Elokuun kolmas ja elämäni paras sähköposti

Vuosi sitten tänään sain mitä ihanimman sähköpostin. Tuota sähköpostia olin odottanut kauan. Se ei vain antanut lupaa muuttaa pois Pariisista, vaan se antoi mahdollisuuden muuttaa lempikaupunkiini Amsterdamiin. Muistan edelleen sen hetken, kun mieheni avasi mailinsa ja luki sen minulle. Minä singahdin kattoon mutta mieheni suu meni mutrulle.

Hän olisi mieluummin halunnut muuttaa Sveitsiin, koska hän rakastaa lautailua ja muutenkin pitää Sveitsiä maana, jossa hän haluaisi asua. Minä taasen olen aina ollut Amsterdamin kannalla, sillä olen ensimmäisestä kerrasta lähtien pitänyt sitä paikkana, jossa minun on helppo olla.

Kaksi viikkoa meni miehelläni järkytyksessä, mutta sillä välin minä aloin jo pakkaamaan, järjestelemään asioita ja etsimään asuntoja. Vaikka paperiasioissa meni monta kuukautta, antoivat nuo kuukaudet aikaa laittaa kaikki asiat järjestykseen ja palikat paikoilleen.

Vaikka olemme asuneet Hollannissa nyt vasta puoli vuotta, ovat nuo kuukaudet olleet ihan käsittämättömän ihania. Kumpikin on ymmärtänyt, että miten tärkeä on asua maassa, joka sopii kummallekin perheenjäsenelle.

Ulkomaille muuttoa romantisoidaan minusta aika paljon ja sen realiteeteista kirjoitetaan vähän. Toki toisille sopii olla kotona lasten kanssa ja elää ns. vapaampaa elämää, mutta meillä kun ei lapsia ole, oli eloni ajoittain aika yksinäistä. Se voi kuulostaa todella erikoiselta, jos sanon, että elämäni Etelä-Ranskassa oli ehkä yksi surullisimmista ajanjaksoista elämässäni. Vaikka minulla oli kaikki hyvin avioliitossa, kiva koti, pystyin elämään blogilla, mutta en silti vain nähnyt elämääni Rivieralla tai Pariisissa.

Tiedän monta pariskuntaa, jotka menevät toisen ura edellä ja se ei ole aina helppoa sille toiselle osapuolelle. Varsinkin jos muuttoja on jatkuvasti ja oman elämän joutuu rakentamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Se on ihan todella raskasta varsinkin, jos on yhtään uraihminen.

Oman palansa peliin tuo vielä se, jos perheessä on lapsia. Tämän asian takia meillä ei ole lapsia, sillä haluaisin, että lapsemme voisi elää ns. normaalin lapsuuden ja että hän pystyisi rakentamaan lapsuutensa yhteen paikkaan ja solmimaan normaaleja ystävyyssuhteita.

Saan paljon kysymyksiä siitä, että miksi meillä ei ole lapsia ja syy on nimenomaan tämä. En haluaisi, että lapsemme kasvaisi nannyjen kanssa, sillä minä haluan käydä myös töissä. Ulkomailla asuessa sen oman elämän rakentaminen ottaa aikansa ja energiansa niin lapset eivät välttämättä sovi ihan joka parisuhteeseen. En myöskään halua, että isä ei olisi koskaan kotona ja hän olisi se tyyppi, joka tulisi joka sunnuntai illallispöytään ja lähtisi aina maanantaisin pois. Tai, että laatuaikaa vietettäisiin vain lomaviikoilla.

Nämä ovat todella ikäviä ja myös kipeitä valintoja. Kun riskit osaa nähdä etukäteen, ei onnea mikä meillä on nyt halua laittaa alttiiksi stressille. Olen elämää koskettavissa asioissa aika realisti enkä elä isoissa asioissa hetkessä, vaikka persoonaltani olenkin suhteellisen spontaani. Isoissa kysymyksissä olen varpaillani ja harkitsen asioita pitkään.

