Koska olen nyt kirjoitellut jonkun verran työhön liittyviä asioita, on yksi asia, jonka haluaisin nostaa esille ja se on sosiaalisen median minän sekä työminän yhdistäminen. Nämä ovat asioita, joiden kanssa olen tasapainoillut lähes viikoittain viime vuodet. Mitä jakaa ja kenen kanssa.

Minulla on henkilökohtaisen minän lisäksi työminä sekä sosiaalisen minän lisäksi sosiaalinen minä. Jokainen näistä persoonista ovat totta kai osa minua, mutta tietyt asiat korostuvat eri tilanteissa. Valitettavasti olen joutunut kokemaan kateutta ja katkeruutta työpaikalla oman sosiaalisen median kanavien sisältöjeni takia, koska niitä ovat seuranneet ihmiset, jotka eivät ole ymmärtäneet (tai halunneet ymmärtää), että en ole välttämässä juuri sillä hetkellä Pariisissa, kun postaan kuvan, vaikka siellä kuvan alla on #TB.

Jouduin aikoinaan ikäviin tilanteisiin Suomessa ollessa juuri some-presenssini takia työpaikalla, sillä osa organisaatiosta tuki toimintaani ja yksittäiset henkilöt eivät. Huomasin, että tässä asiassa on niin suuri kuilu jo vaikka viiden vuoden ikäerolla, miten ihmiset käyttäytyvät ja odottavat toisten käyttäytyvän eri kanavissa.

Jouduin kerran tilanteeseen, jossa selitin tilannetta, että ”kun sinä haet lapset tarhasta ja viet ne harrastuksiin ja katsotte yhdessä telkkaria töiden jälkeen, minä teen omia juttujani.” Minulla ei ollut lapsia, perhettä tai televisiota, joten kaiken vapaan ajan käytin blogin kirjoittamiseen. Minulla ei ole päiväkirjaa, minulla on kamera ja näppäimistö, jonka avulla kokoan elämän parhaimmat palat omalle sivulleni. Voi kuulostaa absurdilta jokaisesta, joka on minun ikäiseni, että olen joutunut työelämässä selittämään 40+ miehelle näitä asioita, mutta valitettavan totta.

Tämän asian takia en ole töissä mainostanut IG-tiliäni enkä halua FB-ystävikseni ihmisiä, joita en ole tavannut tai joiden kanssa en töiden jälkeen mene, vaikka drinkeille. Koen, että esimerkiksi kun storyissäni jaan arkisia palojani aamupuurosta tai kun keikun keinussa Hästensin -tohvelit jalassa, ei se ole sellaista materiaalia, jota haluan jakaa työkavereilleni. He voivat seurata LinkedIn-päivityksiäni tai Twitter-accountiani, mutta eivät FB- tai Instagram-tiliäni. Ne ovat liian henkilökohtaisia minulle.

Olen vain ehkä liian vanha enää selittämään jollekin ihmisille, että miksi jaan mitäkin minäkin päivänä ja siihen, että en voi olla oma itseni loukkaamatta ketään. Kaikkia on vaikea miellyttää, mutta en halua, että joudun työpaikalla enää selittämään yhtään mitään tekemisiäni ja puolustelemaan aurinkoisia kuviani, vaikka pihalla sataa räntää.

Tämän kokemuksen takia, olen aika tarkka siitä kenelle kerron omasta IG-tilistäni tai varsinkaan kenet hyväksyn FB:iin. Vaikka näissä kanavissa ei ole mitään salaista, olen huomannut, että joitakin ärsyttää nämä asiat, joten en sekoita näitä kahta maailmaa enää toisiinsa. Parempi näin. Ehkä tilanne olisi toinen, jos olisin luovalla alalla, mutta kun en ole, en usko, että saan ymmärrystä Pinterest-elämääni, joka on vain se toinen puoli oikeasta elämästäni :)

Follow me on:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin,  SoundCloud and Twitter

Jatkan näillä uraan liittyvillä asioilla, sillä women in tech -tapahtumassa puhuimme myös siitä, että millaista on olla nainen Hollannissa, jos haluaa uran sekä perheen. Kun on nähnyt muutaman eri maan tavan elää, ymmärtää, että miksi Hollannissa esimerkiksi on niin paljon naisia kotona tai miksi ranskalaiset naiset saattavat olla vähän väsyneemmän näköisiä.

