[conversionpixel campaign=’danone’ title=’Juoksua podien kera ( ja 500 euron lahjakortin arvonta)’][mittaustagi]
Olin Danone Activia -kampanjassa jossa kerroin milloin olen itse parhaimmillani ja mitkä asiat saavat minut motivoituneeksi. Tämän Danone Activia -yhteistyön tarkoituksena on kokeilla jotakin uutta arkirutiineihini ja kertoa että miten olen tavoitteeseeni päässyt ja miten se on minuun vaikuttanut.
En ole tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, mutta haluan takaisin juoksemaan ja muutenkin ulkoilemaan. Luxemburgissa jouduin valitettavasti ottamaan auton käyttööni ja liikkumiseni on jäänyt ihan minimiiin. Tämä auto-asia on ihmiselle, joka tykkää liikkua todella ikävä asia. En ole ikinä halunnut asua ympäristössä missä tarvitsen auton. Pidän julkisilla liikkumisesta tai ihan vain siitä, että voin mennä paikasta toiseen kävellen. Samalla kun kävelen ja juoksen, koen myös kaupungin ympärilläni. Ranskan kielessä on nimitys kaltaiselleni ihmiselle, flâneur.
Minulla on monenlaisia tavoitteita ja yksi niistä oli Pariisissa, että minun on pakko kävellä viikon aikana 50 kilometriä hyötyliikunnan muodossa. Se oli todella helppoa ja tapahtui ilman minkäänlaista vaivaa. Nyt Luxemburgissa, se on aivan mahdoton yhtälö. Sen takia minun on pakko päästä takaisin urheilurutiineihin ja muutenkin liikkuvaiseen elämään takaisin. Olen tosin vielä Luxemburgissa helmikuun loppuun, joten Pariisin kuntosaliin ja päivittäiseen hyötyliikuntaan on vielä pitkä matka.
Luxembourg on siinä mielessä expatin unelma, sillä kaikki on tehty mahdolliseksi. Myöskin kuntosalikortit vain kuukaudeksi. Pitkää sitoutumista ei vaadita täällä, mikä on näin väliaikaisen asujan näkökulmasta katsottuna ihana asia. Vaikka en tule hyötyliikuntaa harrastaneeksi, aion ottaa juoksumattolenkit taas käyttöön.
Toinen asia mitä haluaisin muuttaa arkirutiineissani olisi se, että lukisin enemmän. Kun on 9 tuntia päivässä toimistolla ja sen jälkeen kirjoittaa kotona, ei aikaa ja energiaa jää lukemiselle. Tähän tosin haluan muutoksen, sillä minua oikeasti häiritsee, että miten vähän luen kirjoja nykyään. Aikaa menee haahuiluun ja puhelimen näyttöä selaimella ilman että sieltä puhelimen feedeistä välttämättä löytää mitään merkityksellistä. Vähemmän ääntä ja kirjoittamista, mutta enemmän lukemista.
Kun nämä kaksi asiaa voi kumminkin laittaa yhteen, miksi ei juostessa voi kuunnella mielenkiintoisia podcasteja? Tarkoitukseni ei ole laihduttaa, vaan saada mieli virkeämmäksi ja eloa tähän jokapäiväiseen tekemiseen. Samalla toki myös sivistää ja kouluttaa itseään, sillä kun moni asia menee ohi, kun ei ehdi lukea tarpeeksi. Luxemburg on aika hiljainen, ellei jopa nukkuva paikka ja sen takia sitä eloa pitää lähteä etsimään salilta eikä kaupungilta. Täältä ei myöskään löydy ehkä sellaisia tapahtumia tai virikkeitä joista saisi uutta ajateltavaa, joten ne pitää hakea jostain muualta. Onneksi siis on kuntosalit, podcastit ja kirjat.
Kun tämä kokeilu on tehty, lupaan kertoa, miten monta kilometriä olen juossut ja mitä kannattaa lukea ja kuunnella. Mitään sen suurempia tavoitteita minulla ei ole, muuten kun jos ehtisin joka päivä kuunnella yhden podcastin ja käydä kolme kertaa viikossa kuntosalilla. Luulen, että jo näillä pienillä muutoksilla saadaan paljon aikaan. Jos teillä muuten on jotain podcast-suosituksia, niin niitä otan mielelläni vastaan. Aiheella ei ole niin väliä, kunhan pysyy markkinoinnin ja elämänhallinnan piirissä tai jos podi käsittelee muuten ajankohtaisia aiheita.
Onko sinulla jotakin uutta mitä aiot kokeilla vuonna 2017? Uusi harrastus tai vaikkapa enemmän unta arkisin? Kommentoi ja kerro mitä uutta sinä haluat arkeesi tai onko kenties listallasi unohtuneen tavan palauttaminen. Kommentoijien kesken arvon 500 euron lahjakortin. Lahjakortin yksityiskohdat sovitaan voittajan kanssa henkilökohtaisesti, että se tukee voittajan uuden vuoden päämäärää. Vastausaikaa on viikon verran, 19.1. 2017 klo:20:00 asti. Arvonnan säännöt löytyvät täältä. Kilpailu on järjestetty yhteistyössä Danone Activian kanssa.