Tammikuun täydelliset

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Tammikuu on jollain lailla hieman tylsä kuukausi, kun silloin ei oikein tapahdu mitään. Silloin laitetaan elämä kuntoon (viimeistään tai taas kerran) ja unelmoidaan hiihtoreissuista. Olen huomannut, että liian monesti jää sosiaalisen median takia kysymättä ihmisiltä, että mitä ihmisille oikeasti kuuluu. Tammikuussa siihen on aikaa. Tällä viikolla kysyin ja sain Suomesta vastauksen: ”Pressanvaalit on läpihuutojuttu. Pandat tuli kaupunkiin. Siltsu vetää metaa”.  Viikon kuulumiset Suomesta pähkinänkuoressa. Olen tosin Siltsun seikkailuista hieman järkyttynyt, vaikka en hänen musiikkiaan kuuntele. Surullista.

Vaikka tällä viikolla tuulet ovat olleet Amsterdamissa hurjissa myrskylukemissa ja keskiviikkona saatiin kokea code red, on ilmassa kaikesta huolimatta kevät. Aurinkoa on näkynyt, linnut ovat laulaneet ja muutenkin tuntuu ihanan raikkaalta.

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Lupasin teille keräillä aina silloin tällöin kivoimpia löytöjä, tapahtumia sekä vinkkejä yhteen postaukseen. Jos en niitä tällä tavalla keräisi yhteen, jäisi monta pientä asiaa jakamatta. Tässä siis Tammikuun ihanimpia juttuja.

Katson säälittävän vähän televisiota. Ehkä ihan hyvä monessakin mielessä, mutta sanotaanko, että viimeiseen neljään vuoteen ei ole tullut televisiota avattua kuin muutaman kerran ja aika telkkarin edessä voidaan laskea varmastikin tunneissa. Yhden dokumentin tosin Netflixistä katsoin ja se oli Lady Gagasta kertova dokumentti ”Five Foot Two” ja en voi muuta kuin suositella. En ole Ladyn musiikin suurin fani, mutta dokumentti antaa todenmukaisen ja jokseenkin jopa karun kuvan Gagan elämästä. Se miten häneen pistetään kipulääkkeitä kesken tanssitreenien ja studiosessioiden, laittoi tosin miettimään ja toivomaan, että hän löytäisi apua jostain muusta kuin vahvoista lääkkeistä. Gaga myös itkee avoimesti eroaan sekä jakaa tunteitaan avoimesti. Minulla oli hänestä todella tylsä ja kliininen mediakuva ja sen takia oli virkistävää nähdä jotakin muuta.

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Täydellisiä tammikuun hetkiä koettiin, kun opin vidoinkin kähertämään hiukseni vaivattomasti ja ilman kiharrinta. Jos nyt kurkkaatte Instagramin Storyyni, näette sieltä pian miten helposti H&M:n pannalla tehdään kiharat eikä vahingoiteta hiuksia. Toppen!

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Tuoksuihmisille eri vuodenajat ovat niitä hetkiä, kun iholle eksyy uusi tuoksu. Sain Givenchyn Dahlia Divin -tuoksun blogin kautta syksyllä, mutta kunnolla käyttöön se on päässyt vasta nyt. Dahlia Divin on täydellinen kukkaistuoksu ja sopii nimenomaan meille, jotka pitävät keväisin hivenen miedoimmista tuoksuista.

 

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Olen etsinyt itselleni luettavaa ja kirjojen lisäksi olen löytänyt yhden uuden lehden. The Gentlewoman on modernin naisen lehti, jossa haastatellaan oikeita naisia sekä kuvissa on myös ehkä hieman maanläheisempi ote. Suosittelen lämpimästi.

Toinen suositus mikä liittyy lukemiseen, on The American book Center, joka löytyy Amsterdamista osoitteesta Spui 12. Jos rakastat lifestyle -kirjoja tai lukemista yleensä, tämä kirjakauppa kannattaa laittaa muistiin. Jos joku on osannut kuratoida kirjat hyvin, se on nimenomaan tämän kaupan ostajat.

 

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Olen ollut pienestä pitäen suhteellisen taiteellinen ja minulla on aina menossa, jos jonkinlaista projektia kotona. En ole tosin pensseleihini koskenut vuosiin, kunnes tällä viikolla taas innostuin maalaamisesta. Olen maalannut niin innokkaasti, että minut on pitänyt siirtää yöllä sänkyyn nukkumaan, jossa olen tosin nähnyt unta mistäs muustakaan kuin maalaamisesta.

