Etelä-Ranska on ilmeisesti tänä vuonna teidän lomakohteenne. Etelä-Ranskaan liittyviä postauksia minulta pyydetään jatkuvasti varsinkin näin kesälomakautena, mutta varsinkin viimeisen kolmen viikon aikana olen saanut kymmenittäin kyselyitä. Olen vinkkejä aika paljon kirjoitellutkin ja ne löytyvät South of France -tagin alta. Olen yrittänyt katsoa, että kaikki teille relevantit postaukset nimenomaan löytyy tuon tagin alta, jotta niiden selaaminen olisi helpompaa. Tämän postauksen toteutan ehkä vähän eri lailla mitä normaalisti ja koostan omat suosikit nyt yhteen postaukseen. Viime kesänä koostin toivepostauksen teidän kysymyksistä ja Lomalle Etelä-Ranskaan: Toivepostaus Q&A -muodossa löytyy myös blogista.
Mitä Etelä-Ranskaan tulee, ohjenuorani on, että ei kannata yrittää mahduttaa kaikkea viikon lomaan. Joko olet Nizzasta oikealla puolella tai vasemmalla, mutta kaikkia paikkoja ei kannata yrittää saada mahtumaan viikkoon, tai muuten voi loma mennä autoiluksi. Eli suosittelen miettimään viikolle, vaikka kolme paikkaa missä haluaa käydä, jotta ehtii myös lomailla.
Missä yöpyä Etelä-Ranskassa?
Kysymyksen missä kannattaa yöpyä saan varmastikin 100 kertaa vuodessa. Itselläni ei ole Nizzasta tai vaikka Antibesistä vinkkejä, mutta on muutama paikka, joissa olen ollut yötä Etelä-Ranskassa. Talon vuokraamista myös kannatan, mutta minulla ei ole siihen sen kummempia vinkkejä. Eli Air BnB:n tarjonta kannattaa katsoa. Tässä kumminkin omat suosikkini Rivieralle ja Provenceen.
La Mas Cadille on ihana hotelli Mouginsin kylässä lähellä Cannesia ja olimme siellä viime kesänä muutaman yön. Paikka ei ole ehkä se sopivin lapsiperheille, vaan pariskunnille ja häämatkalaisille. Hotellista löytyy myös Michelin tähdillä varustettu ravintola, jota suosittelen kokeilemaan.
Jos ajelette Provencee, suosittelen Design B&B:tä keskellä ei mitään. Metafort B&B ei ole myöskään leikki-ikäiselle se optimi, sillä hotelli on kaukana kaikesta. Itse tosin rakastuin juurikin siihen, että Internet ei toiminut kunnolla ja että olin kaukana kaikesta keskellä vuoristoa. Metafort on noin 3 tunnin ajomatkan päästä Nizzasta ja paikka on täydellinen, jos pitää rauhasta, tykkää grillata omat ruokansa, nukkua tähtitaivaan alla ja olla paahtavassa auringossa.
Aix-en-Provence:ssa yöpyisin Le Pigonnet -hotellissa. Hotelli on aivan ihana paikka olla ja hotellissa on nimenoaan sellaista vanhanajan glamouria. Le Pigonnet -hotellista löytyy myös ravintola, joten sinne voi pistäytyä ihan vain drinkeillekin.
Beach clubs
Jos haluaa käydä hotelleissa lounaalla tai vaikka spassa, niin Saint-Jean-Cap-Ferratin Grand Hotel tai Antibesin Hotel du Cap-Eden-Roc ovat ihania hotelleja päiväkäyntiä varten. Päivä uima-allasalueella on n.100 euroa ja on ainakin minusta jokaisen euron arvoinen, sillä harvoin sitä pääsee noin upeissa maisemissa oleilemaan auringossa. Grand Hotellin palvelun taso on ihan mieletön ja harvemmin kukaan on aiemmin tullut pyyhkimään aurinkolaseja aurinkovoiteista. Liian hyvä palvelu -postaus avaa palvelukokemusta tässä hulppeassa hotellissa. Kun on kerran kokenut tällaisen palvelukokemuksen, niin on vaikea enää kyllä odottaa mitään enempää.
Jos eivät hotellien uima-allasalueet kiinnosta, kannattaa lähteä rannan tuntumaan beach clubeille. Omalta rannalta Villefranchesta löytyy yksi toissa vuonna avattu, jossa on paras ja modernein menu. Saint-Jean-Cap-Ferratista löytyy vakiopaikkani, eli Plage Passable sekä Paloma Beach. Viime kesän löytö oli Anjuna joka on Èze Bord du Mer:ssä.
Laventelipellot?
Mennäkö laventelipelloille, kun ollaan Etelä-Ranskassa? Tätä asiaa miettii teistä monikin. Suosittelen harkitsemaan kahdesti, jos lomaa on vain viikko, sillä pelloille on ajomatkaa sellainen 3 tuntia ja peltoja saa etsiä jonkun aikaa. Nyt on vielä aika laventeleille, mutta elokuussa en suuntaisi enää pelloille, sillä laventelit ovat kerätty silloin jo talteen. Eli vaikka kuvat pelloilta näyttävät hyvin sieviltä, on niille pääseminen ja niiden löytäminen aika työlästä. En siis suosittele, että pelloille lähtee päiväreissulle, vaan silloin kannattaa yöpyä Aix:ssa. Lavender fields in Provence -postauksesta voitte lukea lisää.
Viinitaloille?
