Koti Kööpenhaminan Töölössä ja huomioita tanskalaisten tyylitajusta

Viikonloppu meni tosi nopeasti Köpiksen minireissulla, mutta onneksi perjantaina ehdin nähdä myös ystäväni ja hänen pienen perheensä. Pikku-pupunen oli saapunut perheeseen ihan äskettäin, joten koin Tanskalaisen vauvakuplan jokseenkin Töölöläisissä fiiliksissä. Ystäväni perheineen asuu Islands Brygge nimisellä alueella ja minulle tuli siitä ihan Töölöläiset tunnelmat. Punaisia tiilitaloja, viheralueita, satama, lapsiperheitä ja suhteellisen rauhallinen miljöö. Mikään Köpiksen asiantuntija en ole, mutta Töölö kuvastaa asuinaluetta minusta hyvin.

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Kuten tiedätte, tuli meille Köpikseen lähtö aika yllättäen, joten ei tullut paljoa tuliaisia ostettua etukäteen. Kurvasin tosin kukkakaupan kautta ystävälleni, joten Louise sai oman #fredagsbuketten minulta tuliaisiksi.

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Tanskalaiset hurmaavat vähintään persoonillaan, mutta kun astelee näiden tyylitaitureiden koteihin, ei näistä pienistä pesistä haluaisi lähteä pois. Tanskalaisilla on joku maaginen kyky yhdistää kaikki rennosti yhteen ja olla laittamatta liikaa minnekään (oli kyse sitten sisustuksesta, asusta tai lautasesta).

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Ystäväni koti on juuri tällainen hyvä esimerkki, jossa on kaikkea, mutta ei mitään liikaa. Kaikki oli simppelisti yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi. Etsin ystäväni kodista sellaisia epämääräisiä rojukasoja, mutta ei niitä ollut, vaikka perheeseen oli juuri saapunut pieni Elliot-poika. Kysyinkin, että oletko nyt ihan varma, että täällä ei ole jotain salaovia, jonnekin rojuhuoneeseen. Ei ollut ovia eikä rojuja.

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Tanskalaiset ovat jollain lailla aika vähäeleisiä ja se sama vähäeleisyys näkyy minusta hyvin ystäväni Louisen kodissa. Neutraaleja sävyjä, mutta kumminkaan värejä unohtamatta. Tässä kodissa oli jollain lailla hyvin lämmin fiilis ja lämpöisyyttä toivat lisää kynttilät, valaisimet sekä puupinnat.

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Omiksi suosikeikseni taisivat ei niin yllättäen nousta Hans Wegnerin klassikkotuolit. Tuolit ovat aika maskuliiniset, joten en ikinä varmastikaan olisi niitä omaan kotiini ostanut, mutta kun näin ne yhdistettynä vaaleaan keittiöön, aloin taas unelmoimaan tulevasta uudesta Amsterdamin keittiöstä.

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Ystäväni harmonisessa kodissa taas käyneenä, tuli sellainen olo, että minun pitää päästä eroon kaikesta ylimääräisestä. Louisin kodissa oli ihana energia, kun tavaroita ei ollut liikaa ja kaikille oli oma paikkansa.

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Rakastan Marokkolaisia Beni Ourain -mattoja, mutta koska meillä on kotona valkoinen sohva, ei sen kaveriksi käy luonnonvalkoinen villamatto. Ystäväni kotiin se taas sopi ihan äärettömän hyvin. Matto toi kivaa struktuuria muuten aika kliinisiä pintoja vasten. I like!

Avec Sofié blog l Kööpenhamina ja tanskalainen tyylitaju

Minulla on ihan järkyttävä sisustuskuume tällä hetkellä. Eikä se helpotu sillä, että käyn näissä ystävieni ihanissa kodeissa.  En malta odottaa, että pääsen uuteen pysyvämpään paikkaan jonne uskaltaa jo investoida huonekaluihin. Muutaman sisustusjutun ostinkin jo Kööpenhaminasta Amsterdamiin, nyt vain odottelen sitä muuttoautoa.

