Zürich – my favorite city

Viime kesäisen lomareissun jälkeen Zürich on noussut ihan lempikaupungikseni Amsterdamin vierellä. Jotenkin kummassakin kaupungissa tuntuu niin kotoisalta ja varsinkin Zürich on paikka, jossa näen itseni asuvan. Kaikki on niin puhdasta ja toimivaa, kaupunki ei ole liian pieni eikä liian suuri ja sen kansainvälisyys myös kiehtoo minua. Saksaa olen myös lukenut koulussa monta vuotta, joten kielikään ei olisi minulle suuri ongelma.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Olimme Zürichissä kaksi viikkoa sitten viikonloppureissulla ja vaikka sateet vähän vaivasivat viikonloppulomaa, ei se haitannut, sillä olin käytännössä koko viikonlopun kylpemässä. Olimme samassa hotellissa, B2:ssa, kuin viime kesänä ja se on vain kertakaikkisen ihana hotelli ja spa. Lauantaina olin erilaisissa rituaaleissa koko päivän, mutta aamusta ehdin myös hieman käydä kaupungilla ja etsiä minulle uusia paikkoja joita en kesäreissulla löytänyt.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Ihan hotellimme vierellä on aivan ihastuttava sisustusliike, Holm. Siellä on meille suomalaisille paljon tuttuja merkkejä aina Iittalasta Klogiin. Kesällä tämä liike oli suljettu lomien vuoksi, mutta tällä kerralla pääsin ikkunaostosten sijasta ihan kassalle asti.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Jos kaipaa mitä tahansa luksusmerkkiä vaatekaappiinsa, kannattaa piipahtaa Bongenie Griederissä. Kaikki merkit yhden katon alla! Sinne jäivät Sohvia kummittelemaan vähintään yhdet sandaalit…

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Yksi uusi löytö tällä reissulla oli Milchbar, eli nimensä mukaisesti maitobaari. Ihan pelkkää maitoa ei siellä tarvinnut juoda, vaan kunnon kahvia kannetiin pöytään. Kahvila on kahdessa eri osassa ja toinen puoli on kai jonkin sortin deli ja hotelli (te zurrilaiset tiedätte paremmin, niin kertokaa). Kävin itse vain aamukahvilla, niin en ole ihan varma, että millaista ruokaa Maitobaari tarjoilee.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Markethalle oli myös reissun uusi tuttavuus. Nappasin ratikan keskustasta ja löysin vähän Nycin Meetpackingiä muistuttavan alueen ja mitä ihanimman ruokamarketin ravintoloineen. Jos asuisin Zürichissä, niin olisin varmasti viikonloput kylpylässä sekä Markethallessa ruokakojuilla notkumassa.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Kun olimme Markethallessa, nappasimme lounaan italilailessa delissä. Ja koska oltiin italialaisessa, oli proseccon paikallaan myös. Lounaan jälkeen joimme vielä täydelliset italialaiset kahvit jälkiruokasi. Perfecto!

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Markethallen alue on todella trendikäs. Se saattaa näyttää vähän betoniselta, mutta siellä oli vaikka mitä upeita liikkeittä rakennettuina vanhaan teollisuushallin tapaiseen rakennukseen. Löysin ihania sisustusliikkeitä ja sain niin paljon inspiraatiota näistä putiikeista.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Jos asuisin Zürichissä, niin menisin ehdottomasti uusimaan keittiön tuolini Tisch & Stuhl -liikkeessä. Meillä on vaikka mitä ihania vintge-löytöjä tallaiselle tuoli-intoilijalle. Heillä on kuulemma myös nettikauppa, joten kannattaa myös katsoa jos he toimittavat Suomeen.

Toivottavasti näistä Sveitsin vinkeistä on inspiraatiota kun seuraavan kerran menette Zürichiin. Te ketkä siellä asustelette, olette ihan superonnekkaita! Niin ihana maa ja Zürich kaupunkina on ihan lempparini. Aiempiin Sveitsin postauksiin pääsette muuten täältä.

