Aamiaisvinkki – Näin värjäät kananmunat punajuurella

Minun piti jakaa teille tämä kiva aamiaisvinkki jo ennen pääsiäistä, mutta kovat selkäkivut ja työkuorma estivät sen. Onneksi näitä pinkkejä kananmunia voi tehdä koko vuoden ja vaikka vappupöytään myös. Söimme ne muutama viikko sitten pienten blinien, taraman ja graavilohen kanssa.

Meillä Suomessa blinit kuuluvat tammikuuhun ja joulun aikaan, mutta Ranskassa niitä syödään ympäri vuoden ja varsinkin aperitiivin aikaan. Näin blinien suurena fanina tämä näiden ranskalaisten tapa syödä blinejä ympäri vuoden ei haittaa ollenkaan. Päinvastoin.

 

 

Toinen asia blinien lisäksi mitä olen Ranskassa syönyt paljon enemmän, on punajuuri. Tuntuu, että jostain syystä täällä syödään sitä todella usein ja monessa muodossa. Yleensä vihannesosastoilta löytyy valmiiksi keitettyjä punajuuria vakuumipakkauksissa. Sellaisia käytin myös näissä kananmunissa.

Kaadoin punajuuren mehut lasipurkkiin kananmunien lisäksi sekä laitoin muutaman lorauksen punaviinietikkaa sekaan. Annoin kananmunien olla yön yli lasipurkissa saamassa väriä pintaan ja tarjoilin ne siksi nimenomaan aamiaisella. Jos tykkää mädistä tai majoneesista, niin kananmunat voisi toki tarjoilla myös siten.

Tässä siis teille pääsiäisen pikavinkki kauniiseen aamiaispöytään. Minun pääsiäiskokkailuitani voitte seurailla Instagramin puolella koko viikonlopun. Otin tämän perjantain vapaaksi töistä niin saan minäkin pitkän viikonlopun pohjoismaiseen tapaan.

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

You may also like

3 Comments

  1. Moikka! Taalla loytyy keittettyjen, vakuumipakkauksessa olevien punajuurien lisaksi tuoretta punajuurta. Ja se on aivan mahtavaa uunissa paahdettuna. Hieman oliivioljya paalle ja uuniin. Loistava lisuke minka vaan kanssa ja paalle voi laittaa myos fetaa.

    Ihanaa paasiaista sinne

  2. Voi ei tuon selkäkivun vuoksi. Onko ollut jo pitkään vaivanasi? En voi olla ihailematta näitä Ranskan kuvia; maisemat ja miljöö siellä on aivan upea. Värien lämpimyys kuvissa on jotenkin käsin kosketeltavissa. Ihana idea tuo kananmunien päälle tuleva punajuuriliemi. Hieman samalla lailla tehtiin aikoinaan Ruotsissa opiskellessani; väri tuli siihen ketinveteen. Lisäksi meillä oli pääsiäismunien etsimistä. Olen tehnyt sitä sitten myöhemmin siskon kanssa vuosittain lapselleni ja serkuilleen-paitsi viime vuonna, kun pk-seutu oli karanteenissa. Silloin laitoin kumpaankin perheeseen terveiset Noita Nokinenältä Kyöpelinvuorelta. Tänä vuonna menee myös karanteenissa mökillä, kun miehelle tuli ilmoitus korona-altistuksesta. Upeaa pääsiäistä Sofie 🐣

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*