Illallinen ystävän kanssa kevyin keskusteluin ja kuplin

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Kaupallinen yhteistyö, TaittingerRoster  Asennemedia

Minulla on aina suhteellisen tiivis aikataulu, kun olen Suomessa. Se on toisinaan helppoa, kun voi vain keskittyä suorittamiseen eikä tarvitse poukkoilla paikasta toiseen. Mutta myös välillä uuvuttavaa kun ei ole hetkeäkään omaa aikaa. Viime suomivisiitillä tein kahdet työt ja juhlin kahdet häät niin viikkoon ei juuri mahtunut kovinkaan spontaaneja hetkiä. Onneksi tosin ehdin nähdä Caritan yhden illan aikana mitä ihanimmissa tunnelmissa upean illallisen kera.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Olen aiemmin käynyt Rosterissa lounaalla,  mutta viime kerralla nautimme illallisen Taittinger -samppanjan kanssa yhteistyössä. Ilta oli mitä kaunein niin kuin kuvista näkyy ja itseasiassa innostuin valokuvaamisesta taas näiden kuvien takia. Luovaan työhön kaipaa välillä inspiraatiota, oli se sitten kirjoittaminen tai kuvaaminen, ja tuo ilta Rosterissa antoi minulle kipinän taas kuvaamiseen.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Syy miksi pidän matkustamisesta tai liikkeellä olosta on nimenomaan valokuvaaminen. Vaikka minulla ei blogia olisi, kulkisin silti kamera mukanani joka paikkaan. Nämä Rosterissa ottamani kuvat ovat sellaiset, että voisin mielelläni printata ne ja laittaa seinälle. Iloinen olen siis illasta niin monesta syystä. Tärkeimpänä kumminkin, että sain viettää hetken Caritan kanssa.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Usein kysytte, että mitä samppanjoita voin juoda ja Taittinger-samppanjaa ei ole kirkastettu äyriäisillä, joten se sopii minulle ja elimistölleni. Olen todella tarkka yliherkkyyteni takia, että mitä kuplia juon ja Taittinger sopii onneksi minulle.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

En ollut nähnyt Caritaa pitkään pitkään aikaan, niin söimme viiden ruokalajin illallisen kera Taittinger-samppanjan. Rosterissa on myös mahdollista tilata upeita samppanja-cocktaileja, mutta me olimme tyylillemme uskollisia ja nautimme illallisen klassisesti upean samppanjan kera. Mutta jos etsit Helsingistä samppanjapohjaisia cocktaileja, suuntasin Rosteriin.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

 

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Koko illallinen oli yhtä ilotulitusta ja maut olivat meille aivan täydellisiä. Niin kuin kuvista näkyy, annokset olivat myös ihan äärettömän kauniita. En malttanut olla ottamatta kuvia, sillä kaikki värit ja pienet yksityiskohdat sointuivat niin kauniisti yhteen.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Oma suosikkini ja kai myös Caritan suosikki taisi olla gnocchi- lautanen mustilla torvisienillä. Gnocchi-annos kuuluu menuun, mutta on kuulemma niin suosittu annos, että sitä kysellään usein myös menun ulkopuolelta. Ensi kerralla, kun tulen Suomeen, toivon saavani samanlainen herkku-lautasellisen. En ole aiemmin ollut gnocchien suurin ystävä, mutta Rosterin annos oli kerrassaan taivaallinen. Jos joku tietty asia jäi viime Helsingin matkalta mieleen häiden lisäksi, oli se ehdottomasti tuo annos. Käy ihmeessä kokeilemassa.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

 

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

 

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Nautimme muutaman tunnin ihanassa syysillassa hyvin syöden ja suunnittelimme seuraavia reissuja ja updatesimme kuulumiset muutaman kuukauden jälkeen. Vaikka puhumme tai viestittelemme lähes päivittäin, on ihan eri asia nähdä kasvotusten. Yleensä päivitämme kuulumiset kotitoimistollamme eli jommankumman sängyssä tai sohvalla, niin oli virkistävää nähdä kauniimmassa ympäristössä laatuajan kanssa. Tällaiset hetket ovat kultaakin kalliimpia kun ei asu ystävien kanssa samassa maassa.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster
r

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

Valitsimme jälkiruoaksi kaksi hyvin erilaista annosta, Carita suklaisen, minä kardemummaisen. Maut olivat mitä täydellisimmät yhdessä samppanjan kanssa. Pidin erityisesti Caritan valitsemasta suklaajälkiruoasta ja ensi kerralla valitsisin sen, sillä se oli aivan totaalisen täyteläinen ja rikas suklaaherkku.