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Juon todella paljon kahvia, mutta keväällä tulee varsinkin juotua myös teetä. Ennen join paljon valkoista teetä, mutta saan siitä samanlaisen reaktion mitä histamiinista, joten tällä hetkellä juon vain mustaa teetä, fusionia tai oolongia. Mieheni on teeharrastelija ja meillä on kaapit täynnä kaikenlaisia erilaisia tee-laatuja. Omat suosikkini eivät ole sieltä erikoisemmasta päästä mutta suosikkejani ovat esimerkiksi Dammannin Jardin du Luxembourg – oolong, Hugo & Victor Eclosion de fruits rouges, Mariage Frèresin Lily Muguet. Ja jos voisin juoda valkoista teetä vielä, joisin ehdottomasti Haute Couture – teetä Mariage Frèresiltä. Haute Couture -tee on ihanan kukkainen sekä teessä on hivenen myös yuzua.

 

Avec Sofié blog l Tammikuun täydelliset

Rakastan pizzaa, mutta en sitä syö Italian ulkopuolella kovinkaan helposti. Uuden vuoden tienoilla tosin foodie-ystäväni Mikko vei minut hänen lempi pizza-ravintolaan, Da Portare Via’an. Da Portare Viassa syöt mascapone-tryffeli pizzan, joka on paistettu puulla lämmitetyssä uunissa (!?!) italialaisten toimesta. En ole koskaan italian ulkopuolella syönyt niin hyvää pizzaa mitä Da Portare Viassa. Jos olet tulossa Amsterdamiin, laita tämä ravintola muistiin.

Tässä tammikuun parhaimpia pieniä iloja, toivottavasti tykkäsitte. Jos teillä on muuten toiveita tai ideoita mitä haluaisitte lukea, otan niitä vastaan mielelläni. Kivaa viikonloppua.

Follow me on  

Facebookissa, InstagramissaPinterestissäBloglovinissa,  SoundCloudissa ja Twitterissä.

You may also like

15 Comments

  1. Oliko niin, että miehesi syö gluteenittomasti.. Osaisitko antaa hyviä vinkkejä amsterdamilaisista ravintoloista, joista saa gluteenitonta ruokaa? Tai jopa pizzaa tai pastaa? Ilman siis sellaista sirkusta, että tarjoilija kutsuu kokin paikalle ja hänelle sitten selvitetään, mitä gluteenittomuus tarkoittaa kun tarjoilijalla ei ole hajuakaan :)

  2. Heippa,

    Jep, hänellä on keliakia. Amsterdamissa keliaakikko syö hyvin, sillä täällä on niin paljon aasialaisia vaikutteita ravintoloissa. Ihan NoGlu-tyyppistä ravintolaa en ole vielä törmännyt, mutta vaihtoehtoja on paremmin mitä Ranskassa, sillä täällä on vähän samanlainen ilmapiiri mitä Jenkeissä: kaikki on vegaaneja tällä hetkellä :)

    Laitan tähän vinkin myöhemmin kun löydän sopivan ravintolan, jossa olisi hyvä gluteeniton pasta :)

  3. Hei ja kiitos kun muistutit tuosta pantakiharruksesta. Olin unohtanut sen täysin. Itselläni on pitkät, pitkät hiukset ja pohdin kuinka kieputat hiukset pannan ympäri? Itsellä joskus latva rullaantuu takulle. Etenkin jos ei tee kieputusta suortuva kerrallaan.
    Kiitos viehättävästä blogistasi.

    1. Heippa,

      ilo on minun puolellani – paras keksintö minun hiuksilleni kun ei tarvitse polttaa niitä ollenkaan :)

      Hiukseni eivät ole nyt mitenkään superpitkät, joten rullaaminen oli suhteellisen helppoa. Käytän tosin viimeisissä osissa piniä hyväkseni, niin hiukset pysyvät paikoillaan :)

      Kiitos paljon <3

  4. Hei,
    aina välillä mainitset ohimennen tuon histamiini-intoleranssin, voisitko kertoa siitä lisää? Onko se sinulla diagnosoitu? Tiedätkö mistä se kohdallasi johtuu? Mitä oireita saat? Onko vinkkejä miten sen kanssa pärjäilee?