Puhuin tästä aiheesta myös Instagram-storyssäni, että miten Hollannin, Ranskan ja Suomen välillä on hurja ero äitiyslomassa ja siinä, miten käytännössä arki rakentuu. Suomessa saatetaan vierastaa sitä ajatusta, että lapsi menee tarhaan 9 kuukauden ikäisenä, kun taas täällä vieroksutaan sitä, että nainen tekee viisi päiväistä viikkoa. Tai, että nainen käy edes töissä.

Toisen maailman sodan jälkeen Hollannissa on ajateltu, että on jollain lailla luksusasemassa, jos ei naisen tarvitse käydä töissä, vaan hän on lasten kanssa kotona. Vieroksun ehkä tämän kaltaista ajattelumallia, koska olen suomalainen ja olen tottunut siihen, että nainen käy samassa määrin korkeakoulut ja hänen on mahdollista olla hyvässä työssä, vaikka lapsia onkin.

Suomessa elämä on rakennettu niin, että nainen voi saada sekä uran ja perheen. Meillä julkinen lastenhoito pelaa hyvin ja se tukee elämää, jossa nainen ei jää miehen uran varjoon tai riippuvaiseksi miehen tuloista. Kuuntelin hollantilaisten naisten mielipiteitä tästä, ja moni koki, että on käytännössä mahdotonta saada kumpikin, ura ja perhe. Tai ainakin niin, että kumpikin perheenjäsen olisi hyvässä työssä samaan aikaan ja kuulin monta esimerkkiä siitä, miten perheessä oli vuoroteltu vuosien saatossa urapolkujen osalta juurikin lapsien takia.

Lastenhoitokustannukset ovat Hollannissa korkeita ja jos ei taloudellisesti pysty palkkaamaan au pairia tai nannya, on naisen jäätävä usein kotiin tai tehdä osa-aikaisesti töitä. Naisen odotetaan palaavan töihin yleensä kolmen kuukauden jälkeen lapsen syntymästä ja yleensä näin on myös esimerkiksi Ranskassa.

Kun kerroin, että Suomessa nainen voi olla kotona 9 kuukautta ja jossain tapauksissa myös mies ottaa vastuun lapsen kanssa kotona olemisesta, monien suut ja silmät aukesivat. Tämän jälkeen ihmeteltiin myös, että nainen saa myös jatkaa työpaikassaan eikä hän saa tuon ajan aikana potkuja? Toki näinkin voi varmasti joskus käydä, mutta yleensä naisen asema on Suomessa turvattu äitiysloman aikana.  Tähän kysymykseen varmasti vaikutti suuresti ala, jolla olemme, sillä tech-ala ei ole aina niin naisystävällinen ja sen takia juuri tällaisia foorumeja on tehty, jotta saisimme jakaa kokemuksia ja keskustella näistä asioista.

Suomen mallia myös kyseenalaistettiin hieman uran kannalta, sillä koettiin, että nainen on liian kauan poissa töistä ja että lastenhoito jää kokonaan tällaisissa tapauksissa naisen työksi. Tähän tosin vastasin, että Hollannissa jos nainen jää kotiin kokonaan, eikö ne lapset silloinkin jää kokonaan naisen harteille.

Hyvä ystäväni on kahden lapsen äiti ja hän on alun perin libanonilainen, mutta on asunut Pariisissa a Yhdysvalloissa pitkän tovin. Hän on minua hieman vanhempi ja heillä on kaksi tytärtä ja en kerta kaikkiaan ymmärtänyt miten hän Pariisissa selvisi kansainvälisestä urasta ja kahden lapsen äitinä olemisesta. Hän palasi töihin kummankin lapsen kohdalla kolmen kuukauden jälkeen ja jatkoi reissaamista kerran viikossa saman tien. Heillä ei myöskään ollut nannya tai au pairia iltaisin auttamassa, vaan mies oli lasten kanssa kotona, sillä aikaa, kun hän reissasi. Nostan hattua hänen jaksamiselleen varsinkin, kun tiedän, että miten vaikea kaupunki Pariisi on elää ja miten paljon aikaa kuluu nimenomaan paikasta toiseen liikkumiseen.

Koen, että erilaisista tavoista elää on tärkeä puhua, jotta ymmärtäisimme että moni asia on eri tavalla hyvinkin lähellä Suomea. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää, vaan jokaisen pitää elää sellaista elämää, kun henkilökohtainen tilanne antaa myöden. Turha tuputtaa omia elämänohjeita toiselle, jos ne eivät sovi tiettyyn tilanteeseen tai maahan. Vaikka se suomalaisesta voi kuulostaa pahalta, että alle puolivuotias lapsi laitetaan tarhaan, ihan hyvin ystäväni ranskalaiset prinsessat ovat kehittyneet esimerkiksi ja niin kuin moni muukin Hollannissa tai Ranskassa, vaikka äiti ei kotona olisi ollutkaan ensimmäisenä vuotena. Ollaan siis ymmärtäväisiä muiden maiden tavoille ja toisten valinnoille.

