Täällä ruudun toisella puolen on tällä hetkellä superonnellinen astiakeräilijä. Olen mukana Indiedaysin ja Arabian yhteistyökampanjassa ja te varmasti ymmärrätte, että olen tästä kampanjasta aivan totaalisen fiiliksissä. Tällaista yhteistyöprojektia on täällä odoteltu. Kampanjan tarkoituksena on, että osallistun omalla kattauksellani Arabian Suomen kaunein kattaus -kilpailuun.
Astiakaappini ovat täytetty Arabialla jo entuudestaan, joten lähdin ideoimaan uusia astiahankintojani astiakaappini sisällön kautta. Näissä astioihin liittyvissä asioissa minua yleensä kiehtoo enemmän muoto kuin väri. Täten lähdin ideoimaan kattaustani vanhemmista astioistani, jotka ovat jo tosin poistuneet Arabian valikoimista, mutta niiden ympärille oli helppo lähteä kokoamaan uusia kokonaisuuksia. Inspiraationlähteenäni toimi Kati Tuominen-Niittylän Napoli-lautaseni sekä Pekka Harnin Nero-tarjoiluvatini.
Minulla on Arabiaa entuudestaan jo aika paljon esimerkiksi 24H:n muodossa ja täten mietinkin, että olisiko aika siirtyä vähän värikkäämpiin ’arabialisiin’. Väripilkkujen sijasta valitsin astiakaappiini geometrisiä muotoja pyöreiden rinnalle. Täten uusimmat astiakaappini jäsenet ovat Kristina Riskan ja Kati Tuominen-Niittylän KoKo ja Pekka Harnin Nero. Tässä kattauksessa ei yhdistelty värejä, vaan muotoja.
Halusin tuoda kattauksellani esiin sitä, että pohjaväri on Arabian astioissa aina sama. Täten on melkeinpä sama mitä astiasarjaasi astiastosi on, sillä sama valkoisen sävy toistuu sarjasta toiseen. Täten valkoisia astioita on helppo yhdistellä vielä vuosienkin jälkeen.
Alkukeiton tarjoilin KoKo-kulhoista ja jälkkärikahvit joimme KoKo-sarjan kahvikupeista. Muodoiltaan modernit ja väreiltään houkuttelevat Arabian KoKo-astiat tarjoavat uudenlaista yhdistelyn vapautta ja sopivat helposti myös muiden astioiden seuraan. KoKo kannustaa näyttämään omaa persoonaa sekä elämään eri sesonkien ja hetkien mukana. Sarjana KoKo on hyvä esimerkki siitä, että aamuisin syön kipoista aamupuuroni ja illallisella tarjoilen siitä alkukeiton. Se nimenomaan taipuu hetkeen kuin hetkeen.
Nero on moderni astiasarja, jonka geometriset muodot ja hallittu väriskaala sopivat vaativaankin makuun ja sisustukseen. Nero on tehty katettavaksi ja tarjottavaksi. Alkusalaatin söimme Nero 20×20 lautasilta ja pääruoan herkuttelimme 25×25 kokoisilta Nero-lautasilta. Jälkiruoan söimme myös Nero 20×20 lautasilta, joten lautanen on hyvin monikäyttöinen.
Otsikkoni varmaan kertoo, että minulta on pian tulossa jo seuraava kattauspostaus Arabiaan liittyen. Kokosin aamiaiskattauksen samoja elementtejä käyttäen ja sillä halusin tuoda esiin sitä, että Arabian astiat ovat kaikessa kauneudessaan ja yksinkertaisuudessaan sellaisia, että niitä voi käyttää kellon ympäri.
No mitäs Arabiaa sieltä teidän astiakaapeistanne löytyy? Jos kaappiinne kätköistä löytyy Arabiaa, niin osallistukaa ihmeessä Suomen kaunein kattaus –kilpailuun. Palkintona on 6 hengen vapaavalintainen Arabian astiakokoelma. Kuka nyt ei sellaista haluaisi? Kilpailu kestää 31.12 asti, joten aikaa on vielä paljon. Kattauksia voitte ihailla täällä ja samalla voitte myös antaa äänenne lempikattauksellenne :).
