Ei mikään samppanjalla höystetty hernekeitto, vaan kunnon kasvisversio

Lihaton lokakuu on ollut minulle tapa monena vuotena, mutta tänä vuonna en siihen valitettavasti kyennyt, sillä olin niin paljon poissa kotoa. Olin myös ilmeisesti kovin kiireinen, kun en edes mediassa huomannut samanlaista muistuttamista lihattomasta lokakuusta kuin aiemmin. Täytyy myöntää, että harmitti aika lailla viime viikolla, kun ymmärsin, että olen sivuuttanut lihattoman kuukauden tänä vuonna. Onneksi sitä tosin voi viettää muinakin kuukausina.

Avec Sofié blog l Hernekeitto

Punaisen lihan syöminen on lisääntynyt ruokavaliossani Ranskassa ollessa, sillä täällä syödään lihaa monessa muodossa. Olen tosin vähentänyt lihan syöntiä koko ajan ja toivon pääseväni samoille lukemille kuin presidentti Niinistö, eli lihaa kerran viikossa. Aina kaikkeen ei tosin voi itse vaikuttaa, mutta uskon, että esimerkiksi Amsterdamiin muutto luo jo myönteisen vaikutuksen ruokailutottumuksiimme, sillä ruokakauppojen läheisyys tuo eri vaihtoehdot lähemmäksi.

Kun otin ryhtiliikkeen tuossa viikonlopun aikana syömisiimme, päätin tehdä niinkin tavallista keittoa kuin hernekeittoa. Kyseessä ei ole keiton ranskalainen versio, Crème Ninon, mutta jos googlaatte kyseisen keiton ja avec sofie (crème ninon+avec sofie) löydätte samppanjalla varustetun hernekeiton, jonka olen tehnyt vuosia sitten.

Avec Sofié blog l Hernekeitto

Vaikka Ranskassa ollaan, ei samppanja maistu histamiini-yliherkkyyden takia ja sen takia tein ihan todella perinteisen kasvishernekeiton kuivista herneistä . Hernekeitto on itseasiassa yksi suosikkikeitoistani. Ihan joka viikko en sitä tee, sillä kuivat herneet vaativat reilun tunnin liotus – sekä keittoajan, mutta viikonloppuna ehtii keittämään kauemmin.  Ihan arkiruoasta hernekeitto kuivista herneistä ei ehkä siis mene, mutta viikonloppukeitosta kylläkin.

Tarvitset

500g kuivattuja herneitä

2 kasvisliemikuutiota

1,5 litraa vettä

1 tl meiramia

Suolaa

Pippuria

Punasipulia

 

Pese herneet. Laita herneet likoamaan veteen edellisenä iltana, jos mahdollista. Jos herneet ovat puolikkaita (katso kuvat yllä), niin muutama tunti riittää myös. Kaada herneet liotusvedessä kattilaan ja keitä niitä kasvisliemikuution kanssa noin tunnin verran. Lisää vettä tarvittaessa, sillä herneet imevät kaiken nesteen itseensä.

Kun herneet ovat pehmenneet, kaada seos blenderiin ja seosta niin kauan, että seos on samettista. Kaada seos sen jälkeen takaisin kattilaan ja kiehauta kuumaksi. Tarjoa keitto punasipulin kanssa.

Ps. Jos joku etsii hyvää blenderiä, en voisi olla KitchenAidin blenderistä yhtään onnellisempi. Ostin sen vuosi sitten ja se tekee keitot samettisiksi ja rikkoo jäät tarvittaessa. Suuri suositus!

Please leave a comment

Gazpacho – kylmä keitto kuumaan kesään

Vähän ikävä sanoa, mutta Ranskassa on ollut viime viikot ihan todella kesäiset kelit. Tuntuu, että se kesä oli myös täällä vähän myöhässä, mutta vihdoinkin on sellainen kesä, että myös varpaita polttelee, kun kävelee hiekalla tai terassin kivetyksellä.

Olen vähän huono syömään näin kuumalla ja usein huomaan iltaisin, että olen käytännössä unohtanut syödä, kun on ollut niin kuuma. Tällaisilla ilmoilla kun ei oikein meinaa maistua muu kuin vesimeloni ja jäätelö. Joskus jopa salaatinlehtien syöminen uuvuttaa ja suuhun ei oikeasti halua laittaa mitään muuta kuin kylmää. Senpä takia olen tehnyt viime aikoina paljon gazpacho-keittoa.

Avec Sofié blog l Gazpacho

 

Keittoon on varmasti yhtä monta reseptiä niin kuin on kokkia. On monenlaisia variaatioita, mutta tässä resepti tämän aamuiseen keittoon. Jääkaapissa ei ollut punaista paprikaa, niin mentiin vihreällä. Ei se niin tarkkaa ole varsinkaan tällaisissa jutuissa. Pääasia on, että öljyn kanssa ei pihistele ja mukaan heittää myös suolaa ja valkosipulia, muulla ei ole niin väliä.

