6 things living abroad has taught me

Avec Sofié Blog l 6 things living abroad has taught me

I remember when I was deciding my major for my master’s degree at University. I was going back and forth between business law and international management studies. I chose the latter. During my courses, we went through a lot of topics which touched on living abroad and expatriate life. Those studies discussed a lot of the topics I have gone through in my life now when I have been away from Finland for several years and lived in 3 countries. There are many things I´ve learned, but in this short post I decided to focus on few main takeaways from the past years.

1.Your daily life will change even if you move countries inside Europe

In Finland your daily life goes roughly as follows: you go to work at 8 a.m and you leave from work at 5 p.m at the latest. Home offices are widely accepted as we do not want to waste time in traffic or create pollution (Finns typically are very effective and environmentally aware). After work you have time for gym, hobbies, and friends. You eat dinner and enjoy your home life in your nicely decorated house.

When I moved to Paris, I had no idea how much my life would change. It was a cultural shock. There were no such things as going to work at 8 a.m, eat the 30 minutes lunch, and to have time for home cooked dinner at 6 p.m. The time for commute for the Parisians can take hours a day. It made me really think on how many hours people spend in a metro or in a car in a year, and how much pollution it creates. Answer: too many hours and too much pollution.

It took me a while to understand why the Parisians don’t necessarily have as nicely decorated homes as we do in the Nordics. They simply don’t spend much time in their homes as they commute a lot and enjoy eating out more than we do in the Nordics.

2. Equality does not mean the same in every country

Finland is probably most known from its education system and that the equality is one of the key pillars in the society. The toughest learnings and eyeopeners to me have been to understand that the equality is not widely shared even in Europe. It makes me a little frustrated at times, but I have also learned that the best thing is not always to tell how the things are better back home. The most important things are to understand why the things are like that in the country you live in, and how can you help to improve the conditions in the country you are based at that moment.

Avec Sofié Blog l 6 things living abroad has taught me

3. You are surrounded by more diverse group of people

Back home you have your circle of friends who are very similar or share the same kind of lifestyle or interest. When you live abroad, you get to spend time with the people who are not from your university, neighborhood or coming from a same cultural background than you. Getting to know new cultures while meeting new awesome people has been the biggest gift to me in the past years.

4. Different challenges – different growth

Sometimes I feel my life would be 10 times easier if I would live back in my home country. At the same time, I would not have the challenges – those growth opportunities – I have encoutered. I have learned to take the challenges more like a growth pad than an obstacle. After the challenges you may have faced while you live abroad, you feel extremely grateful for the lessons learned. When I finally learned to speak French spontaneously or drive with my little Fiat 500 in the sometimes a-little-chaotic south of France – these have been little big wins for me.

5. I have become much more culturally aware

Finland has become more international in the past 10 years, but overall the culture, values and everyday life are deeply rooted in the Finnish culture. Living in France, Luxembourg, and Amsterdam has opened a whole new window for me. The understanding of the various cultures, religions and behaviors is a gift. I have learned about specific regions for wines and cheeses in France, understood how city life differs in Paris versus Helsinki, why shops close at 6 p.m in Luxembourg, how everything is made in the context of water in Amsterdam – both flowing on the ground and falling from the sky, and how Nordic families spend more time on their homes than going out.

 6. Local language and manners matter

One of the most important lessons I have learned is to speak the local language. Even in a way you can make groceries and get through the simple discussions. When you learn the language, you learn the culture. You get things done much faster and show respect to the locals. I admit that learning Dutch hasn’t been high on my priority list, but after learning my lessons in France and Luxembourg, I decided to give it a go and started learning it two weeks ago.

Getting things done without politics or hierarchies is how I usually describe Finnish culture. Things move fast and as we have high level of trust in the country – we believe the person who has the sign off, will make the decision that benefits everyone. This was not my experience necessarily in France. I felt that in France everything needed to be discussed in so many levels and by the time the decision was made, I had already forgotten the reason why we were discussing about the topic. And I’m not speaking about work-related topics, I refer for example deciding a color for the house and the window frames and how the decision needed to be made by the mayor.