Avec Sofié blog x Taittinger x Roster

 

Pidin Rosterin tummemmasta ilmeestä, ja minulle tuli jokseenkin Kööpenhamina-fiilis siellä ollessa. Tummat sävyt yhdistettynä kultaisiin yksityiskohtiin saivat minut miettimään, että olen Helsingin sijaan Köpiksessä. Aiemmasta kerrasta en myöskään muista pientä lounge-baaria. Eli jos etsit tunnelmallista date night -paikkaa tai juhlallista ravintolaa, jossa tarjoillaan upean ruoan kera myös samppanjaa, menisin ehdottomasti Rosteriin.

 

Valviran ohjeistusten mukaan alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista, muut kommentit tervetulleita. 
Please leave a comment

Suomalainen brunssi Löylyssä kera ranskalaisten kuplien

Kaupallinen yhteistyö, Taittinger, Löyly  Asennemedia

Suomessa ollessa oli agendalla häiden lisäksi myös muita ihania hetkia. Ensimmäisten häiden aamuna menimme Löylyyn samppanjabrunssille yhdessä Taittingerin kanssa. Oli ihana näyttää miehelleni Suomi upeassa syksyisessä aamussa kauniin aamiaisen ja kuplien kera. Vaikka mieheni käy usein Suomessa, ei hän oikein pääse rentoutumaan tällaisissa ihanissa merkeissä siellä ollessa. Sen takia, kun Suomessa olemme, on mahtavaa päästä näyttämään hänelle eri paikkoja ja maistattamaan erilaisia ruokia, joita Suomella on tarjota.

 

Näin aamiais- ja brunssi-ihmisenä olin todella onnellinen tästä yhteistyöstä, sillä Helsingissä ollessa elo on aina jokseenkin hektistä. Oli siis ihana olla vain ihan rauhassa aamiaisella ystävien sekä kummitytön kanssa.

Samalla porukalla olimme myös tasan neljä vuotta sitten samana viikonloppuna Champagnessa road tripillä. Ystävämme tulivat Pariisiin pidennetyksi viikonlopuksi ja vietimme päivän Champagnessa eri paikkoja kierrellen ja samppanjaa maistellen.  Silloin ei ollut vielä kummityttöä, mutta ensi kerralla otamme hänet varmasti mukaan.

Tämä brunssi oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun olen ollut Löylyssä kunnolla ja miten tunnelmallista siellä myrskyisenä syysaamuna olikaan? Ei siis kannata mennä Löylyyn vain aurinkoisena päivänä, sillä takkatuli ja myrskyiset aallot loivat todella upean tunnelman. Kun pimein aika koittaa, kannattaa viikonloppuna siis suunnata tähän upeaan tilaan ja valmiiseen pöytään kotisohvan sijaan.

 

Samalla kun muistelimme road tripiä söimme ihanan suomalaisen brunssin Taittingerin kuplilla upgradettuna. Löylyn brunssi on monella tavalla aika suomalainen ja sen takia sinne on hyvä viedä myös ulkomaiset vieraat maistattamaan esimerkiksi muikkuja jylhässä ympäristössä. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun mieheni maisteli lapsuuteni perusjuttuja, eli savustettuja muikkuja.

Avec Sofié blog x Taittinger x Löyly

Smoothieiden ja muiden lisäksi Löylyn brunssilta löytyy tuoreita hedelmiä ja marjoja, jogurttia, raakapuuroa, erilaisia salaatteja, kalapöytä juustoineen. Leipätarjonta on myös hyvin suomalainen ja leipävalikoimasta löytyi minun onnekseni myös karjalanpiirakoita. Karjalanpiirakoita kun on pakko saada ihan joka kerta Suomessa ollessa.