Please leave a comment

Home hunt: apartment number 1

Vähan on täällä taas ihania sisustusunelmia mielessä. Kävin nimittäin maanantaina katsomassa mahdollisista uutta kotia. Unettomuusongelmiini suurin vaatimus asunnolle olikin, etta sen pitää olla ylimmässä kerroksessa. Pienen etsinnän jälkeen löysimmekin juuri remontoidun kodin kotikulmiltamme. Ja mikä parasta, asunto on kahdessa kerroksessa ja makuuhuone on ns. kulmauksessa, joten mikään muu, kun katolla tepastelevat pulut eivät voi häiritä untani. Metrojen äänet varmasti herättelevät taas viiden jälkeen, mutta tärkeintä on, että kukaan ei tepastele aamu neljään asti makuuhuoneen yläpuolella.

Avec Sofié blog l Paris Apartments

Minulla oli vain yksi kameran linssi mukana asuntonäytössä, mutta toivottavasti saatte edes jonkinlaisen käsityksen kodista. Sisäänkäyntikerroksesta löytyy keittiön ja ruokahuoneen lisäksi myös olohuone, mutta yläkerrasta löytyvät makuu- ja kylpyhuoneet. Asunnosta löytyy myös mini WIC, joten kaikki on aika kohdillaan ;)

Avec Sofié blog l Paris Apartments

Kun tulee Suomesta, on tottunut aika hyvään. Meillä on ikkunoissa tiiviisteet ja lattioissa lämmitykset. Välillä ihan naurattaa etta millaisia kuvitelmia sitä ihmisillä on Pariisissa asumisesta. Pariisissa asutaan pienesti ja usein aika vaatimattomastikin. Tämä oli minulle ainakin aikamoinen shokki, kun tänne muutin. Välillä kaipaan sitä Töölön asuntoani ihan todella paljon, kun katselen saasteesta mustuvia seiniäni ja kuuntelen kaasulämmitystäni. 

Avec Sofié blog l Paris Apartments

Nyt tosin löysimme asunnon, joka olisi ihan nappi meille kummallekin. Mies saisi työhuoneen ja minä kivan keittiön ja rauhallisen nukkumatilan. Tilaakin olisi enemmän, kun itseasiassa tarvitsisimme, mutta on hyvä olla vierashuone, niin vieraitakin voi kestitä enemmän. Nyt asuntomme on 70 neliötä, mutta tämä unelmien koti olisi yli 100 neliötä. Asunto olisi myös muutaman sadan metrin päästä nykyisestä kodista, joten kaikki metrolinjat ja lähikaupat pysyisivät samoina.

Avec Sofié blog l Paris Apartments

Avec Sofié blog l Paris Apartments

  
Yksi asia mihin kiinnitin myös huomiota, olivat ikkunat ja varisinkin tiivisteet. Tässä asunnossa ikkunat ovat uusittu ja tiivisteet kunnossa, joten saasteet pysyvät poissa ja lämpö talvella sisällä. En ollut tällaista asiaa ikinä Suomessa edes miettinyt, mutta kun pesee seiniä ja kaappeja mustasta noesta, ymmärtää että kaikki ei ole yhtä puhdasta mita Suomessa. Edes se ilma mitä hengittää.

Yllätys yllätys emme ole ainoita, ketkä ovat tästä asunnosta kiinnostuneita, joten saa nähdä tärppääkö. Omistajat ovat tämän viikon lomalla ja miettivät ainakin ensi viikkoon, joten vielä pitää odottaa hetki. Toivon niin että saisimme tämän asunnon, sillä kaikki ne asiat mitkä nykyisessä asunnossa ovat pielessä, olisivat tässä asunnossa kunnossa :)

Follow me on

FacebookInstagram, SoundCloud, Pinterest & Bloglovin

Please leave a comment

My favorite wall art pieces and e-shops

Vähän jo aiemmassa kotipostauksessa sivuuttelinkin, että seinätilaa olisi tulevaisuuden kodissa kiva olla enemmän. Vaikka sitä seinää ei vielä ole, on minulla tauluja ja printtejä sitäkin enemmän. Sen takia ajattelin raottaa teille, että mistä niitä kannattaa tilata, jos sisustuskaupoista ei välttämättä löydy omia suosikkeja. Tässä kohtaa myös muistuttaisin, että nykyään voi helposti tilata myös omia mietelauseita printiksi suosikkifontilla esimerkiksi Etsystä.

Yksi oma projektini on ollut tehdä pieniä kollaaseja omista valokuvistani ja laittaa muistoja seinälle. Ehkä helpottaisi projektin saattamista loppuun sitten kohteessa, jos ne kuvat ja printit olisivat valmiiksi teetettynä ja kehystettyinä jo ennen muuttoa. Eikö? Printicistä olen tilannut polaroideja ja suosittelen Printicin palvelua kaikille! Kuvat saa mielettömän kätevästi palvelun kautta kotiin.

