Teetä ja suklaata, ehkä myös sympatiaa

Yhteistyössä Indiedays & M&M’s

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mm1

Päivät kun kuluvat tällä hetkellä luokkahuoneissa, mutta onneksi meillä on myös taukoja opiskelun lomassa. Tauot vietämme ulkosalla ja merta katsellessa teetä juoden. Tauoillakaan emme saa puhua muuta kuin ranskaa ja täytyy myöntää että monesti on tullut keksittyä ihan uusia ranskalaisia sanoja englannista taivuttamalla. Koulukaverini ovat esimerkiksi Australiasta, Argentiinasta, Yhdysvalloista ja Hollannista. Kovin montaa yhdistävää tekijää meillä ei ole, mutta kaikki tietävät mikä on M&M’s!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

mm4

Sain tehtäväkseni ilahduttaa ihmisiä suklaalla ja voi kuulkaas, olin varmasti koulun suosituin oppilas kun vetäisin makeiset laukustani. Kukaan ei voi sanoa M&M’seille ei! Tehtävästä suoriuduin hyvin, sillä makeiset ilahduttivat myös opettaa kun hän ihmetteli tauon jälkeen ollaanko me syöty smurffeja kun kaikilla oli kielet sinisinä.

Minun ja M&M’sin tarina on itse asiassa aika hassu, sillä ensimmäinen herkkureseptini mitä olen koskaan julkaissut blogissani on M&M’s chocolate chip cookies. Resepti on todella hyväksi havaittu ja palaan siihen vuosien jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Suosittelen kokeilemaan näitä kunnon chewyjä keksejä!

 

 

Resepti

225 g voita 2, ½ dl fariinisokeria, 2 ½ dl sokeria, 1 rkl nestemäistä vanilja-aromia tai 2 tl vanilliinisokeria (itse käytin vanilliinisokeria) 2 kananmunaa, 3 rkl Van Houtenin kaakaojauhetta, 5 dl vehnäjauhoja, 1 tl ruokasoodaa, 300g M&M’sejä.

Vaahdota voi ja sokerit, lisää vaahdon joukkoon kananmunat. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, vanilliinisokeri ja ruokasooda, kaada jauhoseos muun taikinan joukkoon. Lisää M&M’sit taikinaan. Nostele pienehköjä kekoja taikinaa leivinpaperille. Palleroita ei tarvitse muotoilla, koska taikina leviää kuumassa uunissa. Muista jättää tarpeeksi väliä kekojen välille etteivät keksit liimaudu yhteen. Paista 180 asteessa 14-16 minuuttia. Keksejä kannattaa tarkkailla jo 10 minuutin jälkeen. Keksit jäivät juuri sopivan “chewyiksi” kun paistoin niitä vain 12 minuuttia.

mm2

mm8 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pelkästään koulukavereiden suita en laita hymyilemään, vaan myös teidän. Saan nimittäin arpoa teidän kesken yhden M&M’s -tuotepaketin (12x á 165g). Kerro siis minulle kummista pidät enemmän, suklaisista vai pähkinäisistä M&M’seistä. Sekä, kenen kanssa jakaisit M&M’sit ja missä tilanteessa.

Arvonta alkaa tänään ja päättyy 5.12. klo:20. Kurkatkaapas myös heidän Facebook-sivu, sillä sieltä löytyy vaikka mitä.

Kivaa keskiviikkoa, nyt lähden taas opettelemaan ranskaa illallisen merkeissä proffien kanssa :)

You may also like

96 Comments

  1. Pähkinän makuiset ovat parhaimpia. Parata oisi jos olisi pusseja, joihin olisi sekoitettu kaikkia makuja..Jakaisin karkit ystävieni kanssa. Poikaystäväni on sellainen herkkusuu, että saattaisi syödä kaikki silmän räpäyksessä.

  2. Jeee, nää on parhaita! Teetätin jenkeissä ollessani omiin ylioppilasjuhliini personoituja M&M:ssejä omalla nimelläni ja valmistumisvuodella. Käyttäisin karkit varmaankin erilaisiin kakkuihin ja kekseihin… leipomiseen siis!

  3. Ehdottomasti pähkinä M&M:sit. Jakaisin ne ihanan ja maailman tärkeimmän ystäväni kanssa. Hän rakastaa M&M:ssejä, joten hänen kanssaan jakaisin ehdottomasti pussin!♡Villasukat jalassa elokuvaa katsellen, pussi tyhjenisi nopeasti!

  4. En ole maistanut kumpaakaan, joten ilmeisesti olisi korkea aika tehdä niin! Karkit maistuisivat joululomalla siskojen kanssa lapsuudenkodin sohvilla hengaillessa.

