Terassi on (tältä erää) valmis ja valmiina juhannukseen

Kun aikoinaan kaksi vuotta sitten etsimme taloamme, oli terassi se nimenomainen syy miksi päädyimme tähän asuntoon. Mietimme aluksi kokonaisvaltaista merinäköalaa, mutta kun näimme terassin, emme muita asuntoja enää edes miettineet. Etelässä kun ollaan suurimmaksi osaksi ulkona, on ulkoalue tärkeä, vaikka ei varsinaista pihaa haluaisikaan.

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Olemme tehneet talossamme muutamia remontteja ja yksi niistä oli julkisivun maalaaminen. Maalaamisprosessi ja siihen liittyvät kiemurat kestivät kauan aikaa ja koko hommassa taisi mennä 1,5 vuotta vaikka itse maalaaminen ei vienyt kuin 4 viikkoa. Nyt kumminkin kaiken kädenväännön ja neuvottelujen jälkeen talossa ja ikkunoissa on uusi maali. Vaikka talon seinistä ei valkoisia tullut, sopii kai tuo persikka tänne loppujen lopuksi kumminkin paremmin. Turha tänne Ranskaan on kai suomalaista taloa rakentaa?

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Terassille tilattiin isommat kalusteet jo ennen kuin meillä oli avaimet edes kädessä ja en voisi olla tyytyväisempi näin kahden vuoden jälkeen valintoihimme. Gervasonin puutarhakalusteet sekä marmoripöytä ovat toimineet mainiosti huvinkumpumme terassilla enkä vaihtaisi niitä mihinkään muuhun. Totta kai marmoria pitää suojata ja kalusteita muutenkin ja sen takia minulla on kalusteiden päällä öisin aina suojat. Näin ne pysyvät hyvinä vuodesta toiseen, eikä sade, saasteet tai siitepöly tee niihin jälkiä.

Avec Sofié blog l Teracce living

Kotimme ulkona olevasta olohuoneesta ovat uupuneet kasvit sekä piensisustus, mutta nyt tuntuu, että kaikki alkaa olla kohdillaan. Yrtit kasvavat, lattialla on mattoja, sohvalla tyynyjä sekä pientavaraa tuomassa kotoisuutta. Aiemmin tämä lempihuoneeni näytti aika kolkolta, mutta nyt kukat kukkivat ja sohvat ovat pehmustettu lisätyynyillä.

Yksi hyvä opetus itselle tämän terassin kanssa on ollut, että olen ymmärtänyt, miten paljon pienessä tilassa on hommaa, vaikka nurmikkoa ei olekaan leikattavana. Joka päivä terassin joutuu melkein lakaista lehdistä ja tomusta. Eli ehkä ei mitään isoa pihaa minulle, jos ei ole oikeasti aikaa sen hoitamiseen. Tänä vuonna tosin olen yllättänyt itseni omilla viherpeukalointitaidoilla, sillä ikinä ennen ei mikään yrttitarhailuni ole tuonut niin paljon tulosta, kun tämän kesän puutarhatonttuilut. Kuinka iloinen sitä ihminen voikaan olla, kun kaikki kasvaa ja kukkii niin kauniisti? Alkutilanteen tältä keväältä puutarhaani voitte nähtä Gardening -puutarhatonttuilua taas kerran -postauksestani.

Avec Sofié blog l Teracce living

Pöydällä: 1. H&M Homen Green Garden -tarjotin. 2. Ikean samppanjalasit 3. Jotexin ihanat servettirenkaat*. 4. Alessin aivan mieletön cooler, jonne mahtuu useampikin pullo. 5. Nicolas Vahen oliiviöljypullo. 6. House Doctorin suola- ja pippurimylly. 7. Riviera Maisonin mini-tarjottimet.

Avec Sofié blog l Teracce living

Kollaasissa: 1. Iso ruukku Jotex*. 2. Zara Home Marokkolais-pöytä. 3. Tyynyt Jotex* ja Linumin kankailla teetetyt. 4. Kartell kukkavaasi.