After my first year and couple of frustrated moments, I learned to like the French way of doing things. People are much more involved and the topic is well thought through. I still perefer effiency over hierarchies, but I also admire the more collaborative approcah over the let’s get things done fast approach.

I know expat life is not for everyone. And it shouldn’t be. For us on the other hand, it is the only way to live as we most likely will not live in our home countries in the future. Moving countries, learning new languages, different tax systems – and what not – has been the biggest gift I ever received. I have learned so many things about myself, have learned to love my home country more, and become more aware that there is no one right way to do things or how to think. There are just different ways.

Please leave a comment

Kolme tarinaa lapsiperheistä ulkomailla

Avec Sofié Blog l Lapsen kasvatus eri maassa

Kuten aiemmin kirjoitin, olin koko kesälomani ystävieni kanssa. Ei tainnut mennä päivääkään, etten olisi viettänyt edes hetkeä ystävieni kanssa. Monella heillä on lapsia ja he asuvat poissa omasta kotimaasta. Monet parit asuvat kolmannessa maassa, joten ajatus kotimaasta on häilyvä, kun asuinmaa ei ole kotimaa kummallekaan vanhemmista. Toisin on lasten kohdalla. Heille maa, jossa asutaan, on joko synnyinmaa tai maa, johon on suurin side, sillä synnyinmaasta lähdettäessä lapset olivat hyvin pieniä.

Olen suhteellisen kiinnostunut siitä, että miten kolmannessa kulttuurissa kasvatetaan lapset niin, että vanhempien kotimaan kulttuuri ja arvot siirtyvät lapselle. Se ei ole aina kovinkaan helppoa ja näistä haasteista puhuin monta kertaa kesälomani aikana.

Esimerkkinä libanonilainen ystäväni, joka on asunut kauan aikaa Ranskassa ranskalaisen miehensä kanssa, mutta asuvat nyt Luxemburgissa kahden tyttären kanssa. He eivät halua laittaa tyttäriään Luxemburgissa yksityiskouluun, sillä he haluavat säilyttää ranskalaisen kasvatuksen, tavat sekä kulttuurin. Vaikka tytöt ovat normaalissa koulussa ja tarhassa, monikulttuurinen ympäristö tuo silti haasteensa ja ystäväni on huolestunut, että miten säilyttää itselle tärkeät arvot kasvatuksessa ja siirtää ne eteenpäin, jos ympärillä olevat lapset tulevat niin eri kulttuureista.

Avec Sofié Blog l Lapsen kasvatus eri maassa

Tässä esimerkkinä, kun lapset näkevät miten toisten äidit eivät käy välttämättä töissä, vaan ovat kotona ja neljävuotias ihmettelee, että miksi kukaan käy töissä, jos voi vain käydä ostoksilla :D. Luxemburg on oma kuplansa ja monella tapaa ymmärrän ystäväni huolet ja kysymysmerkit, että miten pitää niin sanotusti normaalit arvot yhteisössä, joka eroaa niin paljon niistä omista lähtökohdista. Kun lapset oppivat Luxemburgin kiiltävän elämään, elämä Pariisissa voi tuntua hyvinkin erilaiselta, jos he muuttavat joskus takaisin.

Toinen ystävistäni on ruotsalainen ja hän on naimisissa tunisialaisen miehensä kanssa ja he asuvat New Yorkissa. Heidän pieni kuusivuotias poikansa on yksi hauskimmista tapauksista, jonka tiedän. Hän kovasti aina yrittää vakuutella isälleen, että minun pitäisi olla hänen äitipuolensa. Kaikilla muilla  on nanny ja stepmother, mutta hänellä on vain nanny :D.

Nyt kun hän on kuusivuotias, osaa hän ymmärtää jo eroja maiden välillä. Kesät he ovat viettäneet aina Ranskassa, mutta tänä kesänä hän kertoi, että miten Ranskassa on hauskempaa, kun ei ole ”stranger danger” missään ja hän saa juoksennella vapaasti rannalla ja kaduilla.

