Matto- ja tuolikriisejä

Mitä tulee sisustukseen, taistelen itseni kanssa aika usein. Haluaisin pitää enemmän klassisista elementeistä, mutta sitten kumminkin päädyn aina modernimpien ja jollain lailla kylmien sisustusjuttujen pariin. En tiedä johtuuko se siitä, että olen aika usein suhteellisen moderneissa hotelleissa, joista puuttuu ns. sellainen cozy-fiilis vai olenko tosiaan niin skandinaavinen, että pidän mieluummin puhtaista ja hyvin simppeleistä pinnoista.

Avec Sofié blog l Seletti Inception

Meillä oli kaksi vaihtoehtoa kodillemme. Toinen oli enemmän klassisempi ja tämä toinen aika todella moderni. Taistelin itseni kanssa, että kumpi olisi parempi, sillä jo kodin peruselementit vaikuttavat paljon siihen miltä koti tulee näyttämään. Kuten ehkä arvata saattaa, valitsimme modernimman ja jollain lailla ehkä jopa hieman hauskemman kodin. En tiedä miksi minulle tulee mieleen sirkus kodistamme. Ehkä se on, kun on keinu keskellä huonetta ja lasikatto tuomassa valoa. Kotimme on ollut aikoinaan ilmeisesti osa vanhaa koulua, joten olohuone löytyy myös vanhalta esityslavalta, jonne pitää kiivetä portaita pitkin. Eli jos puheita haluaa pitää, niille on myös lava.

Hyvin persoonalliseen, mutta ihanaan kotiin olemme siis muuttamassa. Mieheni rakastaa kaikkea hyvin erikoista, joten tämä koti oli nimenomaan hänen mieleensä. Minulle tärkeintä oli iso keittiö, valoisuus ja LATTIALÄMMITYS.

Avec Sofié blog l Suomiloma

Kun olen nyt katsellut tulevan kotini kuvia, olen ollut hyvin eksyksissä huonekalujen kanssa. Toisaalta sinne sopisi myös rustiikkiset yksityiskohdat, mutta pääpaino on kyllä aika modernissa sisustuksessa. Olen varmaankin taas kääntymässä Kartellin Ghost-tuoleihin. Minulla on niitä ollut jo kymmenen vuotta, mutta en ole niihin edelleenkään kyllästynyt ja ne sopivat niin hyvin tulevaan kotiin.

Avec Sofié blog Nespresso

Tiedostan tosin, että kodista tulee aika kylmä, jos sinne ei lisää myöskin hieman lämpöisyyttä tekstiilein ja sen takia olen sujauttamassa pöydän ympärille myös ainakin yhden Gubi:n samettisen Beetle -tuolin. Olen kyseisiä tuoleja ihastellut jo yli kaksi vuotta, kun näin ne ensimmäisen kerran kotikadun Hotel Bachaumont -hotellissa. Siitä asti olen samettituolia ihaillut, mutta kodin toinen päättäjistä ei niistä ole edelleenkään ollut oikein innoissaan.

Avec Sofié blog l Cubi chair
Picture: Charlotte Jardfors

Kotimme lattia on lakattu betonilattia, joten mattoja pitäisi lattioille löytää. Uskonkin, että aloitan samanlaiset mattokriiseilyt mitä blogikaimani Noora. K ja Home via Laura. Matot ovat ainakin itselleni jotain sellaista mihin oma sisustusintoni aina jollain lailla tyssää. Olen enemmänkin valaisin- ja istuinihmisiä. Tiedostan, että matot ovat todella tärkeä osa koko kokonaisuutta, mutta kun niiden valitseminen ja sovittaminen ovat niin hankala osa koko rumbassa. Se on varmasti yksi syy miksi meillä ei ole mattoja.  Nyt tosin uudessa kodissa niitä pitäisi olla tuomassa hieman kotoisuutta.

