[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’Dermoshop’ title=’Kauniimman kodin puolesta ja Dermosil Living -arvonta’]
Puhtaus on puoli ruokaa, mutta niin on kauneuskin. Omaan ostokäyttäytymiseeni vaikuttaa ihan pienimmissäkin asioissa pakkauksen ulkonäkö ja värimaailma. Usein nämä kodin niin sanotut välttämättömyystarvikkeet joko piilotetaan kaappeihin, tai ne sitten vain laitetaan uuteen purkkiin, jotta myös silmä lepäisi kotona ollessa. Tämä esteetikko lähti siten erittäin mielellään mukaan Dermoshopin ja Indiedaysin yhteistyöhön ja testailemaan kauniimman arjen puolesta puhuvia Dermosil Living –tuotteita.
Dermoshop on suomalainen yritys, joka n perustettu vuonna 1988. Heidän ideologiansa on nimenomaan tarjota pohjoismaalaisille tuotteita, jotka on valmistettu laadukkaista raaka-aineista. Tuotteita löytyy myös allergikoille, sillä tuoteperheestä löytyy paljon hajustamattomia tuotteita.
Dermoshop lanseerasi tänä keväänä uutuustuotelinjan, Dermosil Livingin. Tämä tuotelinja on nimenomaan suunniteltu meille jotka puhuvat kauniimmat arjen puolesta ja joille estetiikkaa pitää löytyä myös pienistä kodin tavaroista. Sen saippuapullon, kun ei tarvitse olla välttämättä epäviehättävä. Yhteistyön kautta saamani tuotepaketti sisälsi saippuan, käsi- ja vartalovoiteen, suihkugeelin, tarjottimen, tiskipyyhkeen, pyyhkeen, pesusienen, tiskihansikkaat, keittiösaippuan sekä huonetuoksun. Puhutaan siis hyvin arkisista asioista.
Oma keittiömme on remontin tarpeessa ja kai se remontti pian alkaakin, kun remppajampat palaavat lomilta. Nyt pitää vielä hetki katsella tuota ei-niin-kivannäköistä keittiötä, mutta onneksi sitä saa freesattua pienillä Dermoshopin Living-sarjan tuotteilla. Keittiö kun on minulle todella tärkeä paikka, niin sen pitää myös olla todella viehättävä.
Olen usein miettinyt, että miksi juurikin jotkut keittiötuotteet ovat aina niin räikeitä. Esimerkiksi tiskirätti tai vaikkapa tiskinpesuaine? Onneksi ei tarvitse enää odotella seesteisiä tuotteita, sillä näitä valmistaa kotimainen yritys. Tuotteiden hintataso on myös sellainen, että jokainen meistä voi kokea kauniimman arjen, jos vain niin haluaa.
Jos se ei ole käynyt jo aiemmin selväksi, pidän tuoksuista ihan valtavasti. Meillä on kotona paljon erilaisia tuoksuja ja niin se kävi myös tämän tuoteperheen kanssa, että suosikki taitaa olla Living-sarjasta kaunis ja yksinkertainen huonetuoksu. Pidän todella paljon pullon muotoilusta ja eritoten mustista tikuista. Näin pienenä esteetikkofriikkinä, mustat huonetuoksutikut ovat ovat lepoa silmille, kun niissä ei näy haihtunut tuoksu.
Toiseksi tuoteperheen suosikikseni nousi kaunis musta pesusieni. Harvemmin nimittäin löytää hintalaatusuhteeltaan yhtä viehättävää pesusientä mitä tämän sarjan pesusieni on. Tumma väri on pesusieniasioissa vain plussaa, joten nyt voin ylpeästi pitää omaa pesusientäni ihan näkyvillä.
Oma kylpyhuoneemme on harmaa, joten mustat saippua- ja voidepullot sopivat sinne täydellisesti. Altaan reunalta löytyy käsisaippua sekä käsi- ja vartalovoide hellimässä ihoa sekä koristamassa kotia. Perfecto!
Lukijakilpailu
Mistä Dermoshop Living-tuotesarjan tuotteesta pidit eniten? Kerro oma suosikkisi (älä linkitä) kommenttiboksiini 24.7 klo: 20:n mennessä ja olet Living-tuotepaketin arvonnassa. Kaunista keskiviikkoa kaverit!
137 Comments
Eniten pidän huonetuoksusta ja lavuaarin päällä olevista mustista pulloista. Sopisivat myös munkin kylppäriin. :)
Oh! Koko sarja on niin ihana, että vaikea päättää vain yhtä suosikkia! Mutta tyylikäs käsisaippua on ollut hakusessa, joten sanotaan se. Dermosil merkkinä on ollut meillä kotona käytössä jo pari vuosikymmentä, joten otan ilolla vastaan tämän uuden sarjan!