Hänen äitinsä on hyvin ruotsalainen monelta kantilta ja nyt he ovat tulossa siihen lopputulokseen, että äiti ja poika muuttavat Etelä-Ranksaan vuoden päästä, että poika pääsee kouluun ja ympäristöön, jossa ei tarvitse pelätä. Isä kävisi kerran kuukaudessa New Yorkista Ranskassa, mutta muu perhe asuisi taas Euroopassa. Äiti jättäisi työnsä, mutta poika saisi paremman koulutuksen, turvallisemman elämän ja monikielisen ympäristön.

Kolmas ystäväni on amerikkalainen, mutta eronnut venäläisestä vaimostaan. Tytär asuu kouluvuoden Venäjälle, mutta kesät Madridissa. Kesällä he olivat meidän luona isänsä kanssa ja tytär isoine silmineen kertoi miten EU on varastanut Venäjän rahat. Kaikki muutenkin tuntui olevan paljon paremmin Venäjällä ja EU-päättäjät ovat kuulemma valloittamassa Ukrainaa ja Venäjän pitää ottaa se kahdeksanvuotiaan mukaan takaisin. Isä on huolestunut, että mihin asti aivopesu on menossa ja hän haluaisi tyttärensä huoltajuuden, mutta kuten arvata saattaa, on se aika vaikeaa.

Kun kuuntelen näitä tarinoita, mietin, että miksi tällaisista tilanteista ei puhuta enemmän. Expat-elämää jollain tavalla ihannoidaan, mutta usein unohdetaan, että se vaatii usein paljon kompromisseja. Toinen joutuu usein jättämään työnsä ja joissain tapauksissa perhe asuu kahdessa maassa, jotta esimerkiksi lapset saavat turvallisemman ympäristön.

On vaikea miettiä, että miten asiat menisivät omalla kohdalla. Koen, että Hollanti on hyvä maa ja perusarvot ovat aika samanlaiset mitä Suomessa. Koulut käydään ja töitä tehdään.

Käyttäytymissääntöjä tosin kaipaan Ranskasta. Kun leikimme ravintolaa ystäväni tyttärien kanssa ja kun kolmevuotias hyvin tomerasti näpäytti, että ruokaa ei tarjoilla ennen kuin servetti on aseteltu suojaamaan mekkoa, ymmärsin, että miksi ystäväni on huolissaan, että kaikki eivät käyttäydy tarhassa Luxemburgissa niin kuin Ranskassa. Nämä pikkuneidit ovat kyllä ihan omaa luokkaansa ja en todellakaan ymmärrä miten ystäväni on kasvattanut heidät käyttäytymään niin kauniisti.

Toivottavasti tekstini avasi myös toisen puolen expat-elämän haasteista, joista harvoin puhutaan. On rikkaus asua monissa eri kulttuureissa ja maissa, mutta se vaatii välillä myös paljon. Elämäntyyli ei sovi kaikille, mutta onneksi joillekin.

Please leave a comment

Elokuun kolmas ja elämäni paras sähköposti

Vuosi sitten tänään sain mitä ihanimman sähköpostin. Tuota sähköpostia olin odottanut kauan. Se ei vain antanut lupaa muuttaa pois Pariisista, vaan se antoi mahdollisuuden muuttaa lempikaupunkiini Amsterdamiin. Muistan edelleen sen hetken, kun mieheni avasi mailinsa ja luki sen minulle. Minä singahdin kattoon mutta mieheni suu meni mutrulle.

Hän olisi mieluummin halunnut muuttaa Sveitsiin, koska hän rakastaa lautailua ja muutenkin pitää Sveitsiä maana, jossa hän haluaisi asua. Minä taasen olen aina ollut Amsterdamin kannalla, sillä olen ensimmäisestä kerrasta lähtien pitänyt sitä paikkana, jossa minun on helppo olla.