PS. Sain mieheltäni joskus kolmisen vuotta sitten ”How to be Danish”- kirjan. Kirjan kautta mennään historiassa kauas ja yritetään selittää, että miksi tanskalaisilla on mieletön touch tehdä kaikesta kaunista yrittämättä liikaa. Suosittelen kirjaa äärettömän paljon!

Please leave a comment

Keittiökosmetiikka – kaikki rakkaat purkkini

Usein Ranskaan liittyen puhutaan paljon selektiivisestä- tai apteekkikosmetiikasta. Olen luvannut listata teille ne parhaimmat apteekkilöytöni, mutta ensiksi sukelletaan lempipaikkaani eli keittiöön. Kun kävin kaappejani läpi, huomasin, että minullahan on ”keittiökosmetiikkaa” keittiö täynnä. En tiedä onko tuo ihan oikea sana, mutta purkkien ulkonäön perusteella voidaan puhua jo kosmetiikasta. Eikö?

Avec Sofié blog l keittiö

Olen vähän tällainen purkkien keräilijä ja ostan tiettyjä asioita ihan vain, vaikka kauniin etiketin, fontin tai purkin takia. Joskus sitten kun oikein inspiroidun niin keräilen purkit riviin ja haen inspiraatiota blogipostausten teksteihin tai raapustelen ideoita paperille.

Avec Sofié blog l keittiö

Avec Sofié blog l keittiö

Meidän Pariisin keittiö on hyvin ranskalainen ja sitä ei ole koskaan näkynyt (eikä tule) blogissani. Yritän verhota pienet vanhat neliöt kauniilla purkeilla, jotta fiilis olisi erilainen pienessä keittiössä. Nyt kun kävin kaappeja tosin läpi, huomasin, että aika hyvin olen kuratoinut kaappini sisällöt hyvin saman tyyppisillä sisällöillä.

Avec Sofié blog l Parisian kitchen with black and white consumer goods

Onni on tosin, että on kaksi keittiötä niin onneksi kaikki purkkini eivät ole Pariisissa. Voisi olla, että neliöt loppuisivat kesken, jos kaikki olisivat yhdessä paikassa. Etelässä minulla on vaikka minkälaisia oliiviöljyjä, teepurkkeja ja maustepurnukoita.

Avec Sofié blog l keittiö

Vaikka yleensä pidän kaikki kaapissa piilossa, haaveilen silti sellaisesta keittiöstä missä kaikki kauniit purkkini voisivat olla esillä ja tuomalla inspiraatiota myös ruoanlaittoon. Kun näkee tryffeli-öljyn, alkaa sitä heti unelmoimaan kasviskeitosta. Kun taas näkee mustat suolahiput, tulee mieleen jotkut ihanat sämpylät. Kun taas silmä karkaa kohti upeaa oliiviöljyä, tekee mieli raikasta salaattia kera öljyn. Näin helppoa se inspiroituminen on.

Avec Sofié blog l keittiö

Avec Sofié blog l keittiö

Mistä sitten ostan kaikki purkkini? Pariisissa brandattyjen purkkien taivas on pikkuliikkeiden lisäksi Le Bon Marché -tavaratalo. Skandinaviassa meillä on monen monta ihanaa tuottajaa ja vaikka sisältö taitaa olla Ranskasta tai Italiasta, myydään purkkeja varmasti etiketin ja muotoilun takia Pohjoismaissa. Suomessa käyn yleensä Nougatissa (niin kuin myös viime viikolla) ja esimerkiksi Cobellossa on mieletön valikoima Nicolas Vahén tuotteita. Hurauttakaa siis vaikka Bulevardille tai Espooseen :)

Ps. Lupaan pian tehdä ne oikeat kosme-postaukset kun niitä niin paljon kyselette.

Please leave a comment

Seletti Inception – New York tiskialtaan reunalla

New York on vienyt täysin sydämeni ja haluaisin sinne niin paljon pian uudelleen. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin suunniteltiin, pitäisi minun olla nyt Yhdysvalloissa juhlimassa 4th of July:ta. Mutta kun mieheni työ on aina heinäkuussa melkeinpä kiireisimmillään, emme voineet lähteä lomamatkalle tänä vuonna. Sen takia New York tuli luokseni – heh.

