Minä kuluttajana: mistä pihistän ja mihin panostan?

Avec Sofié Blog l Lapsen kasvatus eri maassa

Kysyin teiltä Instagramissa, että mistä haluaisitte lukea. Muutama teema nousi selkeästi esille ja yksi niistä oli säästäminen. Tämä on totaalisen henkilökohtainen mielipiteeni, mutta tuntuu kuin kulutustrendinä olisi nimenomaan se, ettei kuluta. Toinen selkeä trendi on säästäminen ja kolmas sijoittaminen. Tämän postauksen teema on, että millainen minä olen sitten kuluttajana ja säästäjänä.

Huomaan, että minulla on selkeästi tietynlaisia kausia, jolloin ostan enemmän, kuin toisina. Nyt Amsterdamiin muuttaessa olen tosin huomannut, että en osta vaatteita juuri ollenkaan enää. Täällä sääolot vaikuttavat niin paljon pukeutumiseen tai pukeutumattomuuten, että vaatteisiin minulla ei enää mene juuri ollenkaan rahaa. Ostan pari kauluspaitaa tai neuletta silloin tällöin, mutta muuten menen aika samoissa vaatteissa koko ajan.  Varsinkin Pariisissa vaatteisiin ja kenkiin meni enemmän rahaa, kun elämä oli erilainen ja ympäristö kannusti pukeutumaan kauniisti. Amsterdamissa tosin kannustusta ei tule ulkoapäin eikä sääolojen vuoksi. Valitettavasti. Enää siis ei menee 400 euroa ballerinoihin tai korkoihin.

Avec Sofié Blog l Lapsen kasvatus eri maassa

Sisustuksen suhteen olen myös aika perinteinen suomalainen. Kerralla kuntoon, niin ei koko ajan tarvitse olla uusimassa huonekaluja. Sisustusesineitä ja piensisustusta kyllä uusin, mutta isompia huonekaluja en. Aloin itseasiassa miettimään yksi päivä, että mitä ihmettä minä oikein seuraavaksi teen, kun koti alkaa olla valmis. Enää puuttuu uusi sänky ja se on tarkoitus myös olla sellainen, joka on meillä kotona seuraavat 10-20 vuotta ainakin.

Kulutan lähinnä matkailuun ja siihen kuluukin suurin menoerä kuukausittaisista tuloistani. Tänä syksynä olen menossa New Yorkiin, mutta joululoman olemme tänä vuonna ihan kotosalla. Viime vuoden Meksikon loman jälkeen suosin mieluummin lähimatkailua Euroopassa tai kaupunkilomia kauempana ja sen takia tänä talvena New York eikä paratiisisaari.

Miten sitten säästän? Säästän noin 30% kuukausituloistani joka kuukausi ja siirrän ne toiselle tilille. En ole myöskään koskenut blogista saamiini tuloihin kohta kahteen vuoteen vaan ne ovat tilillä. Rahoille toki saisi parempaa tuottoa muualta kuin omalta tililtä, mutta viime aikoina en ole ehtinyt paneutua osakkeisiin tai rahastoihin ja ne ovatkin vuoden 2020 suurin fokus. Elän siis suhteellisen pienesti, mutta sillä tavalla, että mistään välttämättömästä ei ole tarvinnut ikinä karsia.

Olenkin kuluttajana tai säästäjänä enemmänkin sellainen, että en laita rahaa turhaan. En ostele joka toinen kuukausi parin tonnin laukkua tai muutamien satojen kenkiä. Edelleen saatan niin joskus tehdä, mutta se on koko ajan vähenemään päin. Vuosi sitten ostin bonari-laukun, mutta tänä vuonna tuskin niin teen. Enhän ole käyttänyt usein sitä viime vuonna ostamaani, niin miksi haalisin lisää tavaraa kaappeihin?

Avec Sofié Blog l Classic Dior earrings & Dior Tribales

Muutto Pariisista Amsterdamiin ja muutto toukokuussa omaan asuntoon ovat saaneet minussa vastareaktion. En kerta kaikkiaan halua enää mitään sellaista mistä en oikeasti pitäisi ympärilleni. Tämä ajatus on viimeisen kahden vuoden aikana viitoittanut myös ostokäyttäytymistä. Ostan vain sen mitä tarvitsen enkä hairahda heräteostoksiin.

Mihin sitten panostan? Omat panostuksen kohteeni ovat nimenomaan kodin sisustuksessa. Mieluummin ostan 400 euron lakanat kuin laitan saman verran esimerkiksi jakkuun. Olen koti-ihminen ja se näkyy nimenomaan niissä kohteissa, joihin panostan. Ostan mieluummin myös kerralla sen mistä pidän kuin ostaisin väliaikaisia huonekaluja väliaikaiseen käyttöön. Esimerkkinä tästä on uudet yöpöydät ja kuinka olen elänyt neljä vuotta ilman yöpöytiä, koska en löytänyt aiemmin sellaisia mitkä halusin. Olen aina ollut tämänkaltainen kuluttaja ja se varmaankin johtuu myös siitä, että en niinkään nauti kaupoissa ravaamisesta vaan menen ostoksille vain silloin kun tarvitsen jotain.

Pihistän? Vaatteissa. Juhlavaatteisiin panostan mutta arkivaatteisiin en niinkään. En esimerkiksi omista yhteäkään housuja, joista olisin maksanut yli 100 euroa. Kenkiin ja asusteisiin panostan, vaatteisiin en. Moni minua ei niin hyvin tunteva ihan hämmästyy, että kuinka vähän minulla on vaatteita ja että miten ostan mieluummin miehelleni paitoja kuin itselleni. Kalleimman laukunkin olen ostanut miehelleni, en itselleni.

En koe, että tarkoituksen mukaan millään tavalla säästän tai pihistelen, en vain pidä turhasta kulutuksesta ja ainaisesta ostamisesta. Säästän myös vähän huomaamatta, kun en ole ostamassa koko ajan jotain turhaa. En siis mitenkään aktiivisesti säästä tai laskeskele budjettia. Ihailen tosin ihmisiä, jotka ovat kurinalaisia, mutta ylenpalttista pihistämistä en ymmärrä.

Haluaisitteko myös seurata, että jos seuraisin omaa kulutustani tarkemmin? Olisiko se teidän mielestänne mielenkiintoinen kulma lifestyle-blogiin? Toiveita saa mielellään kertoa :)

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment