Sain juhannukseksi ystäväni Amsterdamiin ja vein hänet lauantaisille markkinoille kotini lähelle (Noordemarkt). Markkinat ovat hyvin yleisiä Amsterdamissa ja tuntuu, että damilaiset käyvät niistä mielellään ostamassa vihannekset, hedelmät, juustot, kalat ja leivät. Kotimme lähellä olevat markkinat ovat olleet satoja vuosia jo samassa paikassa, joten niillä on pitkät perinteet meidän naapurustossa.
Markkinat ovat pääosin tarkoitettu ruokaa varten, mutta löytyy sieltä aina silloin tällöin myös muutama antiikkikoju. Näistä pienistä antiikkikojuista yleensä tekee pienempiä löytöjä lusikoista lautasiin, mutta viime lauantaina ystäväni silmät huomasivat punertavan divaanin yhdessä kojussa.
En aluksi meinannut edes uskaltaa katsoa divaania, sillä ei sille ollut käytännössä edes paikkaa meillä kotona, mutta koska se oli ihan mielettömässä kunnossa, uskaltauduin istumaan siihen. Kyselin divaanin tarinan ja kuulemma se on ollut vuosikymmeniä jossakin tässä kodin lähistöllä.
Muistatte varmasti toisen sohvani, jonka löysin Pariisista kadulta? Se sohva piti uusia kokonaan ja loppujen lopuksi sohvalle tuli hintaa suhteellisen paljon, mutta tälle lauantain löydölle ei tarvitse tehdä mitään. Ehkä uusin kankaan seuraavassa kodissa, mutta rakenne ja muu on niin hyvä, että sille ei tarvitse tehdä suurta entisöintiä. Joko sohva on uusittu ihan vähän aikaa sitten tai sillä ei ole istuttu vuosikymmeniin.
Teimme kauppiaan kanssa kaupat ja sain sohvan kotiin kuljetettuna myöhemmin lauantaina. Joimme rosé -lasilliset sohvalle lauantaina juhannuksen kunniaksi. Harvoin teen mitään näin upeita löytöjä, mutta tästä nimenomaisesta sohvasta suurin kiitos menee kyllä ystävälleni. Onneksi hän näki sen antiikkikojun kulmassa.
Mietin, että pitäisikö divaani laittaa omaan työhuoneeseeni, mutta mustavalkoinen sohva löysi paikkansa sieltä ja rosé-divaani pysyy makuuhuoneessa. Olemme kumminkin muuttamassa varmasti vuoden sisään kodistamme pois, niin en vielä halua uusia sohvan kangasta ennen kuin tiedän, että millaiseen kotiin olemme muuttamassa pysyvästi. Olisi ihanaa, jos omasta Amsterdamin kodista löytyisi pukeutumishuone, jonne sohvan voisi laittaa esille.
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter
6 Comments
Todellinen löytö tosiaankin!
Oletteko siis etsimässä uutta kotia Amsterdamista? Olisi kiva kuulla ylipäätään Amsterdamin ja Hollannin asuntomarkkinoista, ihan hintatasosta/vuokratasosta asumiskulttuuriin.
Heippa,
Joo, kohta voimme ostaa oman asunnon :) Emme sitä aluksi halunneet tehdä kun emme tienneet asuinaluiesta sen enempää, mutta nyt olemme sen asian kanssa viisaampia. Ei vuokralla asuminen loputtomiin kannata :)
No niin kuin Suomessa, riippuu paljon asuuko Helsingissä vai Oulussa. Amsterdamissa on Pariisin hinnat vuokrissa ja asunnoissa, mutta Rotterdamissa on edullisempaa. Brexit saattaa vaikuttaa hintoihin suuresti, joten pitää ostaa asunto pian eikä kolmen vuoden päästä.
Täällä asunnot ovat hyvässä kunnossa, isompia ja modernimpia mitä Pariisissa joten rahalle saa vastinetta.
Kerrassaan viehättävä sohva! Ystävälläsi on tarkka silmä :) Jos sinulla joskus suinkin on aikaa, olisi ihanaa jos voisit piirtää meille kotinne pohjapiirroksen (arkkitehdin alku kyselee), sillä se vaikuttaa ihanalta ja olisi kiva saada havainnollistettua kuvaani siitä! Hyvää kesää ja hauskaa New Yorkin matkaa sitten kun se koittaa!
No niin on!
Ööh, voin katsoa jos löytäisin jostain pohjan. Tässä on tosiaan hauska pohja, mutta ei ehkä ihan kaikista käytännöllisin.
Kiitos paljon :)
Todella kaunis sohva. 😍
Yep, niin onnellinen kun tein tällaisen löydön :)