Breakfast Jars

 

Olen vaikka kuinka monta kertaa luvannut  itselleni, että yhtään kuppia tai purnukkaa en saa enää ostaa tänne Vaasan kotiini. Nämä lupaukset ovat kerta toisensa jälkeen turhia, sillä ostelen astioita koko ajan. En voi sille mitään, mutta tykkään kauniista astioista. Availen usein astiakaappejani ihan vain ihaillakseni laseja ja lautasiani. Viimeisin keräilykohteeni ovat nuo kuvissa näkyvät Jars-purkit.

Tykkään kattaa pöydät kauniisti ja olen jo kauan etsinyt mysleille ja muroille kauniita purkkeja. Jars-purkkien ansiosta minun ei enää tarvitse rypistellä otsaani nähdessäni muropaketteja aamupöydässä, sillä myslit ja murot löytyvät meillä nykyään noista Iittalan läpinäkyvistä lasipurkeista. Pähkinöitä ja siemeniä olen säilönyt jo jonkun aikaa Jars-purkeissa ja ne ovat näkyneet täällä blogin puolella niin illallisen kuin brunssinkin merkeissä.

Tämä ei ole mikään maksettu mainos, mutta jos tykkäätte kyseisistä purkeista niin ne ovat tällä hetkellä Iittalan joulun etutuotteita. Jos saisin esittää Iittalan suuntaan pienen toiveen, niin olisiko mahdollista saada Jars-purkkia myös sen kokoisena, että sinne mahtuisi spagetit? Vai onko sellainen joskus ollut jo tuotannossa?

_________________________

I don’t know if you are aware of the Finnish design company Iittala? I’m a big fan of their designs and I found new jars from their collection for my mueslis and cereals. I like to see nicely set tables and therefore I’m very glad that I bought those glass jars.

You may also like

32 Comments

  1. Lasipurkeissa kaikki näyttää kyllä nätimmältä. Suosin itsekin purkkeja ja purnukoita ja vievät vähemmän tilaakin kaapissa kuin kaupan paketit. Kävin kuolaamassa Iittalan sivuja. :) Minulla olisi tarve jälkiruokakulhoille, tai oikeastaan syville kulhoille, jotka olisivat vähän isompia. Kokot kävisivät hyvin. Olen muuten aivan varma, että Iittalalla on ollut spagetillekin tuollainen Jars! Katsopas, onkos tämä: http://www.divaaniblogit.fi/blogit/kettukarkki/2011/10/09/tryffelimetsastysta/

    1. Niin näyttää! Mulla oli silloin mun brunssin aikoihin ne KoKo-kulhot lainassa ja ne oli kyllä tosi kätsyt. Mietin jopa, että ostaisin ne mun muiden kuppien jatkoksi :D

      Mä myös. Kysyin myyjältä ja hän sanoi että ei. Jotenkin mulla on kyllä sellainen fiilis, että olen nähnyt noita purkkeja isompina. Tuo lähettämäsi linkki vielä varmisti asian :)

  2. Lasipurkeissa kaikki näyttää kyllä nätimmältä. Suosin itsekin purkkeja ja purnukoita ja vievät vähemmän tilaakin kaapissa kuin kaupan paketit. Kävin kuolaamassa Iittalan sivuja. :) Minulla olisi tarve jälkiruokakulhoille, tai oikeastaan syville kulhoille, jotka olisivat vähän isompia. Kokot kävisivät hyvin. Olen muuten aivan varma, että Iittalalla on ollut spagetillekin tuollainen Jars! Katsopas, onkos tämä: http://www.divaaniblogit.fi/blogit/kettukarkki/2011/10/09/tryffelimetsastysta/

  3. Niin näyttää! Mulla oli silloin mun brunssin aikoihin ne KoKo-kulhot lainassa ja ne oli kyllä tosi kätsyt. Mietin jopa, että ostaisin ne mun muiden kuppien jatkoksi :DMä myös. Kysyin myyjältä ja hän sanoi että ei. Jotenkin mulla on kyllä sellainen fiilis, että olen nähnyt noita purkkeja isompina. Tuo lähettämäsi linkki vielä varmisti asian :)

  4. Me ostimme ystäväpariskunnalle noita jars-purnukoita ja kyllä yksi oli ihan spaghetti-kokoa. Meidän puurohiutaleille ja mysleille ovat vain turhan pieniä, ikävä kyll,ä muuten niitä löytyisi minunkin keittiöstäni:)

    1. Heippa!

      Muistelin että niitä on ollut joskus tuotannossa isommassakin koossa, mutta myyjä sanoi minulle että suurin koko on ollut tuo 200 mm. Tuo kyseinen purkki on vain valitettavasti liian pieni spageteille ja Iittalan sivuilla ei ainakaan tällä hetkellä ole purkkia isompana.

  5. Me ostimme ystäväpariskunnalle noita jars-purnukoita ja kyllä yksi oli ihan spaghetti-kokoa. Meidän puurohiutaleille ja mysleille ovat vain turhan pieniä, ikävä kyll,ä muuten niitä löytyisi minunkin keittiöstäni:)

  6. Olin Stockalla töissä lasiosastolla joku parisen vuotta sitten. Silloin ainakin oli spagetti kokoa oleva Jars. Mutta ei välttämättä ollut kaikissa väreissä siinä koossa.