Avec Sofié blog l Raparperipiirakka

Enää kaksi kokonaista viikkoa, niin olen uudessa kodissamme ja sitten vihdoin näette pienen ripauksen tästä tulevasta valoisasta ”sirkuksesta”. Blogin takia on myös ihanaa, että valoa riittää kodissamme, sillä lasikatto takaa sen, että valo pitäisi olla saatavilla myös pimeimpänä vuodenaikana. Blogin pitäminen marras- ja joulukuussa ilman valoa on aika haastava, joten nyt pitäisi olla parhaat mahdolliset puitteet valoisille kuville pimeimpänä vuodenaikana :)

Please leave a comment

Last Friday in Paris

Pakkailujen ja kaiken muun lomassa vietimme tällä viikolla myös viimeisen perjantain Pariisissa. Pidempään blogiani lukeneet tietävät, että perjantait ovat yleensä olleet meidän date night -päiviä. Viimeinen perjantai-ilta kului siis yhteisen illallisen merkeissä.

Avec Sofié blog l Last Friday in Paris

Meinasi jäädä nämä kuvat julkaisematta tärähtäneiden kuvien ja roskaisen maan takia. Mutta sitten mietin että, sellainen Pariisi on. Vähän tärähtäneen boheemi ja paikoittain aika roskainen. Menkööt siis tämän kerran ;)

Avec Sofié blog l Last Friday in Paris

Takana näkyy Rue Bachaumont, joka on kotikatuni. Kotikatuni on Rue Montorgueilin sivukatu, mutta en ole sitä yksityisyyteni takia aiemmin teille kertonut. Rue Montogueil on monesta asiasta tunnettu, mutta tunnetuin teos kadusta taitaa olla Claude Monetin pensselistä. Kadulta löytyy myös suklaapuoti sekä leipomo, jotka ovat tehneet herkkuja Marie Antoinettelle. Paljon historiaa liittyy siis noille kohta entisille kotikulmille.

Avec Sofié blog l Last Friday in Paris

Historia on ollut kouluaikoina yksi lempiaineistani ja sen takia Pariisissa asuminen on ollut mielenkiintoista. Ne luetut kirjat ovat konkretisoituneet, kun on käynyt eri paikoissa ja nähnyt esimerkiksi viinikellarin salakäytävän joka on vienyt aikoinaan Louvreen.

Avec Sofié blog l Last Friday in Paris

Amsterdamissa minua odottaa taas uudet historian kappaleet ja yksi ehkä mielenkiintoisimmista asioista on, että Anne Frankin kotitalo on parin sadan metrin päässä kodistamme. Olen lukenut Annen päiväkirjan monen monta kertaa aiemminkin, mutta ehkä luen sen taas uudelleen vähän erilaisesta näkökulmasta. Hollannilla on muutenkin historiallisesti niin paljon annettavaa ja varsinkin New Yorkin historia ja Hollannin vaikutus kaupungin syntyyn on jotain sellaista, josta toivon lukevani ja oppivani paljon lisää.

Jos ja kun tulette Pariisiin, toivon että käytte näillä kotikulmillani. Korttelista löytyy paljon ihania ravintoloita, sekä söpöjä liikkeitä. Kortteli on ihan Louvren kulmilla, eli museokierroksen jälkeen voitte tulla katsomaan Monetin maalaamaa katua ja miltä sama katu näyttää melkein 150 vuoden jälkeen.

Tämä postaus ei varmaankaan jää viimeiseksi Pariisi-postaukseksi, mutta kovin montaa niitä ei enää ole tulossa. Jos Pariisi-vinkkejä kaipaatte, niin Paris Lately -sarjastani niitä voitte lueskella tai Paris -tagin alta löytyy monta Pariisiin liittyvää juttua. Instagramista löydätte myös vinkkejä #avecsofieinparis -tagin kautta.

