Muutaman kerran olette toivoneet, että olisi kiva, jos kirjoittaisin työstäni enemmän ja varsinkin millaista on tehdä töitä ulkomailla. Olen tehnyt periaatepäätöksen aikoinaan, että pidän päivätyöni blogista ihan erillisenä. Joten en halua tässä postauksessa syventyä työtehtäviini vaan -kulttuuriin lähinnä asioihin joissa olen huomannut suuria eroja suomalaiseen työkulttuuriin.
Yliopiston aikana päätin, että haluan aina olla kansainvälisessä yrityksessä ja tehdä töitä kv-tasolla. Ensimmäinen työni yliopiston jälkeen olikin kansainvälisessä yrityksessä ja vaikka olin Suomen tytäryhtiössä, oli ympäristö silti hyvin monikulttuurinen.
Nykyisessä työssäni olen vastuussa omassa funktiossani Aasiasta ja Lähi-Idästä ja niin kun kuvitella saattaa, ovat ihmiset ja työtavat aika erilaisia näissä kahdessa. Siihen kun lisätään muutenkin jo superkansainvälinen tiimi, joutuu välillä olemaan aikamoinen kameleontti.
Suurimmat haasteet koen kulttuurieroissa kommunikoinnissa ja hierarkiassa. Suomalaiset jos törmäävät ongelmaan, on meillä aika ratkaisukeskeinen lähestyminen. Koemme, että aikaa on turha käyttää asiasta puhumiseen, kun sen voi käyttää paremmin muutenkin ja nimenomaisen ongelman ratkaisemiseen. Koen, että olen todella sosiaalinen ja puhelias, mutta nyt kun olen ollut muutaman kuukauden uudessa työkulttuurissa, olen tuntenut ajoittain jopa olevani hieman introvertti. Se on hassua, miten sitä on verrannut itseään aiemmin introvertteihin, mutta nyt huomaakin itse olevansa sellainen uudessa ympäristössä.
En ymmärrä hierarkiaa ollenkaan. En ole ikinä ollut sellaisessa ympäristössä missä en olisi voinut kävellä suoraan toimitusjohtajan luokse ja sanoa asiaani. En tosin arastele tässä asiassa edelleenkään, mutta on hassua huomata, miten erilaisia ja todella vahvasti muotoutuneita hierarkiarakenteita Keski- ja Etelä-Euroopan maissa on. Amerikkalaisessa yrityksessä en kokenut hierarkiaa näin suuresti mitä esimerkiksi nyt ja näin suomalaisin silmin nämä eri tasot vain vaikeuttavat asioiden kulkua ja saattavat tuntua jollain lailla hieman naurettavilta. Me kaikki kun vain ihmisiä olemme.
Yksi asia mitä jo ehkä huomasin amerikkalaisessa yrityksessä italialaisten ja espanjalaisten varsinkin harjoittavan, oli todella strateginen politikointi. Suomessa ollaan totuttu, että teot puhuu, ei se suu. Meillä ei ehkä samalla tavalla jakseta kuluttaa energiaa miettimiseen, että kenen edessä pitää näyttää hyvältä ja ketä tulisi mielistellä. Älkää nyt käsittäkö väärin, olen ihan ystävällinen tyyppi, mutta turhaa en ketään mieleistele ja kumartele. Sitten vasta kun on aihetta.
Yksi, ehkä suurin ero on työkulttuurissa penkin lämmitys. Suomessa osataan vastata maileihin, vaikka illalla kotisohvalta, mutta täällä sitä penkkiä lämmitetään usein iltamyöhälle, mutta kotona työskentelyä ei osata. Toki on puolensa, että työt eivät aina tule kotiin, mutta useimmiten se olisi niin paljon tehokkaampaa, kun ne työt tehtäisiin sieltä käsin missä sillä hetkellä ollaan, eikä vasta toimistolla. Toisaalta Keski-Euroopassa ollaan enemmän tiimihenkisiä mitä meillä pohjolassa. Siitä pidän, sillä Suomessa ehkä se nimenomainen kiireessä suorittaminen saa aikaan sellaisen olotilan, että yksin kun tekee, niin tulee valmista nopeammin. Voi olla tottakin, mutta kaikkia näkökulmia ei tule niin tarkasti mietittyä.
