Marjoista ja öljyistä voimaa – sisäisesti ja ulkoisesti

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

Kaupallinenyhteistyö, Asennemedia ja Urtekram

Mitä kosmetiikkaan tai kauneudenhoitoon yleisesti tulee, olen sekakäyttäjä. Käytän luonnonkosmetiikkaa, päivittäiskosmetiikkaa ja eksklusiivisia kauneustuotteita päivittäin. En ole ehdoton kauneudenhoitoon liittyvissä asioissa, joten testailen usein, mikä sopii itselle ja mikä ei.

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

Mitä hiustenhoitoon varsinkin tulee, huomaan jo pestäessä, että sopiiko tuote hiuksilleni. Hiukseni ovat kuivat varsinkin näin talven jälkeen, joten yritän saada niitä vähän eloisimmiksi ravitsevilla tuotteilla. Luonnonkihara on monesti ihana hiuslaatu, mutta näin pohjoisella pallonpuoliskolla sitä saa ravita ihan eri lailla mitä ns. suomalaista hiuslaatua. Hiustenlaittaminen osaltani loppuukin juuri tähän hoitoon ja ravitsemiseen, sillä en halua kähertää, kuivata tai suoristaa hiuksiani vaan yleensä annan niiden olla luonnollisesti.

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

En ole koskaan hiuksiani edes värjännyt, sillä jos talvi kuivattaa hiukseni koppuraan, niin en ole uskaltanut kokeilla kemiallisia aineita. Haluaisin nimenomaan astetta vaaleammat hiukset, niin vaalennus omien hiuksieni kohdalla ei ole ehkä se parhain idea. Pitää siis olla tyytyväinen siihen mitä on.

Sain kuukausi sitten testiin Urtekramin Nordic Berries –kosmetiikkasarjan. Sarjan keskiössä ovat puhtaat materiaalit sekä marjoista saatava voima. Urtekram on taskalainen luomukosmetiikkamerkki ja se hyödyntää läheltä saatavia luomu raaka-aineita. Tyrni, mustikka, karpalo ja ruusunmarja kuuluvat kosmetiikkamerkin raaka-aineisiin. Me syömme marjoja nimenomaan sen takia, että saamme antioksidantteja sekä vitamiineja kehoomme sisäisesti, mutta kauneutta voi hoitaa myös ulkoisesti sarjan tuotteilla. Tuotteet sisältävät myös hyaluronihappoa joka kosteuttaa tehokkaasti hiuksia ja ihoa. Sarja on vegaaninen eikä tuotteita ole testattu elämillä ja tuotesarjalla on Ecocert cosmos -sertifikaatti.

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

Tiedän, etta lukijakunnassani on paljon myös ekologisen- tai luomukosmetiikan käyttäjiä ja olen saanut teiltä monenlaisia vinkkejä ja uusia tapoja hoitaa kuivaa ihoani. Minulla on ollut varsinkin tänä talvena todella paljon ongelmia ihoni kuivuuden takia, sillä ilmeisesti Amsterdamin vesi on niin kovaa, että se päänahkani ja koko kroppani on kärsinyt siitä. Olen ravannut ihotautilääkärillä ja epäillyt kaikenlaisia ihosairauksia, mutta kahdeksannen lääkärikerran jälkeen oli pakko uskoa, että minulla on vain kuiva iho ja se reagoi vahvasti ilmastonvaihteluihin ja veden kalkkitasoihin. Sen takia ravitsevat tuotteet ovat minulle kauneudenhoidossa kaikki kaikessa.

Olen ihastunut varsinkin sarjan hoitoaineeseen sekä vartalovoiteeseen. Hoitoaine silottaa ja hoitaa kuivia latvoja ja pidentää niiden elinikää. Hoitoaineessa vaikuttavina aineina aloe vera, appelsiiniöljy ja sitruunaöljy. Tuoksu tuotteissa tulee luonnollisten uutteiden ja öljyjen sekoituksesta. Eli jos olet herkkä hajusteille, näissä tuotteissa tuoksut ovat luonnollisia eivätkä ne ärsytä ihoa.

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

Vartalovoide jättää ihon todella pehmeäksi tahmaamatta. Vartalovoiteessa on esimerkiksi sheavoita, aloe veraa, tyrniuutetta, magnoliankuoriuutetta sekä jojobaöljyä, jotka ravitsevat ihoa. Vartalovoiteen tuoksu tulee myös luonnollisista raaka-aineista, joten se ei ärsytä herkkää ihoa tai ihmisiä ympärillä. Voide myös imeytyy hyvin, eikä jää ihon pintaan kauaksi aikaa. Voiteen voi hyvin laittaa aamulla suihkun jälkeen iholle ja pukeutua voi heti kahden minuutin jälkeen. Voiteen imeytymistä ei siis tarvitse odotella kauaa, joten voide toimii hyvin aamuin sekä illoin.

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

Avec Sofié blog l Urtekram organic cosmetics

Nordic Berries -linjan shampoo voitti alkuvuodesta 2017 Lontoon luomumessuilla parhaan uuden hiustuotteen palkinnon, joten en vain minä ole tykästynyt tuotteeseen. Sarja löytyy niin Sokokselta kuin Stockmannilta. Jos olet käyttänyt paljon luomukosmetiikkaa, Urtekramin tuotteet ovat varmasti tuttuja mutta jos olet luomukosmetiikan kanssa alkumetreillä, on Urtekramin tuotteilla hyvä aloittaa. Tuoteperhe on hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä ja sen takia kehotan kokeilemaan tuotteita varsinkin, jos iho on minun tapaani todella kuiva ja hilseilee näin talven jälkeen.  Tiedän, että miten vaikeaa on löytää iholle niitä oikeanlaisia tuotteita varsinkin tämän ikäisenä, kun iho ja hiukset helposti ilmoittavat niiden epäsopivuudesta. Sen takia pH-arvoon ja hoitaviin ainesosiin kannattaa kiinnittää enemmän huomiota kuin purkin etikettiin.

Please leave a comment