 

Please leave a comment

Pariisilaisista epämukavuuksista mukavuuksiin

Annastiina Heikkilä kirjoitti hetki sitten kolumnin: ”Kun suomalainen vaatii sohvan, ranskalaiselle riittää jakkara – pariisilainen ei mukavuudesta perusta”, jossa ainakin minun mielestäni kiteytyy kaikki se mitä Pariisissa asuminen on minulle opettanut. Et voi saada täällä suomalaista elämää, vaikka kuinka yrittäisit. Moni joka ei ole koskaan ulkomailla elänyt ns. perusarkeaan, ei välttämättä ymmärrä miten sitä samaa arkeaan ei voi siirtää toiseen maahan.

Suomessa lähes jokaisella on esimerkiksi auto, mutta Pariisissa tai Amsterdamissa ei autolla käytännössä tee mitään, se itseasiassa tuo enemmän päänvaivaa, kun helpotusta. Tämä on esimerkiksi sellainen asia mitä joudun selittämään monesti, että miksi meillä ei ole autoa.  Parkkipaikkoja kun ei ole ja kaupunkien infrastruktuuri on sillä tavalla rakennettu, että paikasta toiseen pääsee metrojen, bussien, Überien tai sähköautojen kanssa helposti paikasta toiseen. Hyvä esimerkki tästä on, kun siirsin Fifini Luxemburgista Pariisin viikoksi, maksoin parkkihallipaikasta 70 euroa päivältä. En voinut Fifiäni minnekään muualle parkkeerata parkkipaikkojen puutteen takia enkä myöskään halunnut, että Fifiäni kolhittaisiin paikallisen parkkeeraustekniikan takia.

Avec Sofié blog l Pariisi

Kun muutin Pariisin, sanoi ranskalainen (mutta myös muualla asunut) työkaverini minulle, että minun pitää opetella vaatimaan asioita kovaan ääneen, sillä kukaan ei vapaaehtoisesti auta minua missään. En aluksi oikein ymmärtänyt mitä hän tuolla tarkoitti, mutta ehkäpä se siinä vuoden sisällä kävi selväksi, että asioita ei hoideta mukavuudella, joustavuudella tai maalaisjärjellä, vaan auktoriteetti ja hierarkiaportaat tulivat aika nopeasti vastaan missä tahansa tilanteessa. Työkaverini sanoi minulle, että opettele kommunikoimaan niin, että ymmärrät että missä esimerkiksi postivirkailijan hierarkia menee ja heität pallon takaisin. Täten olenkin kysynyt aina siitä lähtien, ”miten sinä voit auttaa minua, että asia saadaan hoidetuksi.” Kuulostaa suomalaisittain älyttömältä, mutta edes postipakettia et aina välttämättä saa ilman vääntöä, vaikka sinulla olisi lähetyksen numero. Kaikkeen kun on aina ratkaisu, riippuu kulttuurista, että miten sinne maaliin päästään.

Avec Sofié blog / Kitchen ideas

Kun katson suomalaisin ja puolittaisin amerikkalaisin silmin Ranskaa, huomaan suuren eron. Yhdysvalloissa ja Suomessa halutaan kehittyä koko ajan kaikessa. Sen huomaa jo jenkkifirmoissa, kun organisaatio laitetaan usein uusiksi melkeinpä vuosittain. Ranskassa taas olen monesti huomannut, että täällä ei haluta monenkaan asian muuttuvan vaan moni asia tehdään niin kuin on aina tehty. Heikkilä puhuu artikkelissaan mukavuudesta Suomen ja Ranskan välillä ja kai tässä kohtaa ranskalainen mukavuus tulee esiin. Mukavuus täällä ei näy isoissa asunnoissa tai pihoissa, mutta muuttumattomissa tavoissa. Kai herra Macron yrittää hieman murtaa monia eri rakenteita ja muuttaa Ranskaa, mutta saa nähdä miten hän onnistuu. Toivon sydämestäni, että hän niin tekee.

