Tämä on teksti, minkä julkaisemista ja kirjoittamista olen miettinyt muutaman kuukauden. Vieläkin pelottaa tämän tiimoilta omien tuntemuksien jako, mutta toivottavasti otatte tämän ymmärtäen vastaan. Onko blogi työ vai harrastus vai kumpikin?
Olen kirjoittanut blogiani kuutisen vuotta. Se on aika pitkä aika ja siihen mahtuu aika paljon. Kertaakaan kuuteen vuoteen en ole pitänyt viikkoa pidempää lomaa blogistani, vaan se on seurannut enemmän tai vähemmän koko ajan elämässäni mukana. Näiden virtuaalisivujen väliin mahtuu koko varhaisaikuisuus kaikkine käänteineen, iloineen ja suruineen. Ensimmäisen vuoden kirjoitin blogia anonyymisti, sillä en kehdannut näyttää kasvojani. Kun aikaa kului, alkoi reseptien ja muiden lisäksi näkyä enemmän kasvojani ja samalla elämääni. Kun muutin Ranskaan, pystyin jollain lailla ehkä olemaan myös avoimempi omasta elämästäni, josta silloin alkuaikoina olin kovin vaitonainen.
Ennen joulua viime vuonna jätin päivätyöni, kirjoitin gradun loppuun, kävin intensiiviranskankurssin ja tein muutamasta muusta unelmastani totta. Halusin myös kokea miltä tuntuu kirjoittaa ja tehdä blogia täyspäiväisesti melkein kuuden vuoden iltatyön jälkeen. No miltä se tuntui. Ei hyvältä. Olin jollain lailla ihan rikki ja elämästäni puuttui jonkinlainen sisältö. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta kun on tottunut tekemään paljon töitä, niin vapaus tuntui jopa jollain lailla ahdistavalta. Ensimmäisen kerran elämässäni riitaannuin jopa mummini kanssa, sillä hän ei voinut ymmärtää miten joku voi kutsua jotain tällaista työkseen. Mummin sanat tuntuivat ikäviltä, sillä puhuihan hän toisesta työstäni, joka on kumminkin tuonut eteeni niin hienoja ihmisiä ja asioita. Toisaalta meillä on välissä muutama vuosi, joten ymmärsin kommentin ihmiseltä, joka ei omista edes tietokonetta. Vieläkin hänelle menee joskus blogit ja Googlet sekaisin ja hän kyselee minulta ”kirjoitatko edelleen sitä Googlea.” Mummi <3
Moni tuttavani kirjoittaa blogia täysin päivätöikseen, joko omasta halusta tai kun on esimerkiksi lähdetty miehen työn takia muille maille. Itse pidän blogia täysin työnä, eli ei kannata ottaa sanojani väärin, mutta minusta puuttui palanen. Yhtäkkiä minulla oli paljon aikaa, mutta ei ollenkaan ideoita tai inspiraatiota. Olin tottunut ajoittamaan vapaa-aikani täysin blogille ja viikonloput kuvasin ja illat kirjoitin. Mitä sitten kävi, kun aikaa olikin liikaa? Sitä tekstiä ei meinannut tulla kai senkään takia, kun mielessä oli koko ajan, että mitä teen seuraavaksi. Kävin jopa HR-konsultin luona ja mietimme mikä olisi minulle seuraavaksi järkevä siirto ja samalla kun mietimme, vähätteli hänkin tämänhetkistä työtäni. ”Sinä olet vain bloggaaja.” Napakkana neitinä pistin mutkat suoriksi ja kerroin, miten tämä maailma toimii. Toivottavasti hän tajusi. Moni kumminkin tekee unelmaa työkseen ja se on tässä maailmassa aika harvinainen juttu.
Blogi ei ollut kumminkaan minun unelmatyöni. Se on rakas iltatyö mistä saan niin paljon positiivista energiaa silloin kun sille on tarve. Nyt kun olen taas palannut päivätöiden pariin, on mieli täysin erilainen ja blogikin rullaa ihan eri lailla mitä joulun aikoihin.
