Tuntemattomien tunnettuja rakkastarinoita

Olen niin monesti ihaillut ja ollut kiitollinen siitä miten avoimia te olette minulle kommenteissanne. Se että saan lukea teidän elämistä ja kokemuksista kommenteissani on niin palkitsevaa. Mobiiliaikana tosin olen huomannut, että kommentit ovat blogeista hävinneet ja jokseenkin lyhentyneet ja sen takia blogeista on tullut nykyään ehkä enemmän yksinpuhelua mitä se ei ollut vaikkapa neljä vuotta sitten.

Avec Sofié blog l one love

Kerroin muutama päivä sitten omasta suhteestani ja sain teiltä muutaman todella ihanan ja insipiroivan rakkaustarinan. Rakkaudesta ja rakastumisesta puhutaan tämän romantikon mielestä aivan liian vähän. Miksiköhän se on niin, että yhdestä elämän kauniimmasta asiasta uskalletaan kertoa niin varovasti?

Jollain lailla rakastuminen ja rakkaus mielletään henkilökohtiaseksi asiaksi ja niistä ei mielellään puhuta muuten kuin romaanien muodossa. En pidä romaaneista, mutta mielelläni lukisin teidän rakkaustarinoista. Haluaisitteko jakaa niitä? Olen varma, että niitä luettaisiin aivan varmasti :)

Ehkä oman tarinasi voit kertoa helpommin kuin voit olla anonyymisti kommenttikentässäni, etkä kasvotusten kahvikupin äärellä?  Tarinasi voi olla jo kuihtunut tai vasta alkamassa tai kestänyt 20 vuotta. Jokaisella meillä on toivottavasti ainakin yksi tai muutama muisto jaettavana. Joulu on parasta aikaa ajatella lähimmäisiä lämmöllä, joten palataanhan, vaikka niihin hetkiin, kun kaikki alkoi?

Ps. Inspistä voitte lukea tästä postauksesta ja sen kommenteista <3

You may also like

15 Comments

  1. Onpa ihana idea ja näitä lukee oikein mielellään! Itse voin myös jakaa oman tarinani. Tapasimme näin joulun alla kuusi vuotta sitten ensimmäisen kerran yhteisien tuttaviemme kautta. Hän oli tullut juuri takaisin Englannin yliopistostaan joululomalle jossa oli juuri syksyllä aloittanut opintonsa. Tuon kyseisen päivän jälkeen emme ole päivääkään olleet juttelematta toistemme kanssa. Ensimmäiset kolme vuotta kuluivat Suomen ja Englannin välillä, asuin tuona aikana myös Ranskassa Lillessä puolisen vuotta ja englannin ja ranskan välinen kanaali tuli tutuksi. Olipa myös yksi puolivuotinen kun hän asui Bostonissa ja näimme tuona aikana viikon ajan New Yorkissa.

    Aina ei ollut helppoa ja ikävä toista oli välillä liiankin suuri. Rakastamme matkustamista ja olemme ehtineet näkemään paljon eri paikkoja yhdessä. Viime syyskuussa sanoimme toisillemme tahdon ja on ilo asua yhdessä omassa yhteisessä kodissamme.

  2. Tapasimme Tinderissä (:D) 1,5 vuotta sitten. Tyyppi ei ollut vielä muuttanut kotikaupunkiini vaan oli tullut katselemaan mahdollisia vuokrakämppiä. Meille tuli match juuri sopivaan aikaan! Jos hän olisi kerinnyt lähtemään takaisin omaan kotikaupunkiinsa, olisi välimatka ollut liian suuri ja me emme olisi toistemme kuviin Tinderissä törmänneet. Ikähaitariakin muutin juuri ennen, eli tämäkin olisi ollut esteenä kun meillä on 5 v ikäeroa. Sovimme treffit siksi illaksi kun hän muutti kotikaupunkiini ja oikeastaan siitä saakka olimme koko ajan yhdessä. Nyt yhteiseloa takana sen 1,5 vuotta, yhteinen koti ja koira! <3

    1. Deittisovellusten hyvä puoli, että voi “tavata” toisen helposti vaikka ei edes asuta vielä samassa kaupungissa. :) Tinderissä tapaaminen ei mielestäni kyllä ole mikään huvittava tai nolo asia, vaan aivan arkipäivää! Tuntuu, että nykyään muita vaihtoehtoja ei kauheesti ole. Kiva kuulla, että ihmisillä alkaa suhde Tinderinkin kautta. :)

  3. Apua! Kyllä munkin nyt pitää kommentoida ku iski niin lujaa ja puskista. Olen itse viime aikoina ihmetellyt kuinka juurtunut muhun on sellanen käsitys ettei saisi avoimesti olla onnellinen, ku sitte ainaki tullaan ryminällä alas. No jos nyt kuitenkin aloitan varoivaisesti täällä kommenttiboksissa.