Heikkilä nosti artikkelissaan myös esiin sen, miten suomalainen rakastaa niin sanotusti tylsää arkea ja rakentaa onnensa kodin ja työn välille, kun taas ranskalainen hakee sitä mielihyvää nimenomaan kauneudesta ja nautinnosta. Oli se nautinto millaista tahansa, siihen suhtaudutaan suurella intohimolla. Tämä on itseasiassa sellaista mistä olen ranskalaisille kiitollinen, että olen oppinut nauttimaan pienistäkin hetkistä. Aina ei tarvitse olla jonkun syntymäpäivä, että sen samppanjan voi avata, vaan kun esimerkiksi pakkailimme ja kävimme läpi tavaroitamme, mieheni sanoi, että tässä kohtaa ranskalainen avaisi samppanjan. Suomalainen ei ehkä niin muuttolaatikoiden keskellä tekisi, mutta ranskalainen kylläkin. Näköjään myös amerikkalainen.

Avec Sofié blog l Pariisi

Monesti ranskalaisia parjataan aika monesta asiasta, mutta on ainakin yksi asia mikä saa minut tuntemaan täällä kotoisammaksi kuin Suomessa, ja se on yleinen ystävällisyys ja small talk. Ranskalaisten käytöstavat ovat ehkä suomalaisittain aikamoista politikointia, mutta ainakin näin omista lähtökohdistani katsottuna, olen oppinut paljon hyvää. Tämä piirre ranskalaisissa on jotain sellaista, jonka toivoisin myös säilyvän omassa käytöksessäni sekä siirtävän myös eteenpäin. Enää en sano, että ”sori mulla on kauhea kiire” kenellekään. Olen oppinut, että kaikilla on loppujen lopuksi kiire, toiset vain pysähtyvät ja löytävät sen ajan puhua. Sen ajan löytäminen on osa ranskalaisia käytöstapoja.

Avec Sofié blog l Pariisi

Moneen asiaan tottuu, kun asuu eri kulttuureissa ja näkee eri tapoja toimia. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain erilaisia toimintatapoja. Se on äärettömän silmiä avaavaa, kun joutuu uusien tapojen keskelle. Joka päivä on kuin pieni ihmeellinen oppimatka, kun asut poissa kotimaasta. Mukavuusalueelta joudut pois jo ihan kielellisten erojen takia. Heikkilä on ilmeisesti oppinut lukemaan kirjaa seisaaltaan metrossa, itse en ihan niihin epämukavuusasteille päässyt. Olen kävelevää tyyppiä ja minä mieluummin kävelen epämukavasti sateessa, kuin seison ahdetussa metrossa.

Please leave a comment

My last days in Paris

Otsikkokin sen varmasti kertoo, elelen nimittäin viimeisiä päiviäni Pariisissa. Ilmassa on kesäisen ilman lisäksi myös haikeutta uuden alun edessä. Jokainen tekemäni juttu on niin sanotusti viimeinen kerta. Viimeinen ostettu kukkakimppu läheisestä kukkakaupasta. Viimeinen iltakävely kaupungin läpi. Viimeinen illallinen japanilaisessa ravintolassa… Viimeinen…

Varmasti tunteet ovat sen takia niin pinnassa, kun Pariisi on saanut tunteeni nimenomaisesti pintaan kaikista voimakkaampana. Olen iloinnut tässä kaupungissa eniten ja samalla tuntenut itseni aika ajoin ihan äärettömän surulliseksi. Olen juhlinut ja pelännyt. Nauranut ja itkenyt. Kokenut sellaisia suuria tunteita joita kokee toivon mukaan jokainen elämässä.

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Mieheni sanoi, että Pariisi on minulle kuin huono, mutta intohimoinen parisuhde. Sellainen, josta tietää, että siitä on pakko päästää irti tai muuten käy huonosti. Mutta myös sellainen jossa on myös paljon hyvää. Niissä hyvissä hetkissä olen ajoittain unohtanut, ne itkuisimmat illat, mutta kun ne itkut ovat tulleet, en aurinkoa ole nähnyt sumun tieltä, vaikka se on paistanut kirkkaalta taivaalta.