Koko koejakso oli monella lailla opettavainen osa elämääni. Ymmärsin, että miten eriasiat vaikuttavat nimenomaan mielialaani ja itsetuntooni. Minulla pitää olla jollain lailla painetta, että saan kiksejä ja energiaa arkeen, samalla se minäkuvani rakentuu aika lailla siitä mitä teen. Ymmärsin myös, että en voisi varmasti lähteä rakkaani työn perässä työkomennukselle, sillä viime joulun aika ei ollut ikävää pelkästään minulle. Se oli minun takia meille molemmille aika todella ikävä jakso, mikä on onneksi nyt takanapäin. Kaikista tärkeintä on kumminkin, että tuli kokeiltua ja ymmärrettyä mikä sopii itselle.
26 Comments
Kiitos tästä tekstistä! Moni jopa kadehtii työkseen bloggaavia, mutta olen miettinyt, että se on varmasti myös henkisesti suht rankkaa. Moni ei kuitenkaan miellä sitä “oikeaksi työksi” ja voihan se olla aika yksinäistäkin. Vaatii tietynlaisen luonteen ja jos on tosiaan tottunut tekemään paljon töitä ja vielä etenemään vauhdikkaasti urallaan, voikin olla, ettei bloggaaminen työnä ole mielekästä.
Heippa,niin itselle ei ainakaan sopinut. Minulle se oli liian helppoa tai kun en ole mediamyynnissä itse mukana,niin ei ole sellaista numeroina mitattavaa tavoitetta mihin olin tottunut.
Se on totta,se on todella yksinäistä,mutta samalla antaa myös vapauden tehdä asioita. Kumpi parempi?
Minulle oli tärkeää että sain kokeilla,ettei myöhemmin jäisi mietityttämään. Mietin myös yrityksen perustamista sillä halusin luoda jotain muitakin kuin raportteja.
Tulipas tämä tieto yllätyksenä, että olet ollut alkuvuodesta täyspäiväinen bloggaaja. Olen teksteistäsi saanut kuitenkin sen vaikutelman, että olet hyvässä työpaikassa, jossa viihdyt ja samassa työpaikassa joka seurasi sua Suomesta Ranskaan. Saako kysyä, jätitkö tämän työpaikan tavoitellaksesi tätä unelmatyötä (bloggausta täysipäiväisesti)? Rohkeaa mielestäni! Entä kaduttaako sua näin jälkikäteen vai löysitkö tilalle yhtä kivan työpaikan kuin sulla aikaisemmin oli? Ja ihana sun mummi, kun välittää noin kovasti! :)
Heippa,
tämä hyvä esimerkki siitä että en blogissa todellakaan kerro kuin vain murto-osan elämästäni.
Joo olin varmasti,mutta jos intohimo alaankohtaa ei ollut kohdallaan,niin ei ihan mitä tahansa voi vain palkkapussi silmissä tehdä. Ajauduin alalleni puolivahingossa ja pelkäsin koko ajan sitä että olen ollut jo liian kauan samalla alalla mikä ei ollut minua.
Samalla halusin olla luomassa jotain enkä vain olla ison firman nimen suojassa. Nuorena kun pitää oppia ja kokeilla kaikenlaista.
Hieno teksti!
http://rosebath.blogspot.com
Kiva että pidit!
Olemme kaikki luonteeltamme erilaisia ja on vain terveellistä huomata mikä on itselle tärkeää, mikä tekee meidät onnelliseksi ja pyrkiä sitä kohti, mikäli se vain on mahdollista. Kuitenkin tänä päivänä, työttömyyslukujen ollessa suuria, ollaan menossa kohti aikoja, jolloin ihmisten täytyy oppia määrittelemään ja arvostamaan itseään myös muutoin kuin työn kautta. Blogisi on hyvin viihdyttävä, kuvat äärimmäisen kauniita ja elämäsi vaikuttaa seesteiseltä, onnelliselta ja hiukan satumaiseltakin. Rehellisyys ja itsepohdiskelu ovat hieno lisä siihen. Toivottavasti löydät vielä kauan inspiraatiota jatkaa blogiasi meidän kaikkien iloksi ja yhdistettyä työn, huvin ja itsenäisen elämänasenteen onnistuneeksi kokonaisuudeksi.
Heippa, niinpä. Pitää löytää se oma juttu ja asioita on kokeiltava. Ymmärrän myös tuon,että pitää osata arvostaa itseään muutenkin eikä vain saavutusten kautta. Työ on kumminkin vain työ.