Meiltä löytyy seinältä David Ehrenstråhlen San Francisco- ja New York-taulut. Lattialla pyörii vielä saman sarjan Paris-printti kehystämättömänä. Sille ei ole paikkaa ja jollain lailla tuntuisi oudolta laittaa se seinälle Pariisissa.

Avec Sofié blog l My favorite wall art pieces

Avec Sofié blog l My favorite wall art pieces

Jos on koskaan kävellyt Seinen vartta Pariisissa, ei ole voinut olla huomaamatta kirjakauppiaita, jotka myyvät myös vanhojen lehtien kansikuvia. Kojuista löytyy niin aitoja kuvia, kuin myös printattuja versioita vuosikymmeniä sitten julkaistuista lehdistä. Pidän varsinkin kosmetiikkaan ja muotiin liittyvistä kansikuvista. Vielä nämä omat printtini eivät ole seinällä, mutta vielä jokin päivä, kun minulla on vaikka oma työhuone ;)

Avec Sofié blog l My favorite wall art pieces

Andy Warholin lause ”I never read, I just look at pictures” sopii välillä vähän liiankin hyvin mitä minuun tulee. Naistenlehdistä varsinkaan en nimittäin hae sen suurempaa inspiraatiota kuin mitä kuvissa on. Tähän tosin vaikuttaa myös se, että lehdissä ainakin Ranskassa on välillä vähän liian vähän asiaa mutta sitäkin enemmän mainoksia. Andyn printti on odottanut myös tovin omaa paikkaansa ja toivottavasti sen saan seinälle pian. Yksi paikka mistä voin suositella printtien ja julisteiden tilaamista on All Posters. Sieltä olen myös oman Warholini tilannut.

Avec Sofié blog l My favorite wall art pieces

Jos teille tulee vielä mieleen joitakin muita printtien ja taulujen verkkokauppoja, niin kertokaa. Mielellään haluaisin myös öljyvärejä kodin seinille. Eli olisi kiva jos jakaisitte kokemuksia ja eri verkkokauppoja :)

Please leave a comment

Home inspiration

Niin kuin aiemmin mainitsin, olemme muuttamassa. Kodin etsintä Pariisissa on aina hieman erilainen projekti ja onneksi meillä on apujoukkoja tämän asian kanssa. Olemme kertoneet agentille, että millaista kotia etsimme ja antaneet tietynlaiset toivomukset mitä kodissamme pitää olla ja mitä ei välttämättä tarvita. Ilman apua tulisimme tuskin ikinä muuttamaan, sillä Pariisin asuntomarkkina on aika hankala ja näytössä ravaaminen vie hurjasti aikaa, jos ei oikein tiedä mitä näytöltä saa.

Vaikka miten haluaisin aina välillä muuttaa sisustusta paljon, olen vain huomannut, että minun ei kannata paljoa leikkiä sisutuksen kanssa. Kyllästyn erikoisiin juttuihin ja väreihin niin helposti. Minun silmilläni ja rahapussillani kannattaa siis vain suosia simppeleitä juttuja. Pientavaroiden kanssa voi leikkiä, mutta ei suurempien sisustuselementtien kanssa.

Ostin kaksi vuotta sitten Gervasonin Ghost-sohvan ja en usko, että ikinä voisin kyllästyä siihen. Sillä voi sisustaa modernin skandi-kodin tai romanttisen pariisilaisasunnon. Ghost-sohva on varmasti yksi parhaimpia ostoksiani mitä olen koskaan tehnyt. Arvoin aikoinani Chanelin laukun ja Sohvan välillä ja olen kyllä onnellinen, että ostin sohvan itselleni 30-vuotislahjaksi.

Tällä hetkellä, kun katselen kotiani, tiedän selkeästi mitä haluan viedä uuteen kotiini ja mitä haluan vaihtaa tulevaisuudessa. Toivon paljon pintoja ja vapaata tilaa seinillä, sillä tällä hetkellä Pariisin asunnossamme ei käytävien, takkojen tai peilikaappien takia ole vapaata tilaa. Minulla on paljon tauluja kehystettynä ja kehystämättömänä varastossa, mutta olisi kiva saada ne vihdoin seinille.

