Ajattelin aluksi, että en kirjoittaisi tästä asiasta, sillä olen yrittänyt pitää työ- ja blogiasiat erillään. Koen kumminkin olevani jonkinlaisessa velvollisuudessa kirjoittaa teille, että miksi blogini on ollut aika hiljainen viime aikoina, eikä postauksia tule melkein joka päivä. Aloitin työt tämän vuoden alussa ja sen takia en ole ihan niin aktiivisesti kirjoittanut blogiani. Tiesin, että tämä päivä tulisi vielä joskus ja olen monesti puntaroinut, että miten pystyn pitämään narut käsissäni ilman, että poltan itseni loppuun tai sairastun. Vielä on mennyt ihan hyvin, vaikka toki kaikessa pitää olla aika suunnitelmallinen ja tietyistä asioista luopua, jotta blogi pysyy mukana aktiivisesti.
Nostan hattua kaikille, jotka käyvät normaaleissa päivätöissä sekä illat kirjoittavat blogia ja siinä vielä samassa pitävät sosiaalisista suhteista huolta. Minun ”onneni” on, että minulla ei ole Hollannissa niin paljon ystäviä ja mieheni reissaa niin paljon, että minulla on aikaa kirjoittaa ilman huonoa omaa tuntoa sekä mustia silmänalusia. Jos asuisin Suomessa, joku asia jäisi varmasti toiseksi, sillä ihmissuhteeni ovat minulle niin tärkeitä. Pitäisi luopua joko päivätyöstä tai blogista ihan niin kuin raskas ystäväni Carita teki. Jos ei valintoja tee, voi muuten väsähtää.
Blogi on ollut minulle niin tärkeä osa elämää, että se on mennyt monen asian edelle. Joskus myös ihmissuhteiden. Kuulostaa nyt aika karulle, mutta jos aikaa on vähän, ei sitä halua tuhlata ihan turhanpäiväisissä jutuissa, jos jälkikäteen tulee huono omatunto, kun on taas niin paljon tekemättömiä asioita sunnuntaina klo:21.
Olen tässä blogia kirjoittaessa oppinut priorisoimaan ja tekemään monta asiaa yhtä aikaa. Välillä tällainen elämäntyyli stressaa, kun ikinä ei ole tarpeeksi hyvät kuvat tai pilkut ovat väärässä paikassa, kun aamu viiden jälkeen yrität kirjoittaa, että ehdit tehdä kaiken ennen kuin menet töihin. Muistan miten viitisen vuotta sitten olin täysin loppu, kun mihinkään ei ollut aikaa. Siihen en enää halua ja olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Enää en yritä tehdä kahtakymmentä postausta kuukaudessa, vaan teen vähemmän ja ajatuksella. Olen oppinut myös sanomaan ei asioille, tapahtumille ja ihmisille.
Väsymys näkyy kasvoista ja niin se näkyy myös rivienväleistä, jos joku on huonosti. Tunnen itseni niin hyvin, että jos teen mielekkäitä asioita, pärjään kuukausia vähimmillä unilla, mutta jos teen päivänkin jotain sellaista mistä en pidä, väsähdän. Olen monessa asiassa hyvin intohimoinen ihminen ja minua harmittaa, jos joku asia minkä teen, ei ole omasta mielestäni tarpeeksi hyvä. Sen takia se, että minulla ei ole viittä tuntia aikaa editoida kuvia on itselle myös hyvä harjoitus ja muistutus, että liika viilaaminen on aivan turhasta, jos puntarissa on oma hyvinvointi. Pitää antaa itselle armoa silloin kun on sen aika.
Jos siis en ole ollut niin läsnä mitä aiemmin, tässä syy. Olen tosin todella onnellinen nyt, että teen sellaisia asioita joista olen intohimoinen ja joita rakastan. Tällainen tilanne tuntuu expat-elämässä aika luksukselta, sillä harvoin palaset menevät yhteen kummankin uratoiveiden kanssa. Asiat ovat nyt niin hyvin, joten elelen nyt omassa onnenkuplassani hetkisen ja kirjoittelen blogia hieman harvemmin, mutta ehkäpä myös kirkkaammilla ajatuksilla.
10 Comments
Hei, tosi kiva, että olet löytänyt työn, joka on mielekästä. En itse kaipaa jokapäiväisiä blogipostauksia mutta täytyy myöntää, että ikävä tulee, jos ne kokonaan loppuvat. Tsemppiä uuteen työhön ja aikataulujen sumplimiseen, toivotaan, että saat kaiken sujumaan ilman turhaa stressiä.
Heippa, kiitos – olen tosi onnellinen. rekryprosessi kesti 5kk mutta onneksi päästiin maaliin :)
Ei blogi ole minnekään loppumassa, mutta ihan joka päivä en välttämättä kirjoita, 4 kertaa viikossa on varmaankin optimimäärä :)
Joo, onneksi olen tehnyt tätä niin kauan joten tiedän mitä pitää tehdä milloinkin, että postaustahti pysyy.