Mietimme Amsterdamiin muuttoa kaksi vuotta ja kun lopullinen lupa sille tuli, olin todella valmis aloittamaan uuden jakson elämässä kanaalien varrella. Tuolla sähköpostilla, jonka saimme päivälleen vuosi sitten, on ollut suuri merkitys meidän elämälle. Muistan varmasti elokuun kolmannen lopun ikääni.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

Toisen ura edellä

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Aina välillä saan teiltä kysymyksiä siitä miltä tuntuu mennä toisen ura edellä. Tiedän, että siellä on myös muita, jotka elävät samassa tilanteessa ja ympärilläni on ihmisiä jotka kokevat samanlaista arkea kuin minä.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Ajoittain on ollut tilanteita, jolloin toivoisin, että eläisimme tylsää arkea eikä elämä olisi niin pomppuista/aaltoilevaa. Kun muutimme Amsterdamiin, toivoin hartaasti, että me asuisimme nyt ainakin kaksi vuotta täällä. Jos jotakin keskusteluita paikan vaihdosta on käynnissä, en halua kuulla niistä ennen kuin kaikki on varmaa. Haluan elää tasaista ja pysyvän tuntuista elämää nyt kun se on mahdollista.

Monelle tällainen elämä ei varmastikaan sopisi. Se joka on perhekeskeinen, ei varmasti pitäisi epävarmuudesta ja siitä tunteesta, että ei tiedä minne mennä ja milloin. Jos on lapsia, silloin moni nimenomaan, ja tässä kohtaa yleensä nainen, jää kotiin. Olen tavannut myös koti-isiä, mutta harvemmin. Lähipiirini koostuu myös pareista joissa ei ole lapsia sen takia, että kumpikin haluaa käydä töissä, oli maa mikä tahansa. Seikkailevan elämäntyylin takia lapsia ei välttämättä toivota, sillä heitä ei välttämättä haluta kasvattaa nannyjen toimesta eikä tarhan ja koulujen vaihto ole aina niin helppoa. Elämän rakentaminen uudestaan on jo yksin tai kaksin haastavaa, mutta pienet lapset tuovat siihen vielä ihan oman ulottuvuutensa.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Minulle kaikista rankinta tässä elämäntyylissä on nimenomaan ollut se odottaminen. Olin niin kyllästynyt poukkoilemaan Etelä-Ranskan, Pariisin ja Luxemburgin väliä odottaessani. Mikään paikka ei tuntunut oikein kodilta, kun tiesi, että mikään ei ole pysyvää.

Mieheni oli ennen minua yksin juuri sen takia, että kukaan ei kestänyt hänen reissaamistaan. Välillä olen minäkin siitä harmistunut, mutta olen siihen tottunut jo suhteen alkuajoista, kun olimme etäsuhteessa. Ja jos hän olisi koko ajan kotona, ei minulla olisi aikaa tai energiaa töiden jälkeen olla hänen kanssaan sekä pitää blogia. Olen kai siis onnekkaassa asemassa, että olen välillä yksin niin minulla on aikaa itselle ja blogille.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Kuluneina vuosina meille on väläytelty mahdollisuuksia asua kauempana, mutta en ole siihen suostunut oman työni sekä rakkaitteni takia. Euroopassa on hyvä olla, kun etäisyydet ovat lyhyet. Vuoteen New Yorkissa tai Sydneyssä voisin suostua, mutta muihin vaihtoehtoihin en niinkään. Etelä-Ranskassa opin sen, että se aurinko ja ranta ei tee pitkällä tähtäimellä onnelliseksi. Paljon teen jo nyt mieheni uran eteen, joten ihan minne tahansa en lähde asustelemaan, jos paikka ei miellytä itseäni. Oli aurinkoa tai ei.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Toki meitä on monenlaisia ja joku voi olla todella onnellinen, että voi olla kotona ja tehdä omia asioita, kun toinen rakentaa uraa maailmalla. Olin itseasiassa tästä asiasta välillä kiukkuinen itselleni, että miksi en voinut nauttia olostani edes siellä Etelä-Ranskassa. Minun tai meidän elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin osannut nauttia noista vapaista hetkistä. Suomalaiset ystäväni ymmärsivät minua tässä asiassa, ulkomaalaiset ystäväni eivät niinkään. Tässäkin asiassa kohtasin selkeää kulttuurieroa suomalaisten ja esimerkiksi ranskalaisten välillä. Minua ei voitu ymmärtää, että muutin mieluummin Etelä-Ranskasta aluksi Luxemburgiin tai Amsterdamiin. Miksi muuttaisin auringosta sateeseen ja kylmään? Vastaus on aika yksinkertainen. Jotta minulla olisi myös oma elämä.