    Muutin Tukhomaan opiskelemaan reilu kaksi vuotta sitten kun kaikilla elämänalueilla tuntui että oli noussut seinä vastaan. No eka vuosi oli ihanin/kamalin ikinä kun kunnolla itsenäistyin ja opin pitämään puoleni. Työstin omia kipukohtiani ja lopulta annoin luvan antaa menna ja rakastaa. Aloin kunnolla etsimään rakkautta ja pettymyksiä tuli pettymysten perään. Alkuaikoina kaveri vinkkasi yhdestä mukavasta herrasta kenet oli tavannut poikaystävänsä kautta. Näytti kuvankin ja mietin jo silloin että tossa voisi olla sitä jotain mut ehkä ei nyt kuiteskaan. Tartuin tilaisuuten vasta viime syksynä kun päätinkin jäädä kotibileisiin vielä hetkeksi katsastamaan joskos pian saapuva herra olisikin mieleen. No olihan se. Muistan kun hän astui ulos kylpyhuoneesta eteiseen jossa olin jo tekemässä lähtöä ja tuntui silloin että vatsanpohjassa heittää kuperkeikkaa. Hymyiltiin siinä toisillemme sanomatta mitään ihan hoomoilasina ahtaassa eteisessä. Ajattelin että tästä tunteesta olen kuullut ja lukenut muttei koskaan ole omalle kohdalle osunut. Nyt reilu vuosi myöhemmin istun täällä pian ensimmäisen yhteisen kodin sohvalla ja näpyttelen tätä itku silmässä. Että se elämä kantaa kun tuntuu ettei mistään tule mitään. Nyt olen löytänyt rinnalleni rakkauden josta aion pitää kovasti kiinni. En usko, että on toista ihmistä jonka kanssa voisin paremmin.

  4. Ihania tarinoita tässä ja edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessa! Omankin rakkaani perässä muutin aivan eri paikkaan kuin olin ajatellut, Suomen sisällä tosin. Tapasimme lähes 9 vuotta sitten erään Facebook-sovelluksen kautta. :D Vieläkin naurattaa, sillä todennäköisyydet sille olivat niin pienet: minä olin ladannut sovelluksen vahingossa ja miehenikin boikotoi Facebookia kunnes kaverin yllyttämänä (eräänä kaljoitteluiltana) hän teki itselleen profiilin ja latasi ko. sovelluksen. Yleensä en reagoinut sovelluksen kautta tulleisiin häläreihin, mutta tämä “flirtti” jostain syystä kiinnitti huomioni. Onneksi. :) Alkuaikoina ehdimme molemmat kertaalleen puhaltaa pelin poikki erilaisten tulevaisuudensuunnitelmien vuoksi, mutta jokin voima veti meidät aina yhteen. Suhde on kestänyt monenmoista vaihetta, mm. minun vaihtojaksoni Ranskassa. Viime vuonna ostimme talon ja ensi kesänä on häät. :)

  5. Meillä tulee jo viisitoista yhteistä vuotta keväällä, niistä 12 v. naimisissa. Alku oli vähän karikkoinen ja ihan sattuman kaupalla meistä loppujen lopuksi tuli pari. Sen jälkeen keskinäinen elo onkin ollut siloisempaa vaikka elämä onkin välillä koetellut. Emme ole edelleenkään riidelleet kunnolla. Eri mieltä voimme olla, mutta elämän suurista linjoista olemme samaa mieltä ja pienistä asioista ei kannata tapella.

