Yksi ihan omia lemppareitani on porkkanakakku. Kukaan ei voi vastustaa mehevää ja ja kosteaa porkkanakakkua. Ja kai se menee jo salaatista, jos porkkanaa on paljon. Porkkanan voi tosin myös korvata toisella suosikillani, eli kesäkurpitsalla. Jos olen mitä syön, olen sitten joko mustikka, munakoiso tai kesäkurpitsa. Kesäkurpitsoja nimittäin kannetaan meillä grilliin tai uuniin koko ajan ja nyt myös raastetaan kakkuihin.
Usein mielletään, että kesäkurpitsa sopii vain suolaisiin ruokiin, mutta miedon maun vuoksi se käy hyvin myös leivonnaisiin. Eli jos pidät porkkanakakusta, kokeile ensi kerralla kesäkurpitsakakkua. Kesäkurpitsan lisäksi käytin myös kikhernejauhoja, jotta vältyttäisiin gluteenilta, mutta toki normaalitkin jauhot käyvät.
Päällisen tein Philadelphia-tuorejuustosta, mutta jos olisin ollut Suomessa, olisi päälle mennyt Crème Bonjour Kardemumma ja Kaneli -tuorejuusto. Oikein harmitti, kun sitä ei ollut saatavilla, sillä se olisi mausteisuutensa takia sopinut niin älyttömän hyvin kesäkurpitsan kaveriksi.
Tarvitset:
Taikina:
1 kesäkurpitsa
150 voita
3 isohkoa kananmunaa
0,5 dl espressoa
2 dl sokeria
5 dl kikhernejauhoja (jos käytät muita jauhoja, et välttämättä tarvitse kuin 3-4 dl).
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa jauhettuna
50 g saksanpähkinöitä murskattuna
100 g tummaa suklaata sulatettuna
Väliin:
200 g rahkaa
3 persikkaa
Sokeria
3 rkl Van Houten kaakaojauhetta
Kuorrutus:
300g Philadelphia tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
Sulata voi ja suklaa. Laita kesäkurpitsa blenderiin, ja hienonna se karkeaksi raasteeksi. Sekoita raaste sulatetun suklaan ja voin kanssa.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne suklaaseokseen. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokerivaahto taikinaan.
Kaada taikina kolmen litran kakkuvuokaan ja paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tosin 30 minuutin paikkeilla, sillä uuneissa on niin paljon eroja. Ota kakku pois uunista, kun se kokeilutikkuun ei jää enää taikinaa. Anna kakun jäähtyä ennen halkaisua.
Samalla kun kakku jäähtyy, lisää rahka blenderiin persikoiden kanssa. Anna seoksen sekoittua tasaiseksi. Lisää sokeria oman maun mukaan. Lisää kaakaojauhoa.
Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se kahtia. Kakku on itsessään aika kostea, mutta toki sitä kannattaa kosteuttaa, jos se tuntuu kuivalta. Lisää täyte kakun väliin.
Sekoita kuorrutteen ainekset kulhossa keskenään ja levitä kuorrute kakun pinnalle. Koristele kakku suklaahippusin ja marjoin ja tarjoile se kahvin kanssa.
Pssst. Postauksessani Porkkanakakku ja maailman maistuvin resepti jaan oman versioni herkkukakkuun.