Kaksi viikkoa meni miehelläni järkytyksessä, mutta sillä välin minä aloin jo pakkaamaan, järjestelemään asioita ja etsimään asuntoja. Vaikka paperiasioissa meni monta kuukautta, antoivat nuo kuukaudet aikaa laittaa kaikki asiat järjestykseen ja palikat paikoilleen.

Vaikka olemme asuneet Hollannissa nyt vasta puoli vuotta, ovat nuo kuukaudet olleet ihan käsittämättömän ihania. Kumpikin on ymmärtänyt, että miten tärkeä on asua maassa, joka sopii kummallekin perheenjäsenelle.

Ulkomaille muuttoa romantisoidaan minusta aika paljon ja sen realiteeteista kirjoitetaan vähän. Toki toisille sopii olla kotona lasten kanssa ja elää ns. vapaampaa elämää, mutta meillä kun ei lapsia ole, oli eloni ajoittain aika yksinäistä. Se voi kuulostaa todella erikoiselta, jos sanon, että elämäni Etelä-Ranskassa oli ehkä yksi surullisimmista ajanjaksoista elämässäni. Vaikka minulla oli kaikki hyvin avioliitossa, kiva koti, pystyin elämään blogilla, mutta en silti vain nähnyt elämääni Rivieralla tai Pariisissa.

Tiedän monta pariskuntaa, jotka menevät toisen ura edellä ja se ei ole aina helppoa sille toiselle osapuolelle. Varsinkin jos muuttoja on jatkuvasti ja oman elämän joutuu rakentamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Se on ihan todella raskasta varsinkin, jos on yhtään uraihminen.

Oman palansa peliin tuo vielä se, jos perheessä on lapsia. Tämän asian takia meillä ei ole lapsia, sillä haluaisin, että lapsemme voisi elää ns. normaalin lapsuuden ja että hän pystyisi rakentamaan lapsuutensa yhteen paikkaan ja solmimaan normaaleja ystävyyssuhteita.

Saan paljon kysymyksiä siitä, että miksi meillä ei ole lapsia ja syy on nimenomaan tämä. En haluaisi, että lapsemme kasvaisi nannyjen kanssa, sillä minä haluan käydä myös töissä. Ulkomailla asuessa sen oman elämän rakentaminen ottaa aikansa ja energiansa niin lapset eivät välttämättä sovi ihan joka parisuhteeseen. En myöskään halua, että isä ei olisi koskaan kotona ja hän olisi se tyyppi, joka tulisi joka sunnuntai illallispöytään ja lähtisi aina maanantaisin pois. Tai, että laatuaikaa vietettäisiin vain lomaviikoilla.

Nämä ovat todella ikäviä ja myös kipeitä valintoja. Kun riskit osaa nähdä etukäteen, ei onnea mikä meillä on nyt halua laittaa alttiiksi stressille. Olen elämää koskettavissa asioissa aika realisti enkä elä isoissa asioissa hetkessä, vaikka persoonaltani olenkin suhteellisen spontaani. Isoissa kysymyksissä olen varpaillani ja harkitsen asioita pitkään.

Mietimme Amsterdamiin muuttoa kaksi vuotta ja kun lopullinen lupa sille tuli, olin todella valmis aloittamaan uuden jakson elämässä kanaalien varrella. Tuolla sähköpostilla, jonka saimme päivälleen vuosi sitten, on ollut suuri merkitys meidän elämälle. Muistan varmasti elokuun kolmannen lopun ikääni.

 

Follow me on:

Facebook, InstagramPinterestBloglovin,  SoundCloud and Twitter

Please leave a comment

Toisen ura edellä

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Aina välillä saan teiltä kysymyksiä siitä miltä tuntuu mennä toisen ura edellä. Tiedän, että siellä on myös muita, jotka elävät samassa tilanteessa ja ympärilläni on ihmisiä jotka kokevat samanlaista arkea kuin minä.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Ajoittain on ollut tilanteita, jolloin toivoisin, että eläisimme tylsää arkea eikä elämä olisi niin pomppuista/aaltoilevaa. Kun muutimme Amsterdamiin, toivoin hartaasti, että me asuisimme nyt ainakin kaksi vuotta täällä. Jos jotakin keskusteluita paikan vaihdosta on käynnissä, en halua kuulla niistä ennen kuin kaikki on varmaa. Haluan elää tasaista ja pysyvän tuntuista elämää nyt kun se on mahdollista.

