Teitä käy blogissani päivittäin 400-800. Olen niin onnellinen, että olette löytäneet minun luokseni. Se on itseasiassa yllättänyt minut ihan totaalisesti, että miten paljon teitä täällä käy. Suurin osa teistä löytää luokseni googlen avulla, tai muiden blogien linkitysten ansiosta. Iso kiitos teille kullanmuruille, jotka olette linkittäneet blogini! Suurin osa lukijoistani on suomalaisia, mutta päivittän täällä vierailee lukijoita ympäri maailmaa, aina Ranskasta Yhdyvaltoihin ja Japanista Keniaan asti. Vaikken itsestäni kasvokuvia julkaise tai henkilökohtaisia asioita paljastakkaan, mutta silti haluaisin tietää, että millaisia te lukijat olette. Eli voisitteko kertoa jotain itsestänne, esim. minkä ikäisiä olette, missäpäin asutte tai mitä opiskelette ja miten olette blogiini löytäneet? Ja sitten jos teillä olisi jotain toiveita, niin niitäkin ottaisin mielelläni vastaan. Lupaan antaa jollekin teistä jonkun kivan yllärin, esimerkiksi samanlaisen Iittalan pinkin kannun jonka ostin itselleni hiljattain? Kävisikö?
I have from 400 to 800 visitors per day. It has been a big surprise to me that so many of you have found my little blog. Most of my readers are Finnish, but I have a lot of visitors also from abroad, from France to U.S and from Japan to Kenya. But now I would like to know who are you? Where do you come from, how old are you and so on. Just a few details, so I would know a little bit more from you, and thereby it would also help me to make my posts. You can also give me a little feedback if you feel so. This is very important to me and therefore one of you will get a gift from me. I have thought that it will be something Finnish, for example that Iittala’s pink pitcher what I bought for me few weeks ago.
92 Comments
Moi! oon 32 v äiti Turusta ja töissä akateemisella alalla. Löysin blogisi toisen blogin kautta ja laitoin heti syötteen tilaukseen. Täällä on kauniita kuvia ja herkullisia ruokia. Kiitos kauniista blogista!- Tirlitii
Hei Sofié,olen pian 23v. nuori neiti Etelä-Suomesta. olen löytänyt tieni tänne myös jonkun toisen blogin linkityksen kautta. onneksi löysinkin, sillä kuulut suosikkiblogeihini tätä nykyä ! rakastan reseptejäsi, koska ne ovat mielenkiintoisella ja hyvällä tavalla erilaisia – olen kokeillutkin niitä. minua ei sinun “kasvottomuutesi” blogissa haittaa, tekstisi ovat muuten niin ihania ja valokuvat erinomaisia. olet ihana ! jatkathan samaa rataa kuin tähänkin mennessä. ihanaa kevättä sinulle Sofié :-)t. maj
Löysin blogiisi jonkun toisen blogin kautta (olisiko ollut Coco)… ihastuin kuviin ja herttaiseen tunnelmaan. Olen kohta 25-vuotias ja asustelen Tampereella, vaikka sydän onkin jäänyt jonnekin muuallle. Valmistun keväällä ja hirvittää. Kohta pitäisi tietää mitä tehdä isona :) Blogimaailma on minulle piristystä arkeen, hömppää mutta kuitenkin ajatuksella. Kiitos että piristät viikkojani.
Hei Sofie! Olen turkulainen 27-vuotias nainen. Työskentelen toimistohommissa ydinkeskustassa, mutta haaveilen alanvaihdosta.. Seurailen blogiasi ja tykkään eniten ihanista resepteistäsi ja kauniista kuvista. Niitä toivoisin siis lisää! :) Harmi juttu tuo sinun Neulash -kokeilusi. Onneksi sait kuitenkin omat taipuisat ripsesi takaisin! :)
Moi! Olen 21 v tuore äiti Lappeenrannasta, mutta asun englannissa kihlattuni ja tyttäreni kanssa. Löysin blogisi charin blogin kautta. Tanssittiin molemmat joskus aikoinaan lauritsalan visassa ;) -J

Minä olen 23-vuotias äitiyslomalainen Ruotsista. Blogiisi eksyin ensimmäisen kerran Kaitaliinan puolelta ja tallensin välittömästi suosikkeihin. Kerta toisensa jälkeen tänne vetää kauniit kuvat, rauhallinen ulkoasu ja herkulliset reseptit! :)

En mä tiedä mitä itsestäni kertoisin, taidat tietää jo niin paljon. Hmmm… Soitin pienenä pianoa ja oli koulumme Lucia. Ja olin ekoilla terffeillä mieheni kanssa pitseriassa. : ) Siinä ne tuli, mun huimat paljastukset!

Täällä on yks 24-vuotias lukija, joka opiskelee samassa opinahjossa kuin sinä :) Blogiisi löysin Cocon linkin kautta ja siitä lähtien olen lukenut.

Heips! Olen 26-vuotias Espoolainen, tällä hetkellä opiskelen stailausalaa Kouvolassa. Taisin ihan blogilistan selailun myötä löytää ekan kerran blogiisi, tykkään kovasti. Kauniita kuvia ja herkkureseptejä :) Keep it up!

Olen 26-vuotias Helsingissä asuva diplomi-insinööri. Juureni ovat Lappeenrannassa, ymmärsin aikaisemmasta nimettömästä kommentista, että linkkejä sille suunnalle. Olen melko uusi lukija ja löytänyt tänne Kaitaliinan blogin kautta. Rakastan itsekin ruuanlaittoa ja leivontaa, joten respetisi ilahduttavat ja kuvat täällä ovat kaiken kaikkiaan todella kauniita (valokuvauksen taito ei ole jotain mitä minulle olisi suotu…)
Tervehdys!Päädyin blogiisi jonkin toisen blogin kautta. Ihastuin kovasti kauniisiin kuviin ja ruokiin, joten blogisi päätyi samantien kirjanmerkkeihin. Nyt tuleekin tarkistettua lähes päivittäin, josko sinulta olisi tullut uutta kirjoitusta.Itse olen lähemmäs 30 nainen Turun seudulta. Työskentelen lasten parissa. Vapaa-aikana nautin muun muassa ulkoilusta sekä hienoin kuvin varustelluiden blogien lukemisesta.
Hei Sofie, minä löysin blogisi varmaankin Kaitaliinan blogilistalta. Aina välillä klikkaan katsomaan kauniita valokuviasi. Olen vähän päälle kolmekymppinen ulkosuomalainen. Minä olen ainakin osan Ranskasta tulleiden vierailujen takana :-)
Kuten moni muukin, löysin jonkun toisen blogin linkin kautta.Kivoja juttuja, joita minunkin on mukava lueskella, vaikka olen näköjään hieman vanempi kuin muut kommentoijat (tai sinä). Vaan eiväthän kiinnostuksen aiheet aina iästä ole kiinni.Olen helsinkiläinen muotialan konkari, innokas ruoanlaittaja, matkailija ja sisustaja.Jaka samalla linjalla blogisi kanssa, täälä on mukava pistäytyä.

23-vuotias (kemiaa opiskelen) tyttönen Jyväskylästä. Löysin blogiisi, kun Designisto vinkkasi, että kirjoitit heistä. Jäin heti koukkuun.:)
Hei Sofie,Olen 24-vuotias ja rakastan matkustelua, kauniita valokuvia ja macaron-leivoksia. Blogisi on ihana ja luen sitä päivittäin aamukahvin tai iltateen yhteydessä. Toivoisin blogiisi postausta tulevien, yhteisten syntymäpäiväjuhliemme suunnittelusta :)- ystäväsi B

Hei!Olen 24-vuotias Tampereella asuva yhteiskuntatieteiden opiskelija, joka rakastaa hyvää ruokaa, kauniita valokuvia ja matkustamista.Löysin blogiisi Charin-blogin kautta ja jäin heti koukkuun. Kauniit kuvasi ja kiva tapasi kirjoittaa ovat vieneet mukanaan. Tuntuu, että pääsen aina pienelle makumatkalle jo kuviasi katsomalla. Lisäksi herkulliset reseptisi inspiroivat myös ruuanlaitosta innostunutta miestäni, joten välillä pelkän silmänruuan varaan ei tarvitse jäädä :DJatkahan samaan ihastuttavaan malliin!Elina

Olen Suvi, opiskelen taiteita, pääaineena valokuvaus, olen 25-vuotias, haaveilen muutosta ulkomaille, rakastan italialaista ruokaa..Blogiasi luen säännöllisesti, houkuttimena toimii kiinnostavat jutut, kauniit valokuvat ja ihanat ruoka-ohjeet!

Moikka Sofié! Blogissasi on kiva vierailla, ja tosiaan taitaa olla korkea aika esittäytyä :) Olen Mirjami, 27-vuotias toimittajantapainen Helsingistä. Blogiisi eksyin yksinkertaisesti seikkaillessani blogosfäärissä. Lisäsin vakilukulistalleni samaan aikaan pitkän listan uusia blogeja ja kesti aikansa, että ne alkoivat erottua mielessäni. Sun blogisi on jäänyt silti suosikkeihin, ja täällä on aina kiva käydä :) Kaikesta huomaa, että kirjoitat ja kuvaat suurella sydämellä. Kiitos siitä!

Moikka,Eksyin blogiisi joku aika sitten Charin kautta ja jäin seurailemaan, kun huomasin että opiskelet Vaasassa (kuten minäkin) :) Sen jälkeen olen käynyt melkein päivittäin ihailemassa kauniita kuviasi. Ruuanlaitto on lähellä sydäntä, joten reseptit kiinnostavat jatkossakin!

Bonjour,en muista mitä kautta blogiisi surffasin mutta yhdistelmä kauniit kuvat+mielenkiintoiset aiheet = aloin seuraamaan blogiasi.Itse olen kohta 26v. opiskelija ja tällä hetkellä olen harjoittelussa Brysselissä.Olisi tietysti mukava tietää enemmän sinustakin, mutta ymmärrän oikein hyvin, että haluat pitää tietyt jutut itselläsi. Blogisi on tosi hurmaava ja tosiaan, kuvasi on todella kauniita ja laadukkaita!Mukavaa viikonlopun jatkoa, bon weekend!-Petra

Hei. Täällä 24-vuotias Mikkelissä majaa pitävä hiljattain valmistunut restonomi. Löysin blogisi joskus viime syksynä ihan sattumalta ja tykästyin. :)
Hei,löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta ja sinulla on samanlaiset mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Ehdottomasti haluaisin lisää ruoka- ja leivontajuttuja arkeen. Sinulla on niin hienoja kuvia blogissasi!

Moro!34-v tamperelainen, ajauduin tänne Kaitaliinan blogista.Sun reseptit on ihania ja kuvat kauniita, muutenkin kuin ruokapostausten yhteydessä. Me likes!-Miia

Heippa!Olen 29-vuotias Espoossa asusteleva ja viennin parissa työskentelevä nuori nainen. Löysin blogisi toisen blogin kautta ja parasta blogissasi ovat kauniit kuvat, reseptit ja reissujutut.
Heippa!Olen 32v. pienen tytön äiti. Löysin blogisi Cocon blogin kautta. Olen surkea kokki, mutta kuvasi ja tekstisi ovat saaneet kokeilemaan ja vähän jopa innostumaan.Heidi.M.K

Hei Sofié!Olen lounaisrannikolta, alle kolmekymppinen ja töissä toimistossa. Vapaa-ajallani joogaan ja nautin hyvästä ruoasta ja viinistä :) …Ja tietysti luen paljon blogeja!Löysin blogisi jonkun muun blogin kautta ja lisäsin sen heti suosikeihini. Tykkään resepteistäsi ja kauniista kuvistasi, joissa on usein jotain hauskaa ja erilaista muiden kuviin verrattuna. Vaatii taitoa kirjoittaa hyväntuulista ja toimivaa lifestyle-blogia kuitenkaan paljastamatta itsestään paljon – kiitos siitä :) /Maria
Hei!Olen 25-vuotias opiskelija Espoosta. Olen sut kerran tavannutkin yhteisen ystävän kautta. Ystävämme kertoi minulle blogistasi.Blogisi näyttää kyllä ihan sinulta, kauniilta ja hurmaavalta!Susa ;)

moi. olen pian 26-vuotias pohjoisen asukki, joka viimeistelee opintojaan pääkaupunkissa, päästääkseen pian takaisin pohohjoiseen.. En muista mistä blogiisi eksyin, mutta melko pian ihastuin! Hyvä kombo ruokaa, matkoja, sisustusta.. kivoja juttuja. Laadukkaita ja ihania kuvia! Kiitos niistä :)

Hei!Mä oon ihan mielettömän kiitollinen teille kaikista kauniista sanoista ja palautteista! Olen ihan varma, että minulla on ehdottomasti maailman ihanimmat lukijat. On ollut minun iloni myös tutustua teihin blogienne ja kommenttejenne kautta. Nyt minunkin on vähän helpompi tehdä postauksia, kun tiedän millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella oikein on. Ette uskokaan miten onnelliseksi olette minut kommenteillanne tehneet, jos voisin niin halaisin teitä kaikkia!Ihanaa sunnuntaita teille <3
En muista mitä kautta blogiisi eksyin, mutta kuten niin monen muunkin aiemmin kommentoineen mielestä on blogisi todella ihana hienoine kuvineen, repsepteineen ja matkajuttuineen. Näistä aiheista olen itse ehkä eniten tällä hetkellä kiinnostunut. Olen yli 30-vuotias akateeminen helsinkiläistynyt maalainen. :-)
Heippa,Löysin blogiisi jonkun linkityksen kautta kun olit kirjoittanut vuokralaukkufirmasta. Ihastuin upeisiin kuviin ja nyt olen koukussa ihaniin tarinoihin ja resepteihin :)

Hei Sofie!Olen ollut vakkarilukijasi syksystä asti. Olen 25-vuotias taivaanrannanmaalari, avovaimo ja markkinoinnin parissa työskentelevä nainen Helsingistä.Blogiasi on ihana lukea, koska rivienväleistä voi lukea, että olet intohimoinen ihminen joka toteuttaa unelmiaan. Luen paljon erilaisia blogeja, niin suomalaisia kuin ulkomaisia, mutta harvoissa blogeissa vierailen päivittäin. Sinun luoksesi on kiva tulla viettämään joka aamuinen kahvihetki. Blogisi on ihana piriste suomalaiseen blogimaailmaan uskomattoman kauniine kuvineen ja söpöine kirjotuksineen! -Tanja

Hei! Löysin suloisen ja ihanan esteettisen blogisi Kaitaliinan kautta. Olen itse kirjoittanut omaa blogiani jo hieman toista vuotta ja siinä sivussa taidan olla blogien suurkuluttaja – tosin aika laiska kommentoimaan, jonka suhteen pyrin parantamaan tapani :) Kommentteja on niin kiva saada! Paitsi piikikkäitä, hih!Olen 33-vuotias ja asun Krunikassa. Minulla on kaksi koiraa, Milli & Lina sekä yksi paljon reissaava siippa. Tykkään kovasti raportoida erilaisista bileilyistäni, shoppailuista ja muista tyttöjen hömppäjutuista.Paljon kevätauringon säteitä sinulle!Toivottelee Mia

Moikka :) Oon 25-vuotias suomalainen Saara, joka muutti Itävaltaan 8 kk sitten, viettää viikonloput Italiassa ja haaveilee Tukholmaan muutosta. Oon diplomi-insinööri ja työskentelen valaistussunnittelijana. Löysin varmaan blogisi seikkailemalla yhdestä blogista toiseen. Tylsinä iltapäivinä töissä otan kupillisen kahvia ja avaan jonkun blogin ja sen kommenttien kautta 20 muuta ja niistä taas 100 muuta ja lueskelen niitä hauskoja :)
Hei Sofie,Taisin löytää blogisi jonkun linkittämänä, mutten enää muista kuka se oli. Alkuvaiheilta olen seuraillut ihanaa blogiasi, mutta kommentointi on jäänyt.Itse olen 27-vuotias helsinkiläinen. Valmistuin vuosi sitten yliopistosta ja nyt toimin asiantuntijatehtävissä kansainvälisessä yrityksessä. Rakastan hyvää ruokaa, kauniita asioita sekä isoja ja pieniä eläinystäviä. Lisäksi poden jatkuvaa matkakuumetta.
Hmm.. mitähän mä kertoisin.. Löysin tänne muistaakseni Cocon blogista ja siitä asti tiuhaan vieraillut täällä. Miksikö? Koska kirjoitat mua kiinnostavista asioista (jee ruokaa :)) + matkustelusta. Eniten ilahduttaa kuitenkin sun iloinen ja itsevarma tyyli kirjoittaa blogia olematta kuitenkaan pöyhkeä. Olen saanut kuvan ihanasta elmänmyönteisestä nuoresta naisesta joka tietää mitä tahtoo :)Mä toivoin silloin aiemmin kotipostausta, oisko sitä tulossa? ;)

En kyllä muista mistä blogiisi löysin, mutta sen muistan hyvin, että ihastuin heti mahtaviin ruokajuttuihisi ja kauniisiin kuviin.Olet käynyt myös minun blogissani, joten teidät minusta jo kaiken oleellisen :) .Älä ikinä lopeta!!! t. laura