Olette pyytäneet  todella paljon uraan liittyviä postauksia. Olin toissa viikolla women in tech -tapahtumassa, jossa puhuttiin paljon uraan liittyviä asioita, haluaisin kirjoittaa muutamasta niistä. Yhden trackin aihe oli ”why women turn on each other” ja koin sen yhdeksi mielenkiintoisimmista aiheista tapahtumassa.

Jokain track alkoi 45 minuutin paneelilla, jonka jälkeen kävimme aiheita läpi pienissä ryhmissä tunnin ajan. Viimeiset 15 minuuttia kävimme läpi jokaisen ryhmän mietteitä aiheesta, joten kyseessä ei ollut pelkkä paneelikeskustelu. Todella hyvä formaatti tämänkaltaisiin tapahtumiin ja uskon, että tämä eventti antoi monelle, eikä pelkästään minulle niin paljon.

Minulla on työelämässä ollut onni, sillä olen tehnyt töitä upeiden ja toisia eteenpäin puskevien naisten kanssa. Jokaista meitä on varmasti kiusattu jossakin vaiheessa koulutietä, mutta työpaikalla olen aina saanut olla hyvien tyyppien kanssa. Varsinkin hyvien naisten.

Kaikilla paneelin naisilla ei ollut aina käynyt yhtä hyvä tuuri mitä minulla ja kävimme keskustelua mistä se johtui. Miksi naiset  (varmaan myös miehet) käyttäytyvät toisia kohtaan huonosti. Miehet ehkä puhaltavat pelin poikki ja asia sovitaan saman tien ennen kuin asiasta ehtii tulla ns. ongelma. Toki tiedän naisia myös ja kuulun heihin myös itse heihin ja kysyn suoraan, että onko joku vinossa, jos koen, että ilmapiirissä on muutoksia.

Yksi asia minkä minä ainakin koen henkilökohtaisesti jokseenkin todella hölmöksi ajattelutavaksi on, että mietimme naisina, että meillä on vain joku tietty kiintiö, jonka on mahdollista päästä johtoryhmään. Jos johtoryhmässä on 10 ihmistä, on naisia niistä kaksi, jotta saadaan diversiteetti-mittarit edes jollekin tolalle.

Kysyin teiltä Instagramissa, että millaisia johtoryhmiä teillä on yrityksessä, jossa olette töissä ja 517 vastaajasta 81% työskenteli yrityksessä, jossa naisia on johtoryhmässä. Toki on hienoa, että Suomessa teidän kesken numero on näin korkea, mutta kyllä minua vieläkin ihmetyttää, että miten jokaisessa yrityksessä ei Suomessa vuonna 2018 ole myös naisia johtoryhmässä. Luulisi, että jokaisessa yrityksessä diversiteettiä mitattaisiin nimenomaan myös tällä tasolla. Meitä myös haastettiin siitä, että näemme sen usein niin, että naisia näkyy väin niin sanotusti pehmeämmissä rooleissa (viestintä ja markkinointi) eikä esimerkiksi myyntijohtajan roolissa.

HR:ltä oli käytännössä kielletty tulemaan tähän tapahtumaan kuuntelemaan sekä rekryämään, niin pystyimme olemaan todella avoimia ja kertomaan omia kokemuksia, odotuksia sekä ajatuksia ilman, että pitäisi pelätä mitä joku ajattelee sanomisistamme. Tämän takia tapahtumassa oli ihan mieletön ilmapiiri, kun kaikista asioista pystyi puhua ääneen.

Meitä kannustettiin etsimään tapahtumasta uusia polkuja, uusia esimiehiä ja ajattelumalleja jokapäiväisiin töihin. Löysin omaan yritykseeni todella hyvän kandidaatin teknisempään rooliin ja toivon, että voin auttaa häntä löytämään seuraavan urastepin. Jokaista ei voi auttaa, mutta jos jokainen auttaa edes yhtä naista etenemään, pääsemme niin paljon pidemmälle.