Terassin lattialta löytyy myös mattoja, sillä kesäkuumalla kuumenee lattiapinta niin kovasti, että siinä on välillä vaikea ihan kävellä. Ostin tuon harmahtavan maton vuosi sitten, mutta sain Jotexilta kesälahjana toiset matot suojaamaan varpaita. Nyt kun tämä Marokko-kuume on minulla ainakin kuumimmillaan, sopivat mustavalkoiset matot kirjailullaan Zara Homesta ostamani riad-pöydän kanssa. Mieheni mukaan olen rakentamassa tänne pientä riadia, enää uima-allas, lattiatyynyt sekä kirjaillut laatat taitavat enää puuttua. Minttua ja kiiltäviä sisustuselementtejä taitaa olla jo tarpeeksi :)

Harvemmin mikään sisustukseen liittyvä on kai valmis, mutta nyt voin ainakin hetken hengähtää ja ihailla terassia, sillä se näyttää nyt todella kivalta ja asuttavalta. Sisustuksesta huomaattekin, että aika monta asiaa olen raahaillut Suomesta, sillä täällä on vähän ehkä erilainen tyyli mitä minulla on. Ravasin Suomessa ollessa Granitissa, Cobellossa H&M Homessa ja ties missä, sillä täällä ei ole yhtä mahtavaa valikoimaa mitä Suomessa. Nyt on kumminkin kaikki paikoillaan ja kesä voi alkaa :)

 

You may also like

11 Comments

  1. Teidän parveke on niin kaunis ja kotoisa ja elegantti samaan aikaan!! Ihailin sitä myös Instastoryssa. Mistä olet ostanut parvekkeen matot?

    1. Kiitos, tämä on todellakin lempihuoneeni :)

      Tuon harmaan olen ostanut jostakin sisustuskaupasta ja mustavalkoiset ihanuudet ovat Jotexilta :)

  2. Näyttääpä ihanalta! Ja sun pohjoismainen sisustussilmä erottuu kyllä kivasti ja sopii tosi tuohon ympätistöön. Pohjoismaissa tuntuu olevan niin eri tyyli ja samaistun täysin tuohon, ettei omaan makuun sopivia sisustusesineitä ole aina ollenkaan niin helppo löytää. Saako muuten kysyä onko paikka ihan teidän omassa (tai teidän läheisten) käytössä ympärivuotisesti vai vuokraatteko tmv. ulkopuolislle ? Itsellekin jokin vastaava pakopaikka pois suurkaupungista olisi haaveissa, mutta saattaisi edellyttää sitä, että olisi välillä käytössä muillakin. Aika helpoksi kai Airbnb houstaaminen ja vastaavat on nykyään tehty, mutta silti vähän vierastan ajatusta.

    1. Heippa,

      Niinpä. Olin aluksi täällä jopa puolittain rikki kun en löytänyt pohjoismaalaisia silmlä viehättäviä sisustusjuttuja mistään. Täällä on enemmän väriä ja kristallia mitä meillä ja valkoista sisustusta vierastetaan.

      Meidän piti laittaa asunto vuokralle, mutta sitä ei ole vielä tehty. Air Bnb on poissa laskuista ja meillä on yksityinen välittäjä tiedossa jonka kautta ajateltiin joskus vuokrata kotia. Tästä vain tuli liian ihana, niin vuokraaminen täysin tuntemattomille air bnb:n kautta ei olisi oma juttu varsinkin kun kodista löytyy itselle tosi tärkeitä tavaroita. Enkä nyt totta puhuakseni jaksaisi sitä rumbaa että puolet huonekaluista pitäisi aina siirtää autotalliin sen takia että joku tulisi tänne viikoksi :)