    Nimim. Samoja ongelmia

  5. Katsoin itsekin viime vuoden lopussa tuon Lady Gagan dokumentin ja itselleni jäi samankaltaiset fiilikset. Dokumentti muutti omaa mielikuvaani kyseistä artistista ja ns. inhimillisti häntä. Joanne -levy onkin soinut repeatilla Spotifyssa sen jälkeen. :) Sekin jäi mietityttämään miten paljon itse arvostan yksityisyyttäni ja vaalin sitä – en ikinä viihtyisi julkisuuden henkilönä. Vaikka siinä saisikin varmasti upeita kokemuksia ja kaikennäköistä kivaa niin olisiko se kuitenkaan sen arvoista, jos sitä ei saisi kuljeskella rauhassa vaikkapa kaupungilla ja istua ihmettelemässä elämää kahviloissa.

    Itse olen viime aikoina keskittynyt Netflixin ja Yle Areenan dokumentteihin. Tässä pari Yle Areenan suositusta jos sen sisältö näkyy siellä ulkomailla: David Bowien viimeiset vuodet, Inn sæi – intuition voima ja Saksilla siveltimen sijaan.

    1. Heippa,

      jep, niin muutti. Se oli kyllä mielenkiintoista miten sain hänestä “kivemman” kuvan vaikka hän ilmeisesti kärsi jos mitäkin dokumentin aikana. En ole varmastikaan nähnyt häntä ilman meikkiä tai omituisia vaatteita aiemmin. Levyn myös kuuntelin nimenomaan tuon dokkarin innoittamana. Mutta siis niin hyvä esimerkki siitä, miten aitous on feikkiä parempaa.

      Jep, ei olisi mun juttu myöskään. Olisi todella ikävää jos joutuisi miettimään missä kulkee ja milloin. Miltä näyttää ja mitä tekee. Suomessa se on nyt varmasti helpompaa, mutta Jenkeissä meininki on ihan älytöntä.

      Kiitos paljon vinkeistä! Itse voin lämpimästi suositella Dianaan liittyviä dokkareita. En ole niinkään kuninkaallisten fani mutta Dianan elämä on kiehtova ja antaa juuri sen ikävän kuvan julkisuudesta.

  6. Kiitos superkiinnostavasta blogista! Löysin sen pari viikkoa sitten ja nyt lukenut lähes puoli vuotta taaksepäin :). Tosi kiinnostavaa! Meillä paljon yhteistä ja paljoa eroavaisuuksia. Olen myös asunut usean vuoden ulkomailla useassa paikkaa, suurinta osaa rakastanut, osassa viihtynyt ja yhdessä hieman kyllästynyt. Kaikista kuitenkin oppinut järisyttävän paljon. Nyt ns. sullekin tutussa välivaiheessa.. Kuitenkin Suomessa. Ristiriitaiset tunteet. Tietyllä tapaa rakastan olla täällä; ihanat rakkaat täällä, turvallista, puhdasta, niiiin toimivaa, ihana koti. Kuitenkin paljon myös mitä kaipaa; juuri sinunkin usein mainitsemasi arjessa toisten huomiointi, huomenen sanominen vieraille. Niillä valtava merkitys. Myös pimeys uuvuttaa. Rakastan sisustusta ja koti minullekin tuhottoman tärkeä, kuitenkin makuuni suomalaiset viettävät siellä liikaakin aikaa.. Ymmärrän pimeyden ja sään haasteet, mutta silti. Yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta kaipaan. Voi olla, että uudessa kotimaassa taas kaipaan Suomea taas. Hmm. Mielenkiintoista. Mutta kiitos Sofie, blogisi antanut hurjasti mietittävää! Jatkan lukemista :).

    1. Heippa – ja kiitos paljon kommentista!

      Ihana kuulla, että olet löytänyt vanhatkin postaukset. Ehkä saat niistä juuri kosketuspintaa minuun ja elämääni :)

      En ikinä edes voinut ymmärtää miten paljon ulkomailla asuminen on auttanut ymmärtämään ihan pienissäkin asioissa. Vaikka aika lähimaissa olen asunut, kaikki silti niin erilaisia.

      Elämässä on hyvä olla erilaisia vaiheita, muuten kaikki tuntuisi tasaisen puuduttavalta.

      Suomen elämäntapa, kulttuuri ja ilmasto ovat niitä syitä miksi me ei muuteta ikinä Suomeen. Mulla on veto Ranskaan ja Yhdysvaltoihin, miehellä Suomeen :D Piti löytää joku hyvä keskitie ja Hollanti on meille sellainen. Tuo kotona oleminen on sellaista mitä mieheni ei ymmärrä. Hänen mielestä suomalaiset elävät television ja kodin orjina. On Hollannissakin pimeää ja sataa, mutta ihmiset ovat silti paljon myös ulkona.

      Ihana kuulla – kiitos <3

Leave a Reply to Sofié Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*