Monelle tällainen elämä ei varmastikaan sopisi. Se joka on perhekeskeinen, ei varmasti pitäisi epävarmuudesta ja siitä tunteesta, että ei tiedä minne mennä ja milloin. Jos on lapsia, silloin moni nimenomaan, ja tässä kohtaa yleensä nainen, jää kotiin. Olen tavannut myös koti-isiä, mutta harvemmin. Lähipiirini koostuu myös pareista joissa ei ole lapsia sen takia, että kumpikin haluaa käydä töissä, oli maa mikä tahansa. Seikkailevan elämäntyylin takia lapsia ei välttämättä toivota, sillä heitä ei välttämättä haluta kasvattaa nannyjen toimesta eikä tarhan ja koulujen vaihto ole aina niin helppoa. Elämän rakentaminen uudestaan on jo yksin tai kaksin haastavaa, mutta pienet lapset tuovat siihen vielä ihan oman ulottuvuutensa.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Minulle kaikista rankinta tässä elämäntyylissä on nimenomaan ollut se odottaminen. Olin niin kyllästynyt poukkoilemaan Etelä-Ranskan, Pariisin ja Luxemburgin väliä odottaessani. Mikään paikka ei tuntunut oikein kodilta, kun tiesi, että mikään ei ole pysyvää.

Mieheni oli ennen minua yksin juuri sen takia, että kukaan ei kestänyt hänen reissaamistaan. Välillä olen minäkin siitä harmistunut, mutta olen siihen tottunut jo suhteen alkuajoista, kun olimme etäsuhteessa. Ja jos hän olisi koko ajan kotona, ei minulla olisi aikaa tai energiaa töiden jälkeen olla hänen kanssaan sekä pitää blogia. Olen kai siis onnekkaassa asemassa, että olen välillä yksin niin minulla on aikaa itselle ja blogille.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Kuluneina vuosina meille on väläytelty mahdollisuuksia asua kauempana, mutta en ole siihen suostunut oman työni sekä rakkaitteni takia. Euroopassa on hyvä olla, kun etäisyydet ovat lyhyet. Vuoteen New Yorkissa tai Sydneyssä voisin suostua, mutta muihin vaihtoehtoihin en niinkään. Etelä-Ranskassa opin sen, että se aurinko ja ranta ei tee pitkällä tähtäimellä onnelliseksi. Paljon teen jo nyt mieheni uran eteen, joten ihan minne tahansa en lähde asustelemaan, jos paikka ei miellytä itseäni. Oli aurinkoa tai ei.

Avec Sofié blog l toisen ura edellä

Toki meitä on monenlaisia ja joku voi olla todella onnellinen, että voi olla kotona ja tehdä omia asioita, kun toinen rakentaa uraa maailmalla. Olin itseasiassa tästä asiasta välillä kiukkuinen itselleni, että miksi en voinut nauttia olostani edes siellä Etelä-Ranskassa. Minun tai meidän elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin osannut nauttia noista vapaista hetkistä. Suomalaiset ystäväni ymmärsivät minua tässä asiassa, ulkomaalaiset ystäväni eivät niinkään. Tässäkin asiassa kohtasin selkeää kulttuurieroa suomalaisten ja esimerkiksi ranskalaisten välillä. Minua ei voitu ymmärtää, että muutin mieluummin Etelä-Ranskasta aluksi Luxemburgiin tai Amsterdamiin. Miksi muuttaisin auringosta sateeseen ja kylmään? Vastaus on aika yksinkertainen. Jotta minulla olisi myös oma elämä.