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Moni on kysynyt, että miksi en viihtynyt Pariisissa. En osaa oikein sitä itsekään sanoa yksiselitteisesti. Suurimmat ongelmani olivat ehkä saasteet ja asioiden toimimattomuus. Yksi asia oli myös se, että tulin tänne ns. odottamaan seuraavaa kohdetta. Ja jokainen joka elää expat-perheessä tietää, miten ikävää se odottaminen on, kun et itse voi siihen vaikuttaa minne menet seuraavaksi. Olet vähän, kun juna-asemalla, mutta et tiedä ollenkaan, milloin se juna tulee, vai tuleeko sitä ollenkaan.

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Kun kerroin hetki sitten muutostamme, sain muutamalta teiltä ihania viestejä. Expat-elämässä elävät lukijani olivat aistineet, että muutosta on ilmassa, kun blogin sävy muuttui aika pintapuoliseksi. Oli jopa helpompi puhua ihmisten kanssa, jotka elävät tällaista samanlaista arkea toisessa maassa, kuin vaikka tuttujen kanssa. Aina kun ei jaksanut vastailla kysymyksiin joihin ei tietänyt vastausta. Samassa elämäntilanteessa olevat, kun ymmärtävät, että niitä vastauksia ei ole.

Avec Sofié blog l My last days in Paris

Tällä hetkellä elän tavaroiden keskellä odottelemassa muuttomiehiä. Itse pakkaan rakkaimmat, eli astiani, mutta jampat saavat hoitaa kaiken muun. Mieheni on reissussa muuttomme aikana, joten suljen oven Ranskassa sekä avaan uuden oven Hollannissa itse. Jännittävää.

Olemme onneksi saaneet muilta expat-ystäviltämme paljon apua kaikessa. Neuvoa muuttofirman valinnasta aina parhaimpaan Internet-liittymään. Pieniä asioita, mutta kun menee uuteen mahaan ei sitä tiedä esimerkiksi, että mihin pankkiin ei kannata mennä ja mistä kannattaa ottaa vakuutukset tai sähkösopimukset. Olen kiitollinen jokaisesta pienestäkin neuvosta, jonka olen saanut.

Vaikka nyt on vähän haikea mieli, tiedän, että pääsen Pariisiin junalla, jos siltä tuntuu. Samoin kesäkotimme jää meille, joten happy place on edelleen pystyssä, vaikka Pariisin kotia ei enää olekaan. Haikeutta tässä muutossa tosin helpottaa, että meitä odottaa mitä ihanin koti Amsterdamissa kanaalin varrella. Olen kodistamme aika äärettömän onnellinen, sillä löysimme mitä mahtavimman lasikattoisen ”kasvihuonekodin”.

Vaikka postauksen sävy on haikea, olen muutostamme enemmän kuin onnellinen. Mutta niin kuin minkä tahansa ison muutoksen edessä, käy läpi kaiken tunteiden kirjon. Vaikka tämä on yhden aikakauden loppu, pitää ajatella enemmänkin, että tämä on uusi alku.

Please leave a comment

Ihminen ihmisenä – eikä lokeroituna johonkin tiettyyn lokeroon.

Enkä se johtuu siitä, että matkustettaessa ja ulkomailla oltaessa on enemmän alttiina rasismin ja eriarvoisuuden kokemiselle. Nostan hattua kotimaalleni tässä asiassa, että miten ainakin itse koen kasvaneeni maassa, jossa ihmiset ovat samalla viivalla. Tämän takia minulla onkin ehkä herkemmät tuntosarvet, jos koen, että joku kokee eriarvoista kohtelua.

Avec Sofié blog l All at Sea

Kävimme ystäviemme luona sunnuntaina illallisella Ruotsin puolella Malmössä. Oli jokseenkin outoa kokea se, että lentäen kun tulin Amsterdamista, ei passiani kysytty kertaakaan, mutta kolmenkymmenen minuutin junamatkalla Kööpenhaminasta Mälmöön se kysyttiin. Toki näin on myös, kun käyn kauppareissulla Italian puolella, niin Ranskan rajalla saan passini näyttää, mutta se miten virkailija hoiti sen Ruotsin puolella, nosti karvani pystyyn.