Avec Sofié blog l Gazpacho

Minulla on andalusialainen ystävä ja hän tekee mitä parhainta gazpachoa. Joskus kun olen aiemmin tehnyt keittoa, olen pihistellyt öljyn kanssa ja ihmetellyt että miksi maku ei ole yhtä pehmeä mitä ravintolassa tulee maisteltua. Ystäväni opetti, että se on nimenomaan se öljy mikä saa keiton pehmeäksi ja hyvän makuiseksi. Eli sitä kannattaa laittaa ihan kunnolla keittoon.

Avec Sofié blog l Gazpacho

Tarvitset:

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

400g tomaattia

1 vihreä paprika

¾ kurkkua

0,5 dl -1 dl öljyä

1 rkl punaviinietikkaa

Suolaa

Mustapippuria

Pese kasvikset ja pilko niitä hivenen pienemmiksi. Itse jätin tomaatteihin myös siemenet, mutta ne voi halutessaan ottaa pois. Lisää kaikki ainekset blenderiin ja soseuta tasaiseksi. Joissain resepteissä näkee, että niihin lisätään myös leipää, mutta itse jätin sen pois. Kun keitto on tasaisen pehmeää, laita se jääkaappiin viilentymään. Voit tarjoilla gazpachon myös jääpalojen kera. Tärkeintä on lisätä paljon oliiviöljyä, että keitto tulee pehmeäksi eikä kitkeryys tule läpi.

Please leave a comment

Mattolaituri goes Demo

Suomifiilistelyt jatkukoon.. Yksi asia mihin olen myös Ranskassa herännyt, on se, että Helsinki on varsinkin tällä hetkellä mitä ihanin kesäkaupunki. Täällä on mitä ihanimpia terasseja. Meillä on merellisiä olohuoneina esimerkiksi Mattolaituri, Café Birgitta, Allas, Löyly, Ursula… Ja näissä kaikissa olen yrittänyt tällä reissulla käydä ja näyttää miehelleni miten kaunis Helsinki on kesällä.

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Olen aina asunut veden äärellä ja sen takia Pariisissa kaipasin nimenomaan merta. Kun kesällä lämpöasteet huitelevat melkein neljässäkymmenessä asteessa, sitä alkaa kaivata viilentävää merta aika äkkiä. Moni Pariisin kesämatkailija kysyy, että minne Pariisissa voi tällä hetkellä mennä vilvoittelemaan, mutta ihan samanlaista repertuaaria ja samanlaisella varustuksella ei meiltä kahviloita löydy. Totta kai Helsingissä on tilaa ihan eri lailla mitä Pariisissa, mutta kyllä me voitaisiin vähän kovempaan rummuttaa, että miten upea kesäkaupunki meillä on.

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Eilen kävin ensiksi välipalalla syömässä Storyn lakritsi-vanilja pullan ja sen jälkeen menin Mattolaiturille maistamaan Demon merellisen lounaan. Ihan mieletön lisä Mattolaiturille tuo Demon kesäkeittiön rakentaminen. Demon menusta löytyi täydellisiä suomalaisia merellisiä herkkuja; silakoita, rapuja sekä uusia perunoita. Taisimme ottaa jokaisen annoksen menulta ja jakaa maistiaisia seurueemme kesken.

Oma suosikkini perunoiden lisäksi oli corn dog. En ole pikaruoan ystävä juurikaan muuten, mutta corn dog naudasta maistui myös minulle. Suuri suositus pieneen nälkään :)

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Mattolaituri on ollut monena kesänä oma suosikkiterassini Helsingissä. Kävelin sinne usein Töölöstä aamuisin kahville ja takaisin. Ihana aamukahvireitti, jota on välillä ikävä. Nyt olen nauttinut Mattolaiturista ja muista terasseista sydämeni kyllyydestä ollessani täällä.

Avec Sofié l Mattolaituri goes Demo

Mattolaiturin ja Demon yhteistyöstä muistuttaa pieni Ape 50. Nämä pikkuruiset hurmuriautot ovat Italiassa tuttu näky ja villeimmissä unelmissani haluaisin rakentaa oman söpön pienen jätskikojun vaaleanpunaisen Apen sisälle. Nyt tosin ihailen tuota punaista Apea Mattolaiturilla :)

Suosittelen Demon lounasta lämpimästi ja friteerattuja silakoita suomalaiseen nälkään. Mattolaituri on kuin pala Rivieraa Helsingissä, mutta menu on ehdottomasti parempi ainakin minun mielestäni. Jos teille on tulossa ulkomaisia vieraita, niin käyttäkää heidät terassilla lounaalla ja näyttäkää pala kauneinta Suomea :)

Please leave a comment

Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Muistatteko Marlonin? Sen Baja California -tyyippisen ruokapaikan? Marlonin kanssa samaan taloon kuului ennen Marcel, joka oli omilla kotikulmillamme, mutta koska pariisilaiset tykkäävät muuttaa konsepteja suhteellisen nopeasti, löytyy Marcelle Marcelin tilalta. Tila on nykyään remontoitu täysin valkoiseksi ja menu muutettu ihan kokonaan. Hampurilaiset on korvattu mielettömillä aamiaislautasilla ja perinteisten kakkujen tilalla on gluteenittomia herkkuja.

