Mitä säihkeeseen tulee, olen aikamoinen harakka. Vaatteissa en välttämättä pidä isoista ja näyttävistä printeistä, mutta asusteissa saa olla säihkettä. Jos esimerkiksi luonnehtisin juhlapukeutumistani, olisi se aika yksinkertainen muuten, mutta näyttävissä koruissa tai kengissä saa olla säihkettä. Tähän harakka-geeniin on toki vaikuttanut myös aika lailla oma asuinpaikkani viimeisinä vuosina ja sanotaanko nyt näin, että ihan kaikkia korviksiani en muualla pitäisi kuin Etelä-Ranskassa ;)
Pikkujoulukausi alkaa lähestymään ja minulla onkin yhdet aika ihanat Suomi 100 -juhlat tiedossa Helsingissä. Ihan Saulin bileisiin en vielä tänä vuonna saanut kutsua, mutta vähintään yhtä mielettömiin juhliin olen menossa. Saulin bileet tai ei, kimalletta pitää olla korvissa.
Usein panostan kenkiin tai koruihin enemmän kuin mitä esimerkiksi vaatteisiini. Yllätyksenä monille, myös häämekkoni maksoi alle 300 e. Kengät ja asusteet maksoivat hieman enemmän, joten tämä jo kertoo varsin hyvin missä minun prioriteettini ovat. Asusteissa.
Tulevia juhlia varten kaivoin laatikosta kolmet erilaiset kimaltelevat korvikset. Hillittyjä Dyberg / Kern -korvakoruja pidän tosin todella paljon myös arkena, mutta sopivat ne myös äärettömän hyvin juhlaan.
Disco-pallo -korvikset ovat Zarasta ja nämä ovat korvissani usein vähän rennommissa menoissa. Täytyy muuten tähän hengenvetoon sanoa, että Zaran statement-korvakoruvalikoima on yksi suosikeistani. Heillä on paljon erikoisia värejä ja muotoja, jotka sopivat ihan arkeenkin. Zaran sisko, Uterqüe, on ihan lempikauppani, mutta valitettavasti heitä ei ole Pariisissa tai Amsterdamissa. Mutta seuraavan kerran kun menette esimerkiksi Barcelonaan, kannattaa Uterqüe pitää mielessä.
Vähän vähemmän käyttöä, mutta sitäkin juhlallisempaa sellaista saavat Miu Miu :n klassikkokorvakorut. Nämä kyseiset korvakorut ovat olleet monesti näin talvisaikaan mallistossa ja ovat ehkä sitä merkin klassisempaa linjaa. Nämä nimenomaiset korvakorut tulevat olemaan minulla Suomi 100 -juhlissa juhlistamassa Suomen itsenäisyyttä.
Vaikka nyt elellään ilmojen takia sitä pimeintä aikaa, onneksi sitä valoa tulee nimenomaan eri juhlien ja tapahtumien muodossa. Ensi viikon muutto tosin pitää minut aika kiireisenä, enkä ole edes ehtinyt huomaamaan laskevia asteita tai pimeneviä päiviä. Paljon hommaa, mutta lopussa palkitaan :)