Follow me on:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin,  SoundCloud and Twitter

Viime viikolla olin women in tech -tapahtumassa puhumassa ja kuuntelemassa erilaisia sessioita liittyen töihin, diversiteettiin, blockchainiin ja vaikka mihin. Viime viikko oli ehkä paras viikko ikinä itsetutkiskeluun ja inspiroitumiseen. Eri sessioissa vaihtuivat puhujat ja tapahtuma ei ollut yhden yrityksen järjestämä, joten perspektiivi ei ollut jonkun tietyn yrityksen suusta, vaan jokainen tarina ja track olivat hyvin erilaisia.

Yksi suosikkiaiheistani oli ”What would Chad do”, joka keskittyi aiheeseen, että me naiset emme välttämättä aina uskalla pyytää tarpeeksi palkkaa, isompia tehtäviä tai vastuita. Chad oli kuvainnollisesti 35-vuotias mies, joka hakee paikkaa, vaikka kompetenssia ei välttämättä ole ja samalla pyytää kaksinkertaisen palkan.

Monessa kohtaa me naiset emme hae paikkaa, jos emme täytä useampaa tai jokaista kohtaa, joka on vaatimuksissa. Ajattelemme usein todella perfektionistisesti monissa asioissa ja tämä on yksi niistä. Pakko osata kaikki jo ennen kuin roolia hakee, että varmasti pärjää. Fail, siinä roolissa oppii tekemällä.

Olen käynyt hyviä keskusteluja teidän kanssa Instagramin storyissä koko viime viikon aikana liittyen aiheisiin mitä viime viikolla puhuimme. Yksi asia mikä nousi selvästi esiin niin eri trackeillä kuin myös pollissani, että moni nainen oli saanut ylennyksen tittelissä, mutta se ei näkynyt palkassa. Tämä oli ehkä yksi naurettavimmista asioista mitä olen koskaan kuullut. Kuka tahansa voi keksiä isomman tittelin, jos haluaa, mutta jos vastuualueet laajenevat, palkan pitää nousta. Monelle teistä oli myös käynyt näin.

Yksi naisista kenen kanssa olin samassa ryhmässä oli ollut samassa positiossa neljä vuotta ja palkka oli noussut minimaalisesti viime vuosina. Kun hän meni korjaamaan asioita HR:n kanssa, HR sanoi että hänellä on selkeä näkemys mitä mistäkin tittelistä maksetaan myös kyseisen yrityksen ulkopuolella. Nainen haki samanlaista positiota kilpailevasta yrityksestä ja palkka oli kuukaudessa 1500 euroa korkeampi. Kannattaa siis kysellä myös ulkopuolelta ja antaa omalle yritykselle palautetta, sillä juuri tämän kaltaisten asioiden takia yritykset menettävät talenttia ja työntekijöiden sitoutumisaste laskee.

Tästä tuli mieleen, että tarjotaanko miehille ylennyksiä ilman palkankorotuksia? Olisi mielenkiintoista kuulla myös miesten kanta tähän. Naisille niitä selkeästi jaellaan, mutta jotenkin uskon, että näin ei ole usein miesten kohdalla.

Eli ensi kerralla, kun olet hakemassa työpaikkaa tai uutta roolia, ei ole tärkeää, että osaat kaikki jo ennen kuin olet siinä roolissa. Tai jos olet menossa palkkakeskusteluihin, ei ikinä nimeä ensimmäiseen paperiin vaan siitä se neuvottelu vasta alkaa. Ensimmäinen tarjous on vähin mitä yritys tarjoaa. Ja ei ole suinkaan niuhottamista keskustella korkeammasta palkasta, vaan neuvottelu asettaa hyvän kuvan miten arvokkaaksi koet työpanoksesi ja antaa myös yritykselle hyvän lähtökohdan ymmärrykseen siitä mihin olet tyytyväinen.

Yhteistyössä Asennemedia & UKKO.fi

Moni ystävistäni ja tuttavistani ovat myös kevytyrittäjiä vaikka ovat päivätöissä. Myös itse olen ansainnut päivätyöni ohella blogistani tuloja jo monena vuonna ja uskonkin, että tulevaisuudessa meidän virtuaalisissa käyntikorteissa lukee päivätyön lisäksi myös jotakin muuta kuin pelkän yrityksen antama titteli.