  7. Olin Stockalla töissä lasiosastolla joku parisen vuotta sitten. Silloin ainakin oli spagetti kokoa oleva Jars. Mutta ei välttämättä ollut kaikissa väreissä siinä koossa.

  8. “Availen usein astiakaappejani ihan vain ihaillakseni laseja ja lautasiani.” Heh mie teen kans niin! Varsinkin silloin jos on saanut vähän järjesteltyä kaappeja :D Sitten jos saan siivottua esimerkiksi vaatekaapin, käyn vähän väliä kurkkaamassa kuinka siisti se on. Äitini tekee samoin ja mummo teki kans. Ehkä se on periytyvää :)

    P.S. Oon nyt sinun FB-sivun tykkääjä :)

    1. Silloin kaappeja on kiva katsella, kun astiat ovat järjestyksessä :)) Vaatekaappiin minun ei tarvitse tosin kurkistella sillä se on yhtä kaaosta. Poikaystävä viikkaa vaatteensa pahvia apunakäyttämällä, että hän saa kulmat särmiksi. Outo tyyppi ;)

      Oi kiitos paljon <3

  9. “Availen usein astiakaappejani ihan vain ihaillakseni laseja ja lautasiani.” Heh mie teen kans niin! Varsinkin silloin jos on saanut vähän järjesteltyä kaappeja :D Sitten jos saan siivottua esimerkiksi vaatekaapin, käyn vähän väliä kurkkaamassa kuinka siisti se on. Äitini tekee samoin ja mummo teki kans. Ehkä se on periytyvää :)P.S. Oon nyt sinun FB-sivun tykkääjä :)

  10. Minäkin olen nyt ihan myöhäisherännäisenä löytänyt Jars-purkit, kun on ollut pakko levittää ruokien säilytystä myös tasoille. Iittalalla on ollut Jars myös spagetille sopivana. Mutta ei ole enää mallistossa, olen yrittänyt mestästää joka paikasta. Sellainen oli vielä myymättömänä Tampereen Stockalla, mutta valitettavasti vain sinisenä ja minä olen puritaani eli vain kirkasta lasia tässä asiassa ;-)

    1. Eiih! Mä niin haluaisin sellaisen :/ Mun pitää jättää ilmoitus sinne IIttalan löytönurkkaan :)
      Jeps, minulla vaihtuu mieli näissä asioissa niin usein, niin on turvallisempi valita se kaikista yksinkertaisin ja “varmin” vaihtoehto :)

  11. Minäkin olen nyt ihan myöhäisherännäisenä löytänyt Jars-purkit, kun on ollut pakko levittää ruokien säilytystä myös tasoille. Iittalalla on ollut Jars myös spagetille sopivana. Mutta ei ole enää mallistossa, olen yrittänyt mestästää joka paikasta. Sellainen oli vielä myymättömänä Tampereen Stockalla, mutta valitettavasti vain sinisenä ja minä olen puritaani eli vain kirkasta lasia tässä asiassa ;-)

  12. Heippa!Muistelin että niitä on ollut joskus tuotannossa isommassakin koossa, mutta myyjä sanoi minulle että suurin koko on ollut tuo 200 mm. Tuo kyseinen purkki on vain valitettavasti liian pieni spageteille ja Iittalan sivuilla ei ainakaan tällä hetkellä ole purkkia isompana.

  13. Kiitos vinkistä :)Pitää kysäistä Stockmannilta, mutta luulen että se on poistunut tuotannosta sillä sitä ei ole Iittalan nettikaupassakaan :/

  14. Silloin kaappeja on kiva katsella, kun astiat ovat järjestyksessä :)) Vaatekaappiin minun ei tarvitse tosin kurkistella sillä se on yhtä kaaosta. Poikaystävä viikkaa vaatteensa pahvia apunakäyttämällä, että hän saa kulmat särmiksi. Outo tyyppi ;)Oi kiitos paljon <3

  15. Eiih! Mä niin haluaisin sellaisen :/ Mun pitää jättää ilmoitus sinne IIttalan löytönurkkaan :)Jeps, minulla vaihtuu mieli näissä asioissa niin usein, niin on turvallisempi valita se kaikista yksinkertaisin ja “varmin” vaihtoehto :)

  16. Tuo onkin hyvä idea laittaa murot noihin purkkeihin (olen purnannut rumia muropaketteja siitä lähtien kun lapset alkoivat niitä syödä, eivätkä ne paketit edes mahdu pystyssä keittiökaappien hyllyille, grr!), paitsi koko purkki ei taida mahtua siihen nykyisin isoimpaan malliin? Mutta ainakin tässä on hyvä syy ostaa taas lisää noita purkkeja meillekin ;)

  17. Tuo onkin hyvä idea laittaa murot noihin purkkeihin (olen purnannut rumia muropaketteja siitä lähtien kun lapset alkoivat niitä syödä, eivätkä ne paketit edes mahdu pystyssä keittiökaappien hyllyille, grr!), paitsi koko purkki ei taida mahtua siihen nykyisin isoimpaan malliin? Mutta ainakin tässä on hyvä syy ostaa taas lisää noita purkkeja meillekin ;)

  18. Joo, mä inhoan muropaketteja!! Ne on niin rumia. No ei kyllä mahdu :( Mutta eipähän tarvitse aamupöytään kattaa niitä kamalia paketteja :) Hihihi!

Leave a Reply to Vierailija: Sofié Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*