Mieheni olisi sanonut: first things first. Yksi tärkeimmistä asioista mitä joskus opin vanhemmilta työtovereilta, oli että pitää muistaa investoida myös luppoaikaan. Paitsi, että silloin saat uutta energiaa, saat niin myös uusia ideoita. Itse muistan ensimmäisen Hollannin työpaikkani alun aikoina, jolloin lauantait tarvitsin vain lepäämiseen.
Niinhän se on :)
Jos on koko ajan nenä näytössä kiinni, ei mistään tule mitään. Olen sitä mieltä, että kun tekee ihania asioita, energiaa riittää :)
Hih, olen mennyt nukkumaan nyt jo kymmeneltä illalla kun olen ollut nyt niin puhki kaikesta uudesta :D
En ole kauaa lukenu blogia mutta mitä teet työksesi?
Ja näissä ruokapostauksissa pari krt kiinnittäny huomioo keliaakikko mies juttuihin, niin eikö sielläpäin oo gluteenitonta leipää tai muita gluteenittomia tuotteita niinku Suomessa?
Heippa,
En tuo työasioita blogiini.
On kyllä gluteenittomia tuotteita, mutta mieheni ei syö mielellään niitä. Sen takia ne esimerkiksi tässä tapauksessa korvattiin kasviksilla.
Onnittelut uudesta ‘postista’! Rehellisesti sanottuna olisin ollut varmaan pettynyt jos olisit jäänyt kokopäiväiseksi bloggaajaksi. Mielestäni sinulla on paljon annettavaa työelämän puolella. Ja ihanaa että löysit mieleisesi työn. Et ihan konsuttihommiin mennytkään. Tuo 5 kk haastatteluprosessi kertoo jo aika paljon.. :) Kiva, että pääsit maaliin!
Ystävämme jälkikasvu kävi n 3 v sitten kävi läpi 16 erilaista haastattelua eri maissa, ennen kuin sai työsopimuksen esimiestehtävässä New Yorkista. .. Kertoi meille viime kesänä että työelämä maassa on myös muuttunut sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa vaihtui presidentti..
Heippa,
kiitos :)
Heh, olen kuullut tuon lauseen niin monta kertaa. Samalla ymmärrän sen, mutta se saattaa tuntua myös hivenen ikävältä, sillä näköjään bloggaajia ei edelleenkään arvosteta. Tiedän, että journalisti on eri asia, mutta harvemmin he joutuvat työtään todistelemaan vaikka olisivat höpöhöpö-lehdessä töissä (Cosmo, Elle, Trendi…). Minulla on monia ystäviä jotka ovat täysipäiväisi bloggaajia ja en ikinä ajattele heitä toisarvoisina ihmisinä vaikka he eivät muuta tee. En tarkoita tätä nyt mitenkään henkilökohtaisesti kommenttina sinulle, vaan siten että olen kuullut tälläaisia kommentteja aiemminkin.
Ystäväni on tällä hetkellä todella huonossa terveydellisessä tilanteessa ja olimme kumpikin ennen samassa työpaikassa. Tällä hetkellä kun aikaa ei ole enää kuin viikkoja tai maksimissaan kuukausia, ovat hänen sanansa laittaneet ajattelemaan. Hän ei mitään muuta muuttaisi kuin sen, että ei olisi uhrannut niin paljon aikaa työlle, vaan olisi muistanut myös elää. Loppujen lopuksi kun täällä ollaan niin pieni hetki, niin sen työn pitää olla sellaista, että siitä nauttii.
Maiden rekryprosesseissa on paljon erojaja esimerkiksi Hollannissa suurin osa rekrykonsultiesta on ulkoistettu ja he ovat freelancereita. Näin on myös monen markkinointiposition kanssa. Ns. tukitoiminnot ulkoistetaan ja tässä näkyy minusta nimenomaan se työn murros mistä olen aikaisemminkin kirjoittanut.
Varmasti presidentin vaihdos näkyy myös työelämässä kun kaikki on niin epävarmaa :/
Kiitos kommentistasi :*
Hei,
kiitos palauteesta. Olen pahoillani. :( Ajattelin asiaa innoissani ja siltä pohjalta, mitä muistan sinun kertoneen opiskeluista ja gradun päätökseen saamisesta.. Josta olit tavattoman onnellinen. Sen takia ilahtuin kovasti saamastasi työpaikasta. ja muistaakseni kerroit, että haluaisit tehdä työtä enemmän ihmisten parissa kuin vain yksin kotona. Tällä en tarkoittanut sitä etten arvostaisi blogin kirjoittamista työnä. Sitä en tiedä miksei bloggareita arvosteta sen enempää. Asiahan on juuri niin kuten kerroit. Yksityisyrittäjän tehtävä siinäkin parhaansa, että blogi saa omat seuraajansa viihtymään kanssaan. Olet yksi heistä ja ansainnut ehdokkuuden. Siksi myös äänestin sinua. Harmi että valitsin sanani huolimattomasti ja otan opikseni.