Vaikka elämä oli oman itseni takia välillä aika haastavaa, olen onnellinen nyt, että pääsimme noista haasteista yli ilman suurempia karikkoja. Aika myös opetti minulle ja meille paljon. Minua on turha lähettää minnekään ilman, että minulla voi olla omaa elämää. Tai toki minulla on aina ollut oma elämä, mutta en halua sellaista elämää, että sen sisältö ei miellytä minua.

Toki tiedostan edelleen, että emme ole loppuelämää varmastikaan Amsterdamissa. Yritän kuitenkin olla hetken edes aloillani ja rakentaa päivistä itseni näköiset. On asioita joihin en itse vaikuttaa niin yritän olla stressaamatta niistä ja uskoa siihen, että elämä kantaa.

Please leave a comment

The art of saying hello, bonjour or goedemorgen

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Puhuimme viikonloppuna siitä, että kuinka eri lailla käyttäydyn kun, olen eri maissa. Ranskassa äänenpainoni on aivan erilainen, kun sanon ”bonjour” kun taas Hollannissa ” Goedemorgen” tulee rempseäasti ja jokseenkin hilpeästi ulos suustani. Ranskalainen ”bonjour” on jokseenkin hienostuneempi ja sen takia se sanotaan eri tavalla. Suomen ”huomenta” on taas jokseenkin ehkäpä vakavanoloinen ja sitä en kovin hilpeällä painolla sano.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Olemme myös tässä pienessä hetkessä Hollannissa oppineet, miten tärkeää täällä on ystävällisyys, yhteisöllisyys ja avoimuus. Naapurimme piti meillä pienen puhuttelun jouluna, kun emme olleet lähettäneet heille joulukortteja (?!?) tai kutsuneet kylään? ”Tämä ei ole mikään New York, jossa ihmiset eivät tunne toisiaan, vaan taloyhtiömme on yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa.” Olin ilmeisesti pitänyt liian innokkaasti Dean & Delucan kauppakassiani, sillä naapurimme luulivat sen takia, että olemme New Yorkista.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Alakerrassamme asuu nainen, joka kävi ennen joulua jalkaleikkauksessa, joten autoimme häntä roskienviennissä ja muissa askareissa. Kun minulta oli leivinpaperi viikonloppuna loppu, menin lainaamaan häneltä arkin. Taas sain kuulla, että miten talon asukkaat toivoisivat, että kutsuisimme kaikki kylään. Kai se teehetki on järjestettävä, jotta naapurit ovat tyytyväisiä.

Ranskassa ei joulukortteja lähetelty naapureille, mutta jos oli juhlat, oli naapureille hyvä ilmoittaa ja pyytää juhliin mukaan. Tämä oli minusta aluksi vähän outoa, mutta myöhemmin ymmärsin, että se oli varsinkin Pariisissa käytännöllistä. Et saa kumminkaan nukuttua, niin mikset samalla menisi niihin samoihin juhliin, jonka melua joka tapauksessa kuuntelet.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Ranskassa välillä myös koin, että talonmiehen kanssa jutustelu pidemmän kaavan mukaan oli työlästä. Välillä kun kuulumisia oli vaihdettu yli 10 minuuttia, alkoi suomalaisuus puskea minusta läpi. Ajatus harhaili ja oli mukamas kiire kotiin. Myöhemmin opin paremmin keskustelemaan niitä näitä ilman sen suurempaa ahdistusta ja kiirettä.