    Blogissa kerroin joku vuosi sitten yhteisen tarinamme alun.http://lumolifestyle.blogspot.fi/2013/04/8.html

  6. Meidän tarina oli “love at last sight”. Tavattiin lähes viisi vuotta sitten Luxemburgissa osana onnekkaiden sattumien summaa. Viettiin tapaamishetkestä lähtien koko yö yhdessä ja siinä vaiheessa kun halattiin huvästiksi luultiin molemmat ettei nähdä toisiamme enää ikinä – minä asuin luxissa, mies Lontoossa. Pari kuukautta myöhemmin kuitenkin löysin itseni pitelemässä kahvikuppia tärisevin käsin keskellä kiireisintä Lontoota. Tapailtiin parin viikon välein eri puolilla Eurooppaa peräti puolentoista vuoden verran ennen kuin aloimme virallisesti seurustella. Nyt asutaan yhdessä Amsterdamissa, suunnitellaan häitä ensi kesälle ja pohditaan talon ostamista ja perheen perustamista. Onnellisempina kuin koskaan

  7. Ihana idea tämä rakkaustarinoiden kerääminen! Oma rakkaustarinani alkoi jo kauan sitten juhlissa, johon kyseinen herra oli kutsuttu ystäväni toimesta, sillä tämä ystäväni tiesi että olin kiinnittänyt herraan huomiota jo aiemmin. Sinä iltana vietimme aikaa ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja minusta tuntui kun olisin saanut elämääni kertaheitolla kauhallisen kipinää, mutta samalla myös lämpöä ja turvaa. Välillemme syntyi sinä iltana selittämätön side, joka on kantanut aina tähän päivään asti. Suhteessa on toki ollut myös alamäkiä, mutta niistä ollaan selvitty tahdolla ja ymmärryksellä toista kohtaan. Olemme myös ihmisiä, jotka kaipaavat sitä omaa tilaa ja näenkin että suhteessa ihan tärkeimpiä asioita on toisen kuunteleminen, mutta myös niiden omien tarpeiden esiintuominen. Hienoa kun otit myös tämän aiheen esille! Ihanaa Joulunaikaa :)

  8. Tavattiin mieheni kanssa ystäviemme kautta. Meidän molempien parhaat ystävät alkoivat seurustella kuutisen vuotta sitten keskenään. Alusta lähtien rohkaisivat meitä tutustumaan toisiimme, koska kuulemma ‘sopisimme tosi hyvin yhteen’, ja yrittivät saada meidät samaan paikkaan. Itse olin aluksi vähän murtunut edellisen suhteen päättymisestä. En oikein osannut ihastua tai ainakaan myöntää ihastuneeni. En ainakaan kun toiset vähän painostivat… Mies taas oli vielä vähän ujo osoittaakseen oliko kiinnostunut vai ei. Parin kuukauden päästä kuitenkin päädyttiin nelisin juhlien jälkeen baariin ja sieltä miehen parhaan ystävän luokse jatkoille. Siitä se sitten vähitellen lähti rullaamaan. :) Seurusteluksi alettiin sitä sitten kuukauden päästä kutsua. Viides vuosi on jo puolessa välissä. Yhdessä on asuttu yli kolme vuotta. Yhä joka päivä rakastun mieheen uudelleen. <3 Ystäväpariskunta on ikävä kyllä jo eronnut. Uskon tosin että molemmat heistä löytävät uuden tai useita uusia rakkauksia. <3

  9. Ihana idea! Oikea Love Actually-juttu joulun kunniaksi, mutta mikä parasta: tää ei olekaan fiktiota, vaan tosielämää. :)

    Omasta rakkauskertomuksesta höpisin jo aiemmin pari postausta taaksepäin, eli ei siitä sen enempää.

    Kerronpa sitten omista sekä mieheni isovanhemmista.

    Isoisäni oli pienituloinen täysorpo. Hän menetti molemmat vanhempansa teini-ikäisenä ja oli äitinsä omaishoitaja syövän terminaalivaiheessa. Voi poika-parkaa. <3

    Hän oli komea, urheilullinen ja fiksu nuori mies. Hän 19-vuotiaana kihlautui varakkaan aatelisneitokaisen kanssa, mutta mites kävikään. Isoisäni tarvitsi kiireellisesti rahaa ruokaan ja joutui viemään kihlasormuksensa kaniin, eli panttilainaamoon. Kyseessä on ollut raskas ratkaisu, mutta orvolla ei aina ollut vaihtoehtoja tuohon maailmanaikaan. Syötävä kun oli.