Ihana kilpailu jälleen ja kiva kun teet yhteistyötä kotimaisten toimijoiden kanssa. Suosikkini on ehdottomasti huonetuoksu, sillä mustat tikut tuoksuissa ovat myös oman kotini “must”. :)
Pidin sekä uudenmalllisesta pesusieniestä että tarjottimesta
Huonetuoksu on suosikki!
Mun lemppari on tarjotin ja se lähteekin tilaukseen kun seuraavan kerran laitetaan töissä tilausta. Juuri sopiva keittiöön tiskiainepullon alle :)
Tuollaisen saippuapullon ottaisin mielelläni meidän kylppäriin.
Huonetuoksu on näistä mun suosikki.
Käsisaippua
Huonetuoksu kiinnostaa eniten:)
Voi kuinka tyylikkäitä. Tarjotin on ihana, mutta mustat pullot kylpyhuoneeseen olisi minun valinta.
Ihana, ennestään tuttu tuotemerkki. Suosikkini on huoneuoksu.
Tuo pesusieni on ihana, vihdoinkin oikea väri niiden ainaisten vaaleanpunaisten ja mintunvihreiden tilalle :) Koko sarja on elegantti, siis ulkoasultaan, tuoksuja en vielä ole kokeillut. Haluan ehdottomasti tutustua myös kauniiden pullojen sisältöön.
Tykkäsin eniten tiskihanskoista. Uudessa asunnossa ei ole tiskikonetta, joten käsin tiskaaminen on joka päivästä. Tuollaiset tyylikkäät hanskat sopii sisustukseen.
Huonetuoksu iski eniten :)
Itse tykästyin tuohon narusaippuaan; siinä on jotenkin erityisen kaunis muotoilu :)
Eniten tykkään huonetuoksusta :)
Kylpyhuoneeni on tummanharmaa-valkoinen, joten nuo kaikki ihanat uutuudet loksahtaisivat hyvin paikoilleen. Nyt valintani on käsi-ja vartalovoide. Tuon pullon voisi tuoda hyvin sohvan viereseenkin, niin tv:tä katsellessa muistaisi rasvata kätensä. Ei tarvitsisi piilotella pulloa.
Huonetuoksu kiinnostaa kyllä kovasti! Tiedän että seuraavaan Dermosil-tilaukseeni lähtee ainakin tuo käsisaippua ja täyttöpullo (tiskiaineelle) juurikin keittiöön :)
Koko tuotelinja vaikuttaa lupaavalta, nyt ehkä suosikikseni valitsisin huonetuoksun. Olisipa kiva, jos olisi vielä käsitiskiainetta valikoimassa!
Keittiösaippua on suosikkini!
Ihanat mustat pullot! Kylppärissä toimisi kyllä myös symppis narusaippua :D
Huonetuoksut kiinnostasvat eniten!
Lempparini on huonetuoksu
Minulla iski silmään tuo pesusieni. Ne on vaan yleensä niin järkyttäviä (anteeksi vain..), että ne tekee mieli hautaa jonnekin kaapin perukoille. Se sitten vain ei ole kovinkaan käytännöllistä.
Monta ihanaa, mutta suosikkini taitaa olla Salvia-käsisaippua. Pienet, kauniit asiat tuovat iloa arkeen, kun liikkuva elämäntilanne ei oikein mahdollista perusteellista sisustamista.
Pieni musta tarjotin on suosikkini! Huonetuoksukin kyl vaikuttaa hyvältä :)
Huonetuoksu ja tuo mustapesusieni!
käsisaippua!
Huonetuoksu!
Käsisaippua ja vartalovoide ovat suosikkini.
Tiskihanskat nousivat ehdottomasti lemppareiksi! Opiskelijana käsitiskaus on joka päiväistä ja olisi ihana saada pientä arjen luksusta siihen puuhaan :) Olipa kiva kuulla tästä tuotesarjasta :)
Huonetuoksu olisi ihana, sellaista olen etsinyt kuha menee joka tapauksessa tilaukseen :)
Huonetuoksu oli kyllä näistä lemppari!
Tarjotin on todella kaunis ja olis kyllä tarpeellinen :)
https://www.dermoshop.com/fi/products/9403-tarjotin
Huonetuoksua olisi kiva kokeilla
Käsisaippua vaikuttaa hyvältä!
Saippua pullo on suosikkini. Mukana arvonnassa :)
Tämä on kivantuntuinen sarjauutuus. Nuo mustat pullot miellyttävät, joten valitsenpa suosikikseni keittiösaippuan.
