Laundry lady at your service – kuinka lempivaatteeni pysyvät pitkään hyvinä

 [mittaustagi]

Vaikka vuodet vaihtuvat, lempiasuni eivät. Vaatekaappini kiittää minua usein, sillä sinne harvemmin eksyy jotakin sellaista mitä en enää vuoden päästä pitäisi. Kun on löytänyt oman tyylin, vaatteista huolehtimalla, pysyvät samat vaatekappaleet käytössä ja kaapissa vuosia. Miten lempivaatteeni pysyvät sitten hyvänä vuosia? Tästä kerron kaupallisessa yhteistyössä  Bio Luvilin ja Comfortin kanssa.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Oma vaatekaappini on aika valkoinen, niin sen ovet kuin myös sisältö. Toki sieltä löytyy myös mustaa, harmaata ja sinistä, mutta muita värejä ei niinkään. Oli sitten kesä tai talvi, minulla on käytännössä aina valkoinen paita ylläni. Sama menee farkkujen kanssa, ne puetaan ylle, jos ei mekkoja voi pitää päällä. Mekot tosin raivaavat ison osan omaa vaatekaappiani, sillä varsinkin Ranskassa ollessa olen täysin hullaantunut erilaisista naisellisista mekoista.

Mietin aluksi, että olisiko pitänyt tehdä vaatekaapin kulmakivet vähän syksyisimmillä vaatteilla, mutta kun nämä vaatekappaleet oikeasti kulkevat ylläni aina kun on mahdollista, niin valikoin ne postaukseeni. Talvella toki tilaa saavat neuleet, mutta kun emme ihan vielä ole talvessa, niin vielä yritän pysyä poissa neuleistani.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Valkoinen toppi on jonkinlainen tavaramerkkini. Minulla on niitä iso kasa erilaisia, mutta tämä Mangosta ostettu toppi on ollut käytössä ihan todella usein kuluneen vuoden aikana. Simppeli leikkaus ja ilmava olemus on kiva yhdistää, niin jakun ja hameen kanssa kuin myös farkkujen ja tennareiden kanssa.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Oma suosikkimekkoni taitaa olla Majen valkoinen mekko ja sekin valkoisessa värissä. Tämä mekko on jotain sellaista, jonka haluan säilyvän pitkään, sillä se näyttää hyvältä ylläni, materiaali miellyttää sekä sen hintalappu oli myös vähän korkeampi mitä normaalien mekkojeni.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Kun on kyse omista vaatekaapin kulmakivistä, niiden haluaa pysyä hieman pidempään käytössä. Varsinkin jos niihin on uhrannut vähän pidemmän pennin. Kaikki meistä tietävät, että valkoinen väri tarvitsee hieman enemmän huolta, jotta se näyttäisi aina puhtaan valkoiselta. Pinttyneet tahrat ja kellertävät kainalot kauluspaidassa, topissa ja mekossa eivät näytä kovinkaan viehättäviltä. Miten sitten pidän valkoiset vaatteeni raikkaina?

Valkoiset vaatteet tarvitsevat sellaisen pesuaineen jossa on myös valkaisevia ominaisuuksia. Jotta lopputulos olisi myös kirkkaan valkoinen, niin yleensä myös liotan varsinkin lempimekkoani ennen pesua. Näin pienet pinttyvät tahrat lähtevät pois helpommin, kun esipesu on tehty käsin. Suosittelen tätä kikkaa varsinkin valkoisten kauluspaitojen kanssa.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Rakastan pyykinpesua ja silittämistä mutta se itse viikkaaminen ei kuulu omiin vahvuuksiini. Onneksi sen tekee kotona joku muu kuin minä. Ja koska olen pyykkääjä meillä, olen myös aika valveutunut pesueineiden kanssa. Moni ajattelee, että vesi värjää valkopyykin (voi toki näin joskus ollakin), mutta oikeilla pesuaineilla pitää pyykin raikkaana ja vaatteet ja tekstiilit pitkäikäisinä. Vaatteiden kanssa en niinkään käytä huuhteluainetta, mutta kodintekstiilien kanssa kylläkin. Tämän yhteistyön mukana sain kokeilla eri huuhteluaineita ja omaksi suosikikseni on noussut Comfort Intense -tekstiilihoitoaine.