    Kun hyväosainen ja isänsä rahoilla elävä morsian kuuli tästä, hän loukkaantuneena sätti isoisääni ja sanoi, että tuntuu kuin hänet oltaisiin heitetty roskakoriin. Isoisäni totesi, että pysy sitten siellä ja käveli pois.

    Isoisäni oli jälleen yksin ja otti kerran kutsun vastaan vierailla tuttujen luona. Siellä oli vastassa blondi enkeli ja isoisäni salamarakastui ensisilmäyksellä. Hän halusi tehdä vaikutuksen tähän neitokaiseen ja tarjoutui keittämään teetä. Pahuksen puuliesi alkoikin savuttamaan ja pian koko keittiö oli savun peitossa.

    Isoisäni ei tästä lannistunut ja pyysi neitokaista treffeille Linnanmäelle. Ekojen teffien päätteeksi he sitten keinuivat pihakeinussa ja toiminnan miehenä, isoisäni kosi. Neitokainen luuli kosintaa vitsiksi, puolituntemattomia kun he vielä olivat, ja nauroi päälle. Mutta totinen tosi kosinta oli.

    Heidän suhteensa syveni pian molemmin puoliseksi rakkaudeksi ja siinä vaiheessa kun heidät vihittiin, neitokainen aka isoäitini, oli jo raskaana ja odotti äitiäni. Nyt avioliittoa takana melkein 60 vuotta ja edelleen he ovat lääpällään toisiinsa. <3

    Sitten mieheni isovanhempiin:

    Hänen isoisänsä lähti sodan ja fasismin runtelemasta Italiasta kohti Amerikkaa. Pian saapumisensa jälkeen hän sai töitä uudesta kotimaasta ja yksin kun oli, paiski töitä kaksin hartein.

    Yksinäisyys alkoi kuitenkin nakertamaan ja hän rohkaistui kirjoittamaan kotikyläänsä. Hän kainosti kysyi kirjeitse, löytyisikö kylästä neitoa, joka olisi halukas muuttamaan Amerikkaan ja menemään hänen kanssaan naimisiin.

    Pienessä italialaiskylässä lähti sana leviämään ja eräs nuori nainen ajatteli, että miksipä ei. Hän vastasi myöntävästi kirjeeseen, kokosi kapionsa ja lähti pitkälle laivamatkalle kohti uutta mannerta.

    Satamassa kirjesulhanen oli vastassa ja nuori morsian kauhistui. Mies oli niin kovia kokeneen näköinen: laiha, resuinen ja raskaan työn ahavoima.

    Morsian ei kuitenkaan halunnut jänistää ja vihkiminen suoritettiin. Rakkaus tuli häiden jälkeen. Ja sulhasenkin hyvinvointi ja terveys koheni, kun sai vaimo huolehti syömisistä ja vaatteista.

    -Välihuomautus: anoppini kertoi, että heillä oli taloudellisesti tiukkaa, kun hän oli lapsi, mutta heillä oli aina maukasta italialaista kotiruokaa -viikonloppuisin pitkän kaavan mukaan- ja kauniit, siistit vaatteet päällä. Vaatteita oli vähän, vain muutama, mutta laatu korvasi määrän. Tästä nuori vaimo ja äiti piti huolta. Tahraiset vaatteet lähti saman tien pesuun.

    *italialaiset* <3

    Heillä oli onnellinen avioliitto, joka kesti yli 50 vuotta.

    Oi että, mun sydän kohta pakahtuu kaikesta tästä rakkaudesta. Kiiltokuvakertomuksia ei ole kenelläkään, kovia ovat kokeneet myös näiden kertomusten sankarit, mutta mua koskettaakin se, että vaikeuksienkin tuoksinassa, on syvä halu rakastaa ja pitää toisesta kiinni. Ja niin sitä mennään, nuoruuden vetreydestä elämän ruuhkavuosiin, keski-ikään ja vanhuuden harmaahapsisuuteen rollaattoreiden kera. Käsi kädessä.