Samppanja-brunssin suolainen osuus huipentui vohveliin, sillä omavalintainen vohveli kuuluu osaksi brunssia. Itse valitsin Eggs Benedict -vohvelin kylmäsavulohella, mutta muu pöytä valitsi vegevohvelin osterivinokkaalla ja nokkospestolla. Ihan mielettömän kauniit annokset!

 

Jälkiruokapöydän suosikiksi ainakin minulle nousi ehdottomasti mustikkapiirakka. Niin kun Storiessakin vilahti, meinasi mustikkapiirakat mennä parempiin suihin. Puolivuotias kummityttöni on kummitätinsä lailla hyvin nopea liikkeissään sekä ilmeisesti myös tulossa persoksi makealle, sillä pikkuinen meinasi viedä mustikkapiirakat lautaselta.

Löylyn ympäristö sopii myös lapsille ja meidät otettiin ihanasti vastaan perheen pienemmän kanssa. Lopuksi kummityttöni taisi olla niin uupunut kaikesta näkemästään, joten hän nukahti vaunuihin takkatulen viereen samalla kun me jatkoimme samppanjan maistelua ja herkuttelua.

 

Brunssin sisällön takia suosittelen brunssia erittäin lämpimästi myös teille, joilla on ulkomaisia vieraita käymässä, sillä maut brunssilla ovat puhtaita sekä suomalaisia. Miljöö on myös aivan parhainta mahdollista niin meille suomalaisille kuin myös turisteille. Kaupunkilaista Suomikuvaa parhaimmillaan.

Pöytä kannattaa ehdottomasti varata ennen kuin menee brunssille ja lisätietoja löydätte täältä. On upeaa, että Löylyssä on samppanja tuotu osaksi aamiaista. Brunssin voi siis nauttia halutessaan kera lasillisen Taittinger-samppanjaa tai Taittinger-mimosaa. Lisää menusta voitte lukea täältä.

Valviran ohjeistusten mukaan alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista, muut kommentit tervetulleita. 
Please leave a comment

Allas seapool ja paras aamun aloitus

On aamuja ja sitten on niitä vähän parempia Allas Seapool -aamuja. Olen aamuihminen ja minulla ei ole kovinkaan usein huonoja aamuja. Eli vaikka taivaalta tulisi mitä, aamuisin sisälläni paistaa aina aurinko. Se aurinko tosin paistoi myös torstai-aamuna, kun heräsin jo ennen kuutta, sillä minulla oli treffit ystäväni kanssa 06:30 vesijuoksun merkeissä.

Avec Sofié blog l Allas seapool

Avec Sofié blog l Allas seapool

 

Avec Sofié blog l Allas seapool

Joku voisi pitää minua ihan kahelina mummelina, mutta vesijuoksu on kuulunut minun harrastuksiini jo monen monta vuotta. Raahasin muun muassa aikoinaan vesijuoksuvyön jopa Aasiaan, kun olin Malesiassa vaihdossa. Siellä ei tosin tullut juostua, mutta uimahalleissa kylläkin.

Allas Seapool on ihana lisä Helsingin keskustan tarjontaan. Viime torstai oli ensimmäinen kerta, kun olin Altaalla polskimassa, mutta jos asuisin Helsingissä, olisi minulla varmasti 40 euroa (!!!) maksava kuukausikortti käytössä. Ihan sama paistaako vaiko sataa, vesi on lämmitetty, niin sinne on ihana pulahtaa.

Avec Sofié blog l Allas seapool

Juoksimme altaassa kaksi tuntia, eikä meitä olisi meinannut saada ulos sieltä millään. Oli ihana juoksennella, sekä vaihtaa kuulumisia samalla kun urheilee. Aurinko paistoi kirkkaana sekä lokit lauloivat taustalla. Mikä fiilis. Aamut ovat tosiaan ihmisen parasta aikaa.

Vesijuoksun jälkeen olimme aivan kuitti ja tarvitsimme hieman tankkausta, joten söimme aamiaisen myös Altaalla. Emme ottaneet uimari-aamiaista, vaan croissantit menivät näiden juoksijoiden napaan urheilusuorituksen jälkeen. Fiilis sen kuin parani kun otimme aamuiset auringonsäteet vastaan juodessamme aamukahvia.