Kiitos paljon kauniista kommentistasi. Pelkästä pinnasta olisi aika tylsä itsekin kirjoittaa. Sitä varten on lehdet, blogia kirjoittaa kumminkin ihan oikea ihminen, eikä tiimi.
Hih, no en tiedä satumaisuudesta, mutta toivon vieväni teidät myös välillä arjesta karkuun sillä kaikilla meillä on omat arkemme ja ongelmamme vaikka niitä ei blogissa aina näy.
Jep, blogi jatkuu ihan samalla tavalla mitä aiemminkin.
Hieno ja ajatuksia herättävä postaus! :)
Kiitos. Kirjoitan näitä ajatustekstejä aina keskellä yötä kun en saa unta :)
Hei Sofié,
Tämä oli todella hyvä teksti! Ja varmaan moni on miettinyt samaa asiaa. Itsekin olen bloggaillut jo vuosia, mutta ihan vain harrastuksen vuoksi. Tykkään siitä todella ja itsellekin on joskus hiipinyt ajatus, että pitäisikö panostaa blogiin tosissaan ja yrittää tehdä siitä kokopäiväinen työ itselle. Vielä se on kuitenkin jäänyt vain ajatuksen tasolle. Haluaisin vapautta, mutta pelkään että se on liian yksinäistä työtä. Ihanaa että uskalsit kokeilla! Ehkä itsekin vielä joskus :) Kokeilematta kun ei oikein voi tietää miten mikäkin itselle sopii.
Loistohomma! Ja onnea uudesta työstä :)
/Tiia
http://www.plungebytiia.com
Heippa,
niin varmasti miettii. Minäkin pidän, mutta tarvitsen myös muuta. Yksinäistä se tosiaan on ainakin jos asuu ulkomailla. Toki on erilaisia etätyöläisten kahviloita joissa kävin itsekin, mutta ei se ole sellaista rytmitettyä työtä mitä itse ainakin tarvitsin.
Joo, suosittelen kokeilemaan jos yhtään mietityttää. Itse olen aina kaiken kokeilun kannalla, sillä aina siitä itse oppii.
Kiitos :)
Loistava kirjoitus ! Olet ollut kuitenkin erittäin rohkea ja etsinyt itsellesi sopivaa tapaa tehdä töitä. Itse olen välillä miettinyt bloggaamista mutta pelännyt stressaantuvani kuvaamista yms. muuta siihen kuuluvaa teknistä osaamista. Ja pelännyt että ns. jää elämä elämättä. Kuten sanottu en ole edes uskaltanut kokeilla. Luen suurella mielenkiinnolla tekstejäsi sekä katselen kauniita kuvia. Pääasia että olet löytänyt itsellesi mieluisan tien ja odottelen innolla seuraavia postauksia.
Heippa,
niin ja kumminkin näin ympärillä miten ihmiset olivat vähän niin kuin jämähtäneitä väärille urille, niin pelkäsin sitä tosi paljon, että teen koko loppuelämän asioita mihin minulla ei ole intohimoa. Poikaystäväni sanoi minulle jo ensimmäisillä treffeillä, että minun pitää tehdä jotain muuta (vaikka hän itse oli samassa firmassa mitä minä). Otin sen aluksi loukkauksena, mutta myöhemmin ymmärsin miksi hän niin sanoi.
Voin nyt kertoa, että ei kannata pelätä. Nykypäivänä kamerat ovat niin hyviä ja youtube täynnä kaikenlaisia tutoriaaleja joten kokeilemaan vain!
Tämä on ehkä vähän aiheen sivusta, mutta tavallaan kuitenkin liitty asiaan: minäkin koen, että työminäni määrittää vahvasti sen mikä ja ketä olen, ja siksi se menee kohdallani ihan aina kaiken muun edelle (tietysti terveyttä ja perhettä/ystävyyssuhteita lukuunottamatta :)). Toki jos bloggaaminen menee jo toisesta työstä, niin ymmärrän että moni voi pohtia josko siitä olisikin päätyöksi. Ja sitten tuohon ulkomaankomennukseen ja miehen työhön liittyen; ymmärrän täysin kantasi. Meillä on nyt kolme vuotta ollut selvä että meidän parisuhde rakentuu kahden itsenäisen ja omassa elämässään onnellisen ihmisen ympärille ja tässä työ on vahvasti läsnä. En voisi kuvitella jättäväni oman rakkaan työni ja muuttaa vain ja ainoastaan hänen perässään ja hänen vuoksi, ja vice versa. Työn perässä muuttaisin kyllä mielelläni ulkomaille ja olisi hienoa jos meille löytyisi samasta kaupungista unelmatyöt, mutta todennäköisesti se olisi jossain muualla kuin Berliinissä. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta juuri nyt näin on hyvä :) Onnea myös uudesta työstä! Ihan puhtaasta mielenkiinnosta, oletko vaihtanut kokonaan alaa uudessa työssäsi?