    Elämä on, mutta suurin on rakkaus. <3

  10. Ihania tarinoita! ♥ Kiva idea :) Tässä oma tarinani …
    Tapasimme poikaystäväni kanssa 1,5 vuotta sitten netissä, täysin sattumalta. En saanut millään unta yöllä ja menin randomi.fi -chattisivustolle (:D) etsimään juttuseuraa. Paras ystäväni oli tästä sivustosta minulle kertonut, hän oli siellä omaan tylsyyteensä tappanut aikaa. Luultavasti tässä oli väsymyksellä osansa, kun laitoin chattikaverille aloitusviestiksi “voisitko olla syypää mun hymyyn?” (Cheekin biisi). Nuorukainen vastasi myöntyvästi, jälkeenpäin tosin myönsi hämmentyneensä kysymyksestäni, ja juttelimme sitten siinä koko loppuyön.
    Viiden aikaan aamulla aloimme lopetella juttelua ja vaihdoimme lopuksi toisen chat-palvelun tunnukset vastaisuuden varalta, sillä randomi.fi:ssä tosiaan ei tiedä koskaan kuka tulee vastaan eikä ilman jonkinlaisten yhteystietojen vaihtamista löydä juttukaveriaan välttämättä enää myöhemmin. Ennen nukahtamistani laitoin juuri tälle sivustosta vinkanneelle ystävälleni viestiä, että “olen tainnut löytää elämäni rakkauden, kello on viisi aamuyöllä, enkä kyllästy hänen juttuihinsa”. Ajatukset olivat ja ovat edelleen niin helppoja jakaa tämän nuoren miehen kanssa, juttu luistaa hyvin ja elämänarvot ovat samankaltaisia.
    Vihdoin tapasimme puolentoista kuukauden juttelun jälkeen ja siitä lähtien olemme pitäneet yhtä. Eri puolilla Suomea asuminen on vaatinut toisinaan suurta ikävänsietokykyä. Joustaminen puolin ja toisin on kehittänyt paljon sekä ihmisenä että seurustelukumppanina. Hyvillä mielin kohti tulevaa :)
    Hyvää joulun odotusta! ♥

  11. Umpiromantikko takaisin linjoilla. Kröhöm. :)

    Yksi (lyhyt) rakkaustarina vielä:

    Olin lukion hyppytunnilla kirjastossa ja juuri tarttumassa naistenlehteen, kun eräs vanhus vierestäni kommentoi kannessa olevan missin ulkonäköä.

    Vastasin jotakin ympäripyöreää ja olin jatkamassa matkaa, kun nainen jatkoikin juttelemista. Tajusin, että hän saattoi olla yksinäinen ja jäin kuuntelemaan.

    Nainen kertoi olevansa 85-vuotias. Hiljattain leskeksi jäänyt. Ja että hän kaipasi miestään. Hän oli myös aina saanut kuulla olevansa kaunis (missin kuva kannessa muistutti). Hän kaipasi sitäkin. Miehensä kehuja ja ihailevaa katsetta.

    Ja nyt tulee se kohta, joka osui ja upposi tämän romantikon sydämeen:

    Hän kertoi, että yhtenä päivänä hän oli ollut päiväunilla miehensä kanssa, vieretysten parisängyssä kuten heillä oli tapana. Hän oli laskenut päässään yhteisiä vuosia -tapasivat jo nuorina- ja kysyi sitten mieheltään: “Kuinka kauan sinä oletkaan minua rakastanut?”

    Suomenruotsalaisen miehen vastaus oli: “Hela livet.”

  12. Ihana idea! Asun Skotlannissa suorittamassa yliopistotutkintoani ja kohtasimme Tinderissä erään Pocacontaksen John Smithin näköisen miehen kanssa. Keskustelu soljui mukavasti ja pian disneyprinssiltä tärähtikin deittikutsu. Itse olin ollut liikkeellä lähinnä huvittelumielelllä, mutta koska tunsin, että tässä voisi olla ainesta vakavammin otettavaan suhteeseen, jouduin tekemään pienen katoamistempun ja parantelemaan itseni ensin kokonaiseksi ihmiseksi.

    Mikä onni, että saatuani oman minäni takaisin, tämä skottimies oli vielä vapaa ja halukas tapaamaan. Tavatessamme hyvä keskustelu jatkui ja kiinnostus kasvoi. Koska ensimmäisellä tapaamisella menimme vaeltamaan ja vaatetuksemme olivat sen mukaisia, oli seuraavan arkipäivän lounasdeitille ilmestyvä sliipattu pukumies aikamoisen odottamaton näky ja yhdistettynä pöydän yli kuroutuviin katsekontakteihin, tunsin vatsani täyttyvän perhosista.

