Olen tottunut olemaan aika paljon yksin viimeisten vuosien aikana. Yksinolo ei sinänsä haittaa minua ja olen yhteydessä ystäviini päivittäin muuten kuin kasvotusten. En tämän kevään aikana ole siis tuntenut kuin muutaman kerran, että olen yksinäinen. Eilenkin puhuin yli 3 tuntia puhelimessa illalla eri ystävieni kanssa. Mutta totta kai on eri asia kävellä ystävän kanssa iltalenkkejä kuin että puhut puhelimessa muutaman tunnin putkeen.
Nyt kun kesäloma lähestyy, heräsin oikeastaan ensimmäisen kerran siihen tunteeseen, että olen ehkä koko kesän näkemättä ketään. Kesäisin monet ystävät tulevat Etelä-Ranskaan koteihinsa ja saamme myös usein vieraita monta kertaa kesässä. Heinäkuussa Yhdysvalloista on käytännössä varmaankin mahdotonta lentää Ranskaan ilman karanteenia, niin moni ystävä on skippaamassa Etelä-Ranskan kesäloman.
Vaikka viihdyn todella hyvin yksin, on yksinäinen kesä alkanut tuntua jokseenkin ahdistavalta ajatukselta. Varsinkin kun on nyt ollut jo kolme kuukautta näkemättä ketään, niin ajatus että olisi melkein puolet vuodesta eristyksissä ystävistä tuntuu jokseenkin karulta. Ei ehkä se unelmien kesä, vaikka Rivieralla onkin. Ystäväni merkitsevät minulle paljon, niin tuntuu surulliselta, että tänä kesänä emme tee yhteisiä päiväreissuja, koe kivoja rantapäiviä tai tanssi yömyöhään yhdessä.
Jos jotain expat-elämässä on minusta tylsää, on se nimenomaan yksinäisyys. Moni näkee vain ne kauniit kuvat rannoilta tai toisista kaupungeista ymmärtämättä, että olisin tälläkin hetkellä mieluummin Suomessa sateessa kavereiden kanssa, kun Ranskassa helteessä yksin. Ikinä en vaihtaisi ulkomaille muuttoa, mutta haaveilen silti siitä, että voisin asua ainakin jonkun ajan vuodesta Suomessa tulevaisuudessa.
Päätin näiden fiilisten myötä, että jos kaikki on elokuussa jokseenkin normaalilla tolalla, tulen kuukaudeksi Suomeen. Minulla on töitä siellä myös niin paljon, että jo töiden puolesta pitäisi olla siellä eikä Amsterdamissa. Näin saan viettää ihanaa aikaa yhdessä ystävien kanssa, sekä tehtyä töitä ja blogiprojekteja. Ei siis ainakaan näillä näkymin ole tulossa ihan yksinäistä kesää, vaikka Rivieralla olenkin suurimman osan ajasta yksin.
Tällä tekstillä haluan ehkä tuoda sitä asiaa esiin, että ei kannata aina ajatella ulkomailla asumista ruusuisin kuvin. Välillä saan teiltä kommentteja jossa ihannoitte ulkomailla asumista, niin sen takia halusin varsinkin nyt tuoda tämän toisen puolen esiin. Toki ulkomailla asuminen antaa niin paljon, opettaa ja kasvattaa, mutta sydän on silti aina siellä missä perhe ja ystävät ovat.