Ja korostan nyt siis vielä etten millään tavalla ota kantaa muiden valintoihin, vaan itselleni mielenkiintoinen työ jossa voin toteuttaa itseäni on tärkeää ja koska aihe on kuitenkin jossain määrin ollut pinnalla etäsuhteemme vuoksi, tämä on se ratkaisu joka meidän kohdalla tuntuu parhaalta :)
Heippa Mia,
ymmärrän sinua niin hyvin. Moni tekee blogista työn, mutta en siihen itse oikein millään pystynyt, vaikka taloudellisesti se olisi voinut olla ok. En pystynyt “vain” ottamaan kuvia ja kirjoittaa, vaan tarvitsin enemmän.
Juuri näin. Meillä on ollut kaikenlaista pöydällä ja nyt sen ymmärsin, että meidän on edes turha haikailla Euroopan ulkopuolelle, sillä mitä minä tekisin Intiassa esimerkiksi? Euroopan sisällä voi kumminkin asustella kahdessa eri maassa mutta nähdä silti aina joka viikonloppu, sillä näin on nytkin.
Kiitos paljon! Siis samanlaisia asioita teen mitä aiemminkin, mutta nyt myös enemmän myyntiä ja brändiasioita. En siis ole enää IT-alalla vaan ihan muualla :)
Jep, samoin täällä. Jokainen tekee mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja ymmärrän hyvin jos lähdetään toisen työn takia pois. Minulla on paljon tuttuja, jotka ovat miehen työn takia muuttaneet ja en ollenkaan väheksy ihmisiä jotka eivät ole uraihmisiä :) Välillä jopa toivoisin itsekin että olisin jollain lailla rennompi.
Täällä yhellä herkkiksellä kostui silmät. Ihana teksti!♡
Voi ihana Sandra <3
Niin, blogiin päätyy vain otteita oikeasta elämästä. Lukija saattaa mielessään kuvitella bloggaajan elämän tåydelliseksi ja saa blogin perustellaa vähän väärän kuvan. Siksi minusta on hienoa, että avaudut täällä joskus niistä ikävämmistäkin asioista. Kauniin ja tyylikkään blogin takana on ihan oikea ihminen, jolla on elämässä ylä- ja alamäkiä, niin kuin meillä muillakin.
Elämä ulkomailla on antoisaa, mutta samalla vaatii uhrauksia. Mieheni sanoi minulle silloin kun minulla vaikeaa sopeutua uuteen maahan, että jokaisen pitää löytää se oma paikkansa. Minulle se ei tapahtunut tuosta vain. No, nyt olen ollut pois Suomesta jo yli 25 vuotta ja paikkani löytänyt. Ymmärrän oikein hyvin, kun sanoit, että ei ole kivaa kenellekkään, kun tämä “oman paikan etsintä” on meneillään.
Minulle bloggaaminen on ollut jo yli 7+vuotta rakas harrastus. En hyödy siitä mitenkään taloudellisesti, joten edes osa-aikatyöksi sitä ei voisi sanoa. Päivätyö on minulle sitä työtä ja blogi harrastus, joka on tuonut elämääni paljon positiivisiä asioita ja mukavia ihmisiä. Siitä oli myös yllättäin uskomattomasti tukea ja apua, silloin kun elämässäni vedettiin matto jalkojen alta, täysin yllättäin.
Toivottavasti bloggaat vielä pitkään ja ilahdutat meitä kauniilla kuvillasi.
Mukavaa viikonloppua, kerrankin aurinkoisesta Irlannista!