Avec Sofié blog l Seletti Inception

Luotan lähes jokaisessa asiassa italialaiseen designiin. Heidän tyylinsä vain sopii minulle niin monessa asiassa. Tyyli- tai makuasioista (ja harvemmin muistakaan asioista) ei voi kiistellä, sillä meillä jokaisella on oma maku. Minua tosin viehättää italialainen tyyli – ja värimaailma varaankin sen takia, kun sen on kaikessa yksinkertaisuudessa usein aika lähellä suomalaista muotoilua.

Avec Sofié blog l Seletti Inception

Viikonloppuna kävimme joka viikkoisella Italian päiväreissulla ja pysähdyimme kaupunkiin nimeltä Bordighera. Bordigherassa on myös keittiömme suunnitelleen arkkitehdin toinen sisustusliike ja innostuin yllättäen aika monestakin asiasta. Yksi oli tuo pinkki astiateline.

Aikoinaan arvoin Ikean keittiön vuoksi nimenomaan astiakaapin takia. Kun mittaaminen ja lähettäminen olivat hieman hankalaa, menin Italian puolelle avaimet käteen -palvelun toivossa. Ja sellaisen sain.

Avec Sofié blog l Seletti Inception

Aikoinaan arvoin Ikean keittiön vuoksi nimenomaan astiakaapin takia. Kun mittaaminen ja lähettäminen olivat hieman hankalaa, menin Italian puolelle avaimet käteen -palvelun toivossa. Ja sellaisen sain.

Yksi asia mikä näistä Etelä-Eurooppalaisista keittiöistä usein uupuu, on tiskikaappi. Toki astiat kuivuvat astianpesukoneessakin, mutta olen halunnut jonkun kauniin kuivaustelineen keittiöön, sillä usein sitä vain huuhtelee tietyt asiat pienen käytön jälkeen. Kun näin tuon Seletti:n  Inception New York cityscapen, tiesin, että tämä se kauan kaivattu astiankuivausteline. Ja pinkkinä vielä.

Avec Sofié blog l Seletti Inception

Kuivausteline sopisi ehkä paremmin kaupunkikotiin, kuin tänne mökille, mutta en voinut olla hankkimatta sitä. Seletti on ollut minulle vähän tuntemattomampi merkki nimeltä, vaikka tuotteet ovat kyllä tuttuja. Tätä Luca Nichetton suunnittelemaa Inception cityscapea en tosin ollut aiemmin nähnyt. En tiedä myydäänkö Selettiä missään fyysisissä liikkeissä esimerkiksi Helsingissä, mutta olen varma, että nettikaupoista saa tilattua :)

Please leave a comment

Terassi on (tältä erää) valmis ja valmiina juhannukseen

Kun aikoinaan kaksi vuotta sitten etsimme taloamme, oli terassi se nimenomainen syy miksi päädyimme tähän asuntoon. Mietimme aluksi kokonaisvaltaista merinäköalaa, mutta kun näimme terassin, emme muita asuntoja enää edes miettineet. Etelässä kun ollaan suurimmaksi osaksi ulkona, on ulkoalue tärkeä, vaikka ei varsinaista pihaa haluaisikaan.

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Olemme tehneet talossamme muutamia remontteja ja yksi niistä oli julkisivun maalaaminen. Maalaamisprosessi ja siihen liittyvät kiemurat kestivät kauan aikaa ja koko hommassa taisi mennä 1,5 vuotta vaikka itse maalaaminen ei vienyt kuin 4 viikkoa. Nyt kumminkin kaiken kädenväännön ja neuvottelujen jälkeen talossa ja ikkunoissa on uusi maali. Vaikka talon seinistä ei valkoisia tullut, sopii kai tuo persikka tänne loppujen lopuksi kumminkin paremmin. Turha tänne Ranskaan on kai suomalaista taloa rakentaa?