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Välillä aina tuskastelen perinteisten bistrojen valikoimaa, mutta ilokseni Pariisiin alkaa tulla myöskin vähän erilaisia vaihtoehtoja aamupalapaikoiksi. Ihan raakakakkuja täältä ei vielä saa, mutta Marcellen gluteeniton aamiainen oli minulle todella ihana yllätys. Vielä kun se löytyy kotikulmilta, niin sinne saattaa eksyä vähän useamminkin.

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Kävelin Marcellen ohi perjantaina töiden jälkeen ja pysähdyin kakulle. Siltä haukkaukselta varasin eiliselle aamubrunssiajan ja ilokseni he tarjoilevat aamuvirkuille aamiaista jo yhdeksältä. Karkasin siten eilistä kaatosadetta mitä kauneimpien lautasten äärelle :)

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Pariisiin kun tulee, kannattaa lounaalle mennä jo kahdeltatoista ja kahvilaan rynnätä heti yhdeksän jälkeen, jos haluaa saada hyvän pöydän ilman odottamista. Moni Marcellen kaltainen paikka ei ota varauksia vastaan, joten sen takia täällä näkyy usein jonoja pienten ravintoloiden edessä. Marcelle otti varauksia 09-12 välillä, mutta sen jälkeen ei varauksia voi tehdä. Me suomalaiset olemme tunnetusti hivenen aiemmin liikkeellä mitä ranskalaiset, joten aamupalalle ehtii lomalla  suomalaisena ilman ruuhkaa.

Avec Sofié blog l Marcelle Paris & Gluten-free brunch

Ranskasta on usein vaikea löytää gluteenittomia syötäviä ja olette usein kysyneetkin, että minne täällä kannattaa mennä syömään. Marcellen listalta löytyi monta gluteenitonta vaihtoehtoa ja myös jälkiruoat olivat listalla täysin gluteenittomia. Mieheni söi gluteenitonta granolaa maidon kanssa eilen sillä välin kun minä popsin mitä kauneinta aamupalaleipää. Marcelle sai minulta täyden kympin. Niin kaunis paikka, ihana palvelu ja listalta löytyy niin ihania annoksia.

Please leave a comment

Vegan restaurants in Paris

Monet terveellisen ruoan ystävät tietävät varmasti Anni Kravin? Anni oli viikonloppuna Pariisissa ja näimme lauantaina lounaan merkeissä. Kävelimme Annin kanssa Maraisiin ja hän näytti sieltä minulle muutaman suosikkinsa. Oli kiva olla jonkun muun matkassa, kun itse helposti menee aina niihin omiin lempipaikkoihin.

Avec Sofié blog l Parisian vegan restaurants

Avec Sofié blog l Parisian vegan restaurants

Tällä hetkellä tuntuu, että varsinkin Pohjoismaissa on kova vegaani- ja raakaruokabuumi meneillään. Voi tulla yllätyksenä, mutta minusta tuntuu, että Pariisissa ei käytännössä ole näitä vaihtoehtoisia ruokapaikkoja juuri ollenkaan. Niin sitä luulisi, kun on miljoonakaupunki kyseessä, mutta ei.

Avec Sofié blog l Parisian vegan restaurants

Juttelimme tästä myös Annin kanssa, sillä Annin ruokavalio on vegaaninen, sokeriton ja gluteeniton. Pariisissa Annin kaltaisella ruokavaliolla ollaan helposti syömättä, sillä ranskalaiset rakastavat lihaa, sokeria ja leipää. Täällä olisi todellakin parille Richard McCormickille töitä, sillä kysyntää olisi varmasti uudenlaisille ravintolakonsepteille. Aina kun ei ne tartarpihvit tai purilaiset maistu.

Avec Sofié blog l Parisian vegan restaurants

Kävimme Annin kanssa Café Pinsonissa, joka löytyy osoitteesta 58 Rue du Faubourg Poissonnière. Tunnelmaltaan Pinson on todella rento ja muutenkin kivan kotoisia. Ruokalista on hyvin vegaaninen joten Annikin sai mahan täyteen. Tykkään todella paljon purjosta, joten lautaselta löytyi vihreä lempparini. Anni söi chia-vanukkaan kultaisen maidon kera.

Avec Sofié blog l Parisian vegan restaurants

Avec Sofié blog l Parisian vegan restaurants

Ihan kivenheitonpäässä Pinsonista löytyy Annin suosikkiravintola, Wild and the Moon. En ollut sielläkään aiemmin käynyt, vaikka useasti olen kävellyt ohi. Ravintola oli lauantaina tupaten täynnä, mutta ehkä ens viikonloppuna pääsen herkuttelemaan. Wild and the Moon näytti todella ihanalle paikalle ja ruoat mitä herkullisimmille, joten jos vegaaniherkkuja kaipaa, suosittelen käväisemään lounaalla.

Please leave a comment