Heippa,
niin juuri ja pitää ymmärtää myös ne rivien välit. Ei kukaan halua kirjoittaa realismia kokoajan ja kuka sitä edes jaksaisi lukea tai nähdä kuvissa. Blogin tehtävä on minusta inspiroida ja tuoda lisämaustetta mitä ei lehdistä saa, mutta en ainakaan itse lue yhtäkään reality-blogia.
Minusta se on ihan asiallista kertoa tällaisista asioista kun niistä koko ajan kysellään. Ja ehkä tämä antaa myös kosketuspintaa myös minuun ja blogiini, sillä koen itsekin välillä että olen niin etäinen. Kun kuvissa ei näy mitään realistista, on siitä välillä hyvä kirjoittaa.
Siis jos voisin, muuttaisin Suomeen any minute. Pariisi voi näyttää kuvissa kauniilta ja mielenkiintoiselta, mutta se ei ole arjen väärti. Itse eläisin niin mieluummin edelleen Töölön kodissani. Niin, minä etsin täällä vielä paikkaani. Nyt on tosin helpompi kuin vuosi sitten jolloin oikeasti en viihtynyt Pariisissa ollenkaan.
Ymmärrän täysin. Itse kun olen ollut vaikka tämän asian takia alamaissa, niin blogista on aina saanut kumminkin sen parhaimman olon. Niinpä, blogi on siitä loistava, että sen kautta saa upean verkoston ja niin ihania ihmisiä.
Varmasti – kiitos niin paljon <3
Mahtavaa, että asut Irlannissa - en ole käynyt siellä ikinä. Toivottavasti vielä joskus.
You hair looks very beautiful
https://colorofberries.wordpress.com/
Thank you so much :)
Hei,
pieni tauko taisi kuitenkin olla ihan hyväksi, koska sait hoidettua keskeneräisen asian pois mieltä kiusaamasta eli sen gradun. Ja kävit vielä intensiiviranskankurssin, jota tuskin olisi jaksanut enää työpäivän päätteeksi. Olet kirjoittanut niistä haaveista ja mukava kuulla, että olet rohkeasti alkanut toteuttaa unelmiasi. Onnittelut uudesta työstä! (IT-työ on henkisesti raskasta) Auttoiko se myös ratkaisuun että päätitte jäädä Pariisiin asumaan? Uskon että löydätte vielä mieluisan asunnonkin sieltä. Nykyään kun näitä konekiväärimiehiä näkyisi olevan katukuvassa. Vaikka eihän se mukavalta tunnu kun pysäyttävät autoja keskellä kaupunkia, mutta turvallisuus ennenkaikkea.
Jatka vain harrastustasi entiseen tapaan; nojatuolimatkoillasi ollut niin mielusaa olla mukana ja nauttia kauniista kuvista. Kevättä odotellen!
Heippa,
kyllä vain ja loppuelämän kannalta paras ratkaisu oli tehdä gradu loppuun. Juu ei olis jaksanut ei, kun ei blogiakaan olisi jaksanut kirjoittaa. Aivotyö on erilaista kun opiskelee uutta kieltä.
Sanotaanko nyt näin, että kun näkee ympärillä ihmisiä jotka eivät uskalla ja katuvat tekemättömiä asioita, niin siitä saa itse virtaa tehdä asiat toisin. Jotkut sanat ja näkemät asiat kun ovat nimenomaan vaikuttaneet minuun niin paljon, että uskalsin muuttaa esimerkiksi rakkauden perässä. Se pelotti totta kai, mutta päivääkään en ole katunut.
Kiitos paljon. Niin,se on aika hektistä ja ajat kun ovat mitä ovat, niin se ei ainakaan kotona ollut se paras vaihtoehto kun samoja asioita puitiin illalla myös kotona. Eli ihan tervettä kun ei olla kumpikin enää samassa firmassa.
Joo auttoi ja uuden työn takia asuinpaikkana ainoana mahdollisena on nimenomaan Pariisi. Toivon myös, vaikka se vaikeaa onkin. Kun se punainen keittiö ei ole se ideaali, niin pitää vielä hetki etsiskellä. Ne konekiväärimiehet tosiaan ovat aina vastassa joka aamu kun lähden vaikka aamulenkille tai astun metrokäytävään. Tiedän että se on turvallisuuteni vuoksi, mutta se lisää itseasiassa kaikkea muuta kuin sitä.
Ihana kuulla ja kiitos :)