Suomeen kun tulen, puhun varmasti yleiseen väestöön nähden AIVAN liikaa. Monesti olen jopa hieman kiukustunut, kun olen iloisesti sanonut huomenta ja kaupan kassa tai ratikkakuski ei ole sanonut mitään takaisin. En tiedä mistä se johtuu, että miksi meillä ei Suomessa sanota huomenta yleisesti ihan tuntemattomillekin.  Yksi sana, mutta niin äärettömän tärkeä ja tekee kohtaamisesta paljon mukavamman. Välillä huomaan tuntevani itseni jotenkin typeräksi, jos vastakaikua ystävällisyydelle ei saa. Mietinkin, että onko tämä nimenomaan syy miksi suomalainen ei tervehdi, kun pelkää että vastakaikua ei saa toiselta osapuolelta. Kuulostaa nyt hieman only Finnish problems -tyyppiseltä ajatukselta, mutta olen miettinyt tätä useasti, kun olen Suomessa.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Nyt Hollannissa taasen yritän miettiä, että miten saisin asiani parhaiten hoidettua, että en joutuisi samanlaiseen tilanteeseen muiden kanssa niin kuin naapureideni. Täällä ei katsota ehkä ranskalaista pulputtamista hyvällä, mutta suomalaisuutta suoruutta jossakin määrin kylläkin. Siihen suoruuteen tulee toki lisätä hieman small talkia, sillä hollantilaiset ovat suhteellisen leppoisia eivätkä sieltä ujoimmasta päästä. Ylenpalttinen ranskalainen kohteliaisuus tosin pitää jättää, sillä monesti huomaan, että leppoisaa hollantilaista ei korusanat kiehdo.

Vielä en ihan tiedä miten päin pitäisi Hollannissa olla. Onneksi tosin täällä on niin kansainvälistä, niin samanlaisia yhteentörmäyksiä tuskin tulee niin kuin Ranskassa. Ranskan jälkeen ymmärrän miksi Amsterdam sijoittuu aina niin ylhäälle eri vertailussa expat-mielessä. Amsterdam on kaikella tavalla sulatusuuni, joten ihan yhtä oikeaa tapaa ei ole, tärkeintä on vain olla kohtelias, ulospäinsuuntautunut ja avoin.

……………………………….

When you are in a different country, you act differently. I’m originally from Finland, and if you know anything about my country one of the things that we do not master is the art of small talk. I always say that we are like the Japanese; silently polite and even we don’t speak that much; we tend to listen very carefully.  

Living in France was sometimes very tough for me. I thought many times that the time I spend on having a not-so-deep discussion with a neighbor or a shop owner, was time away from something else. From own errands – to be exact. Finnish people don’t waste time talking. At least, I didn’t want to waste my time on bla bla bla. After the first year, I realized that my interactions with the French people were so different and I would not have the similar discussions with my Finnish neighbor. If I would start to discuss similarly with a Finn in a hallway of my apartment building, they would consider me as weird and they would most probably say that they are busy and would leave the discussion.  Finnito – the end.  

In Amsterdam I hear people saying “Goedemorgen” very casually on the streets to random people. This happened to me many times also in Paris and as a Finn at first it was a little bit awkward to me. Many times, I caught myself thinking that who was that person who just said “bonjour” to me. After a while I realized, I didn’t personally know them, they were just polite.  

In Finland being polite means different things. We like our personal space and sometimes the personal space means not talking to strangers.  We usually mean what we say and if someone says something to us, we take it as a fact or as a promise. The high level of trust in my own culture got me sometimes on edge in France, and during the years I learned to read between the lines if I had to plan something with a French person or if someone gave me a timeline. In Finland, the timeline sticks and if not, you give a heads-up waaayyy before the DL. In France in the other hand, I felt it’s necessity to have a timeline, but when it’s set, everyone already understands no one sticks with it.  Or if something is done on time – champagne!  

I have had to change so many things in my daily life since I have lived abroad. I’m not talking about learning a new language, I’m talking about changing my behavior daily, depending on who I’m talking to. In Finland, I high-fived with my company’s country manager and in Luxembourg I could not send even an email to my CEO. Everything had to go through his assistant. Printed out. Crazy, I know.  What a waste of time. I could not have get anything done in France with my Finnish behavior and clearly, I can’t act French in Holland. I must be something between those cultures and currently I’m figuring out what that would be. The most important thing is to be open and polite.  

What I have understood in the past few years is that a word with as little letters as five can change your mood, feeling, and perception of a person. Saying “hello” doesn’t take that much energy, but the energy that can give is immeasurable. The way I act towards people is probably sometimes quite laid back, but if you take away the titles, we are all people and we should remember that when we interact with one another. Be open and polite.  

Please leave a comment