If I were a guy

Ainakin te Pinterest-seurailijani tiedätte miten paljon pidän klassisesta miesten pukeutumistyylistä. Saa olla totta kai särmääkin, mutta klassisen tyylikäs pukeutumistyyli puree minuun aina. Se vain on niin, että naiset pitävät hyvin pukeutuvista miehistä ja viihdyn yleisesti ottaen paljon mieluummin miestenosastoilla kuin naisten. Miehille kun on aina tarjolla niin kauniita värisävyjä ja klassisia vaatteita joita ihastella.

frankkollaasi

Kuvat: Sand, Zara & Massimo Dutti.

Olin tässä vähän aikaa sitten paremman puoliskoni kanssa ostamassa hänelle vaatteita muun muassa Sandin Stockmannin osastolla ja olisin niin toivonut, että vaatteita olisi ollut myös vähän feminiinisimmissä malleissa, sillä olisin voinut kotiuttaa melkein jokaisen paidan, neuleen ja asusteen. Sandin osastosta inspiroituneena keräsin kollaasin keväälle jos olisin mies –teemalla. Tiedän, että blogiani lukee myös miehet joten yläpuolella on teille hivenen inspistä kevään pukeutumiseen.
frank4

Kollaasin vaatteet ovat kerätty Sandin, Zaran ja Massimo Duttin sivuilta, mutta lähinnä kollaasi henkii sitä tyyliä johon itse pukeutuisin jos olisin mies. Onneksi voin ujuttaa tätä inspiraatiota herraseni vaatekaappiin, sillä meillä kun on aika samanlainen maku ;) frank3

Jos olisin mies, niin minulla olisi aivan varmasti henkselit ja rusetti/solmukse aina kaulassa. En tiedä mikä siinä on, mutta värejä ja kuoseja kukkivat rusetit/solmukkeet ovat minun juttu. Niitä onkin näkynyt nyt niin monissa eri väreissä ja kuoseissa, että kesällä kukkivat kukkien lisäksi varmasti myös miesten kaulat :)  frank2

Näin klassisia vaatekappaleita ihastelevana pidän myös klassisista väreistä ja sinisen eri sävyt ovat miestenpukeutumisessa varsinkin mielestäni kaiken muun kulmakivinä. Siniset farkut, rento t-paita, bleiseri, huivi ja kivat kengät – ei siihen muuta tarvita. Vai mitä?

Please leave a comment

So keeping him

Huomenta ystäväiseni! Minulla on ollut tänä viikonloppuna kylässä työkaverini herra staffimus ja olenkin omistautunut tuolle kaverille koko sydämestäni. Kun tapasimme ensimmäisen kerran, niin hän vei kirjaimellisesti melkein jalat alta ;). Herra staffimus on todella energinen tapaus ja perjantaina jouduin ottamaan illalla jopa päiväunet (normaalisti tätä ei ikinä tapahdu), sillä karvainen energiapakkaus vei minun energiavarantoni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaiaamuna hän tassutteli minut hereille jo ennen seitsemää ja vietimmekin lauantaina koko päivän ulkosalla. Kiersimme kaupunkia 6 tuntia ympäri ja joimme esimerkiksi aamukahvit Esplanadin puistossa ja lounaaksi sushit Koffin puistossa. Olin ihan varma, että kaveri olisi kuuden tunnin kävelystä aivan poikki, mutta ei. Kun pääsimme taas kotiin niin sama leluilla leikkiminen jatkui ihan yhtä innokkaasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Recently Updated598

En ole ehkä koskaan tavannut noin huomionkipeää ja rakkautta osoittavaa hauvelia. Herra staffimus jakoi pusuja ja rakkauttaan jopa niin paljon, ettei minulla ollut ehkä kapasiteettia edes vastaanottaa kaikkea hänen osoittamaansa huomiota <3

Recently Updated599 Recently Updated600

Olen aina halunnut oman koiran, mutta sitten olen myös ymmärtänyt sen ettei minulla olisi vielä aikaa sellaiselle ja sen takia otankin aina hyvin mielelläni ystävien hauveleita hoitoon. Näitä viikonloppuhoidokkeja hoitaneena tulen joka kerta siihen lopputulokseen, että koiraihmiset ovat varmasti muita ihmisiä onnellisempia. On niin ihanaa kun joku tassuttelee koko ajan perässä häntä heiluen tai on ovella vastassa pusuja antaen <3

Please leave a comment

Best Lifestyle Blog?

“Näihin ihaniin blogeihin saatat uppoutua tuntikausiksi ja kadottaa ajantajusi. Pian huomaat, että tiedätkin jo mitä haluat syödä ensi viikolla, millaisen nojatuolin haluat olohuoneeseen, mikä laukku on ihan pakko saada heti ja mihin upeaan paikkaan reissaat seuraavalla lomalla. Jos haluat tietää, mikä on juuri nyt uusinta uutta muodissa, sisustuksessa ja ylipäätään ihan kaikessa, löydät oleellisen näistä blogeista.”