Toivottavasti piditte tästä pintaraapaisusta työelämän eroihin. Joskus luulin monen asian olevan vain yleistyksiä, mutta kyllä tämän kokemuksen jälkeen ne monet asiat mitä kv-johtamisen tunneilla käytiin läpi, ovat ihan totta. Ihanaa viikonloppua!
10 Comments
Nämä työelämää ja ulkomailla asumista koskevat jutut ovat todella kiinnostavia. Kun aloitin työt Dubaissa työpaikalla, jossa on yli 60 000 ihmistä ympäri maailmaa, jouduin ehkä jopa yllättäen vähän kulttuurishokkiin. Olen Suomessakin ollut isossa kansainvälisessä yrityksessä töissä, mutta se miten täällä töitä tehdään, on niin erilaista. Juurikin tuo aivan älytön hierarkisuus ja politikointi on minulle vaikeaa käsittää. Ihmiset saman yrityksen sisällä pelaavat jopa toisiaan vastaan, ja minulle on sanottu ettei kehenkään kannata luottaa! Lisäksi se mitä mainitsit, että työt tehdään työpaikalla. Ei kaikki ole luovimmillaan ja tehokkaimmillaan klo 8-18 välisenä aikana. On ulkomailla työskentelyssä toki hyvätkin puolensa, mutta kieltämättä väliin on ikävä sitä suomalaista mutkattomuutta.
Heippa,
Ymmärrän hyvin. Näin erilaiset työtavat jo Suomesta käsin aikoinaan kun tiimini käsitti käytännössä yhden ihmisen jokaisesta Euroopan maasta. Mutta kun on oikeasti poissa Suomesta ja näkee miten asiat tehdään, silmät avautuvat ihan toisella tapaa.
Niin, olen ennen itsekin ollut todella naiivi. Hävettää ihan toisten puolesta kun avoimesti lähetellään viestejä solmituista diileistä ja sitten joku vastaa koko organisaatiolle “taisi olla mun diili kumminkin eikä sun.” Mutta sitä se on. Suomessa ollaan niin paljon rehellisempiä ja reilumpia mitä Keksi-Euroopassa. Me ollaan niin suoraselkäisiä.
Tuo työaikakeskustelu on niin naurettavaa, että en ymmärrä sitä laisinkaan. En sitten ollenkaan. Ihmettelen että miksi me aina Suomessa hoetaan että me ollaan niin taksimatkalla kaikesta? Kun tosiasiassa me ollaan esimerkiksi työtavoissa ja koko digitalisaatiossa niin paljon edellä monessa asiassa.
Kiitos ajatuksenvaihdosta ja ihanaa viikonloppua!
Olipa mielenkiintoista luettavaa :) Voisin kuvitella itseäni ottavan päähän tuollainen hierarkkisuus – ihmisiähän me vaan ollaan.
Heippa :)
Niin ollaan. Suomessa kaikki pystyvät syömään saman pöydän ympärillä istui vieressä sitten toimari tai trainee. Tai ainakin toivon näin että ajatukset vaihtuu joka tasolta toiselle.
Se tulee ainakin Ranskassa vahvasti historiasta ja ylemmistön auktoriteetista. Meillä ei ole paljoa kuninkaita ollut ja sen takia kaikenmaailman ylimääräiset kumartelut ja tittelit eivät meitä pahemmin hetkauta.
Kivaa viikonloppua!
Tää on niin tätä! Mutta jonkin ajan kuluttua alkaa politikoinnistakin nauttimaan, ja alkaa käsittää kaikki ylimääräiset läpänheittämisen nimenomaan sinä työnä. Nykysin en saa yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että käytän päivän viikossa kahvitteluun. Monissa maissa ihmissuhteet on kuin siima, sen avulla vedetään saalis (projekti) kotiin. Ilman tätä simaa (suhdetta) ei auta vaikka olisi kuinka hieno syötti tai kuinka hyvin kala söisi.
Olen kuullun oivan seilityksen maiden hierarkialle. Täytyy vain katsoa uskontokuntaan. Esimerkiksi katolisiksi mielletyissä maissa hierarkiaa on enemmän, koska kirkkokunnassakin on paljon välikäsiä (ihminen, pyhimys, kardinaalit, paavit). Protestanteille on taas selkärangassa se, että näitä välikäsiä ei ole, vaan sen korkeimman edessä kaikki ihmiset (työntekijät) ovat saman arvoisia.
