Rapujuhlat

Lauantaina meillä oli ystävieni kanssa rapujuhlat, ne olivat aikuisiälläni ensimmäiseni. Kun olin pieni vanhemmat ravustivat aina välillä ja pitivät pienimuotoisia rapujuhlia. Minulle saksiniekat eivät maistuneet, joten keskityin vain rapujen härnäämiseen siihen asti kunnes ne keitettiin.

Koska en ollut aiemmin rapuja perkaillut, niin en oikein tiennyt että missä järjestyksessä edetään. Tästä sainkin idean tehdä postauksen miten rapuja syödään oikeaoppisesti. Tämä on varmasti aika ajankohtaista tällä hetkellä, sillä alkoihan ravustuskausi viime viikolla :)

Tässä on ohje rapujen syöntiin, joka on otettu Rapujuhlat.com-nimiseltä sivutolta ;

Nautiskele rapuja näin:

  1. Ota saksista tukeva ote ja irrota ne tyvestä. Katko saksiosat nivel kerrallaan ja imeskeleniistä mehut ja lihat.
  2. Irrota saksen pienempi haara, naksauta sen kärki auki rapuveitsellä ja imaise mehut. Naksauta tämän jälkeen isomman saksen kärki auki, imaise mehut ja avaa saksen kylki. Irrota isomman saksen sisällä oleva liha.
  3. Ota kiinni ravun selkäpanssarista ja käännä rapu selälleen pyrstö itseesi päin.
  4. Taita pyrstöä viimeisten jalkojen kohdalta ja irrota se selkäpanssarista.
  5. Imaise selkäpanssarissa oleva liemi ja kaavi panssarin sisäpinnalta herkullinen rapuvoi.
  6. Leikkaa pyrstö sivusta auki ja kuori se.
  7. Irrota pyrstölihan päällä oleva lihasuikale ja poista sen alta löytyvä tumma suoli.
  8. Nauti lihasaalis sellaisenaan. Vaihtoehtoisesti voit koota lihaa voidellulle ja tillillä maustetulle paahtoleivälle.

Please leave a comment

SUSHIBAR

Pidän sushista TODELLA paljon. Söin sushia ensimmäisen kerran Helsingin kauppahallissa, kun olin ala-asteella. Ennen kyseinen ravintola oli samaa yritystä kuin vieressä oleva Raku Ya (mahtavaa sushia sielläkin), mutta nykyään ne ovat ihan omat yrityksensä. Kauppahallin NoriSushi Bar kuuluisi ehdottomasti ihan lempipaikkoihini, mutta sen aukioloajat ovat hieman haasteelliset, muistaakseni he menevät kiinni jo klo:16. Raku Ya:ssa kävisin varmasti useammin, mutta sinne tahtoo niin moni muukin, joten pöytä pitää usein varata jo kauan etukäteen jos mielii sinne päästä japanilaisia herkkuja syömään. Mutta ONNEKSI, there´s a new place in town, nimittäin Sushibar! Suhibar sijaitsee Annakadun ja Uudenmaankadun kulmassa ja on aukioloajatkin hellivät työssäkäyviä. He tarjoilevat kaksi lounasvaihtoehtoa, jotka vaihtuvat päivittäin. Sushibar on aika rento paikka, joten sinne voi aivan hyvin mennää vaatteissa kuin vaatteissa ja tilaisuudesta riippumatta. Kun taas Raku Ya on vähän astetta fiinimpi paikkana, joten sinne menen oikeastaan vaan jos on jokin erikoistilaisuus. Yhdeksi Sushibarin suosikikseni on noussut talon oma special maki, jalomaki. Jalomaki sisältää lohta, kevätsipulia philadelphia tuorejuustoa ja jalopenoa, ihan älyttömän hyvää! Toinen kestosuosikkini on Yaki Shake, jota saa myös NoriSushi Barista sekä Raku Ya:sta.