      1. Joo, ajattelinkin että ei tunnu hirveän mieluisalta vuokarata kotia, jossa on itselle tärkeitä ja rahallisestikin arvokkaita tavaroita. Kun ei satunnaiset Airbnb-vieraat niistä osaa pitää samalla tavalla huolta. Eikä sen sivuston kautta aina voi olla varma millaisia yöpyjiä on tulossa, tiedän että osa jättää esim. matkassa olevat lapset mainitsematta. Mutta tuttu välittäjä on varmaan hyvä ratkaisu, sitä kautta voi varmaan syntyä jotain vakkarivuokraajia, joita sitten kiinnostaa paikan kuntokin enemmän. Ja tosiaan, mä välillä ihailen paikallista sisustustyyliä siinä mielessä, että monilla on tosi kotoisia ja persoonallisia ratkaisuja, vaikka en itse sisustaisi niin. Mutta sitten niitä omaan makuun istuvia juttuja voi olla aika hankala löytää…

  3. hei
    Itsekin ollaan perheen kanssa suht aktiivisesti etsitty loma-asuntoa Villefranche sur mer:stä. Vielä ei ole sitä oikeaa löytynyt, mutta eiköhän joskus tärppää. Itse olen valmis tinkimään sisäneliöistä ja toiveissa juurikin tilava neliönmuotoinen terassi johon saisi ruokapöydän ja sohvaryhmän. Näkymä lahdelle ei tietysti olisi huono asia lainkaan :)
    Teitä onnistanut kyllä kaikinpuolin…..aurinkoisia päiviä sinulle.
    Ehkä joskus kylillä nähdään.
    Sanna

    1. Heippa, kiva kuulla :)

      Voin suositella Nicolas Pisani -asunnonvälitystä. Kannattaa tosin ottaa huomioon että asunnonosto on täällä pitkä prosessi.

      Mieheni halusi nimenomaan täyden merinäköalan, mutta kun näimme terassin, emme epäröineet tämän ostamista. Saimme lisähuomeen, joka on 40 neliötä. Vaikka sitä merta ei näykään kaikkialta, voi sitä sitten kävellä rantaan katsomaan.

      Tule nykäisemään minua hatusta kun olet kylillä ;)

  4. Oih, terassisi näyttää muutenkin ihanan kutsuvalta, mutta etenkin näin vajaan 10 asteen säässä se vaikuttaa aivan loistavalta. Omassa kodissani Espoossa on lasitettu parveke, ja se on aivan ihana lisähuone keväästä syksyyn. Hyvää juhannusta!

    1. Heippa,

      toivottavasti siellä meni juhannus kivasti sästä huolimatta. Ranskassa on ollut ihan kamala helleaalto ja välillä sitä oikeasti toivoisi raikkaampia kelejä.

      Toivon tosin, että ne ilman paranesivat siellä Suomessa.

  5. Moikka! Olipa hyvä ajatus palata lukemaan blogiasi yli vuoden tauon jälkeen! En edes muistanut, kuinka ihana blogisi on ja tuo niin paljon hyvää mieltä päivään. :) En ole varmaan ikinä kommentoinut silloinkaan kun vierailin blogissasi päivittäin, mutta nyt oli pakko tulla kertomaan, että hyvä mieli tuli kun tänne palasin.
    Olen tässä vapaapäivää viettänyt lukien vuoden aikana tulleita postauksia ja olen löytänyt todella paljon inspiraatiota kotiin, matkailuun ja kokkailuihin. Elämänasenteesi on ihailtava ja jaat täällä kyllä hyvää mieltä lukijoillesi. Suurkiitokset! :)
    Muistan taas minkä takia aikoinaan luin blogiasi ahkerasti, unohtuu turhat arjen murheet ja inspiroituu, välillä taas saa hyvin ajateltavaa siitä mikä on elämässä tärkeää ja muistaa olla ystävällinen kanssaeläjille.
    Toivon sinulle kaikkea hyvää ja nyt tiedän päivittäisen nettiosoitteen missä on vierailtava :)

    1. Heippa, voi miten ihana kuulla :))))

      Tämä on paras kiitos itselle, kun tätä kumminkin melkein joka päivä kirjoitan ja kuvaan. Aina ei ole inspistä, mutta sitten kun saan teiltä kivaa palautetta, alkaa näppäimistölläkin tapahtua :) Kiitos niin paljon :)

      Tervetuloa tänne takaisin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*