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Avec Sofié blog l Teracce living

Terassille tilattiin isommat kalusteet jo ennen kuin meillä oli avaimet edes kädessä ja en voisi olla tyytyväisempi näin kahden vuoden jälkeen valintoihimme. Gervasonin puutarhakalusteet sekä marmoripöytä ovat toimineet mainiosti huvinkumpumme terassilla enkä vaihtaisi niitä mihinkään muuhun. Totta kai marmoria pitää suojata ja kalusteita muutenkin ja sen takia minulla on kalusteiden päällä öisin aina suojat. Näin ne pysyvät hyvinä vuodesta toiseen, eikä sade, saasteet tai siitepöly tee niihin jälkiä.

Avec Sofié blog l Teracce living

Kotimme ulkona olevasta olohuoneesta ovat uupuneet kasvit sekä piensisustus, mutta nyt tuntuu, että kaikki alkaa olla kohdillaan. Yrtit kasvavat, lattialla on mattoja, sohvalla tyynyjä sekä pientavaraa tuomassa kotoisuutta. Aiemmin tämä lempihuoneeni näytti aika kolkolta, mutta nyt kukat kukkivat ja sohvat ovat pehmustettu lisätyynyillä.

Yksi hyvä opetus itselle tämän terassin kanssa on ollut, että olen ymmärtänyt, miten paljon pienessä tilassa on hommaa, vaikka nurmikkoa ei olekaan leikattavana. Joka päivä terassin joutuu melkein lakaista lehdistä ja tomusta. Eli ehkä ei mitään isoa pihaa minulle, jos ei ole oikeasti aikaa sen hoitamiseen. Tänä vuonna tosin olen yllättänyt itseni omilla viherpeukalointitaidoilla, sillä ikinä ennen ei mikään yrttitarhailuni ole tuonut niin paljon tulosta, kun tämän kesän puutarhatonttuilut. Kuinka iloinen sitä ihminen voikaan olla, kun kaikki kasvaa ja kukkii niin kauniisti? Alkutilanteen tältä keväältä puutarhaani voitte nähtä Gardening -puutarhatonttuilua taas kerran -postauksestani.

Avec Sofié blog l Teracce living

Pöydällä: 1. H&M Homen Green Garden -tarjotin. 2. Ikean samppanjalasit 3. Jotexin ihanat servettirenkaat*. 4. Alessin aivan mieletön cooler, jonne mahtuu useampikin pullo. 5. Nicolas Vahen oliiviöljypullo. 6. House Doctorin suola- ja pippurimylly. 7. Riviera Maisonin mini-tarjottimet.

Avec Sofié blog l Teracce living

Kollaasissa: 1. Iso ruukku Jotex*. 2. Zara Home Marokkolais-pöytä. 3. Tyynyt Jotex* ja Linumin kankailla teetetyt. 4. Kartell kukkavaasi.

Terassin lattialta löytyy myös mattoja, sillä kesäkuumalla kuumenee lattiapinta niin kovasti, että siinä on välillä vaikea ihan kävellä. Ostin tuon harmahtavan maton vuosi sitten, mutta sain Jotexilta kesälahjana toiset matot suojaamaan varpaita. Nyt kun tämä Marokko-kuume on minulla ainakin kuumimmillaan, sopivat mustavalkoiset matot kirjailullaan Zara Homesta ostamani riad-pöydän kanssa. Mieheni mukaan olen rakentamassa tänne pientä riadia, enää uima-allas, lattiatyynyt sekä kirjaillut laatat taitavat enää puuttua. Minttua ja kiiltäviä sisustuselementtejä taitaa olla jo tarpeeksi :)

Harvemmin mikään sisustukseen liittyvä on kai valmis, mutta nyt voin ainakin hetken hengähtää ja ihailla terassia, sillä se näyttää nyt todella kivalta ja asuttavalta. Sisustuksesta huomaattekin, että aika monta asiaa olen raahaillut Suomesta, sillä täällä on vähän ehkä erilainen tyyli mitä minulla on. Ravasin Suomessa ollessa Granitissa, Cobellossa H&M Homessa ja ties missä, sillä täällä ei ole yhtä mahtavaa valikoimaa mitä Suomessa. Nyt on kumminkin kaikki paikoillaan ja kesä voi alkaa :)