Ilmeisesti Suomessa on taas kunnon sushi-buumi meneillään, koska uusia paikkoja avautuu koko ajan. Viimeisin, jonka huomasin on aivan kaivopuiston tuntumassa Pietarinkadun kulmassa. En ole vielä käynyt, mutta pitää ehdottomasti mennä pian maistelemaan. Mutta noita aikaisemmin mainitsemiani japanilaisia ravintoloita voin lämpimästi suositella, minusta Helsingin parhaat, ehdottomasti. Tämä ei ole mikään mainos, vaan ihan oikeasti olen kyseistä mieltä. Olen käynyt melkeinpä kaikissa muissa Helsingin keskustan sushipaikoissa (paitsi Pietarinkadun) enkä ole yhtä hyvää sushia tai palvelua saanut missään :)

Please leave a comment

Kello viiden tee à la Kämp Café

Jo vuodesta 1887 on Helsingin sydäntä koristanut Kämp Café. Yleinen ilmapiiri ja sisustus henkii arvokkuutta, mutta kumminkin Kämpiin uskaltautuu sisään ihan tavallinenkin tallaaja.

Menimme ystäväni kanssa muutama viikko sitten Kämpiin herkuttelemaan kello viiden teestä. Tee-valikoima oli erittäin laaja, eli ihan mitään perus teetä ei tarvinnut juoda skonsseja maistellessa. Saimme eteemme aivan upean tarjoiluastian, jossa oli kolmea erilaista kolmioleipää, kolme erilaista skonssia, petit fours (NAM) ja tuoreita marjoja. Lystille tuli kaiken kaikkiaan hintaa 25 euroa, joka oli minusta aivan käypä hinta. Jonkun toisen mielestä menu voisi olla vähän halvempikin, mutta minusta paikka ja yleinen ilmapiiri, palvelusta puhumattakaan, toivat meidän yhteiseen ystävä-hetkeen todella suuren lisän. En tiedä olisinko nauttinut samalla tavalla tee-hetkestä jos miljöö olisi ollut erilainen.

Suosittelen lämpimästi käymään Kello viiden teellä, kyllä sen ainakin kerran kesässä tästä lähtien ajattelin käydä nauttimassa ystäväni kanssa :)

Please leave a comment

Hyvää ja terveellistä!



Kesällä on herkuteltu niin ruoan kuin juomankin muodossa ja salitreenaus on jäänyt olemattomiin upeiden helteiden takia. Syksyn lähestyessä leggarit ja mekot on nyt vaihdettu farkkuihin, ja kuinkas kävikään, nappi menee nipin napin kiinni. Tunnen aina pientä syyllisyyttä jos syön vaaleaa leipää, vaikka kumminkin rakastan ciabattaa ja focacciaa. Focaccia ja ciabatta kuuluvat niin sanottuihin herkkuihin, joita syödään ainoastaan jonain erikoisina päivinä.
Keväällä kuntokuurin aikoihin tein usein raejuusto-leipää, joka maistuu todella hyvälle ja sisältää vähän muutakin kuin ison kansan hiilihydraatteja :)

Leipä on hyvin proteiinipitoista ja muutenkin terveellistä. Sain reseptin ystävättäreltäni ja muokkasin sitä vähän omannäköisekseni. Laitoin taikinaan vehnäjauhojen sijasta kaurajauhoja, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä, pellavansiemenrouhetta ja vehnänalkioita. Olin todella yllättynyt, että miten paljon vehnänalkiot sisältävätkään proteiiniä. Niitä kannattaa ehdottomasti laittaa muihinkin leipomuksiin. Näin ollen leivistä ja sämpylöistä tulee terveellisempiä ja ne pitävät nälkääkin pidempään.
Terveysleipä à la Sofie
5 dl Kaurajauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl maitoa
50 g margariinia
200g raejuustoa
0,5 dl vehnänalkioita
0,2 dl auringonkukansiemeniä
0,2 dl kurpitsansiemeniä
1 rkl pellavansiemenrouhetta
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää maito ja margariini ja lopuksi raejuusto. Taputtele taikina pellille ja laita leipä paistumaan 225-asteiseen uuniin. Leipä saa paistua uunissa 20 minuutista 30 minuuttiin.
Sofie


Please leave a comment