Jos olette ajelemassa laventelipeltoja kohti, menisin Château d’ Esclans -viinitilalle. Viinitiloja on Provencessa paljon, joten kannattaa miettiä, että minne talolle haluaa mennä ja mikä osuu sille omalle reitille.
Shopping?
Mitä ja missä kannattaa tehdä ostoksia? En tiedä mistä johtuu, mutta itse menen yleensä tekemään ostokseni Nizzaan. Ja nyt en siis puhu ruokaostoksista. Nizzasta löytyy minusta parhaiten kaikki mitä minä etsin. Lempparisisustuskauppani on Flamant joka on 10 minuutin kävelymatkan päässä Galeries Lafayettelta. Kenkäni ostan Jean Charlesista, joka sijaitsee Avenue Verdunilla. Jos haluaa niin sanotusti jenkkimäisen ostoskeskuksen ulkotiloissa, menisin Polygone Rivieraan. Polygonessa on myös lapsille tekemistä, joten kukaan ei tylsisty, vaan kaikille on tekemistä. Polygoneen ajaa noin 45 minuutista Nizzasta.
Päiväretket
Mihin tehdä päiväretkiä? Etelä-Ranskassa etäisyydet ovat suhteellisen lyhyitä, joten voit olla aamulla Nizzassa rannalla, mennä lounaalle Monacoon sekä illalliselle Antibesiin. Päiväretkien sijainti riippuu varmasti todella paljon siitä mitä lomalta haluaa ja ollaanko lomalla kahdestaan vai lasten kanssa. Jos pitää hulppeista näkymistä ja vanhan kylän fiiliksestä Mougins, Saint-Paul de Vence tai Èze ovat ihania paikkoja päiväretkiin. Menton on myös oma suosikkini ja sieltä löytyy yksi maailman parhaimmista ravintoloista, Mirazur. Mirazur on Ranskan paras ravintola ja maailman kolmanneksi paras ravintola vuonna 2018.
Tein viime kesänä päiväretken myös Saint- Tropeziin ja pidin kylästä todella paljon, vaikka mielikuvani olivat kaupungista todella muoviset. Saint-Tropezissa yöpyisin White 1921 -hotellissa sekä kävisin Diorin Dior Des Lices -kahvilassa. Tie Saint-Tropeziin voi olla hieman tukkoinen kesä- ja heinäkuussa, joten lähtisin ajamaan Sainte-Maximeen aamulla, ja menisin Saint-Tropeziin veneellä välttääkseni isoimmat ruuhkat.
Teen usein myös päiväretkiä Cannesiin ja Antibesiin ja jos olette esimerkiksi Nizzassa, pääsee Cannesiin todella kätevästi junalla (niin kuin mihin tahansa paikkaan Etelä-Ranskaan). Cannesissa käyn yleensä mieheni lempipaikassa syömässä. Perinteinen ranskalainen ravintola, La Gavroche, on juuri sitä mitä ranskalainen bistro on parhaimmillaan. Ranskassa kokee usein ruoan kanssa pettymyksiä, mutta La Gavroche on aivan ihana, jo monessa eri polvessa toimiva ravintola.
Monaco
Monaco on varmasti monen listalla, kun mennään Etelä-Ranskaan. Itse en ole paikan suurin fani ja kovasti ihmettelen, että jos pelkästään siellä on viikon lomalla. Monaco on loppujen lopuksi aika tylsä paikka. Mutta nämä matkailujutut ovat niin henkilökohtaisia, että onneksi Etelä-Ranskasta löytyy kaikille jotakin. Jos käyn Monacossa, menen syömään lempiravintolaani Mozzaan, käyn lounaalla Nikki Beachin kattoterassilla tai Nobussa. Jälkiruoalla ja kuplilla Hôtel Hermitage Monte-Carlossa sekä illallisella Buddha Barissa. Monacossa järjestetään todella paljon erilaisia konsertteja ja kurkkaisin ne kaikki nyt kesällä, sillä viime kesän Jamie Cullumin konsertti oli ehdottomasti yksi kesän ihanimmista illoista. Jos haluat uimaan, menisin joko Nikki Beachille tai Monte-Carlo beach clubille. My Monaco picks -postaukseen pääsette tästä.
Autoilu
Olen lähinnä oppinut ajamaan kunnolla autoa vasta Etelä-Ranskassa. Ehkä vähän huono juttu(!). Ajokulttuuri on suhteellisen aggressiivinen ja liikenteessä on muitakin kuin autoja niin joutuu olemaan aika suhteellisen tarkkana. Jos mahdollista, niin välttäisin isoimpia teitä ja nauttisin serpentiinireiteistä, sillä pienimmillä teillä voi nauttia kauniista maisemista ja äkäisiä ranskiksia on vähemmän. Olen kirjoittanut postauksen liittyen autoiluun ja siihen pääsette tästä. Provence autoillen -postaukseen pääsette tästä.
Toivottavasti näistä oli apua, mutta mielelläni vastaan enemmänkin kysymyksiin, mutta toivon, että kysytte nimenomaan blogissa niin muutkin näkevät tärkeät tärpit sekä infot. Suosittelen myös lukemaan postauksiani South of France -tagin alta, sillä sinne olen kirjoitellut postauksia esimerkiksi Rotchildin upeasta villasta häiden alla , Grassesta tai Villa Ephrussi de Rothchildin kukkaloistosta myös muita kesälomalaisille tarkoitettuja postauksia. Tätä postausta kirjoittaessa on päässyt itsekin ihan lomatunnelmaan. Viikko vielä niin sitten alkaa minun lomani :)
Follow me on:
Facebook, Instagram, Pinterest, Bloglovin, SoundCloud and Twitter