 

Please leave a comment

Zürich – my favorite city

Viime kesäisen lomareissun jälkeen Zürich on noussut ihan lempikaupungikseni Amsterdamin vierellä. Jotenkin kummassakin kaupungissa tuntuu niin kotoisalta ja varsinkin Zürich on paikka, jossa näen itseni asuvan. Kaikki on niin puhdasta ja toimivaa, kaupunki ei ole liian pieni eikä liian suuri ja sen kansainvälisyys myös kiehtoo minua. Saksaa olen myös lukenut koulussa monta vuotta, joten kielikään ei olisi minulle suuri ongelma.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Olimme Zürichissä kaksi viikkoa sitten viikonloppureissulla ja vaikka sateet vähän vaivasivat viikonloppulomaa, ei se haitannut, sillä olin käytännössä koko viikonlopun kylpemässä. Olimme samassa hotellissa, B2:ssa, kuin viime kesänä ja se on vain kertakaikkisen ihana hotelli ja spa. Lauantaina olin erilaisissa rituaaleissa koko päivän, mutta aamusta ehdin myös hieman käydä kaupungilla ja etsiä minulle uusia paikkoja joita en kesäreissulla löytänyt.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Ihan hotellimme vierellä on aivan ihastuttava sisustusliike, Holm. Siellä on meille suomalaisille paljon tuttuja merkkejä aina Iittalasta Klogiin. Kesällä tämä liike oli suljettu lomien vuoksi, mutta tällä kerralla pääsin ikkunaostosten sijasta ihan kassalle asti.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Jos kaipaa mitä tahansa luksusmerkkiä vaatekaappiinsa, kannattaa piipahtaa Bongenie Griederissä. Kaikki merkit yhden katon alla! Sinne jäivät Sohvia kummittelemaan vähintään yhdet sandaalit…

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Yksi uusi löytö tällä reissulla oli Milchbar, eli nimensä mukaisesti maitobaari. Ihan pelkkää maitoa ei siellä tarvinnut juoda, vaan kunnon kahvia kannetiin pöytään. Kahvila on kahdessa eri osassa ja toinen puoli on kai jonkin sortin deli ja hotelli (te zurrilaiset tiedätte paremmin, niin kertokaa). Kävin itse vain aamukahvilla, niin en ole ihan varma, että millaista ruokaa Maitobaari tarjoilee.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Markethalle oli myös reissun uusi tuttavuus. Nappasin ratikan keskustasta ja löysin vähän Nycin Meetpackingiä muistuttavan alueen ja mitä ihanimman ruokamarketin ravintoloineen. Jos asuisin Zürichissä, niin olisin varmasti viikonloput kylpylässä sekä Markethallessa ruokakojuilla notkumassa.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Kun olimme Markethallessa, nappasimme lounaan italilailessa delissä. Ja koska oltiin italialaisessa, oli proseccon paikallaan myös. Lounaan jälkeen joimme vielä täydelliset italialaiset kahvit jälkiruokasi. Perfecto!

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Markethallen alue on todella trendikäs. Se saattaa näyttää vähän betoniselta, mutta siellä oli vaikka mitä upeita liikkeittä rakennettuina vanhaan teollisuushallin tapaiseen rakennukseen. Löysin ihania sisustusliikkeitä ja sain niin paljon inspiraatiota näistä putiikeista.

Avec Sofié blog l Zürich - my favorite city

Jos asuisin Zürichissä, niin menisin ehdottomasti uusimaan keittiön tuolini Tisch & Stuhl -liikkeessä. Meillä on vaikka mitä ihania vintge-löytöjä tallaiselle tuoli-intoilijalle. Heillä on kuulemma myös nettikauppa, joten kannattaa myös katsoa jos he toimittavat Suomeen.

Toivottavasti näistä Sveitsin vinkeistä on inspiraatiota kun seuraavan kerran menette Zürichiin. Te ketkä siellä asustelette, olette ihan superonnekkaita! Niin ihana maa ja Zürich kaupunkina on ihan lempparini. Aiempiin Sveitsin postauksiin pääsette muuten täältä.

Please leave a comment