  5. Apua vaikea valinta mutta tälläinen suklaahiiri kun olen niin valitsen suklaiset! Herkutteluhetken jakaisin tietysti poikaystäväni kanssa, herkkuja kun ovat sekä karkit että mies.;) Kahvia nauttiessa herkuttelisimme

  6. Lemppareja ovat suklaiset M&M’sit. Cookie-ohjeesi kuulostaa niin herkulliselta, että testaan ehdottomasti sitä. Ilahduttaisin kekseillä ja karkeilla työkavereita sekä ystäviä.

  7. Suklaiset ovat enemmän mieleeni! Osan käyttäisin leivontaan; kavereille rocky roadia tai cookieseja joulupaketteihin ja osa menisi ihan omaan napaan :)

  8. Pähkinäisistä! Jakaisin herkut ystävien ja perheen kesken illanistujaisissa, koulupäivää piristäen, leffaillassa tai vaikka uutena vuotena, jos herkut sinne asti kestäisivät ;) Kumminkin, jakaisin ne ehdottomasti läheisteni kanssa!

  9. Ehdottomasti pähkinällä! Kun niitä ei vielä saanut suomesta, oli ihan parasta ja eksoottista saada niitä tuliaisina ;)

  10. Ensinnäkin kiitos ihanasta, monipuolisesta, arjen ulottumattomiin vievästä blogista. Kotiäitinä matkaan jokaisen jutun mukana ja hengähdän hetken.

    Namuset,suklaiset,jakaisin jokaiselle lapselleni oman pussin ja iloitsisin heidän riemustaan. Yhden panisin mieheni tyynylle. Kulhoon kaataisin ystävien kanssa glögin kaveriksi ja nautiskelisin yksin iltasella rauhassa, blogeja lukien…nam!

  11. Oi olisi mahtavaa voittaa suklaata! Olen niin suklaaihminen kuin voi olla, eli valintani on ehdottomasti suklaiset M&M’t! Jakaisin karkit tammikuussa opiskeluystävieni kanssa uuden asuntoni tupareissa :) laittaisin ne tarjolle mariskooliin tai KoKo-kulhoihin. Ja veisin niitä myös isälleni, koska M&M’t ovat hänen suosikkejaan.

  12. Ne suklaiset on niiiiin hyviä! Rapisteltais pussia miehen kanssa soffalla kun muksut on saatu nukkumaan, perjantai-iltana! <3 ehkä lapsillekin vähän jätettäis, kelpaa meinaan niillekin!

  13. Hei, suklaisista tykkään enemmän. Jos voitto osuisi kohdalle, kokeilisin reseptiäsi ja jakaisin valmiit cookiet pikkujouluissa ystävien kesken :) Hyvää joulunodotusta!

  14. Hahaaa! En ihmettele yhtään, että keksisi ovat hyviä. Mikään ei voi mennä pieleen voilla, sokerilla, fariinisokerilla ja vaniljasokerilla.. Sokeria kerrakseen. Otan niin talteen tän reseptin. Kiitos! =)

    Pähkinöillä tykkään syödä. Kaverina ois mun mies. Nautittais sitten kun muksut on nukkumassa.

  15. Pidän ehdottomasti enemmän suklaisista. Yllättäisin mieheni tekemällä suklaakeksejä reseptisi mukaan. Hän tykkää kaikista jälkiruuista kunhan niissä on tarpeeksi suklaata :)

  16. En ole koskaan maistanut pähkinäisiä.. Joten uskon, että suklaa parempi
    Näitä voisi laittaa jakoon jouluna perheen ja suvun kesken

  17. Blogisi on kertakaikkisen ihana! Odotan joka päivä innolla uusia postauksia, pähkinäiset M & M ovat suurta herkkua ja napostelisin niitä jouluna yhdessä lapsikatraani ja heidän tyttökavereidensa ja kavereiden kanssa :)

  18. Parhaita ovat ehdottomasti pähkinäisiä! Voi sitä kurjuutta, kun suklaisi alkoi näkymään Suomessa mutta pähkinäisiä ei. Ruskea m&m olikin vakio laivatuliainen!

    Nämä jaettaisiin kaikkien joulunajan vieraiden kesken, hauskaa ja ehkä jopa vähän juhlavaa tarjottavaa.

  19. Ehdottomasti pähkinäiset – kun Suomesta ei vielä noita saanut, toivoin niitä aina tuliaiseksi. Nykyisin syön karkkia vain kaksi kertaa vuodessa; juhannuksena ja jouluaatosta vuoden loppuun, joten nyt ne tulisivat huippuun saumaan. Ottaisin herkut mukaan joulunviettoon ja jakaisin ne perheen kanssa.

  20. Pähkinäiset ovat suosikkejani, mutta ei niissä suklaisissakaan valittamista ole. Namit jakaisin ainakin mieheni kanssa ja osan vieraiden kanssa.

