Olen palannut taas hetki sitten kotiin ja kun sukulaiset oli saatu maanantaina koneeseen, tulivat seuraavat vieraat jo Etelä-Ranskaan. Mieheni tiimi on ollut täällä alkuviikon palaveeraamassa ja eilen illalla he tulivat meille syömään. Onneksi tunnen kaikki jo pidemmältä ajalta, joten kyseessä oli aika rento ilta. Grilli kävi kuumana ja salaattipöytä pursui erilaisista salaateista.
Meitä oli yli kymmenen, joten lasien kanssa sai olla tarkkana, sillä ylimääräisiä ei meillä ihan kauheasti ole. Onneksi minulla on Granitista ostamani kynä, jolla voi kirjoittaa laseihin ja peileihin, joten jokainen löysi omalle paikalleen ja lasit eivät sekoittuneet. Kynä millä voi kirjoittaa laseihin on kyllä ihan mielettömän näppärä, sillä niin välttyy juhlissa lasikaaokselta :)
Mieheni tiimi on ympäri maailmaa ja yksi heistä on Kreikasta. Koska oli kyseessä grillibileet, ei niissä voi olla ilman tsatsikia ja niinpä Kreikan vahvistus opetti minulle, miten tehdään oikeanlainen tsatsiki. Tähän ihananaan kesäherkkuun on tulossa vielä resepti myöhemmin.
Tulevana viikonloppuna juhlitaan juhannusta ja vaikka juhannus ei oikein ikinä ole ollut oma juhlani, olemme tämän juhannuksen ihan kahdestaan kotona. Pitkien reissuputkien ja vieraiden kestittämisen jälkeen päätimme olla ihan vain kahdestaan ja omassa rauhassa. Teemme ruokaa ja nukumme univelat pois.
Uskon, että moni teistä on menossa mökeille tai sitten viettää city-juhannusta (joka on oma suosikkini). Mökillä tai kotona, juhannuksena syödään aina hyvin ja monipuolisesti, joten ajattelin jakaa teille eilen tekemäni reseptin herkulliseen ja kesäiseen salattiin. Tämä on todella rento resepti ja tuli vähän niin kuin lennosta, joten tämän kanssa voi ottaa rennosti, niin kuin koko juhannuksenkin.
Pidän sekoittaa suolaista ja makeaa ja sen takia kesäsalaattini sisälsi niin juustoa, vesimelonia sekä bresolaa. Kun tekee värikkään salaatin, pöytä ei paljoa muita koristuksia edes tarvitse. Ja mikä muutenkaan olisi ihanampi salaatti kuin raikkaalle vesimelonipohjalle tehty?
Määriä en tähän salaattiin niinkään laskenut, vaan mentiin fiiliksen mukaan, eli menkää tekin :)
Tarvitset:
Ison palan vesimelonia
Apripookseja
Nektariineja
Pecorino-juustoa siivutettuna
Bresolaa
Rucolaa
Mustikoita
Kirsikoita
Punaista salaattia
Öljyä
Pippuria
Asettele salaattiainekset laakealle astialle, jotta kaikki värit pääsisivät oikeuksiinsa. Itse pidän bresolasta, niin sen takia laitoin salaattiin sitä mieluummin kuin ilmakuivattuakinkkua. Oma juustosuosikkini on pecorino, ja tässä versiossa oli pippuria, joten se kävi loistavasti makean vesimelonin vierelle. Tämä salaatti ei paljoa muuta tarvitse kastikkeeksi kuin öljyä, mutta toki balsamicoa voi ripotella päälle,jos haluaa.
Ps. En ymmärrä miksi Suomesta tiedetään usein vain kalsarikännit (tai kalskarikannit niin kuin se eilen lausuttiin), Teemu Selänne ja Kimi Räikkönen. Yritän aina tuoda keskusteluissa esiin meidän maan tehokkuutta, puhtautta ja ihmisten aitoutta. Itse toisin nimenomaan näitä meidän maan ihanuuksia esiin ennemminkin kuin alkoholia ja urheilijoita.