Monesti täällä Ranskassa ollessa on tullut huomattua, että me suomalaiset olemme tottuneet aika hyviin oloihin. Kun menin Pampulani luokse ensimmäisen kerran, kauhistelin meidän vaaleanpunaista kylpyhuonetta josta maali varisi seiniä pitkin alas kosteuden takia. Mietin, että jopa opiskeluaikojen asunnossani oli lattialämmitys ja oma sauna. On ollut hieman tottuminen näihin Pariisin oloihin ja luopua olen joutunut monesta suomalaiselle jopa itsestäänselvyydestä, mutta myös monta ihanaa asiaa olen saanut tilalle.
Kun etsimme täältä etelästä asuntoa, oli ensimmäinen kriteerini että asunnossa olisi kunnon kylpyhuone. Onneksi tästä kodista löytyy remontoidut ja näin suomalaiseen makuun laitetut kylppärit niin unohtuu ne Pariisiin vaaleanpunaiset kylpyammeet ja kaakelit. Ranskalaisilla on tapana laittaa ripaus väriä sinne ja tänne, mutta onneksi entiset asukkaat olivat sveitsiläisiä niin värimaailma kohtasi.
Tämä kesäkoti on paljon tilavampi mitä Pariisiin asunto ja täällä on kunnolla tilaa myös kylpyhuoneessa niin ei tarvitse keksiä säilytyspaikkoja tavaroille. Vähän totta kai miettii tänne ostettavien tavaroiden kestävyyttä, sillä kun niitä tulee käyttämään muutkin kuin me. Matoksi esimerkiksi ostin tuon Pappelinan maton, mikä on muovia ja on helppo sen takia pestä ja kuivattaa. Näitä Pappelinoja on minulla ollut itseasiassa sieltä Vaasan opiskeluajoista lähtien. Hyväksi on havaittu ja Pariisin keittiöstäkin löytyy yksi sellainen.
Pyyhkeet ovat omassa käytössä valkoiset, mutta vieraille varmaankin pitää ostaa siniset tai tumman harmaat, että ne eivät heti näytä nuhjuisilta. Mitään sen kummempia irtotavaroita en tosin tänne ajatellut ostaa, sillä ei ole kiva jos ne häviävät vieraiden mukana. Onneksi kaupoista löytyy kauniita käyttötavaroita hyvinkin edullisesti, niin pienillä jutuilla saa kylpyhuoneenkin näyttämään sievemmältä.
7 Comments
Ihana kylppäri! Niin tunnelmallinen. Eikö asunto ole pelkästään teidän käytössä? Onko se ns yhteisvuokra-asunto, jonku muun kans? Vai?
Heippa, tarkoituksena on vuokrata asuntoa varsinkin lomakausina.Olemme nyt vain vielä jumissa tämän asian kanssa kun emme saaneet terassille huonekaluja ajoissa.
Tosi selkeää ja kaunista! Pappelina on myös minun mielimatto, keittiössä on tällä hetkellä Metallic white väri ja myös vierashuoneeseen hankin ison.
Rakastan Etelä-Ranskaa ja käyn joka kesä Nizzassa.
Onko asuntosi mahdollisesti vuokrattavista?
Pappelinat ovat parhaita!
Asumme tässä ihan Nizzan vieressä. Eilenkin kävin siellä ruokakaupassa. Tämän on vuokrattavissa kyllä, kunhan saadaan vain huonekalut paikoilleen!
Kiva kuulla! Todennäköisesti taas touko-kesäkuussa suuntaamme sinne ja olisi vaihtelua olla muuallakin kuin Nizzassa!
No ilmaskos tuo tyylikäs kylpyhuone näytti heti tutulta ja kerroit, että entiset omistajat olivat sveitsiläisiä. ;) Etelä-Ranskasta löytyy myös sveitsiläinen loma-asuntojen välittäjä jolta olemme jo vuokranneet asuntoja, viimeksi vain pohjois-Ranskasta, mikä sekin oli upea yllätys.. mutta eteläisempi alue kiinnostaa silti vähän enemmän.
Etelä- Ranskasta löytyy nautinnollista elämänlaatua.
Mielenkiintoni heräsi kun luin tämän postauksen ja huomasin mahdollisuuden vuokraukseen. Olisi mukava kuulla mitä kautta ja mihin hintaan asuntoasi pystyy vuokraamaan? Kiitos jo etukäteen. P.S Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostitse.