Ammattimeikkaajan vinkit ja omat meikkisuosikit

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamista jo monen monta kertaa ja minun on pitänyt ottaa kasvokuvat arkimeikistäni, mutta koska olen niin paljon yksin ja luonnonvalo on aikaisin aamulla vähän vähissä, on meikkikuvien ottaminen hivenen vaikeaa. Jospa tilanne parantuisi, kun olen pian taas enemmän Pariisissa.

Meikkipurkkini vaihtuvat aika usein, mutta moni purnukka on pussissani vuodesta toiseen. Koska sain polttareideni aikaan paljon käytännön vinkkejä meikkaajalta, ovat meikit olleet paljon enemmän käytössä mitä aiemmin. Aiemmin arkisin laitoin vain kulmani ja ripseni kuntoon ja silmälasit päähän ja se sai riittää. Nyt viihdyn peilin edessä kauemmin ja jopa arkena levitän myös luomivärit luomilleni.

Avec Sofié blog l Make up favorites

Meillä monella on varmasti omia meikkirutiineja, jotka ovat itseasiassa meille hieman vääriä. Värit eivät sovi tai tekniikat ovat vääriä. Sen takia on hyvä kysyä välillä ammattilaisen apua jos sellainen on tarjolla.

Yksi oppimani vinkki meikkaajalta oli, että meikkivoide levitetään aina vasta kun silmät on meikattu. Toinen oli, että minun tulisi aina laittaa tummempaa luomivaria luomilleni, jos haluan kirkastaa katsettani. Vaalea tekee minut väsyneeksi, sillä verisuoneni ovat pinnassa ja silmänaluseni ovat tummat. Kolmas vinkki oli, että poskipunaa pitää aina olla. Neljäs vinkki on varmasti kaikille hyödyllinen: käytä käsipeiliä, kun teet rajaukset. Kylpyhuoneen peiliin kurkottaminen on NO NO.  Aseta peili rinnankorkeudelle ja katso alaspäin piirtäessäsi rajaukset. Näin silmäsi on luonnollisella kaarella ja silmät pysyvät auki samalla kun piirrät rajaukset. En ollut aiemmin koskaan kokeillut tätä tapaa, mutta en ole myöskään koskaan piirtänyt yhtä kauniita rajauksia mitä nykyään. Näillä parilla vinkillä olen jo päässyt niin paljon pidemmälle meikkiruutiinissani!

 

Avec Sofié blog l Make up favorites

1&2. Kuivahkoa ihoa hoidan Mia Höytö Lempeä Uni -seerumilla iltaisin ja päivisin Lancôme Advanced Génifique -tiivisteellä – huipputuotteita kumpikin! 3.  Minulla on ollut pitkään ongelmia löytää peittävä mutta ei liian voimakas peitevoide, jota voin käyttää myös ilman mitään muuta meikkiä. Lancômen Effacernes Concealer -peitevoide on pelastukseni. Parempaa en lukuisien tuotekokeilujen jälkeen ole löytänyt.

4. Pidän kiiltävästä lopputuloksesta matan sijaan ja harmiksi näin talvella iho näyttää aika kuivalta ja elottomalta, joten kiilto pitää hakea purkista eikä ulkoa. Giorgio Armanin UV Master Primer tuo mielettömän hehkun kasvoille. Tätä tuotetta hehkutettiin joka toisessa naistenlehdessä vähän aikaa sitten eikä todellakaan turhaan. 5. Heräsin meikkivoiteisiin vasta kun oli 25. Sitä ennen en meikkivoiteita käyttänyt. Ensimmäinen meikkivoiteeni oli Lancômen Teint Miracle. Olen sitä käyttänyt vuosia, sillä freshin lookin lisäksi meikkivoide ei ole liian raskaan tuntuinen. Teint Miraclen kanssa sekoittelen nykyään myös Teint Idole Ultraa, joka on Miraclea hivenen peittävämpi. Miracle antaa kasvoille kiiltoa ja Idole peittävyyttä.

6. Ennen meikkaajan neuvoja en ollut koskaan käyttänyt luomillani pohjustusvoidetta. Pieni juttu, mutta niin suuri ero luomivarin pysyvyyteen. Jos kärsitte verisuonien kuultamisesta luomien läpi, niin Lancômen La Base Paupières Pro -pohjustusvoide on ihan huipputuote. Luomivärit pysyvät paikoillaan ja lopputulos on tasainen. 7. Ripsivärinä minulla on ollut jo monta vuotta Diorshow Extase. Toinen mitä voin suositella, löytyy markettikosmetiikan puolelta ja se on Max Factorin 2000 Calorie -maskara. 8. Luomillani käytän nykyään aina vähän jotakin tummempaa väriä vaalean sijaan. Yksi paletti missä on värisävyt kohdillaan, on Two Faced Natural Eyes -paletti.

Avec Sofié blog l Make up favorites

Entäs ne kulmat sitten? Kulmakarvani ovat oma ongelmakohtani. Niitä kauhistellaan taukoamatta ja yritetään löytää sopiva tuote, että ne saataisiin kuntoon. & The Other Storiesin harmahtava kulmakynä on ollut meikkipussissani jo kohta neljä vuotta. Suosittelen lämpimästi sitä. Jos taasen teillä on samanlaisia ongelmia kuin minulla ja karvoja on liian vähän silmien yläpuolella, niin Lancômen Les Sourcils Definis on ihan mieletön. Lisäksi suosittelin aikoinaan tätä Mac:n kulmavoidetta.

Avec Sofié l you make me blush

Poskipunaa en ole pahemmin koskaan käyttänyt, mutta viime syksynä tuli poskipunasta vakiovaruste omaan meikkipussiini. Voidemainen poskipuna sopii minulle parhaiten, sillä se antaa kasvoilleni sitä toivomaani kiiltoa. Suosittelen &  Other Storiesin voidemaista poskipunaa kaikille.

Avec Sofié blog l Make up favorites

Laitoin pitkään kynsiini geelaukset, mutta nykyään mennään lakoilla. Oman lakkamerkin löytäminen on välillä hankalaa, sillä kaikki kun riippuu myös omasta Ph-arvosta. Löysin oman suosikkini viime keväänä ja Sally Hansenin kynsilakat ovat ihan mielettömän kestäviä. Kynsilakan päälle kun laittaa vielä geelilakan, on lopputulos todella siisti ja pysyvä. Minulta löytyy kynsistä lähes koko ajan Sally Hansenin Bare Dare – sävy.

Tulipa tosi pitkä postaus, mutta toivottavasti löysitte muutamia vinkkejä ja tuotteita joita kokeilla. Monelle meikkaaminen on suuri nautinto, mutta minä tarvitsen samalla tavalla kunnon välineet ja tuotteet mitä keittiössä, jotta innostun tekemään jotakin. Ilman ammattilaisen apua tekisin edelleen samoja virheitä ja loisin pohjan ennen luomia ja kurkottelisin sinne kylpyhuoneen peiliin rajauksia tehdessäni. Pieniä juttuja, mutta niin suuri ero :)

*Osa kosmetiikasta saatu blogin kautta. 

You may also like

6 Comments

  1. Toi silmänrajausvinkki on hyvä. Täytyy ehdottomasti kokeilla itsekkin. Rajaukset, kun tuntuvat olevan aina se hankala paikka. Ja silmämeikki näyttää oikeasti paljon skarpimmalta, kun sen tekee ensin.
    Mun äiti vei minut 13 vuotiaan, ennen kuin yläaste alkoi, eli juuri silloin kun meikkaaminen alkaa luonnollisesti kiinnostamaan, kosmetologille “meikkikouluun”. Ammattilainen kertoi minulle heti kädestä pitäen miten voi ja kannattaa meikata. Ajattelin tehdä oman tyttäreni kanssa tulevaisuudessa saman.

    1. Suosittelen kokeilemaan. En ole koskaan ollut niin tyytyväinen omiin rajauksiini mitä nykyään. Niin, rajaukset ovat pienet viivat, mutta tekevät lookista niin paljon skarpimman :)

      Oi miten ihana äiti sinulla! Vie ihmeessä tyttäresi meikkikouluun :))

  2. Olipa hauska lukea tätä, mulla on näistä lähes kaikki omassa käytössä ja sekoittelenkin samoja meikkivoiteita keskenään :) Ihan erityiskehut Lancomen peitevoiteelle, Armanin primerille ja &Otherstoriesin poskipunalle.

    Vielä kun pääsis siitä peiliin kurkottelusta eroon ;)

    1. Hyvät tuotteet sinulle! Nuo mainitsemat tuotteet on ihan mun lemppareita, mitä tekisin ilman niitä? Armanin primeri on ihan mieletön. En tulisi toimeen ilman sitä näin talvella.

      Kokeile kurkottamisen lopettamista ja huomaat eron heti :))

  3. Hyvä postaus. Heti aamulla tein rajaukset antamallasi vinkillä . Jälki oli hyvä ja silmät rajat eri tavalla.Tyytyväinen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*