Vietnamilaista viikonloppuruokaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

riisipaperi5 riisipaperi4
riisipaperi2 riisipaperi1

Ajattelin jakaa näin viikonlopun alla kivan keväisen reseptin, sillä nyt kun on värejä ulkosalla, on niitä kiva nähdä myös lautasella. Nämä kuvissa näkyvät rullat tein ennen pääsiäistä, mutta ajattelin jakaa oman reseptini ja kömmähdykseni näin ennen viikonloppua, sillä tulevina päivinä meillä on ehkä hieman enemmän aikaa näpertelyyn kuin arkisin.

Laitoin rulliin vähän sitä ja tätä, mutta pääasiassa mentiin aika aasialaisvaikuttein. Miksei näiden sisään menisi ihan vaikka ankka tai naudan sisäfileetä suomalaisin kasviksin myös, mutta itse tein aika perinteikkäitä vietnamilaisia rullia. Ihan kaikkia alla olevia aineksia ei tarvitse käyttää, vaan voi poimia ne omat suosikkinsa. Itseltäni lähti tämä innostus vain vähän käsistä, niin ostoskorissa oli jos jonkinlaista yrttiä ja kasvista. Mutta jos jotain pitää rulliin laittaa, on se korianteri ja suolapähkinät.  Niistä älä pihistele, varsinkin jos laitat lohta tai rapuja. Itujen ja muiden kanssa voi soveltaa rauhassa.

Tarvitset:

Riisipaperia (osta reilusti, sillä harjoituksissa voi alussa kadota muutama ;)).

1 Avokado

2 porkkanaa

Vermiselliä

Ituja (ilmeisesti nuo ostamani pinkit idut liittyivät jotenkin punajuureen, mutta heikosta ranskasta johtuen en osaa sen paremmin sanoa).

300 g lohta

Rapuja

Minttua

Korianteria

Suolapähkinöitä

Kevätsipulia

Ruohosipulia

Kurkkua

Seesaminsiemeniä

  1. Keitä vermisellit (riisinuudelit), jotta ne ehtivät jäähtyä ennen riisipapereille laittoa.
  2. Tämän reseptin ehkä työläin juttu on kasvisten pilkkominen. Pilko siis avokadot, kurkut, porkkanat, ja kevätsipulit ohuiksi viipaleiksi.
  3. Silppua korianterit ja mintut.
  4. Rouhi suolapähkinät karkeaksi murskaksi.
  5. Riisipaperin kastaminen kuuman veteen oli minulle ainakin aluksi haasteellista, sillä menetin muutaman omien alkusekoilujeni takia (älä käytä haarukkaa). Laita siis pyörä riisipaperi lautaselle ja kaada sen päälle kuumaa, melkein kiehuvaa vettä. Anna paperin olla muutaman sekunnin ajan vedessä (15 sekuntia riitti minulle, sillä käytin melkein kiehuvaa vettä). Muistathan että laita riisipaperipyörylät ainoastaan yksi kerrallaan lautaselle, sillä muuten ne varmasti tarttuvat toisiinsa.
  6. Täyttäminen oli myös taitolaji, sillä jos rullat täytetään ”väärin” tai laitetaan täytettä liian paljon, eli näky ole yhtä imarteleva mitä niillä Vietnamin matkoilla. Eli täytä maltillisesti sekä älä laita täytettä liian lähelle alareunaa, vaan jätä väliä. Kääri rulla napakasti ja myös sivut sisälle päin, jotta täytettä ei tipu.
  7. Tarjoile rullat tulisen Ponzu-kastikkeen kera (resepti Glorian Ruoka ja Viini).

1 sitruunan mehu

¾ dl soijakastiketta

2 rlk riisiviinietikkaa

2 rkl hienonnettua ruohosipulia

You may also like

8 Comments

  1. Ite oon noita riisipapereita ravintolassa syödessä vaan dippaillu kuumassa vedessä. Pitänyt aina yläosasta kiinni ja pyörittänyt nopeasti syvässä kulhossa olevassa vedessä.

    Eikö ne liottamalla lösähdä ihan totaalisesti ?

    1. Heippa,

      puhutaan nyt varmaankin ihan eri asiasta? Riisipaperi on kovaa ja se pitää pehmentää ennen täyttöä. Sinä ilmeisesti olet syönyt ravintolassa, etkä ole ollut tekopuuhissa?

      1. Täällä vietnamilaisissa ravintoloissa kasataan itte nuo kääryleet.
        Pöydässä keitellään padassa halutut täytteet (salaatit, liha, sienet etc) ja pyöritellään riisipaperin kanssa itse kääryleeksi. Riisipaperi tuodaan kuivana/kovana, ja se vain dipataan kuumaan veteen niin, että koko paperi kastuu.
        Jotenkin olisin kuvitellut, että paperista tulee huomattavasti vaikeampaa käsitellä liottamisen jälkeen?

  2. Näyttää herkuille! Pitää kokeilla ehdottomasti!

    PS. Tämä alusta on niin paljon parempi ja blogiasi on nyt paljon kivempi lukea täällä mitä Me-Naisissa!

    1. Kokeile ihmeessä, näyttää että olisi monivaiheinen, mutta ei ole oikeasti. Pilkkominen vain vie aikaa.

      Minä tiedän – kiva että tykkäät!

  3. Hei, kannatti tulla seuraamaan blogiasi muuton jälkeen. Menosi on tällä puolen jotenkin rennompaa ja postauksiakin paljon, kerrot monipuolisemmin asioista. Positiiviset Israel-jutut lämmittää erityisesti. Kuvasi ovat ihanat. Jatkathan samaan malliin!

  4. Tosi kiva postaus, näitä täytyy kokeilla! Sushia on tullut väkerrettyä useaan otteeseen että tässä ois vähän vaihtelua. Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa – blogi on viime aikoina ollut paljon mielenkiintoisempi ja monipuolisempi, jatka siis samalla radalla! =)

  5. Inspiroiduttiin avomiehen kanssa kokeilemaan heti reseptiäsi. Olen kerran aiemminkin yrittänyt riisipaperirullien tekemistä, mutta nyt päätin, että on aika kokeilla uudestaan. Vähitellen alkaa oppia hommaa. =) Lisäsimme tosin chiliä. (Meillä tykätään tulisesta ruoasta.) Ihania olivat -nam. <3 Kiitos ohjeesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*