Itse arvostan kaikkia ammatteja siivoojista lähtien.. sitäkin työtä tuli hetken aikaa koettua kollegani kanssa normityöpäivän jälkeen. Hänellä oli pieni rahapula ja pyysi minua tueksi ja lähtemään mukaan. No mitäpä sinkulla olisi ollut kesäaikaan parempaakaan tekemistä. Sattui vielä niin että yksi elämänihastus käveli pankin käytävällä vastaan, hän oli hankkimassa lisätienestejä opiskelunsa ohella. Ajasta on pelkästäin vain hyviä mustoja jäljellä. :) Ja uskon että kaikki kohtaamisemme ovat myös tarkoitettuja.
Sohvi, sinulla on kaikki narut käsissäsi: katsot tämän kortin, ja päätät sitten mitä valintoja haluat elämässäsi tehdä. Pääasia että voit sanoa kenelle tahansa, että teen työtä jota rakastan, silloin on sydän ollut mukana suurissa päätöksissä.
Tänä päivänä vaaditaan polttamaan kynttilää molemmista päistä, eikä se ole oikein. Nyt jo Sveitsissä saa lukea ettei työttömäksi jääneitä yli 5-kymppisiä palkata kovin innokkaasti, koska nuoria ja pienemmällä palkalla tulijoita riittää..
Suomalaisia sukujuuria omaava Emma Sepppälä opettaa työkseen Yhdysvalloissa, miten elämästä saa onnellisen. Ja kirjoittanut mielenkiintoisen tutkimustietoon nojautuvan self help -kirjan ‘The Happpines Track – Elä onnellisemmin’ – se sai Yhdysvalloissassa paljon huomiota osakseen. Maassa kun ihmisten arvo valitettavasti määräytynyt heidän tuottavuutensa mukaan.
Aurinkoista viikonloppua toivotellen.
Heippa, en todellakaan ottanut kommenttiasi pahalla :)
Huomaan vain monesti, että moni ei vieläkään ymmärrä/pidä bloggaamista ammattina tai oikeana työnä. Vaikka samoja asioita tässä tehdään mitä markkinointifriikut. Kuvia otetaan, tekstejä kirjoitellaan ja SEO:t ja SEM:t laitetaan järjestykseen. Suurin yllätys minulle on että saan kommentteja nimenomaan ihmisiltä, joiden odotan ymmärtävän yrittäjyyttä tai olevan jollain lailla edistyksellisiä nykymaailman menosta.
Oma elämäntapani takia tapaan paljon myös muita expat-pareja joissa on samanlaisia haasteita. Monesti olen huomannut, että miehet ottavat tällaisen tilanteen jollain lailla paremmin jos he ovat kotona. Naiset ovat yleisestiottaen turhautuneempia ollessaan kotona ainakin omien kokemuksieni mukaan. Toki tähän vaikuttaa paljon sekin missä asuu. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi Luxemburgissa asuminen ilman töitä on ihan eri lailla haasteellista kuin esimerkiksi Barcelonassa. Expat-perheistä on varmasti tehty paljon tutkimuksia ja varmasti parhaite npärjäävät ne ketkä ovat sopineet “säännöt” alusta asti ja ovat löytäneet oman tavan elää. Esimieheni mies on esimerkiksi seurannut vaimoaan 15 vuotta Australiasta Aasiaan, Yhdysvaltoihin ja nyt Eurooppaan. Kun toinen on uraohjus, toisen on totuteltava erilaiseen rooliin kotona :)
Tällä hetkellä olen todella onnellinen omasta tilanteestani ja sen takia haluan auttaa kaikella tavalla niitä, jotka eivät ole samassa tilanteessa juuri toisen uravalintojen takia. Toki raha tai työ ei ikinä saa mennä parisuhteen edelle tai sitten on väärässä parisuhteessa tai ne ovat sitten erilaisia valintoja. Itse tosin nyt koen, että elämämme on hyvässä balanssissa nyt.
Kiitos kirjavinkistä. Olen tehnyt aina paljon jenkkien kanssa töitä ja niin kuin nytkin ja koen, että roolini on aina ollut avartaa ja jollain lailla opettaa ihmisiä, sillä kulttuurit kun ovat niin erilaiset. Ihan keskustelut lomista tai Euroopasta yleisesti ovat heidän mielestä jollain lailla hyvin eksoottisia. Moni kun ei ole koskaan edes käyneet Yhdysvaltojen ulkopuolella. Suomalaiselle se kuulostaa omituiselta, että joku ei ole matkustanut oman maanosan saatika oman maan ulkopuolelle.
Kiitos samoin :*