Yksi asia mitä haluan tulevalta kodilta, on myös se, että keittiö on järkevän kokoinen ja että kerrankin kaikki lasini ja kipponi mahtuisivat jonnekin. Tällä hetkellä meillä on varasto täynnä minun astioita, kun ne eivät kerta kaikkiaan mahdu tänne 70 neliön sokkelokotiin. Eli lisää kaappitilaa olisi pakko saada sekä isompi keittiö.

Vielä on paljon puuttuvia palasia tässä pelissä, mutta toivottavasti muutaman kuukauden päästä tietäisin jotakin enemmän. Tärkeintä on, että saamme kodin, jossa on iso keittiö ja hyvä eristeet, että nukkuminen onnistuu. Tiedän, että tämä minun kokoaikainen stand by-olotila kuulostaa jonkun mielestä varmasti hyvin erikoiselta, mutta näillä korteilla mennään ja olen tässä vuosien saatossa oppinut olemaan stressaamatta asioista joihin en itse voi vaikuttaa.

Kuvien koti on ehkä unelmieni täyttymys. Tuollaisia koteja ei ainakaan vapailta markkinoilta löydä, mutta ainahan saa unelmoida. Rakastan tässä kodissa aivan kaikkea; neutraaleja pintoja, modernia otetta, lattiaa… Jos löytäisin edes vähänkään tämännäköistä, niin olisin aika todella onnellinen.

Inspiration: Bo Bedre & The Design Chaser

Phtographer: Felix Forest/Living Inside

Please leave a comment

Tom Dixon Etch Candle Holder – ja juttu tulesta

Meillä poltetaan kynttilöitä ihan jatkuvasti. Kaikki olohuoneemme pinnat ovat täynnä erilaisia kynttilöitä, sillä mieheni ei voi olla ilman kynttilän valoa. Itse olen lämmennyt kynttilöille vasta kun aloimme tapailla, sillä pelkään tulta vähän liiankin paljon.

Suostun polttamaan kynttilöitä, jos ne ovat lasipurkeissa tai vaihtoehtoisesti lämpökynttilöitä. Muiden kynttilöiden kanssa olen varovainen. En ole edelleenkään käyttänyt Svensk Tennin Vänskasknutenia, sillä en pidä kruunukynttilöistä.

Avec Sofié blog l Tom Dixon

Tiedän, että olen liian varovainen, kun asentelen palohälyttimiä ja peittoja ympäriinsä. Pariisissa tosin talot ovat käytännössä sisältä pelkkää puuta ja ihmisillä ei ole tapana asentaa palohälyttimiä, niin sen takia olen vähän varpaillani. Muutaman kerran olen kuullut niinkin omituisen lauseet, että ei ole palohälytintä asetettu, kun asukas ei polta tupakkaa sisällä. Näissä paloturvallisuusasioissa näen ainakin suuren eron Suomen ja Ranskan välillä.

Avec Sofié blog l Tom Dixon

Ennen kun lähdin Luxemburgista, kävin ostamassa muutaman Tom Dixon -sisustusjutun kotiin. Minulla on aiemmin ollut Tom Dixon Eclectic-kynttilöitä, mutta nyt viimeinkin ostin nuo Etch-kupit lämpökynttilöille. En ollut aiemmin kurkkaillut Etch-kynttelikön pohjaan, mutta ikäväkseni huomasin, että se on samalla tavalla auki, mitä koko kuppi. Näin ollen en pitäisi sitä sellaisenaan puupinnoilla.

Avec Sofié blog l Tom Dixon

Vaikka miten yleensä kiinnitän huomiota paljon miltä mikäkin näyttää, mutta mitä tuleen tulee, niin olen ylivarovainen. Toivoisin myös, että suunnittelija miettisi tuikkija suunnitellessaan, että miten pienestä voi olla tulipalo kiinni. Anteeksi tämä aamupaasaus, mutta laitathan avotuikun alle aina metallia tai vaihtoehtoisesti kiveä:)

Vaikka nämä Tom Dixon tuikut olivat ehkä hivenen virheostos, mutta muuten pidän hänen suunnittelemistaan kynttilöistä ja pientavaroista paljonkin. Uusin kynttiläostos minkä tein myös Luxemburgissa, oli Alloy-kynttilä jota ympyröi metalli. Alloy-kynttilää suosittelen siis lämpimästi myös muille ketkä arkailevat tulen kanssa kun taas Etch-tuikkuja en.

Please leave a comment