                  -Maria Veitola, tuomariston jäsen-

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomasin kalenteristani, että ensi viikolla juhlitaan suomalaisia blogeja. Samalla myös tajusin, etten ole teille edes muistanut kertoa, että olen ehdolla parhaimman lifestyle blogi –  ja readers choice -kategorioissa. Olenkin tästä ehdokkuudestani erittäin iloinen, sillä vierelläni on upeita blogikollegoitani ja ihania ystäviäni <3

Mitä Avec Sofié –blogi pitää sitten sisällään?

Sofié rakastaa matkustelua, joten aina mahdollisuuden eteen sattuessa Sofié pakkaa laukkunsa ja lähtee joko kaupunkilomille tai riisipelloille. Sofié rakastaa Italiaa yli kaiken, mutta kaukokohteista Sumatran Lake Toban rauhallisuus viehättää kaupunkilomailijaa. Barcelona sen sijaan kuuluu Sofién melkein joka keväiseen traditioon ja matkavinkkejä voittekin lueskella täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

20121025-1704175 Barcelona 20125 Barcelona 201210 Blogsu Desktop20
20121014-0901581

Sofié rakastaa ruokaa ja kauniita ruokakuvia. Blogin Sofié aloittikin käytännössä ruokablogina, mutta vuosien saatossa on blogin sisältö myös laajentunut. Kaiken vapaa-aikansa Sofié kumminkin viettää keittiössä kokkaillen ja kuvaillen.

Recently Updated517 Recently Updated518-1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Porvoo 20126

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_8925-1

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sofié on myös aikamoinen kotihiirulainen matkustamisesta huolimatta. Ikuinen sisustusprojekti on kokoajan käynnissä ja ideoita haetaan sisustusblogeista ja –lehdistä. Kaunis kattaus on myös puoliruokaa, joten suurena astiakeräilijänä Sofié panostaa myös kattauksiin intohimoisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Recently Updated439 Recently Updated509

Finlayson

Sofién tyyli sen sijaan on aika klassinen ja naisellinen. Ballerinakokoelmat pursuilevat korkokenkiä unohtamatta. Lempivärit menevät aina valkoisesta harmaaseen ja mustaan, mutta kesällä puetaan pastelleja ja huulet maalataan punaisiksi. Kaula koristellaan lähes poikkeuksetta suurella korulle ja korvat Efva Attlingin rusetein tai Tiffanyn sydämin. Sunnuntaisin tosin päivänasuna toimii poikaystävän vanhat housut ja villasukat ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Please leave a comment

Naiset IT-alalla

Olen mukana Indiedaysin ja Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen yhteistyökampanjassa. Saan teiltä aina silloin tällöin kyselyitä työstäni ja opinnoistani ja sen takia lähdin tähän kampanjaan mukaan enemmän kuin mielelläni. Blogityön ohella työskentelen IT-alalla ja sen takia tämä kampanja oli minulle enemmän kuin lähellä sydäntäni.

Saan todella usein kuulla kommentteja tyylillä ”siis sä koodat työksesi ?”. Ja totuushan on etten ole koodannut mitään työhön liittyvää, blogin takia kyllä ja välillä opetellut huvikseni, joten päivätyöni on kaikkea muuta kuin koodaamista. Uskokaa tai älkää, mutta sisäinen nörttini jopa haluaisi että se sisältäisi koodaamista, mutta työni on viestintää ja markkinointia eli kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Recently Updated188

Jos nyt saisin valita, niin ottaisin opintoihini mukaan teknillisen painotuksen lakiopintojen sijaan. Totta kai niistä pykälistäkin on hyötyä, mutta jos jotain tekisin opinnoissani toisin, niin valmistuisin teknillisesti painottuneeksi ekonomiksi. Onneksi näitä opintoja voi jatkaa avoimessa yliopistossa ja olenkin vahvasti miettinyt, että menisin töideni ohella takaisin kouluun ja opiskelisin vielä vähän lisää.

Tähän yhteistyökampanjaan liittyi myös ajatusten vaihtoa Jyväskylän yliopistosta valmistuneen ja IT-alalla työskentelevän naisen kanssa. Vietimme haastateltavani kanssa puhelimessa hetkisen ja kuuntelin mielelläni vähän jo kauemmin alalla olleen naisen kokemuksia ja uratarinaa.  Haastateltavani oli opiskellut Jyväskylän tietotekniikan laitoksella ja hän on edennyt IT-alalla hienosti ilman että olisi tarvinnut koodata päiväkään ;).

Olimme haastateltavani kanssa samoilla linjoilla, että yksikään päivä ei ole samanlainen. Kun työ on haastavaa, se pitää virkeänä ja mahdollistaa jatkuvan oppimisen, mikä minulle on henkilökohtaisesti aina se tärkein asia ihan kaikessa. Tarvitsen haasteita ja ympäristön mikä kehittää minua ja sen takia rakastankin kumpaakin työtäni, niin tätä blogimaailmaa kuin päivätyötänikin.