Mustat pullot ovat tyylikkäitä, pidin myös tarjottimesta. Omassa keittiössä on aina Dermoshopin keittiösaippuaa :)
Huonetuoksu kiinnostaa :)
Huonetuoksu olisi tosi kiva, muutenkin kiva sarja :)
Kauniin pelkistetty huonetuoksu juurikin noine mustine tikkuineen vei minun sydämeni :)
Huonetuoksu olisi ihana testata. Keittiösaippua on jo käytössä ja hyväksi todettu.
Tyylikkäät käsisaippuat on suosikkini.
Huonetuoksu on suosikkini!
Tuo keittiöpyyhe osui silmään!
Huonetuoksu on ehdoton suosikkini!
Käsisaippua on ihanan näköinen :)
Huonetuoksun haluaisin :).
Huonetuoksu :)
Huonetuoksu kiinnostaa eniten. Pullo on tyylikäs ja hyvät tuoksut ovat vaan niin ihanaa arjen luksusta.
Niin ihana saippuapullo on
Valitsisin ehdottomasti tuon mustan pienen pesusienen :) Esteettistä silmääni ilahduttaa eniten juuri tällaiset minimalistiset, tyylikkäät ja kauniit pienet yksityiskohdat.
Huonetuoksu on suosikkini tästä ihanasta sarjasta.
Kivat tuottet ja hinnatkin kohdallaan. Huonetuoksua olisi mukava kokeilla.
Käsisaippua!
Kyllä huonetuoksu taitaa olla suosikkini. :)
Vaikea valita, kun kaikki tuntuvat niin mieluisilta. Valitaan nyt käsisaippua. :)
Käsisaippuat. :>
Mustat pullot kylpyhuoneessasi näyttävät tyylikkäiltä. Sopisivat meillekin
Käsisaippua!
Viime perjantaina sain juuri Dermosil kosmetiikka tilauksen kotiin. Ihania ja hyviä tuotteita ja vielä kotimaisia, pojot sille… Pumppupulloja olen miettinyt aikasemminkin, mutta unohtunut aina tilauksesta eli saippuapullo on suosikkini.
Huonetuoksusta olen lukenut eli sen valitsen. Tykkään kun kotona tuoksuu hyvältä.
Käsisaippua on niin kaunis, että en raaskisi sitä heti käyttää.
Huonetuoksu tuomaan kotoisan tunnelman!
Keittiösaippua, sitä menee paljon ja yllätyin kun hinta olikin sopiva näillä.
Narusaippua on suosikkini, rakastan palasaippuoita! :)
Pesusieni ja huonetuoksu ovat niin ihanan näköisiä, että melkeinpä menevät hankintalistalle <3
Huonetuoksu vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!
Tuo tarjotin ja käsisaippua ovat niin ylsinkertaisen tyylikkäitä, että valitsisin suosikikseni ne :)
Huonetuoksuja en ole vielä kokeillut, joten laitan sen nyt suosikeeksi. Niin moni tuntuu tykkäävän niistä.
Ihana huonetuoksu kotiin :))
Huonetuoksu on ehdoton suosikki.
Käsisaippuapullo oli niiin ihana! Saippuaa menee meillä todella paljon keittiössä ja tuo ihana musta käsisaippuapullo sopisi täydellisesti juuri meidän keittiön saarekkeen päälle!
Huonetuoksu kuulostaa ihanalta!
Vaikea päättä mikä näistä on kivoin. Varmaankin keittiösaippua :)
Värikkäät käsisaippuat, jotka ovat tuttuja :)
Näistä tuottteista eniten kiinnostusta herätti huonetuoksu, toivottavasti se myös tuoksuisi hyvältä (raikkaalta ja miedolta). Dermosil on kyllä hieno suomalainen yritys, muutama aivan huipputuote käytössä, eikä esimerkiksi yhtä hyvää keittiösaippuaa löydy marketeista!
Helppo valinta! Aisti-ihminen ja fiilistelijä valitsee huonetuoksun lempparikseen.
Narusaippuasta
Keittiösaippua. Oli mukava katsella sarjaa, pitää varmana pian tehdä tilaus, kauniita tuotteilla hyvällä hinnalla.
Keittiösaippua :)
Minuunkin iski tuo pesusieni! Ne on tavallisesti hirveän näköisiä, joten tuollainen olisi aivan ihana lisäys koti-spahan :)
Huonetuoksu on minun suosikkini :)
Huonetuoksua olisi kiva kokeilla.
Koko sarja vaikuttaa ihanalta! Erityisesti pidän mustasta saippuapullosta.
Huonetuoksu viehättää ulkonäöllisesti
Ihan lempparein on tuo keittiökäsisaippua, jossa on peuran kuva (: Nätti ja kätevä pumppupullo sekä kauniin värinen saippua!
