Niin kuin aiemmassa postauksessa kerroin, on Belgia ollut minulle jollain lailla hieman harmaata aluetta Euroopassa, sillä en ole kovinkaan paljon tiennyt koko maasta. Mieheni on siellä tosin paljon reissannut, joten hän suositteli päiväretkeä Bruggeen. Brugge on tosin vilahdellut myös hehkutuksineen aika ajoin matkailulehtien ja -sivustojen tekstiriveillä, joten jotain olin siitä kuullut, mutta mitenkään suuremmin en ollut siihen perehtynyt.
Sunnuntaina kun Brysselissä satoi, otin aikaisen junan kohti aurinkoista Bruggea. Junamatka kesti tunnin verran ja sen ajan sain seurata junan ikkunasta mitä kauneinta maaseutua ja kurpitsapeltoja (pumpkin patcheja).
En ehtinyt tai oikein pystynyt edes lukemaan mitään tärppejä migreenin takia Bruggeen liittyen, joten tutustuin kaupunkiin fiiliksen mukaan. Joskus on itseasiassa ihan hyvä harhailla kaupungeissa ilman mitään sen kummempaa suorittamista ja check -listoja, niin voi yllättyä aika iloisestikin. Monesti itseasiassa olen nykyään enemmänkin sellainen ”let’s discover”-matkailija ja yritän olla suorittamatta ja olla käymättä kaikissa m-u-s-t-t-o-s-e-e paikoissa.
Ennen Bruggeen menoa olin jollain lailla asennoitunut, että olen nyt nähnyt varmasti suurimman osan Euroopan kauneimmista kylistä. Honfleur Ranskan Normandiassa, Saint-Malo Bretagnessa, Lucca Italiassa, Saint-Paul de Vence Provencessa, Porvoo Suomessa, Catania Sisiliassa, Mougins Etelä-Ranskassa, Figueres Espanjassa. Mutta kuinkas kävikään, kun menin Bruggeen? Tuli uusi ihana kaupunki listalle lisää. Jos olette menossa road tripille ensi kesänä, kannattaa Brugge laittaa listalle.
Brugge kuuluu Länsi-Flanderin alueeseen ja kaupungissa näkyy selkeästi Hollannin vaikutus. Tuntui oudolta, kun en pärjännytkään ranskankielelläni vaan piti sopertaa kaikkia kieliä yhdessä. En edes tiedä loppujen lopuksi mitä kieltä puhuin kun sekoitin kaikkia kieliä yhteen kun olin hieman hämilläni, että mitä kieltä pitäisi edes puhua :D. Hollanti kun ei vielä minulta luonnistu vaikka sitä saksan ja ruotsin takia ymmärrän hivenen, mutta ääntäminen on hieman vielä hakusessa.
Vaikka edellisessä postauksessa hehkutin Brysselin siisteyttä, oli puhtaus ja siisteys eri tasolla Bruggessa mitä Brysselissä. Sanotaanko, että fiilis oli kuin Suomessa tai Sveitsissä vaikka ihmisiä oli sunnuntainakin liikkeellä todella paljon. Kaupunki on todella vihreä ja kanaalit pienine paatteineen toivat Bruggeen kivaa tunnelmaa. Vaikka näin kaupungin vain pintapuolisesti, tuntui, että kaupunkisuunnittelussa oli onnistuttu, sillä asiat toimivat ja kaupunki vaikutti jollain lailla yhtenäiseltä. Kertoo varmasti paljon jos McDonald’s -ravintolakin näytti viehättävältä vuosisatoja vanhassa rakennuksessa.
En tiedä tuntuuko teistä siltä, että hehkutan kaupunkia toisensa perään, mutta mieluummin kirjoitan positiivisista asioista, kuin tarraan ikäviin kohtiin. Olen itseasiassa huomannut, että miten matkailu ja kaupunkien kokeminen ovat todella henkilökohtainen asia ja sen takia itse yritän mennä niin sanotusti neutraalein silmin aina uuteen paikkaan, jotta voisin kokea kaupungin omista lähtökohdistani. Tämän takia onkin välillä hieman vaikea kirjoittaa matkailuun liittyen suosituksia, sillä en halua, että petytte tai odotatte liikoja. Jos tosin pidätte pienimmistä ja ns. Porvoomaisista kaupungeista, on Brugge teitä varten. Jos taas pidätte suurkaupungin sykkeestä, Brugge voi olla hieman hidastempoinen. Minulle tosin se toimi ihanana sunnuntai-kaupunkina.