Moni varmasti laittaa huuhteluainetta jo pelkästään senkin takia, että vaatteet pehmenisivät, joten sen takia laitan huuhteluainetta varsinkin pyyhkeiden ja lakanoiden sekaan. Vaikka silittämisestä pidän, ihan jokaista lakanaa en ehdi silittää, joten huuhteluaine on siinä mielessä oiva apu kotitöihin.

 

Farkkutytölle farkut ovat todella tärkeitä ja hyvällä tuurilla samoissa housuissa mennään vuosia. Miten sitten pidän lempifarkkuni hyvänä? Itse en pese farkkuja jauhemaisella pesuaineella, vaan nestemäisellä. Käännän myös farkut ylösalaisin niitä pestäessä. Pesen farkut yleensä tummien vaatteiden kanssa, joten jauhemainen pesuaine ei sovi siitäkään syystä, että se ei välttämättä liukene pestäessä ja pyykkiin saattaa jäädä jäämiä. Senpä takia nestemäinen pesuaine on hyvä ja farkkujen kanssa pesukoneeseen menee joko Bio Luvil Color – tai  Black -pesuainetta.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

 

Toivon, että seuraava oma nippelivinkkini ei saa teitä kauhun valtaan, mutta käytän valkopyykille tarkoitettua Bio Luvil Classic -jauhetta myös kenkieni sisäpohjan puhdistukseen. Pidän ballerinoja usein ilman minisukkia, joten paljaista jaloista jääneet tomut tarrautuvat kenkieni pohjiin. Miten ne sitten saadaan pois, jotta myös kenkien käyttöikä pitenisi? No kastamalla talouspaperia hieman sekä laittamalla muutama muru kenkään ja hiekkapaperimaisesti pudistamalla sisäpinta. Tässä puhdistuksessa pitää tosin olla aika hellävarainen nahkakenkien kanssa, sillä vesi ja kova hankaus kuluttavat kengän pintaa. Pidäthän siis huolen, että käytät vettä ja puhdistusaineita hellävaraisesti.

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Avec Sofié blog l Laundry lady with Bio Luvil

Millainen on sinun luottoasusi? Ja miten pidät materiaalit hyvässä kunnossa vuodesta toiseen? Harjaatko neuleitasi ja valkaisetko kauluspaitasi? Kerro miten lempivaatteesi pysyvät pitkään hyvänä.

Kaikkien kommentoiden kesken arvotaan
kolme Bio Luvilin pyykinpesuaineen ja Comfortin huuhteluaineen sisältävää pakettia!
Kilpailun säännöt löydät täältä.

 

You may also like

26 Comments

  1. Neuleita harjaan usein, mutta muutenkin mennään aika perus pesuilla. Valkoisten vaatteiden harmaantumiseen en ole vielä löytänyt mitään hyvää ratkaisua. Kengän pohjat (ja oikeastaan koko kengän) saa myös helposti ja miedosti puhtaaksi vauvojen kosteuspyyhkeillä. Niillä muuten saa usein myös tahroja pois vaatteista ja niillä on hyvä pyyhkiä rasvatahroja esim. keittiön pinnoista!

  2. Luottoasuun kuuluu farkut ja vapaa-ajalla vaalea neule, töissä sitten jotain muuta mistä tahrat irtoavat helpommin ja minkä menettäminen ei harmittaisi. Tykkään pyykin pesusta ja pyrinkin pitämään hyvää huolta vaatteistani. Käytän valkaisevaa pyykinpesuainetta ja neuleita myös tuuletan usein jos tahroja ei ole.

  3. Lienekö minulla luottoasua… Jos tarkkaan mietin, niin kyllä nykyisellään ne farkut kuuluvat minullakin asuun kuin asuun ja ehkä siihen asuun kuuluu useimmiten myös joku perusvärinen trikoopaita, jakku ja huivi. Edelleen jalassa on ballerinat, mutta kohta lienee pakko vaihtaa nilkkureihin ( ja pukea sukat…). Meillä pestään kaikki vaatteet omilla pesuaineillaan. Oma vaatekaappini on kovin tumma, joten käytän aina mustan pyykin pesuainetta. Esikäsittelen tahrat joko sappisaippualla tai Vanishilla riippuen tahrasta. Seuraan tarkasti vaatteiden pesuohjeita ja se on mielestäni tärkeä asia, jos tahtoo pitää vaatteensa hyvässä kunnossa. Ja kunnossa ne ovat pysyneetkin: jopa lastenvaatteet, joita on voinut kahdenkin käyttäjän jälkeen ilolla laittaa eteenpäin kiertoon :)

  4. Mitään erityistä luottoasua minulla ei ole, vaan asut vaihtelee sesongin ja fiiliksen mukaan. Valkoista rakastan, mutten ole vielä löytänyt ratkaisua niitä kuuluisia kellertäviä tahroja vastaan.. Vinkkisi menevät siis ehdottomasti kokeiluun!

  5. Ihana postaus ja kauniit kuvat. :) Itse huollan myös todella tarkoin niin kodintekstiilit, huonekaluni kuin vaatteeni. Tärkein kikkani on ostaa laatumateriaaleja aivan joka tilanteessa ja olen todella tarkka raaka-aineiden alkuperästä oli kyseessä sitten sohvakangas, matto, sängynpääty, pyyhe tai työpusero. Näin myös tiedän miten saada tuotteet kestämään, kun tiedän tuotteiden olevan laadukkaita. Suosin paljon laadukkaita villatuotteita ja niitä huollankin enimmäkseen tuulettamalla, jolloin vaatehuolto on myös ekologista kemikaalien käytön sijaan. Samoin silkki- ja nahkatuotteisiin panostamalla ja niitä hoitamalla mahdollisimman luonnonmukaisesti (esim. nahkaa mehiläisvahalla), ovat tekstiilihuoltoni peruskiviä. Kunnon luonnonmukaiset raaka-aineet voi myös vaikka uudelleen värjätä tarvittaessa, joten tuotteiden pitkäikäisyys on mielestäni taattu huolellisella perehtymisellä vaatteen raaka-aineisiin, alkuperään ja valmistusmetodiin (esim. miten värjätty jne.)

    Kodin ja vaatteiden puhdistusaineissa käytän aina vähintään Joutsen-merkittyjä siivoustuotteita, mieluusti laajemminkin ekosertifiointeja ansainneita putsareita. Myös kotimainen Kiilto-brändi on kiinnostava, sillä kotimaista ja ympäristömerkin ansainnutta yritystä on mukava tukea. Ja kodin puhtauteen olen myös panostanut valitsemalla tarkoin esimerkiksi maalit kotiini sillä perusteella, että niitä voi pyyhkiä ja ekologisuudestaan huolimatta ne kestävät kulutusta ja elämistä, eikä siten siivouksessakaan tarvitse sitten käyttää pahimpia myrkkyjä. :) Elintapani voi kuulostaa hyvinkin vaivalloiselta, mutta koska olen intohimoinen ja utelias, ja kestävät elintavat tukevat arvomaailmaani, niin näihin asioihin perehtyminen käy minulle leikistä. Olen myös huomannut säästäväni pitkän pennin pitkässä juoksussa, kun perehdyn näihin asioihin kunnolla ja mikäs sen parempi motivaatio laittaa kodinhoito kuntoon. :)

  6. Olipa hyvä postaus! Yritän huolehtia vaateista hyvin. Lajittelen pyykin ja käytän oikeita pesuaineita. Olen kyllä huomannut, että niissä on eroja. Ja kyllä se luottoasu taitaa olla ne farkut ja valkoinen paitapusero ja siihen silkkihuivi. Mutta se on tosi, että valkoisen paidan pysyminen pitkään valkoisena on haaste pyykinpesussa.

  7. Villa ja silkkivaatteita en edes pese kovin usein, vaan tuuletan käytön jälkeen. Varsinkin kun käytän asua ehkä pari- kolme tuntia. Neuleita käsittelen Singerin nypynpoistajalla. Mustat farkut ovat usein päälläni vain työmatkoilla, n. 15 min. suuntaansa, joten nekään eivät tarvi jatkuvia pesuja. Lempivärini on musta, joten myös alusvaatteeni ovat mustia. Olen hajusteille kovin allerginen, eli pesen kaikki vaatteeni pesuaineella, joka on hajusteeton, enkä käytä huuhteluainetta. Saatan käyttä jopa 5-10 vanhoja vaatteita. Kengissä käytän ohutta nahkapohjallista, säästää nahkakenkiä varsinkin, kun kesällä en koskaan käytä sukkia.

