on vain, että en tiedä miten. En pidä itsepalvelukirpputoreista, sillä mielummin myisin tavarani itse. Mielestäni Vaasassa ei ole sellaista kirpputoria missä voisi mennä itse henkilökohtaisesti myymään. Olenko väärässä?

Tulette tämän syksyn aikana näkemään aika paljon DIY-juttuja ja kotini muuttumista. Olen huomannut itsestäni, että minulla vaihtuu mielihalut niin nopeasti, että minun on pakko yrittää ostaa todella simppeleitä juttuja. Yritän nyt hankkia kotiini sellaisia elementtä, jotka olisi helppo siirtää sitten ensi keväänä uuteen ja vähän pysyvämpään kotiin. Yläpuolella olevissa kuvissa on paljon sellaista mistä tykkään; betoninen lattia, valkoinen tiiliseinä, ilmavia huonekaluja, paljon valoa ja isoja ikkunoita.

Please leave a comment

New family member: Alessi Juicy Salif Citrus Squeezer

Olin ala-asteella, kun ensimmäisen kerran ihastuin Alessin sirtuspuristimeen. Sitten ihastukseni unohtui, mutta aikuisemmalla iällä huomasin ihastukseni kohteen ja katseeni kohtaavan aina silloin tällöin. Noh, minulla oli tässä vähän aikaa sitten synttärit ja joku tarkkakorvainen oli pistänyt korvan taakse, että mitä minulle voisi lahjaksi antaa. No Alessin sitruspuristimen tietenkin! Sitä en tiedä miten käytännöllinen se on, mutta ulkonäkö ainakin miellyttää. Philippe Starckin suunnittelemalle komistukselle pitäisi varmaankin käydä ostamassa muutama appelsiini kaveriksi, ja kokeilla toimiiko ihastukseni. Vaikka pohjimmiltani rakastan romanttista ilmettä, niin vaatteissa kuin sisustuksessakin, mutta silti minua viehättää teräksiset yksityiskohdat pieninä ripauksina. Näitä pieniä ripauksia meiltä löytyy kotoonta muutamina kappaleina.  Alessilta meiltä löytyy iso Blow Up vati sekä Alessin klassikoksi muodostunut hedelmäkori. Blow up on tosi kaunis, mutta se ei ole löytänyt vielä kodissamme paikkaa, tuntuu että se oli aina tiellä ja naarmuttamassa pintoja. Niinpä se majaileekin varastossa ja odottaa sopivaa paikkaa.


If there’s something what I love the most, that’s different kinds of kitchen products. I started collect different tablewares when I was 14 and ever since my heart has belong to design products. I had my birthday few weeks ago and someone had have her ears open, because I got one of my secret cravings as my birthday present. Even though I love Finnish design products a lot, but still Italian design company, Alessi, is one of my favorite Design producers. Their simple style pleases my Nordic eyes.
Please leave a comment

Kesäpäivä Billnäsin antiikkimarkkinoilla!

Lauantai-aamuna ei tullut nukuttua kovinkaan pitkään sillä herätyskello soi jo seitsemältä. Onneksi ei tarvinnut sentään töihin herätä vaan tiedossa oli ihana kesäpäivä Fiskarsin Billnäsissä. Billnäs sijaitsee noin tunnin ajomatkan päästä Helsingistä, eli juuri sopivan ajomatkan päässä kesäretkeä ajatellen. Olen Fiskarsissa käynyt ainakin kerran kesässä, jokusen kerran picnicillä ja nyt toisen kerran näillä antiikkimarkkinoilla. En nyt varsinaisesti keräile mitään antiikkia, mutta kauniita tavaroita on ihana hypistellä ja katsella, ja on niistä myös ihana unelmoidakin. Olen viljellyt tähän asiaan mummin sanontaa; vähän kuukaudessa, paljon vuodessa. Mitään antiikkisia huonekaluja kodistani ei löydy, astioita ja pikkutavaroita kylläkin. Poikaystäväni on hieman eri maata näiden asioiden kanssa, joten pitää kuunnella hänenkin mielipidettään sisustusasioissa. Mutta ehkä sitten joskus, kun olisi vaikka jokin ihana pieni kesämökki jota voisi sitten sisustella vähän romanttisempaan tyyliin. Miksipäs ei!

Puitteet näille Markkinoille on mitä mahtavimmat, sillä ne järjestetään vanhassa Fiskarsin veitsitehtaassa. Näytteilleasettajia on antiikkiliikkeistä ympäri maata ja myöskin Ruotsista. Tapahtuma on laajentunut vuosi vuodelta ja sinne on myös tehty ns.”ihana-piha”-osio ja myöskin vintagea on esillä vaatteiden, asusteiden ja korujen muodossa. Oli kyllä mitä ihanin päivä, aurinko paistoi ja saksofonin ääni kruunasivat koko päivän.

Billnäsissä järjestetään myös tulevana viikonloppuna kesätapahtuma, Huvila-sisustus ja sitten kahden viikon päästä siellä on rakennusmessut. Heinäkuun alussa siellä oli kädentaitomessut, minua harmittaa hirmuisesti etten päässyt paikalle silloin, ensi kesänä sitten :)

Please leave a comment