Heippa! En minkaan muista mista loysin blogisi, mutta se on eri kiva. Olen twenty something ja asun paaosin Kairossa, osan vuodesta myos Suomessa ja Lontoossa. Olen kansainvalinen business development konsultti, mutta olen lisaksi perustamassa omaa yritysta ja lisaksi on muutama muu rauta tulessa samaan aikaan :)xx

moooip!Mä eksyin tänne kerran jonkun linkityksen kautta. Ja jo ekalla kerralla ajattelin, et hitsi, tunnen sut kyl ehkä. Vaasasta nimittäin. Meni monia postauksia kun mietin, että yhdistänkö ihan väärin blogin ja henkilön, välillä olin sitä mieltä, että kuvittelin vaan. Mutta kun kerroit vaihtojutuista ja pääaineesta jne. olin varma että tiedän sut! Ei me sillai tunneta, mutta Vaasa on sopivan pieni, että voi sanoa tietävänsä. :DItse olen 23v Vaasasta valmistunut (nyt jatko-opiskelija), joka rakastaa leipomista – yksi syy miksi jäin blogiisi koukkuun! Rakastan testaila uusia reseptejä, eritysesti kaikkia makeitareseptejä – kiitos siis loistavista ohjeista ja syötävän hyvännäköisistä kuvista. Olet avan loistava valokuvaaja!Kiitos inspiroivasta ja piristävästä blogista, on ihana ollut oppia tuntemaan sinut tätä kautta. :) Aaah, ja ainiin, jaa niin kanssasi astia-hamastraus-vimman! Olen kerännyt iittalan astioita 15v asti, ja nyt ei meinaa kaappeihin mahtua. :D Kaikki maistuu paremmalle kauniista astioista! ;)

En muista kenen blogin kautta eksyin tänne olisiko ollut Cocon mutta ihastuin ensisilmäyksellä. Kauniit kuvat, herkulliset reseptit ja mielenkiintoiset matkapostaukset..niihin voisi uppoutua pidemmäksikin aikaa.Hmm what about me..26v. pääkaupunkiseudulla asuva ja toimistolla istuva haaveilija. Tällä hetkellä olen innoissani hopeakorujen teosta ja haaveilen Australian matkasta. Tarkoituksena olisi lennähtää synnyinmaahani loppuvuodesta…Oikein ihanaa viikkoa!

Ruotsissa opiskeleva tyttönen täällä lueskelee blogiasi. Laiskana kokkina mutta leipomista rakastavana tykkään blogistasi kovasti! Kuvat ovat ihania! Lempiherkkuni on macaronsit ja meinasin kuolla kateudesta Pariisi-postauksiin… ;) Tykkään siitä kovasti, että oot vähän anonyymimpi, että paljastat pieniä asioita itsestäsi, paljastamatta kuitenkaan kokonaan ulkonäköäsi yms. Kivan salaperäistä!

Löysin hiljattain blogisi mutta on tainnut toistaiseksi jäädä kommentoimatta. Tekosyynä useasti “käsipuoleuteni” -olen äitiyslomalla oleva nyt kolmen lapsen äiti joka lueskelee blogeja vauva sylissä. Nautin elämän kauniista asioista ja olen onnellinen, kun nyt kaikelle sille muulle on paremmin aikaa kun ei tarvitse juosta työelämässä tukka putkella. Parasta kaikessa on kuitenkin oma perhe, jolle haaveilen ehtiväni leipoa vaikkapa jotain sun resepteistä!
Hei! Löysin blogisi toisen blogin suosikki-listan kautta. Olen itse asiassa erittäin uusi lukija, vasta tämän vuoden puolella olen löytänyt sinut! Pidän blogissasi erityisesti valokuvistasi, ne ovat tosi kauniita ja huolella otettuja. Olen itse kiinnostunut kokkauksesta ja kauniista astioista, joten ruokaohjeesi ja kuvat, joissa on astioita/lasiesineitä ovat varsinkin mieleeni.

Taisin monien muiden tapaan löytää tänne cocon blogista :) Hoksasin pian, että opiskelet Vaasassa, josta itse olen kotoisin. Luin useampia postauksiasi samana iltana ja tykästyin kovasti. Itse olen 23-vuotias haaveilija :)Ihanaa kevättalvea sinulle!-P

Minakin loysin blogisi Cocon kautta ja ihastuin saman tien.Olen 32-vuotias riskianalyytikko Lontoosta.Olen jopa onnistunut kokkailemaan -ja innostunut siita- ruokaohjeittesi ansiosta. Kiitos!

Hei,Olen 40-vuotias ulkosuomalainen ja tykkään lueskella suomalaisia blogeja. Lisäksi olen muuttanut ulkomaille kaupungista, jossa nyt opiskelet. Vaikkakaan en ole sieltä kotoisin. Blogissasi ihastuttaa tyttömäinen raikkaus, positiivinen asenne ja kauniit kuvat. Blogiisi olen löytänyt jonkun muun blogin kautta.Ihanaa kevään odotusta sinulle ja kiitos kauniista blogistasi!