  8. Täältä yksi himopesijä ilmottautuu. Pesen meidän perheen pyykit. Mieheni teki sitä joskus, mutta muutamat vaatteet kärsit hänen käsittelyssä niin annoin vapauden olla pyykkäättä lukuun ottamatta omia urheiluvaatteita. Ne hän saa pestä, jos haluaa.
    Liotan myös pyykkejäni, putsaan tahrat ennen kuin menee koneeseen. Sain kuulla kesällä pikku kuittia, kun anoppilassa liottelin tahroja pois tyttöni vaatteista. Kalliita nämä kyseiset vaatteet eivät olleet, mutta todella kauniita niin siksi pidän huolta niistä. Omaan tahranpoistopesuaine kokoelmaan kuuluu fairy, vanish, shell(huoltoasema) liuotinpesuaine (lasten ulkovaatteista öljyt, maalit, yms. tärpätillä oikeasti lähtevä), sappisaippua, hammastahna, etikka , kloritte sekä tietenkin nestemäiset pyykinpesuaineet.

    Luottoasuni kulmakivet ovat vaalea yläosa tumma alaosa tai toisinpäin. Yhtä ainutta asua ei ole jolla olisin aina sujut. Valkoinen on vaatekaapissani suuressa roolissa, mutta käytän myös värejä esim. vaaleanpunaista, sinistä tummana ja vaaleana, harmaata, punaista, mustaa.

  9. Aiemmin pyykinpesu oli mielekästä puuhaa, mutta nykyään kahden lapsen myötä pikemminkin pakkopullaa. Koitan aina seurata pesuohjetta ja lioittaa tahrat, mutta aina ei aika riitä. Pyyhkeet j lakanat pestään aina huuhteluaineen kera, muut pyykit yleensä ilman.

  10. Rakastan pyykkäämistä. Olenkin tosi tarkka miten ja millä aineilla pyykkini pesen. Jokaisen käyttökerran jälkeen vaatetta ei todellakaan tarvitse pestä, vaan esim. tuulettaminen ja pakastaminen riittävät.

  11. Minäkin tykkään valkoisista ja mustista vaatteista. Haluan panostaa laatuun ja kestävyyteen, joten hyvät pyykkituotteet ovat tärkeitä. Uusin hurahdukseni on pyykkietikka – kirkastaa valkoiset tekstiilit ja tuoksuu ihanalle. Luottovaatteeni vuodesta toiseen on klassinen musta mekko, joka istuu arkeen ja juhlaan.

  12. Luottoasuni arkisin koostuu farkuista sekä tilanteen mukaan sopivasta yläosasta. Siistimpään menoon päälleni valikoituvat bleiseri, kauluspaita sekä suorat housut. Tahrattomat neuleet ripustan ulos tuulettumaan.
    Valkoiset vaatteet pyrin pesemään mahdollisimman pian käytön jälkeen, jolloin ne on helppo pitää puhtaan valkoisina. Tahroille laitan nestemäistä pesuainetta ja annan vaikuttaa jonkin aikaa tahrasta riippuen.
    Olen kokeillut monia pesuaineita ja niissä todellakin on eroja. Huuhteluainetta käytän vain pestessäni lakanoita.

  13. Luottoasuni on musta Marimekon mekko. Pidän paljon mustia ja tummia vaatteita ja haasteita aiheuttaa tumman värin ylläpito. Värjään joskus vaatteitani, jotta saan palautettua värin. Neuleet tuuletan ja pesen käsin, kun on tarvetta.

  14. Luottoasu on usein farkut/suorat housut ja paitapusero. Värit ovat aika lailla mustaa ja harmaata. Kaapista löytyy eri pesuaineet värilliselle ja valkopyykille sekä myös sporttivaatteille omansa. Silkki, kašmir ym herkät materiaalit kiikutan pesulaan. Huuhteluainetta en käytä edes lakanoissa, tykkään puhtaasta mutta ei liian voimakkaasta tuoksusta pyykissä.