Recently Updated189

IT-ala on aika miespainottunut ja minä sekä haastateltavani pidämme miesten kanssa työskentelystä. Koemme kumpikin, että on helpompi jollain lailla olla oikeasti nainen miesten keskellä kuin naisten. Te olette ehkä huomanneet, että olen luonteeltani suhteellisen avoin ja puhelias. Koen, että saan työssäni olla juuri sellainen kuin oikeasti olen, eikä minun tarvitse ollenkaan aristella. Saan olla ihan rauhassa juuri se  ja äänekäs ekstrovertti ja ideoita heittelevä ballerinatyttö.

Katsoin Jyväskylän yliopiston opinto-opasta ja huomasin samalla, että Jyväskylässä on samalla tavalla helppo opiskella yli tiedekuntarajojen, niin kuin Vaasassakin. Sen takia tutkinnosta voi halutessaan tehdä hyvin omannäköisen. Haastateltavani oli opiskellut muun muassa digitaalikulttuurin opintokokonaisuuden, jossa opiskeltiin valokuvausta, taittoa ja kuvien muokkausta. Ei kuulosta miltään perusnörtteilyltä ;).

Recently Updated190

Monella on ehkä hivenen yksipuolinen kuva IT-alasta ja myönnettäköön,  että niin oli ennen myös minullakin. Näin hetken alalla olleena olen päässyt näkemään kaikenlaisia mahdollisia erilaisia työtehtäviä ja uratarinoita. Haastateltavani on työskennellyt niin vikavastavana, verkkoasiantuntijana ja esimiestehtävissä. Oma työnkuvani taasen ei ole juurikaan millään lailla tekninen. Enemmänkin luova ja värikäs. Sen takia ala onkin niin kiinnostava, kun se kätkee sisälleen niin monia erilaisia työnkuvia.

Yhteistyökampanjaamme liittyy myös kilpailu, missä palkintona on omavalintainen älypuhelin (Nokia Lumia 920, Samsung Galaxy S3 tai iPhone 5). IT-alalta valmistutaan varsin monipuolisiin työtehtäviin ja kilpailukysymys kuuluukin, millaisiin IT-työtehtäviin sinä haluaisit päätyä valmistuttuasi? Ideoita kilpailukysymykseen löytyy tietotekniikan laitoksen sivuilta. Tässä kampanjassa mukana ovat myös ihanat blogikollegani MouMou ja NAAG ja kampanjapostausten lomakkeet osallistuvat siis samaan arvontaan ja kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan siis yksi puhelin.

[formidable key=hou79s]

Please leave a comment

Good morning Lisbon!

Pakkauspostaus tulee vähän myöhässä sillä olen jo täällä määränpäässäni. Oleilen tämän viikon  Lissabonissa työjutuissa ja alla näette matkalaukkuni sisällön. Olen maailman mahtavin pakkaaja, mutta sillä on kääntöpuolensa – purkamisesta en pidä sitten ollenkaan. Pakkaamistaitojani tosin usein kahdehditaan ja olenkin valottanut tätä matkustusstrategiaani teille Packing Tips -postauksessani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkustan siis tälläkin kerralla pelkillä käsimatkatavaroilla ja sen takia laukun sisältö pitää valita hyvin huolellisesti. Kun mukaan ei mahdu kuin kaikki välttämättömin, niin valitsin matkalaukkuni täytteet viime viikonloppuna harkiten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lissabonin sääoloja seuranneena en oikein osannut päättää, että mitä pakata, sillä sääolot ovat vaihdelleet lempeän lämpimästä aina syksyisen sateiseen. Tämä ei tosin ole hupimatka, joten päivät kuluvat sisätiloissa, niin siitä sateesta ei tarvitse edes huolehtia. Pysyvätpähän ne ballerinatkin paremmassa kunnossa ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen käynyt kerran aikaisemmin Lissabonissa ja kaupunki vei kyllä sydämeni saman tien. Portugalissa saa ihan äärettömän hyviä kalaruokia ja erinäisiä tilpehöörejä niiden seuraksi. Täten odotankin loistavia lounaita ja iloisia illallisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Recently Updated534

Tehän tiedätte, että olen aika tehokas kaupunkimatkailija. Muistatteko kun olin syksyllä Milanossa ja minulla oli tunti aikaa tehdä pieni kaupunkikierros (=shoppailuretki Massimo Duttille ja kenkäkauppaan). Niitä patsaita voi ihmetellä sitten vähän myöhemminkin, ne eivät muutu, mutta kauppojen valikoimat kyllä ;).  Täten olen taas kartoittanut Massimon liikkeet ja ladannut kartat puhelimelleni. Toivon myös, että jossain vaiheessa voisin saada tunnin itselleni ja ikuistaa Lissabonin teille Lumiallani.

Pahoittelen jo nyt hidasta sähköposteihin ja kommentteihin vastailua. Olen tosin ajastanut teille postauksia, joten ihan hiljaista täällä ei ole. Kuullaan taas :)

Translation: I’m loving Lisbon at the moment!

Please leave a comment