Nykyaikana moni tekee tietotyötä, joka on helposti muutettavissa lisäansioksi omalla ajalla. Lisäansioita kertyy konsultoinnista, puhujapalkkioista, koodaamalla nettisivuja, hääkuvaajana tai minun tapauksessani bloggaamalla. Joskus se sivutyö tosin voi viedä mennessään mielenkiinnon ja palon takia niin kuin esimerkiksi Caritan tapauksessa.  Jos sivutyöstä alkaa saamaan sen verran palkkaa, että sillä pärjää ja samalla antaa itselleen sellaisen elämäntyylin mitä tavoittelee, niin päivätyö toimistossa voi jäädä toissijaiseksi.

Olen nähnyt tämäntapaista trendiä varsinkin Yhdysvalloissa, mutta oman sukupolveni ihmiset ovat rohkeita tekemään tämänkaltaisia valintoja ja moni ystävistäni ovat alkaneet yrittäjiksi. Olen myös itse torjunut työpaikkoja sen takia, että minun olisi pitänyt lopettaa blogini. Ensinnäkin minusta yhden työn malli on jokseenkin vanhanaikainen ja olen sitä mieltä, että silloin kun ihminen kokee onnistumisia elämässä eri alueilla, on hän onnellisempi ja kyvykkäämpi onnistumaan myös monilla muilla aloilla. Toiseksi, minusta on kohtuutonta pyytää toista lopettamaan jotakin sellaista, mikä on vahvasti osa toisen identiteettiä. Ei kukaan pyydä ketään lopettamaan urheilua työn takia, niin miksi minun pitäisi lopettaa kirjoittaminen? Kolmanneksi, olen oppinut jakamaan aikani siten, että päivätyöni ei häiriinny. Sen ajan mitä toinen käyttää katsomalla televisiota, sijoittaen, lenkkipolulla tai lasten harrastuksissa, minä olen käyttänyt kirjoittamalla. Jokaisen oma valinta mihin aikansa käyttää.

Seuraan  Facebookissa Vauras Nainen-  ja Naisyrittäjät -ryhmiä ja keskusteluissa toistuu monesti sama teema; miten saada lisäansioita ja tulla varakkaammaksi. Lähtökohtaisesti tilanne on kumminkin se, että sillä pelkällä normaalilla ansiotyöllä ei kovastikaan rikastuta. Harvalle meistä jää kuukausittain verojen jälkeen tuhansia tilille säästöön, ellei ole pörssiyrityksen johdossa. Sen takia kevytyrittäjyys on oiva tapa tehdä lisäansioita palkan lisäksi ja tämä on syy miksi minä olen kirjoittanut blogia. Muutama tuhat euroa normaalin palkan lisäksi kuukaudessa blogista on ollut minun tapani elää omanlaistani elämää ja saada rahaa säästöön. Sen takia kannustankin kaikkia miettimään mikä voisi olla se oma osaamisalue, jonka kautta voi kerätä tilille hieman puskuria joiden kautta voi lähteä vaikka sijoittamaan asuntoihin, rahastoihin tai vaikkapa taiteeseen. Tai yksinkertaisesti elämään hieman leveämmin ja syömään hieman paremmin. Seuraamissani ryhmissä ei pelkästään saa vinkkejä säästämiseen, vaan kevytyrittäjien tai kokoaikaisten yrittäjien kertomukset ovat myös oiva inspiraatio niin sinulle kuin minulle, että miten omaa osaamista voi hyödyntää jotta palkkatyön lisäksi tulee muita ansioita.

Monesti mielletään, että yrittäminen on vaikeaa ja en sitä todellakaan kiellä, mutta aina se ei tarkoita ison varaston hallitsemista, vain oman kalenterin ja voimavarojen. Sen takia UKKO.fi on oiva tapa kokeilla, että onko itsestä yrittäjäksi ja miltä se oikein tuntuu päivätöiden ohella.  UKKO.fi mahdollistaa omien ideoiden kokeilua sekä myöskin mahdollisuuden ryhtyä yrittäjäksi asteittain eikä kertarysäyksellä.

Oli kyse sitten palvelusta tai tuotteesta, sitä kannattaa testata ennen kuin laittaa kaikkea peliin ja sen takia on mahtavaa, kun omaa ideaa voi testata ja kaiken yrityksen pyörittämisen voi ulkoistaa UKKO.fi -palvelulle. Näin ylimääräistä aikaa tai vaivaa ei mene yrityksen pyörittämiseen, laskuttamiseen tai maksujen miettimiseen.

Toinen asia mitä aina painotan myös, on oman jaksamisen kokeilu. Kaikille raha ei ole välttämättä se tärkein motivaattori, vaan omaa aikaa vaalitaan pankkitiliä enemmän. Sen takia yritän tuoda sitä seikkaa esiin, että koska bloggaan, luovun monesta muusta asiasta. Minulla ei ole viimeiseen kahdeksaan vuoteen ole ollut yhtäkään normaalia kahden viikon lomaa, sillä blogi on seurannut minua kaikkialle. Herään sunnuntaisin normaalisti aikaisin, että ehdin tehdä postaukset ennen kuin voin nauttia vapaapäivästä. En tiedä voiko näin sanoa, mutta on onneni, että mieheni tekee töitä yleensä klo:21 asti tai on matkoilla, niin voin tehdä blogiani rauhassa ilman että kukaan ärsyyntyy. Jos asuisin Suomessa tai meillä olisi lapsia, olisi jostain tietenkin luovuttava, mutta vielä en ole onneksi joutunut luopumaan mistään. Sen takia suosittelenkin miettimään kevytyrittäjyyttä myös siltä kannalta, että miten oma jaksaminen antaa periksi. Viikonloppuisin valokuvaajana oleminen tai muutaman kerran kuukaudessa puhujana oleminen ei tosin ole joka päiväistä, mutta tuo muutaman tuhannen lisää tilille joista voi nauttia sitten vaikka kesälomalla.

Blogini on myös ollut henkireikäni muuttojen välissä, kun olen ollut ilman päivätyötä. Ymmärrän, että moni pitää olla kotona eikä näe ongelmana expat-tilanteessa vain yhtä tilipussia, mutta koen olevani onnekkaassa asemassa, että olen voinut tienata rahani blogin kautta, kun olemme olleet maiden väleissä.  Monesti joudun myös tätä asiaa hieman valottamaan keskusteluissa, että myös blogilla tienaa nykyään ihan kivasti ja joskus jopa enemmän mitä päivätöistä.

Oma näkökenttäni kevytyrittäjyyteen on hivenen ehkä kapea, sillä ympäriltä löytyy konsultteja, graafikoita, valokuvaajia ja bloggaajia, mutta mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, kun niitä alkaa miettimään. Amsterdamissa on todella paljon yrittäjyyttä ja esimerkiksi moni rekrytointikonsultti täällä on yrittäjä, eikä enää yrityksen palveluksessa. Näin on myös monen markkinointityön kanssa. Uskon myös, että tämä on juuri se suunta, minne ollaan Suomessa myös pian menossa, sillä näen omassa ikäryhmässäni varsinkin tämän suuntaista liikehdintää.  Työssä ja sen merkityksessä on käynnissä suuri murros ja se näkyy ainakin minulle todella selvästi. Olemme monen eri asian asiantuntijoita ja meidän on opittava koko ajan lisää asioita, jotta pysymme perässä. Tässäkin asiassa kevytyrittäjyys on mieletön tapa oppia uusia asioita ja vahvistaa omaa osaamistaan.

UKKO.fi huolehtii puolestasi kaikesta laskutuksesta viranomaisilmoituksiin. Kun ensimmäiset askeleet ovat tehty helpoiksi, on unelman tavoittelu helpompaa. Monesti yrittäjyys on meillä Suomessa varsinkin jollain lailla pelottavaa, mutta UKKO.fi :n kautta saa apua  oman työn hinnoittelusta markkinointiin. Sivuilla on myös palkkalaskuri, jonka kautta näkee, miten palkka rakentuu ansaitusta summasta.

En ehkä ole koskaan ollut se tavanomaisin ihminen mitä uraan tulee. Olen tehnyt paljon kaikenlaisia asioita, mutta blogi on seurannut minua opiskeluista asti enkä koe, että blogini pitämistä ihan heti lopettaisin. Saanhan taloudellisten ansioiden lisäksi tästä työstä niin paljon muutakin itselleni; teidät ja mielettömiä kokemuksia.

Toivon, että tämä postaus antoi teille rohkeutta miettiä omaa osaamista ja sen hyödyntämistä taloudellisti. Yrittäjänä oleminen ei välttämättä tarkoita harmaita päiviä, ison varaston järjestämistä ja stressaavia laskutushetkiä. Kun laskutuksen ja maksut hoitavat joku muu, voit sinä käyttää oman aikasi jakamalla tietotaitoasi ja saamalla palkkaa päivätyösi lisäksi. Asioita oppii ja oivaltaa vain kokeilemalla ja eihän sitä tiedä, että seuraava askel uralla olisikin yrittäminen :)

Follow me on:

Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin,  SoundCloud and Twitter