Oman kokemuksen mukaan tämä pitää hyvin paikkansa, ja esim Briteissä hierarkiaa on vähemmän kuin Ranskassa vaikka kumpikin on historiallisesti kuningaskunta.
Heippa,
en ole vain tottunut viettämään kahvitaukoja. Aiemmassa työssäni minulla oli varmasti 3 kahvitaukoa koko kolmen vuoden aikana ja nyt niitä pitäisi olla pitämässä kaksi kertaa päivässä ihan vain pulputtamisen takia. Se on minulle vaikeaa. Totta kai ymmärrän sosiaalisen puolen, mutta sen takia on lounaat ja afterit.
Minulla menee vielä hetki tämän asian kanssa :)
Selityksesi kuulostaa ihan järkevältä. Itse tosin uskon myös, että Ranskassa vaikuttaa nimenomaan kuningashuoneet ja tietynlainen luokkajärjestelmä.
Jos voin heittää oman Argentiina-korttini kotiäidin näkökulmasta keskusteluun, niin mulle tuli yllätyksenä, kuinka perhekeskeisiä siellä ollaan.
Mieheni työskenteli kansainvälisessä organisaatiossa Buenos Airesissa ja kollegat sekä päälliköt olivat eri puolilta latinalaista Amerikkaa.
Kun päälliköt tulivat käymään, mut ja lapsi kutsuttiin bisneslounaille ja -illallisille mukaan. Suurin osa ajasta puhuttiin työasioista ja meidän vauva kiersi sylistä syliin, jotta mä kuulemma saisin syödä rauhassa. Ja kyseessä pesunkestävät bisnesmiehet mittatilauspuvut päällä. Ravintolat ns. fine dining-paikkoja.
Ja näillä päälliköillä oli jokaikinen kerta lahja mukana myös mua varten, kuten suklaata kauniissa rasiassa. Vauvakin sai lahjaksi potkupukuja yms. Jos miehelle soitettiin virallisen työajan ulkopuolella, häneltä kysyttiin myös perheen kuulumiset.
Kun miehelläni oli työmatka (niitä oli usein), perhe oli aina tervetullut mukaan ja työnantaja maksoi hotellikulut. Päivät oli palavereja, illalla kaikki sitten yhdessä perheineen ravintolassa ison pöydän ääressä. Puolisot käsi kädessä.
Välillä Suomessa törmää aika karuihin stereotypioihin machoista latinomiehistä -ja en halua kiistää kenenkään ikäviä kokemuksia!- niin mun kokemukset taasen ovat ihan päinvastaiset.
Osallistuin myös yliopiston promootiojuhliin Buenos Airesissa ja kun kukin meni noutamaan tutkintotodistuksen ja oli valokuvattavana yhdessä professoreiden ja rehtorin kanssa, miehet toivat vauvansa ja isommat lapsensa mukanaan lavalle. Yksi toisensa jälkeen.
Perhe ja työ, yksityinen ja julkinen elämä jotenkin sulautuivat yhteen. Ja perhe oli keskeisellä sijalla. Lapset lähes hemmoteltiin pihalle ja he olivat tervetulleita kaikkialle -vaikka sitten myöhäiselle bisnesillalliselle.
Ja vielä yksi huomio käytöstavoista mieheni työpaikalla: vaikka olisi kuinka introvertti ja haluaisi tehdä vain työnsä, sosiaalisia kuvioita oli pidettävä yllä -muu olisi ollut kulttuurillinen hazardi.
Eli poskipusut, tervehdykset, hyvän päivän toivotukset, small talk ja onnittelut oli osa jokapäiväistä arkea, monta kertaa päivässä. Näin myös vartijoita, turvamiehiä, autonkuljettajia, siivoajia yms. kohtaan.
Miestäni tämä jatkuva sosiaalisuus välillä häiritsi ja oli päiviä, jolloin hän visusti pysyi omassa toimistossaan, ettei tarvitsisi taas menettää työaikaa käytäväkeskusteluille. Avokonttori olisi ollut painajainen tälle introvertihkölle nörtille. :)
Kuriositeettina vielä konservatiivisuus: avioero oli lähes tabu ja jos joku erosi, siitä ei puhuttu kuin vain muutama sana. Jos halusi ylennyksen, cv:n lisäksi kannatti olla kunnossa myös ns. kulissit ja sormus sormessa.