Avec Sofié blog l Allas seapool

Avec Sofié blog l Allas seapool

Avec Sofié blog l Allas seapool

Pursuin tämän aamun jälkeen varmasti onnea ja iloa enemmän kuin aurinko säteitä, kun olin niin fiiliksissä. Aivan mieletön aamun aloitus ja paikka. Hyvä Helsinki kun olette saaneet tällaisen paikan, jossa urheilla ja vielä läpi vuoden.

Please leave a comment

Ravintolakierros laineilla

Pääsin kuluneella viikolla maistelemaan Kämp Groupin ravintoloiden erilaisia menuja. Kierroksemme alkoi Helsingin kattojen yltä, Ravintola Palacesta. Nautimme Palacessa lasilliset kuohuvaa ja kauden mauilla tehtyjä alkupaloja. Ravintola Palace tarjoilee Kämpin tavoin nykyään myös brunssia. Palacen brunssi on lauantaisin ja taidan mennä maistelemaan sen mitä pikimmiten ;)

Restaurant tour around Helsinki.

On Monday I was asked to a menu tasting of few different restaurants around Helsinki city center. Our tour began from restaurant Palace, which is situated in the hearth of Helsinki. You can sip a glass of bubbly and enjoy the beautiful city view at the same time.

Restaurant Palace:

Restaurant Särkänlinna:

Palacesta menimme veneellä Särkänlinnaan. Särkänlinnan upeassa miljöössä meille tarjottiin erilaisia alkupaloja sekä talon klassikko. Olen teille aiemminkin hehkuttanut Helsingin ja Espoon edustalla sijaitsevia pikkuruisia saaria ja viime maanantain jälkeen suosittelen kyllä niitä vielä enemmän. Venematkat kestävät ihan vain muutaman minuutin, mutta kun pääset perille, niin kaupunkimaisema on muuttunut idylliseksi merimaisemaksi.

From Restaurant Palace we took a few minute boat ride towards restaurant Särkänlinna. The boat rides takes only a few minutes from the city center, but when you arrive to these little islands the city setting changes to a idyllic countryside environment immediately. You lovely tourists should definitely do little island hopping while you are visiting Helsinki.

Restaurant HSS Boathouse:

Särkänlinnasta suunnistimme Helsingin Liuskasaareen. Menimme sinne Kaivopuistosta veneen kyyditsemänä, mutta olen sinne joskus kävellyt myös Uunisaaren kalliota pitkin. Boathouseen liittyy kiva tarina, sillä menimme sinne ensimmäisille treffeillemme noin seitsemän vuotta sitten. Ravintolan takana on ihana terassi jossa on valkoiset puutuolit ja silloin seitsemän vuotta sitten istuimme juurikin noilla tuoleilla ja katsoimme upeasti avautuvaa merimaisemaa. Pitäisi varmasti mennä taas vuosipäivänä Boathouseen syömään ;).

Suosittelen Boathouseen piipahtamista ihan terassimielessäkin, sillä hienompaa miljöötä saa Helsingistä hakea. Heidän ruokalistalta löytyy vaikka mitä herkkuja ja pääroukien lisäksi talo tarjoilee ihan älyttömän hyvää sitruunapossettia. Suosittelen maistamaan!

_______________________________________

Restaurant Boathouse is located near one of the main parks of Helsinki (Kaivopuisto). The boat ride from Kaivopuisto takes 3 minutes to this absolutely unique restaurant. Seven years ago we had our first dates at Boathouse. That’s why Boathouse has a special meaning to me. Behind the main building they have absolutely stunning terrace with white wooden chairs.  In those same white chairs we sat seven years ago  <3 Maybe I should take my darling to dinner again to that lovely restaurant.

Eating at Boathouse is highly recommend, but if you don’t have so much time you should definitely go there and sat at their lovely terrace. They have a lot of different things in their menu, but because I’m quite of a sweet tooth one thing you definitely should eat at Boathouse is their exquisite lemon posset.

Please leave a comment