Vaikka elämä oli oman itseni takia välillä aika haastavaa, olen onnellinen nyt, että pääsimme noista haasteista yli ilman suurempia karikkoja. Aika myös opetti minulle ja meille paljon. Minua on turha lähettää minnekään ilman, että minulla voi olla omaa elämää. Tai toki minulla on aina ollut oma elämä, mutta en halua sellaista elämää, että sen sisältö ei miellytä minua.

Toki tiedostan edelleen, että emme ole loppuelämää varmastikaan Amsterdamissa. Yritän kuitenkin olla hetken edes aloillani ja rakentaa päivistä itseni näköiset. On asioita joihin en itse vaikuttaa niin yritän olla stressaamatta niistä ja uskoa siihen, että elämä kantaa.

Please leave a comment

The art of saying hello, bonjour or goedemorgen

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Puhuimme viikonloppuna siitä, että kuinka eri lailla käyttäydyn kun, olen eri maissa. Ranskassa äänenpainoni on aivan erilainen, kun sanon ”bonjour” kun taas Hollannissa ” Goedemorgen” tulee rempseäasti ja jokseenkin hilpeästi ulos suustani. Ranskalainen ”bonjour” on jokseenkin hienostuneempi ja sen takia se sanotaan eri tavalla. Suomen ”huomenta” on taas jokseenkin ehkäpä vakavanoloinen ja sitä en kovin hilpeällä painolla sano.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Olemme myös tässä pienessä hetkessä Hollannissa oppineet, miten tärkeää täällä on ystävällisyys, yhteisöllisyys ja avoimuus. Naapurimme piti meillä pienen puhuttelun jouluna, kun emme olleet lähettäneet heille joulukortteja (?!?) tai kutsuneet kylään? ”Tämä ei ole mikään New York, jossa ihmiset eivät tunne toisiaan, vaan taloyhtiömme on yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa.” Olin ilmeisesti pitänyt liian innokkaasti Dean & Delucan kauppakassiani, sillä naapurimme luulivat sen takia, että olemme New Yorkista.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Alakerrassamme asuu nainen, joka kävi ennen joulua jalkaleikkauksessa, joten autoimme häntä roskienviennissä ja muissa askareissa. Kun minulta oli leivinpaperi viikonloppuna loppu, menin lainaamaan häneltä arkin. Taas sain kuulla, että miten talon asukkaat toivoisivat, että kutsuisimme kaikki kylään. Kai se teehetki on järjestettävä, jotta naapurit ovat tyytyväisiä.

Ranskassa ei joulukortteja lähetelty naapureille, mutta jos oli juhlat, oli naapureille hyvä ilmoittaa ja pyytää juhliin mukaan. Tämä oli minusta aluksi vähän outoa, mutta myöhemmin ymmärsin, että se oli varsinkin Pariisissa käytännöllistä. Et saa kumminkaan nukuttua, niin mikset samalla menisi niihin samoihin juhliin, jonka melua joka tapauksessa kuuntelet.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Ranskassa välillä myös koin, että talonmiehen kanssa jutustelu pidemmän kaavan mukaan oli työlästä. Välillä kun kuulumisia oli vaihdettu yli 10 minuuttia, alkoi suomalaisuus puskea minusta läpi. Ajatus harhaili ja oli mukamas kiire kotiin. Myöhemmin opin paremmin keskustelemaan niitä näitä ilman sen suurempaa ahdistusta ja kiirettä.

Suomeen kun tulen, puhun varmasti yleiseen väestöön nähden AIVAN liikaa. Monesti olen jopa hieman kiukustunut, kun olen iloisesti sanonut huomenta ja kaupan kassa tai ratikkakuski ei ole sanonut mitään takaisin. En tiedä mistä se johtuu, että miksi meillä ei Suomessa sanota huomenta yleisesti ihan tuntemattomillekin.  Yksi sana, mutta niin äärettömän tärkeä ja tekee kohtaamisesta paljon mukavamman. Välillä huomaan tuntevani itseni jotenkin typeräksi, jos vastakaikua ystävällisyydelle ei saa. Mietinkin, että onko tämä nimenomaan syy miksi suomalainen ei tervehdi, kun pelkää että vastakaikua ei saa toiselta osapuolelta. Kuulostaa nyt hieman only Finnish problems -tyyppiseltä ajatukselta, mutta olen miettinyt tätä useasti, kun olen Suomessa.