38 Comments
Minulta löytyy juuri tuota Arabian 24h sarjaa valkoisena. Olen jo vuosia kerännyt sitä ja edelleen se miellyttää silmääni pyöreillä muodoillaan <3
Heippa!
Se on tosi kiva sarja. Sain sen ylppärilahjakseni joskus vuosia sitten ja siitä lähtien se on ollut meillä kattauksissa. Välillä on ollut hetkiä jolloin se on ollut jollain lailla pliisu, mutta aina kerta toisensa jälkeen se ilahduttaa kumminkin silmää jä löytyy ruokapöydän päältä :)
Minulta löytyy juuri tuota Arabian 24h sarjaa valkoisena. Olen jo vuosia kerännyt sitä ja edelleen se miellyttää silmääni pyöreillä muodoillaan <3
Tuo Nerojen neliömuoto on tosi kiva, moderni ja erilainen. Taitaa mennä joululahjalistalle :)
Niin on! Minulla on lähinnä pyöreitä lautasia, ja sen takia en päätynytkään pyöreisiin KoKo-lautasiin vaan neliömäisiin Nerohin :)
Hih, astiat on parhaita joululahjoja. Itse haluaisin uudet kattilat ;)
Tuo Nerojen neliömuoto on tosi kiva, moderni ja erilainen. Taitaa mennä joululahjalistalle :)
Nyt se on todistettu, Nero ja KoKo sopii yhteen :) Keväällä kun on ylioppilasjuhlat niin oon toivonu neron lautasia ja KoKon syviä lautasia lahjaksi.. Kun mallailin kaupassa että ne ois mun tyyliset ja sopisi yhteen :) Tää tuli oikeen tilauksesta näyttämään että ne oikeesti on superkivannäkönen yhdistelmä !
-Maria
Ne sopii! Kummassakin on sama pohjaväri, niin niitä on helppo yhdistellä :)
Kiva kuulla, että olet mieltynyt samoihin astioihin, nappivalinta ;)
Kivaa viikkoa!
Nyt se on todistettu, Nero ja KoKo sopii yhteen :) Keväällä kun on ylioppilasjuhlat niin oon toivonu neron lautasia ja KoKon syviä lautasia lahjaksi.. Kun mallailin kaupassa että ne ois mun tyyliset ja sopisi yhteen :) Tää tuli oikeen tilauksesta näyttämään että ne oikeesti on superkivannäkönen yhdistelmä ! -Maria
Näyttää niin kauniilta! :)
Kiitos paljon :)
Joku sanoisi, että ehkä keväiseltä tai kesäiseltä, mutta itse pidän tästä pinkeistä yksityskohdista huolimatta ;)
Näyttää niin kauniilta! :)
Vau, näyttää upealta! :)
Kiitos Milla :))
Vau, näyttää upealta! :)
Nerot ovat olleet monta vuotta munkin lemppareita <3
Kiva kuulla. Mulla on ollut niitä tarjoiluastioita, mutta ei lautasia. Niihin lautasiin oli kiva kattaa ja olen todella tyytyväinen näihin uusiin tulokkaisiini :)
Nerot ovat olleet monta vuotta munkin lemppareita <3
Heippa!Se on tosi kiva sarja. Sain sen ylppärilahjakseni joskus vuosia sitten ja siitä lähtien se on ollut meillä kattauksissa. Välillä on ollut hetkiä jolloin se on ollut jollain lailla pliisu, mutta aina kerta toisensa jälkeen se ilahduttaa kumminkin silmää jä löytyy ruokapöydän päältä :)
Niin on! Minulla on lähinnä pyöreitä lautasia, ja sen takia en päätynytkään pyöreisiin KoKo-lautasiin vaan neliömäisiin Nerohin :)Hih, astiat on parhaita joululahjoja. Itse haluaisin uudet kattilat ;)
Ne sopii! Kummassakin on sama pohjaväri, niin niitä on helppo yhdistellä :)Kiva kuulla, että olet mieltynyt samoihin astioihin, nappivalinta ;)Kivaa viikkoa!