  15. Käyttöön tulevia vinkkejä, etenkin tuo ballerinojen sisäpuolen puhdistus tulee toivottavasti olemaan omieni kenkien pelastus myös :) luottovaatteita kaapistani löytyy monenlaisia, useimmat väreissä musta, valkoinen ja harmaa. Etenkin valkoisia ja mustia vaatteita pyrin huoltamaan jämptisti, jolloin värit säilyvät kirkkaampina pidempään. Ps. Ihania kuvia :)

  16. Luottoasuni (näin syksyllä) on mustat farkut ja neule. Mustat farkut pysyvät hyvinä, kun pesee juurikin tummalle pyykille tarkoitetulla pesuaineella ja välillä käyttää mustia väripatruunoita (?) että saa taas tummennettua sävyä. Neuleita yritän pestä mahdollisimman harvoin, että pysyvät kunnossa. Huuhteluaineita en käytä kuin välillä lakanapyykissä.

  17. Luottoasua ei oikeastaan ole, aika lailla vaihtelee. Olen kuitenkin syksyn / talven ihminen; rakastan kun alkaa neuleiden ja neulemekkojen kausi. Neuleet on lempivaate ja yritän niistä huolehtia. En pese joka käyttökerran jälkeen, vaan tuuletan. Pyykit aina lajittelen ja tahroille laitan erikseen ainetta.
    Huuhteluainetta en käytä juuri ollenkaan enkä kuivausrumpua, joka kuluttaa vaatteita.

  18. Luottoasuni on tummansiniset pillifarkut ja valkoinen t-paita, syksyllä ja talvella sitten harmaa neuletakki päälle :) pyrin pesemään farkkuja erittäin harvoin, neuleet pääsääntöisesti tuuletan.

  19. Mustavalkoinen Marimekon raitapaita ja pillifarkut :) pesen eriväriset vaatteet erillään, en käytä huuhteluainetta (paitsi pyyhkeille)

  20. Luottoasuni on valkoinen t-paita ja siniset farkut! kesäisin valkoiset pellavavaatteet. Neuleet tuuletan. Muuten pesen vaatteet ohjeiden mukaan.

  21. Rakastan valkoista, joten kesäisin kuljen valkoisissa pellavahousuissa ja -topissa. Talvisin palelen ja minulla on aina päällä pörröinen, paksu neule, joko harmaa tai tummansininen.

    Pyrin pesemään vaatteeni ohjeen mukaisesti enkä välttämättä ihan joka käytön jälkeen, ainakaan housuja.

  22. Farkut ja vaaleanpunainen neule löytävät tiensä päälleni melko usein. Mökillä mennään kesäisin käsipyykillä ja tuuletuksella :) mutta muuten pesen vaatteeni aina ohjeiden mukaan. neuleita tuuletan. huuhteluainetta käytän säästeliäästi, lähinnä lakanoihin ja pyyhkeille.

  23. Luottoasuuni kuuluu oikeastaan ympäri vuoden mustat farkut, niin tylsältä kuin se kuulostaakin. :D Pitääkseni vaatteet hyvässä kunnossa, en käytä kuivausrumpua enkä farkkuja pestessä huuhteluainetta. Käytän pesupulveria, mutta farkut varmasti pysyisivätkin siisteinä pidempään, jos pesisin ne nestemäisellä pesuaineella. Täytyypä siis kokeilla tuota Black-pesuainetta. Valkoisia vaatteita vielä arastelen, mutta ehkä oikean pesuaineen kanssa tulisi enemmänkin käytettyä valkoisia yläosia.

  24. Pesen vaatteet ottaen huomioon materiaalit ja värit niin pesuaineiden kuin pesulämpötilankin valinnassa. Villan ja silkin pesua yritän tehdä mahdollisimman harvoin, tuuletus etenkin raikkaassa pakkasilmassa riittää usein. Harrastan myös valkoisten vaatteiden ja lakanoiden liotusta! Etikalla saa mukavasti myös kellastumat ja tunkkaisuuden pois. Huuhteluainetta pyrin välttämään. Lakanat, pellavapyyhkeet ja valtaosan vaatteista silitän aina :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*