Ymmärrän, että turvallisuusasioiden kanssa ei saa leikkiä, mutta se miten syyttömiä kohdellaan kuin rikollisia kysyttäessä passia ihon värin perusteella on minulle liikaa. Tuntui todella inhottavalta kanssamatkustajieni puolesta, joiden ihonväri tai hiukset eivät olleet vaaleat ja sen takia he saivat erityiskohtelua junamatkan aikana.

Avec Sofié blog l All at Sea

Ystäväni mies on politiikassa Ruotsissa ja he kertoivat, että miten he myös näkevät rasistisia hyökkäyksiä varsinkin nimenomaan tuolla junareitillä Kööpenhaminasta Ruotsiin. Ilmeisesti Malmössä on tänä kesänä ollut paljonkin erilaisia haasteita ja tilanpuutetta, että minne omista kotimaastaan pakenevia ihmisiä sijoitetaan. Haasteita tai ei, asiat voi aina esittää toisella tapaa, ilman ennakkoluuloja ja hyökkäystä. Ennakkoluulot kun kumpuavat yleensä nimenomaan ymmärtämättömyydestä kieltä, taustaa ja kulttuuria kohtaan ja sen takia olisikin tärkeä olla ystävällinen, rauhallinen ja kuunnella ja yrittää ymmärtää.

Koen ehkä varsinkin Syyriaan liittyen suurta myötätuntoa, sillä entinen työkaverini IT-alalta oli lähtenyt vaihtoon Italiaan ja jäänyt sodan alettua niin sanotusti mottiin Milanoon. Kotiin Syyriaan ei voinut enää mennä, mutta Italiakaan ei tuntunut aluksi kodilta. Nyt onneksi monen vuoden jälkeen hän on taas löytänyt paikkansa ja pystyy jopa iloita keskellä surullisia uutisia tai muistoja.

Yksi syy miksi en Ranskassa viihtynyt, oli nimenomaan eriarvoisuuden näkeminen päivästä toiseen. Minulle tulikin tapa jutella autonkuljettajien kanssa heidän taustoistaan, sillä he olivat aika usein joko Marokosta tai Tunisiasta. Yleensä kun heiltä kysyin, että mistä he ovat kotoisin, sain vastaukseksi kauan he ovat asuneet Ranskassa. Kun kysyin uudestaan, sain vaivalloisesti tietää heidän kotimaansa. He jopa yllättyivät usein, miten olin niin kiinnostunut Marokosta tai miten yksi lähimmistä ystävistäni on puoliksi tunisialainen. En tiedä helpotinko omalla pulputtamisellani kenenkään päivää, mutta halusin omalla käytökselläni luoda sellaisen kuvan, että eivät kaikki pidä heitä toisen asteen kansalaisina. Valitettavan usein kun näin on Ranskassa, vaikka olisitkin syntynyt maassa ja muusta kotimaasta et tiedä.

Avec Sofié blog l All at Sea

Puhutaan paljon siitä, miten mailla on erilaisia integraatio-ohjelmia ja miten jotkut maat ovat onnistuneet integraatiossa ja toiset taas täysin epäonnistuneet. Sunnuntaisen passintarkistuksen jälkeen sanoin miehelleni, että ei ne hienot integraatio planit paljoa lohduta, jos jo pelkästään junamatkalla kokee rasistisen hyökkäyksen. Uskon vahvasti siihen, että integraatiosuunnitelmat eivät voi olla pelkästään jonkun työryhmän käsissä, vaan jokaisen meidän tulee kunnioittaa kanssaihmisiämme, oli tausta mikä tahansa. Me kenellä on Suomen passi, elämme omassa kuplassamme ja uskon, että sinun tai minun ei ole montaa kertaa tarvinnut epäröidä sen kysymyksen äärellä kun joku tiedustelee mistä maasta olet kotoisin. Ihan typerää on itseasiassa kysyä  edes koko kysymystä. Pitää vain olla avoimin mielin ja kohdata ihminen ihmisenä eikä tiettynä ryhmänä.

Please leave a comment