Avec Sofié l The art of saying hello or bonjour

Nyt Hollannissa taasen yritän miettiä, että miten saisin asiani parhaiten hoidettua, että en joutuisi samanlaiseen tilanteeseen muiden kanssa niin kuin naapureideni. Täällä ei katsota ehkä ranskalaista pulputtamista hyvällä, mutta suomalaisuutta suoruutta jossakin määrin kylläkin. Siihen suoruuteen tulee toki lisätä hieman small talkia, sillä hollantilaiset ovat suhteellisen leppoisia eivätkä sieltä ujoimmasta päästä. Ylenpalttinen ranskalainen kohteliaisuus tosin pitää jättää, sillä monesti huomaan, että leppoisaa hollantilaista ei korusanat kiehdo.

Vielä en ihan tiedä miten päin pitäisi Hollannissa olla. Onneksi tosin täällä on niin kansainvälistä, niin samanlaisia yhteentörmäyksiä tuskin tulee niin kuin Ranskassa. Ranskan jälkeen ymmärrän miksi Amsterdam sijoittuu aina niin ylhäälle eri vertailussa expat-mielessä. Amsterdam on kaikella tavalla sulatusuuni, joten ihan yhtä oikeaa tapaa ei ole, tärkeintä on vain olla kohtelias, ulospäinsuuntautunut ja avoin.

……………………………….

When you are in a different country, you act differently. I’m originally from Finland, and if you know anything about my country one of the things that we do not master is the art of small talk. I always say that we are like the Japanese; silently polite and even we don’t speak that much; we tend to listen very carefully.  

Living in France was sometimes very tough for me. I thought many times that the time I spend on having a not-so-deep discussion with a neighbor or a shop owner, was time away from something else. From own errands – to be exact. Finnish people don’t waste time talking. At least, I didn’t want to waste my time on bla bla bla. After the first year, I realized that my interactions with the French people were so different and I would not have the similar discussions with my Finnish neighbor. If I would start to discuss similarly with a Finn in a hallway of my apartment building, they would consider me as weird and they would most probably say that they are busy and would leave the discussion.  Finnito – the end.  

In Amsterdam I hear people saying “Goedemorgen” very casually on the streets to random people. This happened to me many times also in Paris and as a Finn at first it was a little bit awkward to me. Many times, I caught myself thinking that who was that person who just said “bonjour” to me. After a while I realized, I didn’t personally know them, they were just polite.  

In Finland being polite means different things. We like our personal space and sometimes the personal space means not talking to strangers.  We usually mean what we say and if someone says something to us, we take it as a fact or as a promise. The high level of trust in my own culture got me sometimes on edge in France, and during the years I learned to read between the lines if I had to plan something with a French person or if someone gave me a timeline. In Finland, the timeline sticks and if not, you give a heads-up waaayyy before the DL. In France in the other hand, I felt it’s necessity to have a timeline, but when it’s set, everyone already understands no one sticks with it.  Or if something is done on time – champagne!  

I have had to change so many things in my daily life since I have lived abroad. I’m not talking about learning a new language, I’m talking about changing my behavior daily, depending on who I’m talking to. In Finland, I high-fived with my company’s country manager and in Luxembourg I could not send even an email to my CEO. Everything had to go through his assistant. Printed out. Crazy, I know.  What a waste of time. I could not have get anything done in France with my Finnish behavior and clearly, I can’t act French in Holland. I must be something between those cultures and currently I’m figuring out what that would be. The most important thing is to be open and polite.  

What I have understood in the past few years is that a word with as little letters as five can change your mood, feeling, and perception of a person. Saying “hello” doesn’t take that much energy, but the energy that can give is immeasurable. The way I act towards people is probably sometimes quite laid back, but if you take away the titles, we are all people and we should remember that when we interact with one another. Be open and polite.  

Please leave a comment