Huonetuoksu ja tiskirätti päätyisivät omaan ostoskoriin (ja päätyvätkin ellei onnetar suosi tällä kertaa)! Yleensä huonetuoksut ovat kalliitta, mutta tämä tuoksu oli sekä huokean hintainen että kaunis. Myös tiskirätti olisi hauska elementti mustavalkoiseen keittiöömme. :)
Pesusieni on suosikki, koska ne harvoin saavat osakseen suunnittelua. Mutta myös huonetuoksun aion tilata. Mustat tikut!
Huonetuoksu on mieluisin :)
Käsisaippua on lemppari. Muutenkin alkoi kyseiset kauniit tuotteet kyllä kiinnostaa. :)
Huonetuoksu :)
Kiva arvonta! Minä pidän Saga-käsisaippuoista – ei liian räikeitä, muttei täysin tylsiäkään. :)
Huonetuoksu ihastuttaa! Ja se on aivan totta, mitä kirjoitit! Lähes kaikki purkit ja putelit tiskiaineista käsisaippuoihin on usein melko värikylläisiä, eikä välttämättä istu minimalistisempaan sisustukseen. Mutta noihan on oikein kivoja ja ajattomia ja sopii varmasti moneen makuun! :)
Värikkäät käsisaippuapullot näyttävät kauniilta!
Käsisaippua.
Lemppari on huonetuoksu :)
Hyvä huonetuoksu olisi hakusessa, jospa vaikka arvonnassa onnistaisi. Mukavaa kesän jatkoa! :)
Käsisaippua
Huonetuoksu vaikutti kivalta
Ihania tuotteita ja mahtavaa, että vielä kotimaisia! Suosikkini on ehdottomasti huonetuoksu.
Keittiösaippua on suosikkini.
Suosikkini on ehdottomasti tyylikkäät mustat saippuapullot. Tässä on kyllä uusi lempparini! Vielä kun saisi kokeilla, ovatko myös laadukkaita.
Mustat pumppupullot ja pyyhe puhuttelevat. Kaunis pelkistetty tyyli. Upeat!
Huonetuoksu!!!
Suihkugeeli
Nämä mustat pullot sopisivat omaan kylppäriin niin passelisti :)
Mustatpullot ja huonetuoksu on todella kauniit. Kiva sarja kaikenkaikkiaan muutenkin.
Huonetuoksusta ja suihkugeelistä
Huonetuoksusta ja suihkugeelistä
Ehdottomasti Hand and body lotion.
Ihania tuotteita, en ole tiennytkään että dermosilillä tällaisia :) Huonetuoksut vaikuttivat mielenkiintoisilta :)
Nuo mustat pullot tarjottimen kera näyttävät niin tyylikkäiltä…
Minun ääneni saa huonetuoksu, todella kaunis ja hyväntuoksuinen! :)
Kyllä huonetuoksu vaikuttaa ihanalta ja tilaukseen meneekin seuraavaksi. Tosin taitaa mennä näistä muutakin!
Salvia keittiösaippua
Asuntomessuilla ihastuin huonetuksuun.
Keittiö saippua salvia on mun ehdoton suosikki :)
Keittiösaippua, kauniin näköisen pullon löytäminen on aina haastavaa. Perinteiset kukat ja marjat pullon kyljissä kauhistuttaa.
Home Spa. Nämä kylpytuotteet aina olleet suosikkejani.
Suihkugeelistä
Käsisaippua ja huonetuoksu olis pop. Tyylikkäät mustat pullot on ilo silmälle.
Tuo Rosa käsisaippua on kylpyhuoneen väriläiskä ja musta pesusieni tuo mukavaa vastapainoa perinteisille pesuvälineille. Yksinkertainen ja loistoidea; pesusieni on muodoltaan kaunis!
Pesisieni ja huonetuoksu.
Suosikkini on pesusieni ja käsisaippua
Mustavalkoisen ystävälle nämä kaikki näyttävät hyvältä :) Mutta jos yksi pitää valita, olkoon se huonetuoksu.
huonetuoksu :)
Tyylikkäitä tuotteita! Käsisaippua on suosikkini :)
Pesusieni ja käsisaippua olivat suosikkeja. :-)
Tarjotin on lempparini!
Musta tarjotin on tyylikäs ja suosikkini!
suihkugeeli ja huonetuoksu
Käsisaippua ja käsi-vartalovoide.
Kaikki tuotteet ovat kauniisti pakattuja ja kiinnostavia, mutta huonetuoksu on se, jonka ensimmäisenä itselleni hankkisin.
Jostain hassusta syystä ihastuon tiskirättiin. Toki muutkin tuoteet ovat kiinnostavia mutta tiskirätti on jotenkin hurmaava.