Löysin monen muun suomalaisen tapaan Mathildedalin tänä kesänä. Paljon olen pyörinyt samoilla kulmilla Inkoossa ja Billnäsissä viimeisten vuosien aikana, mutta muutama viikko sitten olin ensimmäistä kertaa ainakin oman muistini mukaan Mathildedalissa. Joskus olen käynyt lähiseuduilla joulukirkossa, mutta tänä kesänä olin ensimmäisen kerran tässä pienessä ruukkikylässä.
Ymmärrän hyvin, että miksi sinne on lähtenyt myös tapaani moni muu. Kylä ei ole kaukana Helsingistä ja Mathildedaliin ajaa kätevästi esimerkiksi Hangosta noin tunnissa vaikkapa lounaalle. Pieni ruukkikylä tarjoaa mitä kauneimpia entisöityjä rakennuksia, joista löytyy niin kehräämöitä, harja- ja korikauppoja sekä kahviloita.
Itseäni kiinnosti Mathildedalin alpakkakehräämö, sillä halusin ostaa miehelleni jonkun kivan suomituliaisen, koska hänen matkansa valitettavasti peruuntui. Hän on huivi-ihmisiä ja löysin hänelle todella lämpöisen ja ihanan pehmeän huivin syksyksi kehräämöltä. Miten upeaa, kun voi ostaa lähituotantona näin ihanan tuliaisen?
Mathildedalissa näkyi olevan monta eri paikkaa lounaalle, mutta me söimme Matildan Kartanossa. Kartanossa oli myös mieletön leipomo ja ostin mukaani äärettömän hyvän ruisleivän. Suosittelen siis kehräämön lisäksi käymään leipäostoksilla Mathildedalissa.
Uskon, että kylä on myös ihanan tunnelmallinen talvella, joten jos olisin Suomessa, miettisin, että jos kylässä pidettäisiin vaikka joogaretriiittejä tai vaikka ruokakursseja. osallistuisin itse saman tien, sillä kylä on mitä ihanin ja täydellisin paikka juuri rentoutumiseen ja rentoon oleskeluun.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
2 Comments
Ooh, miten kaunista! Laitan ‘to visit’ listalle.
Joogaretriitti sopii hyvin, kuin myos leivontakurssi tai itse asiassa mika tahansa kurssi. Toivottavasti he jarjestaisivat jotain, voin vaan kuvitella miten tunnelmalliselta tuo paikka nayttaisi lumen ja lyhtyjen keskella.
hei
Mathildedal tosissaan sievä paikka. Olin myös siellä tänä kesänä ensimmäistä kertaa.
Tulimme veneellä sinne keskellä viikkoa jolloin siellä oli tosi rauhallista. Käväisimme välillä töissä muutaman päivän ja palatessamme veneelle viikonloppuna oli kylä aivan täynnä vieraita. Silti ei tuntunut millään lailla ahdistavalta koska ravintolat ja puodit suht laajasti pitkin kylänraitteja. Ensi kesänä sitten uudestaan….tai ehkä pitäisi tosissaan katsella mitä tapahtumia ennen joulua siellä olisi.
Sanna