    Kahden viikon tapailun (ja opiskelukämpästäni ikivanhojen ja jo avattujen viinien löytymisen) jälkeen hän avautui minulle heikkouksistaan ja sanoi haluavansa vievänsä minut jonnekin. Joten seuraavana viikonloppuna, pukukoodin utelemisen jälkeen, pakkasin weekenderini ja suuntasimme kohti etelää. Aurinkoisen sään helliessä meitä, en voinut kuin arvuutella kohdettamme. Lopulta auton pysähtyessä sykähdyttävän linnan eteen, kimalteleva järven rannalle, roadtrippin kohde paljastui yhdeksi Skotlannin hienoimmista hotelleista ja halutuimmista hääkohteista. Vaatimattomana suomalaisena opiskelijana oli pääni aivan pyörällä täydellisen ympäristön ja komean miehen johdosta. Viikonlopusta tuli ikimuistoinen ja siellä sain myös lahjaksi miehen klaanin tartaanikuvioisen huivin “perheeseen liittymisen” johdosta.

    Tästä eteenpäin kolme viikkoa ja eräänä iltana miehen esiteltyä vaikuttavia ruoanlaittotaitojaan, hän kysyi, jos haluaisin alkaa virallisesti hänen tyttöystäkseen. Vastasin myöntävästi ja siitä lähtien tuore rakkaustarinamme on jatkunut niin balettinäytöksien, telttailun, konserttien, ulkomaanmatkojen kuin koiranpennun vahtimisenkin kaltaisilla mausteilla. Arkeani ilostuttavat, kokkailutaitojen ohella, hänen joka-aamuinen tapansa herättää minut tarjoilemalla aamukahvin sänkyyn ja muut herrasmiesmäiset piirteet, joita vahvistavat rehellisyys ja suoraselkäisyys. Tietenkään emme mekään ole välttyneet erimielisyyksiltä ja erilaiset kulttuuritaustat näkyvät erityisesti joissakin moraalisissa kysymyksissä, mutta uskon avoimuuden, keskustelun ja kompromissien voimaan, sillä kukaan ei ole täydellinen.

    Seuraavana askeleena olemme keskustelleet yhteisen asunnon hankinnasta, mutta se on tällä hetkellä vielä avoinna sillä en tiedä mihin päädyn kun keväällä valmistun.

  13. Rakkaus on ihanaa! Ja aivan mieleton idea tama postaus siis :) Totta on, etta useimmiten sen jonkun kohtaa just silloin kun sita vahiten odottaa ja nain kavi mullekin. Tapasin Hong Kongissa asuessa laivan kapteenin, joka pyysi mua miehistoonsa ensi kaudelle. Elettiin elokuuta ja kausi oli alkamassa Karibialla marraskuussa. Toissa meni silloin huonosti ja olinkin etsimassa uutta suuntaa elamalle ja nain itseni jo jahdin kannella Karibian kuulaita merivesia ihailemassa. Tata varten piti suorittaa 5 paivan pituinen turvallisuuskurssi (en siis ole ikina ollut laivalla toissa ennen) ja lahdin tata suorittamaan Thaimaaseen. Kurssi alkoi maanantaina, keskiviikkona tuli juttua yhden tumman pojun kaa samalta kurssilta jolloin han sanoi, etta olen kaunis ja perjantai-iltana uskallettiin antaa ensisuukko. Lauantaina han lahti takaisin Australiaan ja mina jain viela pariksi viikoksi Thaimaaseen.

    Onneksi wifi toimi melkein joka paikassa ja me viestailtiin paivittain. Kun viisumini alkoi laheta loppuaan, paatin etta voisi kayda Australiassa sittenkin tassa vaiheessa kun taalla pain maapalloa kuitenkin ollaan. Poju kertoi etta voin nukkua hanen sohvallaan. Niinpa tulin ja muutin hanen luokseen enka sitten ikina paatynytkaan luksusjahdille toihin. Ollaan asuttu yhdessa tuosta hetkesta lahtien ja mentiin naimisiin helmikuussa 2.5 vuoden yhdessaolon jalkeen. Mies on brasilialainen joten kulttuurien yhteentormayksia on tullut ja tassa tyostetaan samalla meidan yhteista elamaa eika vaan enaa omaa, erikseen. Silti jokaisen pitkan tyopaivan paatteeksi on jo ikava sen toisen luo kotiin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*