  21. Suklaisista, testaisin tuota reseptiäsi ja kokoaikisin keksejä keoksi, kauniilla nauhalla sitoisin pinot kiinni ja joululahja ystävälle valmis ! ♡

  22. Pähkinäiset puhuttelee, en ole niitä maistanut. Sekoittaisin jouluna perinteiseen rusina-pähkinäkulhoon. Osan rapistelisin varmaan suoraan pussista. Miehellenikin tarjoaisin, joka on melkoinen namihiiri. Osan piilottaisin kaappiin hyvän päivän varalle.

  23. Suklaiset M&M:t jakaisin ehdottomasti pienten siskontyttöjeni (3v ja 1,5v) kanssa joilla kotonaan on valmiiksi sellainen M&M-automaatti mutta joka on jo pitkään kumissut tyhjyyttään =/

  24. Pähkinäiset M&M: karkit ovat ehdottomia suosikkejani. Jakaisin karkit yhdessä siskoni kanssa. Rakas siskoni toipuu parhaillaan vaikeasta syömishäiriöstä ja hän pystyy vihdoin suhtautumaan terveellä asenteella myös karkkeihin ja muihin herkkuihin.

  25. Pähkinäiset on mun juttu! Jakaisin ne – jos raaskisin – perheen kanssa. Joulunpyhät ja leffaputki, menekki on taattu. :)

  26. Pähkinäiset on ihan mun lemppareita! Jakaisin ne ehdottomasti puolisoni kanssa ja ehkäpä voisin myös kokeilla tuota herkullista reseptiäsi! Olemme huumorimielessä nimenneet itsemme team M&M:ksi etunimiemme nimikirjaiten mukaan( kummankin nimi alkaa m-kirjaimella), joten tämänkin seikan huomioon ottaen palkinto tulisi oikeaan osoitteeseen!

  27. Mieluummin täyssuklaiset, niin voisin jakaa herkkuhetket myös niiden kanssa, joilla on pähkinäallergia. Veisin karkit joulupyhiksi kotiin ja jakaisin perheeni kanssa. Olisi myös kiva päästä kokeilemaan noiden keksien leipomista.

  28. Molemmat ovat hyviä, mutta ehken jouluksi suklaisia. Jakaisin ne jouluna isonveljen kanssa ja muistelisimme lapsuuden jouluja. <3

  29. Pähkinäiset olisivat minun valintani, mutta suklaakin käy. Jakaisin ne ehdottomasti muiden herkkusuiden (mieheni ja muksujeni) kanssa.

  30. Pähkinäiset!! Osa naposteltaisiin työkavereiden kesken iltapäivien piristykseksi, osa tietenkin rakkaan mieheni kanssa vaikkapa pidemmällä hiihtolenkillä aurinkoisilla hangilla ja osa varmaan riittäisi vielä vanhemmillenikin siellä piipahdattaessa.

  31. Itse olen todellinen suklaa-lover, mutta M&M:stä maistuvat paremmin nuo pähkinäiset…tosin niissäkin taitaa suklaata löytyä :) pusseista riittäisi varmaan myös miehelleni, kun illalla lasten mentyä nukkumaan niillä salaa herkuttelisimme!

  32. Itse olen todellinen suklaa-lover, mutta M&M:stä maistuvat paremmin nuo pähkinäiset…tosin niissäkin taitaa suklaata löytyä :) pusseista riittäisi varmaan myös miehelleni, kun illalla lasten mentyä nukkumaan niillä salaa herkuttelisimme!

  33. Luulenpa, että pähkinöistä tykkäävät lapsenlapseni maistelisivat enemmän kuin mielellään pähkinä M&M:ä meidän piparileipojaisissamme!

  34. Pähkinäiset ovat suosikkejani. Niistä voisin vaikka leipoa noita keksejä lastenlasteni kanssa, kelpaisivat varmasti :)

  35. Rakastuin jenkkivuosinamme maapähkinävoihin (jota en ennen voinut sietää), ja nuo pähkinäiset M&M:t muistuttavat noista ajoista :) siispä valintani olisi pähkinäiset! Ajattelin tehdä lasten tarhantädeille joulumuistamiseksi sellaiset keksipurkit, jossa kerroksittain ovat keksien ainesosat. Nuo namuset sopisivat siihen loistavasti :)

  36. Oi mikä herkkuarvonta! Pähkinäiset M&M:t ovat aina olleet suosikkejani, vaikka muuten kyllä tykkään vähän liikaakin suklaasta

  37. Pähkinäisiä popsisin kotona rakkaiden kanssa ja synttärinä voisin tarjota työkavereille kun jotain herkkua kuitenkin odottavat!

  38. Perinteinen suklaa <3 on ihana.

    M&M:t tulisivat yllätysherkuksi, kun katsomme perheen kesken jouluelokuvan joka vkl ennen joulua.

  39. Suklaa ehdoton suosikki ja perheen kesken syötäisiin joulunpyhinä.
    Pitää vain pitää puolensa että saa oman osuutensa ;))

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*