Kiitos paljon :)Joku sanoisi, että ehkä keväiseltä tai kesäiseltä, mutta itse pidän tästä pinkeistä yksityskohdista huolimatta ;)
Kiitos Milla :))
Kiva kuulla. Mulla on ollut niitä tarjoiluastioita, mutta ei lautasia. Niihin lautasiin oli kiva kattaa ja olen todella tyytyväinen näihin uusiin tulokkaisiini :)
Voi että kun on kaunis kattaus, oikein silmä lepää!
Olen saanut aikoinaan rippilahjaksi tummansinistä Teemaa. Välillä siihen iski kyllästys, mutta onneksi en ole siitä koskaan luopunut. Olen täydentänyt sarjaa valkoisella Teemalla ja juuri noilla Neron neliölautasilla. Ehkä tuo tummansininen ei ole niin IN, mutta olen taas oppinut rakastamaan sitä, kun yhdistää sen raikkaaseen valkoiseen. Ja ajatus siitä, että isälläni on ollut 70-luvulla samaa sinistä Teemaa, tekee siitä tärkeän minulle. Ja hänen sokerikuppi on koko ajan käytössä :)
Heippa!
24H on minulle hyvä esimerkki siitä että vanhoista astioista ei kannata luopua. Värit menee aina sykleissä, joten äläs nyt-kyllä se sininen sieltä taas tulee ;)
Voi miten ihana tarina <3
Sokeri maistuu varmasti makealta ;)
Voi että kun on kaunis kattaus, oikein silmä lepää!Olen saanut aikoinaan rippilahjaksi tummansinistä Teemaa. Välillä siihen iski kyllästys, mutta onneksi en ole siitä koskaan luopunut. Olen täydentänyt sarjaa valkoisella Teemalla ja juuri noilla Neron neliölautasilla. Ehkä tuo tummansininen ei ole niin IN, mutta olen taas oppinut rakastamaan sitä, kun yhdistää sen raikkaaseen valkoiseen. Ja ajatus siitä, että isälläni on ollut 70-luvulla samaa sinistä Teemaa, tekee siitä tärkeän minulle. Ja hänen sokerikuppi on koko ajan käytössä :)
Kävin katselemassa noita muita kattauksia, kyllä noi siun asetelmat pesee kaikki muut mennen tullen ;)
Voi Iitu <3<3
Olet ihana!
Kävin katselemassa noita muita kattauksia, kyllä noi siun asetelmat pesee kaikki muut mennen tullen ;)
Heippa kaunis Sofié! Kaunis on myös kattauksesi.
Minä myös olen keräillyt noita Arabian astioita, varsinkin KoKo-sarja on todella nätti.
Hei Heidi :)
Kiitos, voisin tehdä kattauksia vaikka joka päivä jos siihen olisi vain aikaa :)
KoKo on I-H-A-N-A!
Heippa kaunis Sofié! Kaunis on myös kattauksesi.Minä myös olen keräillyt noita Arabian astioita, varsinkin KoKo-sarja on todella nätti.
Heippa!24H on minulle hyvä esimerkki siitä että vanhoista astioista ei kannata luopua. Värit menee aina sykleissä, joten äläs nyt-kyllä se sininen sieltä taas tulee ;)Voi miten ihana tarina <3Sokeri maistuu varmasti makealta ;)
Voi Iitu <3<3Olet ihana!
Hei Heidi :)Kiitos, voisin tehdä kattauksia vaikka joka päivä jos siihen olisi vain aikaa :)KoKo on I-H-A-N-A!
Kaunis kattaus!
Arabiaa löytyy pari kannua, Kilta-lautasia ja -kulhoja, mutat enimmäkseen omat astiani ovat sekailaisia valkoisia eri liikkeistä ja eri aikakausilta, jopa eri puolilta maailmaa.
Kaunis kattaus!Arabiaa löytyy pari kannua, Kilta-lautasia ja -kulhoja, mutat enimmäkseen omat astiani ovat sekailaisia valkoisia eri liikkeistä ja eri aikakausilta, jopa eri puolilta maailmaa.