Latinalaisamerikkalainen kulttuuri on tosiaan ilmeisesti ihan toisenlaista kuin täällä Pohjoismaissa (asun ja työskentelen Tanskassa). Minun työpaikallani on tytäryhtiöitä monessa maassa ja myös Brasiliassa. Eräs brasilialainen kolleegani, joka on korkeasti kouluttettu “professional” valitti että miehet täällä Köpiksessä eivat kaduilla eikä työpaikalle anna kohteliaisuuksia varsinkin naisen ulkonäköästä. Han kysyi minulta oliko hänessä jotain vialla. Hämmästyin kovasti, sillä en itse ole koskaan odottanut vastaavaa vierailta miehiltä. Täällä ainakin työpaikalla saatetaan lähinnä pitää miestä sovinistina, jos hän kehuu naista hänen ulkonäkönsä takia, ammattitaitoon kohdistuvat kohteliaisuudet tai kannustavat kommentit ovat ihan toinen asia. Ehkä pohjoismaisten naisten tasa-arvo kamppailu on pelästyttänyt miehet, enpä tiedä.
Tuo on muuten totta!
Argentiinassa tosin kehuja ei jakele vain miehet, vaan myös naiset. Kaunis ulkonäkö, kampaus, korut, vaatteet yms. huomoidaan.
Siellä kulttuuriin vaikuttaa kuuluvan tietty positiivinen lataus kanssaihmisiä kohtaan.
Ilmeisesti Brasiliassa vastaavaa?
Tämä menee nyt aiheen viereestä, mutta mun mielestä aika kuvaava kulttuuriero:
Sain esikoisen Argentiinassa ja paikallinen lastenlääkäri sanoi, että näytän kuulemma niin onnelliselta ja kauniilta. Ja että äitiys selvästi sopii mulle. Sanoi vielä, että meidän vauva on onnekas, että sai syntyä meidän lapseksi.
Hymyni oli kyllä korvasta korvaan. Tuntui niin hyvältä, erityiseltä. Oli ihanaa aloittaa äitiyden taipale näillä saatesanoilla.
Ja ihan tavallinen tallaaja olen. Tuolloin vielä univelka päällä parin tunnin yöunien myötä ja silmänaluset tummina yms. :)
Pian Suomeen muuton jälkeen aloin odottaa toista lasta. Neuvolassa laskettiin masennuspisteitä, kysyttiin alkoholin käytöstä ja odotettiin mun vastaavan monisivuiseen voimavarakyselyyn. Kun en voimavarakyselyä ollut täyttänyt seuraavaan käyntiin mennessä, siitä kysyttiin uudelleen. Ja uudelleen.
En täyttänyt ko. lomaketta ollenkaan. Totesin, että näin henkilökohtaisista asioista puhun lähinnä vain mieheni kanssa. Muille ei meidän yksityiselämä kuulu. Apua osaan pyytää, jos sitä tarvitaan.
Mulle tämä oli pienoinen kulttuurishokki. Äitiys, mikä voi olla elämän mahtavin kokemus ja parisuhde, joka voi olla valtava voimavara ja ilonlähde, nähdään kuin mahdollisena uhkana hyvinvoinnille ja ennen kuin edes kasuaalisti kysytään, miten menee ja miltä tuntuu, ei muuta kuin samantien syynäämään mahdollisia ongelmia lomakkeiden kautta. Kuin oletuksena, että kyllähän niitä löytyy.
Ja tällä en halua vähätellä ketään, jolla on ollut haasteita ja em. elämän osa-alueet tuntuneet rankalta! Ikäviä asioita voi tapahtua kenelle tahansa, milloin tahansa. Moni asia elämässä on tuurista kiinni. Jotkut pääsee helpommalla, samalla kun toiset joutuvat kokemaan asioita vaikeimman kautta.
Varmasti kaikelle on paikkansa. Em. lomakkeille ja kyselyillekin. :)
Todella mielenkiintoinen postaus! Vaikka et työstäsi sen enempää haluaisi kertoa, voisitko harkita postausta jossa kerrot esim. “10 vikkinä työelämään opintojensa lopussa oleville” tms? Olet melko menestynyt ja minusta on mielenkiintoista aina kuulla vinkkejä liittyen siihen mihin opinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota ja miten pääsee ankkuroitumaan työelämään:)